Miksi ihmiset eivät osa kiittää?

Täällä on nyt jo ruvettu puhumaan siitä, montako kertaa pitää kiittää. Alkuperäinen ihmetyksen aihe taisi kuitenkin olla se, että miksi jotkut eivät kiitä OLLENKAAN.

Ulkomailla kauan asuneena olen huomannut, että Suomessa ei juurikaan kiitetä. Koskee sekä lapsia että aikuisia. Se,että suomen kielessä ei ole englannin please-sanalle suoraa vastinetta,aiheuttaa usein tilanteen, jossa ulkomaalainen tuntee suomalaisen olevan epäkohtelias. Voihan sen please-sanan vastikkeen saada jollain tapaa mukaan lauseeseen jos tahtoo.

Tämä kuitenkin on ymmärrettävä etikettivirhe. Suomenkielessä ei käytetä sellaisia lauseita. Sen sijaan on todella ikävää, ja tyrmistyttävää, että kiitos, anteeksi, hyvää päivää, näkemiin, ole hyvä, hauska tavata eivät nykyään enää kuulu suomalaisten normaaliin kielenkäyttöön. Ne kai on vaihdettu kirosanoihin ja hiljaisuuteen. Huonoon suuntaan on meidän sivistystasomme menossa.

Ihmisten on todella vaikea kiittää, jos ennen lahjan antamista kovaan ääneen mainostat kuinka paljon vaivaa näit ja kuinka mahtava ihminen olet kun annat kaikille lahjoja vaikkei melkein kukaan anna sulle. Niille tulee vaivaantunut olo sun pätemisestäsi, ja siksi menee lahjojen saamisestakin se ilo. Koita päteä vähemmän ja olla vähemmän ylimielinen kusipää, niin ehkä muutkin suhtautuvat sinuun neutraalimmin?

En ole aloittaja, mutta vierestä seurannut näitä kiittämättömiä, ja kyllä se heidän tapansa on ihan yleinen eikä lahjan antajasta riippuva. Mulla vaan tulee tosi paha mieli lahjan antajan puolesta. Esim. mieheni kuuluu näihin joita ei ole ilmeisesti opetettu kiittämään. Hänen veljensä jopa tykkää kritisoida saamiaan lahjoja, joten ehkä tuossa perheessä on ollut lahjojenantokulttuuri aika, öh, erilainen.

Mä olen sikäli päinvastainen, että suhtaudun vähän yliherkästikin lahjoihin. En esim. pysty heittämään lahjaksi saamiani tavaroita pois (no toki jos on jokin "käyttöesine" joka vaan kuluu tai loppuu ja menee pilalle niin sitten, mutta muuten en). Vanhempani olivat ostaneet miehelle tuossa pari vuotta sitten ihan ajatuksella joululahjoja; mä sitten kiusaantuneena kiittelin miehen puolesta kun tuli niin paha mieli vanhempieni puolesta kun toinen ei tajua sanoa mitään. Eihän mun kuuluisi toisen käytöstä paikkailla, mutta kun tulee niin paha mieli... Joo ja mun perheeni on niitä "kouluttamattomia juntteja", miehen perhe korkeasti koulutettuja. Kovin helposti varmaan oletettaisiin toisin päin.

Keskustele hänen kanssaan asiasta. Toivottavasti se auttaa.

Kaikille kirjallisen, henkisen, hengellisen tai jopa konkreettisen lahjan antajille jos satutte lukemaan.



Olen liian huono kiittämään, joten nyt ennen pakettien avaamista on hyvä aloittaa harjoittelu. Mutta tosiaan, etenkin kanssakirjoittelijoille, kiitokset hyvistä kirjoituksista! Varsinkin joulua ajatellen, mutta kiitos myös jo nyt kirjoitetuista.

kun lahja saadaan. Mutta musta se riittää. Esimerkiksi lasten setä antaa yleensä meidän perheen lahjat veljelleen. Mieheni sanoo silloin kiitos. Ja antaa meidän lahjat heille. Ja setä sanoo kiitos. Tiedän, että perheen äiti on ne lahjat hankkinut, mutta en erikseen lähde soittelemaan kiitoksia. Samoin minä olen hankkinut (+ lapset askarrellut) heidän perheen lahjat, eikä mua kukaan erikseen kiittele. Eikä musta tarvitsekaan. Kun nähdään seuravan kerran jos muistan, saatan kiittää, jos on ollut erityisen mieleisiä lahjoja. Ja jos joku lapsista saa jotain, mikä on todella ollut superhypermielekästä, saatan lähettää kiitostekstarin ja kertoa lapsen suuresta ilosta. Jenkeissä, jossa näitä kiitoskortteja lähetellään, ihan oikeasti on joskus ongelmana se, missä vaiheessa lopettaa. Se ei aina jää siihen, että lahjan saaja lähettää kiitoskortin. Jos taas lahja on tullut esim. postissa, niin sitten kiitetään erikseen.

erityisen mieluisa lahja, muuten ei?

Suomi on ankea maa, ihmisia ahdistaa

kiittaa,

tervehtia,

katsoa silmiin jne., jne., kaikki ahdistaa.

Minusta olisi mahtavaa jos lasten vanhemmat kommentoisivat jollain muotoa joulun jälkeen lapsien saamia lahjoja. Ei tarvitse kiitellä lattiasta taivaseen siitä mitä matti sai meidän maijalta, mutta olisi kiva saada jotain palautetta lahjasta. Eli onnistuiko lahja vai menikö ihan metsään. Ni osaa sitten seuraavana vuonna suunnistaa.

Ihmisten on todella vaikea kiittää, jos ennen lahjan antamista kovaan ääneen mainostat kuinka paljon vaivaa näit ja kuinka mahtava ihminen olet kun annat kaikille lahjoja vaikkei melkein kukaan anna sulle. Niille tulee vaivaantunut olo sun pätemisestäsi, ja siksi menee lahjojen saamisestakin se ilo. Koita päteä vähemmän ja olla vähemmän ylimielinen kusipää, niin ehkä muutkin suhtautuvat sinuun neutraalimmin?

Missä olen sanonut, että mainostan omaa erinomaisuuttani ennen lahjan antamista, sen aikana ja sen jälkeen?

Lahjan antaminen ei ole velvollisuus vaan kaunis tapa muistaa toisia. Ja kyllä meillä kotona opetettiin kiittämään lahjasta tai lahjanantajaa jälkikäteen jos ei ollut läsnä lahjan antamisen hetkellä. Minusta se on epäkunnioittavaa jos ei saa suustaan ulos "kiitos" sanaa.

Mutta toisaalta, meillä tervehditään kätellen ihmisiä, pyydetään anteeksi vahinkoja ja jopa muistetaan hihkasta kiitos bussikuskille. ( Ja nyt voit lukea kuinka yritän päteä ja olla ylimielinen mainostaen suureen ääneen omaa paremmuuttani).

-Ap

En siis kaipaa mitään ylistystä siitä että olen ostanut jotain kivaa, vaan haluaisin vaan kuittauksen siitä että lahja on yleensä tullut perille. Tuntuu hassulta laittaa lahja vuodesta toiseen eikä siitä sen jälkeen puhuta mitään. Eikä kyse ole edes siitä että ostaisin jotain sontaa, vaan kyselen aina vinkkejä etukäteen. laitan aina postin kautta koska asuvat niin kaukana.

33

En siis kaipaa mitään ylistystä siitä että olen ostanut jotain kivaa, vaan haluaisin vaan kuittauksen siitä että lahja on yleensä tullut perille. Tuntuu hassulta laittaa lahja vuodesta toiseen eikä siitä sen jälkeen puhuta mitään. Eikä kyse ole edes siitä että ostaisin jotain sontaa, vaan kyselen aina vinkkejä etukäteen. laitan aina postin kautta koska asuvat niin kaukana.

Tuossa tapauksessa kysyisin kyllä jälkeenpäin, onko paketti tullut perille.

Ehkä huono kasvatus tai jotain. Mua hävettää joskus jos joku tuttu ei osaa kiittää, tuntuu että pitäisi kiittää sen puolesta.

Ehkä huono kasvatus tai jotain. Mua hävettää joskus jos joku tuttu ei osaa kiittää, tuntuu että pitäisi kiittää sen puolesta.

mutta...joskus voi olla niin, että lahjan saajaa lähinnä vaivaannutta se lahjan saaminen. Tulee juuri se tunne, että nyt pitää vastavuoroisesti antaa jotakin takaisin. Kaikki eivät välitä aikuisten kesken vaihdella mitään lahjoja, toisilla ei riitä mielikuvitus ja toisilla rahat. Toivovat ehkä sillä kiittämättömyydellä, että sinäkin lopettaisit.

Ehkä se lapsi ei vielä osannut puhua. Vanhempien vika

En siis kaipaa mitään ylistystä siitä että olen ostanut jotain kivaa, vaan haluaisin vaan kuittauksen siitä että lahja on yleensä tullut perille. Tuntuu hassulta laittaa lahja vuodesta toiseen eikä siitä sen jälkeen puhuta mitään. Eikä kyse ole edes siitä että ostaisin jotain sontaa, vaan kyselen aina vinkkejä etukäteen. laitan aina postin kautta koska asuvat niin kaukana.

Tuossa tapauksessa kysyisin kyllä jälkeenpäin, onko paketti tullut perille.

Samaa lähdin kummastelemaan ja löysin tämän ketjun. Toinen sisareni ja äitini eivät osaa kiittää, siis juuri mistään. Toinen sisareni osaa ja itsekin olen jossain vaiheessa oppinut. Monesti on tullut mietittyä, että miten se voi olla niin vaikeaa. Ja voisiko joku sisäinen vamma aiheuttaa sitä kiittämisen vaikeutta? Huono itsetunto tai kateus? Esim. sisareltani vietiin kotimurron yhteydessä kaikki perintökorut. Edesmenneen mummin antamat muistot menivät mukana. Itse olin saanut mummi kaksi arvokasta muistokorua, joista toisen annoin hänelle. Kiva, hän totesi. No kiva että tykkäsi, mutta olisin voinut pääni pantiksi laittaa jo etukäteen, että ainakaan kiitos ei ole se sana jonka kuulen. Omat lapset osaavat kiittää ihan spontaanisti, kun saavat jotain konkreettista ja usein avustakin, eikä hirveästi asian kanssa ole tarvinnut ponnistella, esimerkki auttaa varmaan aika paljon. Itse olin melko kiittämättön aikuisiän alkuun asti, kunnes tajusin, miten noloa se on.

Niin ja annoin siis korun tietysti sisarelleni enkä mummivainaalle :D