YLE-vero, maksatko mielelläsi?
"Syyskuussa 2009 Iltalehti moitti että Yleisradio kuluttaa "surutta rahaa Tangomarkkinoihin, saippuasarjaan ja jättimäiseen henkilökuntaan. - - Ylen henkilökuntamäärä on Suomen oloihin suhteutettuna suorastaan jättimäinen. - - Peräti 15 prosenttia tv-kanavien kustannuksista palaa ruotsinkieliseen FST5-kanavaan (nyk. Yle Fem), vaikka sen katsojaluvut rämpivät pohjalukemissa. - - Ylen miljoonia palaa lähivuosina roppakaupalla myös surullisenkuuluisaan Musiikkitaloon."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009100410354473_uu.shtml
Kommentit (111)
Ihan yhtä mielelläni maksan kuin kaikkia muita veroja.
Kyllhän terveydenhuollostakin maksetaan vaikka käytettäisiin vain yksityistä. Ja tuetaan kulttuuria vaikka ei koskaan teatterissa käydä. Maksetaan köyhille tukia vaikka "ei kiinnostaisi". Jos haluaa verovapaan elämän pitää muuttaa muualle. Voisi joskus katsoa muualle kuin omaa napaa.
Terveydenhuollon ymmärrän ja köyhien tukemisen. Mutta Ylen ja teatterin ei. Ne ovat viihdettä varten. Jos ihmiset ei niistä vapaaehtoisesti halua maksaa markkinahintaa niin sitten kaatukoot
Laskeuma ei tuntenut edes valtiorajoja, saati tettä olisi tajunnut pysyä Thernobylin seudulla. Minkä tahansa Suomen ydinvoimalan posahtaessa mikä tahansa osa Suomea voi olla äkkiä asumiskelvoton.
Suomessa oltiin hipihiljaa kohonneista säteilyarvoista, kun havaittiin, että säteilyn lähde on jossain NLn tukialueilla. Tieto säteilystä alkoi Suomessa levitä RUOTSIN tiedotusvälineiden kautta. Ne, jotka silloin Suomessa katseli Ruotsin lähetyksiä alkoi kummastella, miksei Suomen Yle puhu mitään laskeumasta, vaikka säteilyä on enemmän Suomessa kuin Ruotsissa. Vasta sitten Suomessa tuli asia tiedotusvälineisiin. Muista kuin eilisen päivän, kun katsoimme uutisia ja Tshernobylistä tiedotettiin ekan kerran. Joo, että luottakaa vaan Ylen puolueettomaan ja nuhteettomaan uutistenvälitykseen etenkin hätätilanteissa.
Ei Yle. Yle ei saa lain mukaan edes muuttaa viranomaistiedotetta, saati että itse niitä laatisi.
"Viranomaistiedotteiden antamisesta päättää ja sisällöstä vastaa aina tiedotteen antanut viranomainen. Yleisradiolla ei ole lupaa muuttaa tiedotteen sisältöä."
<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;
Että vika ei olekkaan Ylessä vaan Suomen viranomaisissa? No sitten ei hätää. Viranomaistiedotteista ja toimistahan vastaa viranomaiset?
Entä ne jotka ei edes kato koko Yleä?
etenkin kun nyt tiedän, että kaikki tv-lupamaksun vapaamatkustajat maksavat myös :D
En ehdi televisiosta katsoa kuin Ylen 20.30 uutiset ja Avaraa luontoa. Nyt ei harmita kallis maksu enää, kun tiedän että ei tarvitse kustantaa vapaamatkustajien lusmuilua.
Miksi pitää pitää pystyssä Ylen tapaista organisaatiota jos ihmiset eivät sitä halua edes katsoa?
Niillä kustannetaan myös kaikki Ylen radiokanavat ja mittava nettipalvelu, Areena mukaanlukien. Jos Yleä ei olisi, tiedotusvälineiden kilpailu lässähtäisi liki olemattomiin. Olisi Alma Media ja MTV3, Iltalehti ja Kauppalehti. Ja olisi erkkolainen Sanomat, Nelonen, Iltasanomat ja Taloussanomat. Plus jompaan kumpaan affilioituneet paikalliset lehdet ja radiokanavat. On hienoa, että julkisesti rahoitettuna on varteenotettava kilpailija, joka ei toista joka kanavalla STT:n uutisia, vaan laatii omat uutisensa riippumattomasti.
Mutta kun Ylen palvelut on surkeita. Niin netti, radio kuin televisio. Lain mukaan Yle EI SAA kilpailla yksityisten kanavien kanssa. Sitä ei ole sen takia laitettu pystyyn. Jokaisesta noista luettelemistasi lehdistä ja kanavista tekee parempaa työtä kuin Yle. Oletko kuullut että noiden lisäksi on muitakin? Netissä on lukemattomia nettilehtiä ja uutiskanavia. Maksullisista televisiokanavissa on useita ulkomaisia uutiskanavia. Yle on pelkkä Propagandaa suoltava valtion äänitorvi.
Laki EI kiellä kilpailemasta yksityisten tiedotusvälineiden kanssa. Ei todellakaan.
Ylen keskeisiä tehtäviä on moniarvoisuuden eli journalistisen kilpailun ylläpitäminen. Se on journalismin laadun ylläpitämiselle ehdottoman tärkeä asia.
Nettiin suomalaista journalismia teettävät juurikin em. isot mediakonsernit. Yksityiset pienyrittäjät ovat Suomesta pitkälti kuolleet jo 1980-luvulla. Valtakunnallisia muita mediataloja EI ole.
Nettiin tai muuallekaan ei synny journalismia tyhjästä, vaikka kaltaisesi lahopäät niin kuvittelevatkin. Niitä syntyy sinne toimittajien toimesta, ja heille joku maksaa palkkaa ja tekee sillä bisnestä.
siihen, että tietää evakuoitua sellaiselle alueelle, jossa ei ole vaarallista määrää ydinlaskeumaa. Tai saa selville, mistä satamasta lähtee laivoja pois kriisialueelta.
Olet siis vitsiniekka? Luuletko oikeasti että täällä toimii mikään jos Suomea vastaan tehdään isku ydinasein?
Oletko kuullut ydinvoimalaonnettomuuksista?
Mahdollisuus että ydinvoimala hajoaa on äärettömän pieni. Toiseksi minun lähistöllä ei ole yhtäkään ydinvoimalaa. Lähin on yli 100 kilometrin päässä. Jos tälläinen onnettomuus tapahtuu ei niin valtio mitään voi tehdä. Luuletko oikeasti että järjestetään jotain pelastuskyytejä? Minne? Internet on myös huomattavasti parempi keino seurata tuotakin asiaa. Ei viranomaisilla ole mitään mahdollisuutta tehdä juuri mitään. Suomi on liian iso, harvaanasuttu ja käyhä maa. Japani joka on Suomea varakkaampi ja tiheämmin asuttu ei kyennyt tekemään juuri mitään onnettomuuden sattuessa. Suomessa ei monessa paikassa edes ole viranomaisia.
Ja toisin kuin jossain ydinaseen räjähdyksessä, ydinvoimalan vuodossa se säteily ei leviä muutamassa minuutissa, vaan tuulen suunnasta ja voimakkuudesta riippuen jää hyvinkin aikaa pelastautua. Ja juuri sellaisiin ja muihin äkillisiin onnettomuuksiin (mm. myrkyllisiä päästöjä aiheuttavat teollisuusonnettomuudet, joiden lähde on täysin sattumanvarainen, ei voi ennakoida) tarvitaan viranomaistiedotusta.
Valtio EI tee mitään sun eteesi. Mihin aiot mennä? Edes Japani ei kyennyt tekemään mitään auttaakseen ihmisiä. Mitä hemmettiä luulet että Suomi tekisi?
Laskeuma ei tuntenut edes valtiorajoja, saati tettä olisi tajunnut pysyä Thernobylin seudulla. Minkä tahansa Suomen ydinvoimalan posahtaessa mikä tahansa osa Suomea voi olla äkkiä asumiskelvoton.
Suomessa oltiin hipihiljaa kohonneista säteilyarvoista, kun havaittiin, että säteilyn lähde on jossain NLn tukialueilla. Tieto säteilystä alkoi Suomessa levitä RUOTSIN tiedotusvälineiden kautta. Ne, jotka silloin Suomessa katseli Ruotsin lähetyksiä alkoi kummastella, miksei Suomen Yle puhu mitään laskeumasta, vaikka säteilyä on enemmän Suomessa kuin Ruotsissa. Vasta sitten Suomessa tuli asia tiedotusvälineisiin. Muista kuin eilisen päivän, kun katsoimme uutisia ja Tshernobylistä tiedotettiin ekan kerran. Joo, että luottakaa vaan Ylen puolueettomaan ja nuhteettomaan uutistenvälitykseen etenkin hätätilanteissa.
Viranomaistiedotusta ei tehdä, jollei viranomainen ole aloitteellinen. Eli syytä STUKia ja sisäministeriötä.
...olisi voinut tehdä skuupin ihan itse. Varmasti sielläkin tuo jo tiedettiin. Mutta ei uskallettu tehdä mitään, kun pelättiin viranomaisia ja sitä ihanaa Neuvostoliittoa ja rakastettavia venäläisiä naapureitamme!
Jotka muuten paraikaakin syytää fosforia Itämereen jotta soi ja pitää Suomen rajan tuntumassa Tshernobylin tyypin ydinvoimalaa. Jos se posahtaa, niin Yle kertoo meille siitä varmaan sitten, kun säteily on jo yltänyt Skåneen.
Laskeuma ei tuntenut edes valtiorajoja, saati tettä olisi tajunnut pysyä Thernobylin seudulla. Minkä tahansa Suomen ydinvoimalan posahtaessa mikä tahansa osa Suomea voi olla äkkiä asumiskelvoton.
Suomessa oltiin hipihiljaa kohonneista säteilyarvoista, kun havaittiin, että säteilyn lähde on jossain NLn tukialueilla. Tieto säteilystä alkoi Suomessa levitä RUOTSIN tiedotusvälineiden kautta. Ne, jotka silloin Suomessa katseli Ruotsin lähetyksiä alkoi kummastella, miksei Suomen Yle puhu mitään laskeumasta, vaikka säteilyä on enemmän Suomessa kuin Ruotsissa. Vasta sitten Suomessa tuli asia tiedotusvälineisiin. Muista kuin eilisen päivän, kun katsoimme uutisia ja Tshernobylistä tiedotettiin ekan kerran. Joo, että luottakaa vaan Ylen puolueettomaan ja nuhteettomaan uutistenvälitykseen etenkin hätätilanteissa.
Ei Yle. Yle ei saa lain mukaan edes muuttaa viranomaistiedotetta, saati että itse niitä laatisi. "Viranomaistiedotteiden antamisesta päättää ja sisällöstä vastaa aina tiedotteen antanut viranomainen. Yleisradiolla ei ole lupaa muuttaa tiedotteen sisältöä." <a href="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"><a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;
Että vika ei olekkaan Ylessä vaan Suomen viranomaisissa? No sitten ei hätää. Viranomaistiedotteista ja toimistahan vastaa viranomaiset?
Hyvä kun ymmärsit.
Suomessahan ei kukaan tiennyt kohonneista säteilyarvoista ennen kuin niistä Stuk kertoi julkisuuteen.
Kaupallisillakin. Vai ettekö koskaan ole nähneet niitä harjoitusviestejä?
Olisi ollut äärimäisen halpa keino siirtää YLE maksukorttien taakse kuten esim MTV:n max jne. Silloin jokainen olisi ostanut kortin jos haluaa YLE:n ohjelmia katsoa. Eivätkö yleläiset luottaneet itseensä eli pelkäsivät, ettei kukaan sitä hanki? Tuo olisi ollut reilua. Itse asun ulkomailla, mutta minulla on yritys Suomessa kirjoilla, joten maksan todella paljon nyt yle-veroa, ei mielestäni mitään järkeä.
Entä ne jotka ei edes kato koko Yleä?
etenkin kun nyt tiedän, että kaikki tv-lupamaksun vapaamatkustajat maksavat myös :D
En ehdi televisiosta katsoa kuin Ylen 20.30 uutiset ja Avaraa luontoa. Nyt ei harmita kallis maksu enää, kun tiedän että ei tarvitse kustantaa vapaamatkustajien lusmuilua.
Miksi pitää pitää pystyssä Ylen tapaista organisaatiota jos ihmiset eivät sitä halua edes katsoa?
Niillä kustannetaan myös kaikki Ylen radiokanavat ja mittava nettipalvelu, Areena mukaanlukien. Jos Yleä ei olisi, tiedotusvälineiden kilpailu lässähtäisi liki olemattomiin. Olisi Alma Media ja MTV3, Iltalehti ja Kauppalehti. Ja olisi erkkolainen Sanomat, Nelonen, Iltasanomat ja Taloussanomat. Plus jompaan kumpaan affilioituneet paikalliset lehdet ja radiokanavat. On hienoa, että julkisesti rahoitettuna on varteenotettava kilpailija, joka ei toista joka kanavalla STT:n uutisia, vaan laatii omat uutisensa riippumattomasti.
Mutta kun Ylen palvelut on surkeita. Niin netti, radio kuin televisio. Lain mukaan Yle EI SAA kilpailla yksityisten kanavien kanssa. Sitä ei ole sen takia laitettu pystyyn. Jokaisesta noista luettelemistasi lehdistä ja kanavista tekee parempaa työtä kuin Yle. Oletko kuullut että noiden lisäksi on muitakin? Netissä on lukemattomia nettilehtiä ja uutiskanavia. Maksullisista televisiokanavissa on useita ulkomaisia uutiskanavia. Yle on pelkkä Propagandaa suoltava valtion äänitorvi.
Laki EI kiellä kilpailemasta yksityisten tiedotusvälineiden kanssa. Ei todellakaan.Ylen keskeisiä tehtäviä on moniarvoisuuden eli journalistisen kilpailun ylläpitäminen. Se on journalismin laadun ylläpitämiselle ehdottoman tärkeä asia.
Nettiin suomalaista journalismia teettävät juurikin em. isot mediakonsernit. Yksityiset pienyrittäjät ovat Suomesta pitkälti kuolleet jo 1980-luvulla. Valtakunnallisia muita mediataloja EI ole.
Nettiin tai muuallekaan ei synny journalismia tyhjästä, vaikka kaltaisesi lahopäät niin kuvittelevatkin. Niitä syntyy sinne toimittajien toimesta, ja heille joku maksaa palkkaa ja tekee sillä bisnestä.
Lueppa lakia. Yle ei saa ruveta kilpailemaan yksityisten kanavien kanssa. Eikä siinä olisi mitään järkeäkään. Koska kukaan ei voi kilpailla verorahoin tuetun järjestelmän kanssa. Koska Yle vero on vero.
Maailmassa on lukemattomia mediataloja. Mutta ei tänne kukaan tule kun täällä on valtion propaganda torvi.
Laskeuma ei tuntenut edes valtiorajoja, saati tettä olisi tajunnut pysyä Thernobylin seudulla. Minkä tahansa Suomen ydinvoimalan posahtaessa mikä tahansa osa Suomea voi olla äkkiä asumiskelvoton.
Suomessa oltiin hipihiljaa kohonneista säteilyarvoista, kun havaittiin, että säteilyn lähde on jossain NLn tukialueilla. Tieto säteilystä alkoi Suomessa levitä RUOTSIN tiedotusvälineiden kautta. Ne, jotka silloin Suomessa katseli Ruotsin lähetyksiä alkoi kummastella, miksei Suomen Yle puhu mitään laskeumasta, vaikka säteilyä on enemmän Suomessa kuin Ruotsissa. Vasta sitten Suomessa tuli asia tiedotusvälineisiin. Muista kuin eilisen päivän, kun katsoimme uutisia ja Tshernobylistä tiedotettiin ekan kerran. Joo, että luottakaa vaan Ylen puolueettomaan ja nuhteettomaan uutistenvälitykseen etenkin hätätilanteissa.
Viranomaistiedotusta ei tehdä, jollei viranomainen ole aloitteellinen. Eli syytä STUKia ja sisäministeriötä.
...olisi voinut tehdä skuupin ihan itse. Varmasti sielläkin tuo jo tiedettiin. Mutta ei uskallettu tehdä mitään, kun pelättiin viranomaisia ja sitä ihanaa Neuvostoliittoa ja rakastettavia venäläisiä naapureitamme! Jotka muuten paraikaakin syytää fosforia Itämereen jotta soi ja pitää Suomen rajan tuntumassa Tshernobylin tyypin ydinvoimalaa. Jos se posahtaa, niin Yle kertoo meille siitä varmaan sitten, kun säteily on jo yltänyt Skåneen.
Säteilyarvot ovat erittäin paikallisia. Espoossa voi olla arvot koholla muttei Helsingissä, riippuen sateista ja tuulista.
Joka tapauksessa Ruotsissa säteilyarvojen kohoamisesta ei kerrottu sen aikaisemmin. Ruotsissahan luultiin, että niiden OMA ydinvoimala oli vuotanut ja Forsmarkin ydinvoimala evakuoitiin.
Suomessa samana päivänä, 28.4. kerrottiin pääutisissa venäläisten arvio, että kyseessä on ydinvoimalavuoto, Kiovan pohjoispuolella.
Eli tieto tuli Tassilta, ei Ruotsin kautta, eikä Ruotsissa tiedotettu asiasta sen aikaisemmin.
Katsokaa vaikka ko. tv-lähetys Elävästä arkistosta... ai juu, ettehän te Yleä käytä, joten ette voikaan.
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/neuvostoliitto_viivytti_tiedottam…
Laskeuma ei tuntenut edes valtiorajoja, saati tettä olisi tajunnut pysyä Thernobylin seudulla. Minkä tahansa Suomen ydinvoimalan posahtaessa mikä tahansa osa Suomea voi olla äkkiä asumiskelvoton.
Suomessa oltiin hipihiljaa kohonneista säteilyarvoista, kun havaittiin, että säteilyn lähde on jossain NLn tukialueilla. Tieto säteilystä alkoi Suomessa levitä RUOTSIN tiedotusvälineiden kautta. Ne, jotka silloin Suomessa katseli Ruotsin lähetyksiä alkoi kummastella, miksei Suomen Yle puhu mitään laskeumasta, vaikka säteilyä on enemmän Suomessa kuin Ruotsissa. Vasta sitten Suomessa tuli asia tiedotusvälineisiin. Muista kuin eilisen päivän, kun katsoimme uutisia ja Tshernobylistä tiedotettiin ekan kerran. Joo, että luottakaa vaan Ylen puolueettomaan ja nuhteettomaan uutistenvälitykseen etenkin hätätilanteissa.
Ei Yle. Yle ei saa lain mukaan edes muuttaa viranomaistiedotetta, saati että itse niitä laatisi. "Viranomaistiedotteiden antamisesta päättää ja sisällöstä vastaa aina tiedotteen antanut viranomainen. Yleisradiolla ei ole lupaa muuttaa tiedotteen sisältöä." &lt;a href="<a href="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"><a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"><a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"&gt;<a href="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"><a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;
Että vika ei olekkaan Ylessä vaan Suomen viranomaisissa? No sitten ei hätää. Viranomaistiedotteista ja toimistahan vastaa viranomaiset?
Hyvä kun ymmärsit.Suomessahan ei kukaan tiennyt kohonneista säteilyarvoista ennen kuin niistä Stuk kertoi julkisuuteen.
Kai tajusit että se oli sarkasmia? Viranomaisiin nyt vähiten voi luottaa.
Se että ulkomainen organisaatio kertoo ennen omaa valtiota haitallisista säteilyistä, vie kaiken uskottavuuden Suomen valtiolta.
Laskeuma ei tuntenut edes valtiorajoja, saati tettä olisi tajunnut pysyä Thernobylin seudulla. Minkä tahansa Suomen ydinvoimalan posahtaessa mikä tahansa osa Suomea voi olla äkkiä asumiskelvoton.
Suomessa oltiin hipihiljaa kohonneista säteilyarvoista, kun havaittiin, että säteilyn lähde on jossain NLn tukialueilla. Tieto säteilystä alkoi Suomessa levitä RUOTSIN tiedotusvälineiden kautta. Ne, jotka silloin Suomessa katseli Ruotsin lähetyksiä alkoi kummastella, miksei Suomen Yle puhu mitään laskeumasta, vaikka säteilyä on enemmän Suomessa kuin Ruotsissa. Vasta sitten Suomessa tuli asia tiedotusvälineisiin. Muista kuin eilisen päivän, kun katsoimme uutisia ja Tshernobylistä tiedotettiin ekan kerran. Joo, että luottakaa vaan Ylen puolueettomaan ja nuhteettomaan uutistenvälitykseen etenkin hätätilanteissa.
Ei Yle. Yle ei saa lain mukaan edes muuttaa viranomaistiedotetta, saati että itse niitä laatisi.
"Viranomaistiedotteiden antamisesta päättää ja sisällöstä vastaa aina tiedotteen antanut viranomainen. Yleisradiolla ei ole lupaa muuttaa tiedotteen sisältöä."
<a href="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"><a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;
Että vika ei olekkaan Ylessä vaan Suomen viranomaisissa? No sitten ei hätää. Viranomaistiedotteista ja toimistahan vastaa viranomaiset?
Eikös sen pitänyt olla sananvapauden ja vapaan tiedonvälityksen lipunkantaja Suomenmaassa?
Mutta nyt oletkin latistanut sen viranomaisten äänitorveksi? Eikö puolueettomien journalistien ole tarkoitus tarkkailla viranomaisten ja poliitikoiden toimintaa ja kiinnittää siinä tapahtuviin epäkohtiin huomiota? Vai eikö Yle olekaan puolueeton ja vapaa vaan viranomaisetn armoilla?
Sinä, joka täällä Yleä puolustat taidat olla itse Ylen toimittaja. Ainakin kommenttisi ja perustelusi ovat niin ristiriitaisia ja toisensa poissulkevia, että sopisit sinne hyvin töihin!
Entä ne jotka ei edes kato koko Yleä?
etenkin kun nyt tiedän, että kaikki tv-lupamaksun vapaamatkustajat maksavat myös :D
En ehdi televisiosta katsoa kuin Ylen 20.30 uutiset ja Avaraa luontoa. Nyt ei harmita kallis maksu enää, kun tiedän että ei tarvitse kustantaa vapaamatkustajien lusmuilua.
Miksi pitää pitää pystyssä Ylen tapaista organisaatiota jos ihmiset eivät sitä halua edes katsoa?
Niillä kustannetaan myös kaikki Ylen radiokanavat ja mittava nettipalvelu, Areena mukaanlukien. Jos Yleä ei olisi, tiedotusvälineiden kilpailu lässähtäisi liki olemattomiin. Olisi Alma Media ja MTV3, Iltalehti ja Kauppalehti. Ja olisi erkkolainen Sanomat, Nelonen, Iltasanomat ja Taloussanomat. Plus jompaan kumpaan affilioituneet paikalliset lehdet ja radiokanavat. On hienoa, että julkisesti rahoitettuna on varteenotettava kilpailija, joka ei toista joka kanavalla STT:n uutisia, vaan laatii omat uutisensa riippumattomasti.
Mutta kun Ylen palvelut on surkeita. Niin netti, radio kuin televisio. Lain mukaan Yle EI SAA kilpailla yksityisten kanavien kanssa. Sitä ei ole sen takia laitettu pystyyn. Jokaisesta noista luettelemistasi lehdistä ja kanavista tekee parempaa työtä kuin Yle. Oletko kuullut että noiden lisäksi on muitakin? Netissä on lukemattomia nettilehtiä ja uutiskanavia. Maksullisista televisiokanavissa on useita ulkomaisia uutiskanavia. Yle on pelkkä Propagandaa suoltava valtion äänitorvi.
Laki EI kiellä kilpailemasta yksityisten tiedotusvälineiden kanssa. Ei todellakaan. Ylen keskeisiä tehtäviä on moniarvoisuuden eli journalistisen kilpailun ylläpitäminen. Se on journalismin laadun ylläpitämiselle ehdottoman tärkeä asia. Nettiin suomalaista journalismia teettävät juurikin em. isot mediakonsernit. Yksityiset pienyrittäjät ovat Suomesta pitkälti kuolleet jo 1980-luvulla. Valtakunnallisia muita mediataloja EI ole. Nettiin tai muuallekaan ei synny journalismia tyhjästä, vaikka kaltaisesi lahopäät niin kuvittelevatkin. Niitä syntyy sinne toimittajien toimesta, ja heille joku maksaa palkkaa ja tekee sillä bisnestä.
Lueppa lakia. Yle ei saa ruveta kilpailemaan yksityisten kanavien kanssa. Eikä siinä olisi mitään järkeäkään. Koska kukaan ei voi kilpailla verorahoin tuetun järjestelmän kanssa. Koska Yle vero on vero. Maailmassa on lukemattomia mediataloja. Mutta ei tänne kukaan tule kun täällä on valtion propaganda torvi.
Sä olet niiiiiin pihalla ettei ole tosikaan.
On kaksi eri asiaa, voiko journalismissa kilpailla ja se, voiko Yle syödä kaupallisen median toimintaedellytyksiä kokonaisuudessaan, esim. alkamalla myydä mainosaikaa.
Se, että meillä on uutiskilpailua, on JOPA kaupallisten itsensä mielestä vain hyvä asia.
Olisi ollut äärimäisen halpa keino siirtää YLE maksukorttien taakse kuten esim MTV:n max jne. Silloin jokainen olisi ostanut kortin jos haluaa YLE:n ohjelmia katsoa. Eivätkö yleläiset luottaneet itseensä eli pelkäsivät, ettei kukaan sitä hanki? Tuo olisi ollut reilua. Itse asun ulkomailla, mutta minulla on yritys Suomessa kirjoilla, joten maksan todella paljon nyt yle-veroa, ei mielestäni mitään järkeä.
että tappiolle jäätäisiin. Joten on kätevämpää nyhtää rahat veron kautta kansalaisilta.
Laskeuma ei tuntenut edes valtiorajoja, saati tettä olisi tajunnut pysyä Thernobylin seudulla. Minkä tahansa Suomen ydinvoimalan posahtaessa mikä tahansa osa Suomea voi olla äkkiä asumiskelvoton.
Suomessa oltiin hipihiljaa kohonneista säteilyarvoista, kun havaittiin, että säteilyn lähde on jossain NLn tukialueilla. Tieto säteilystä alkoi Suomessa levitä RUOTSIN tiedotusvälineiden kautta. Ne, jotka silloin Suomessa katseli Ruotsin lähetyksiä alkoi kummastella, miksei Suomen Yle puhu mitään laskeumasta, vaikka säteilyä on enemmän Suomessa kuin Ruotsissa. Vasta sitten Suomessa tuli asia tiedotusvälineisiin. Muista kuin eilisen päivän, kun katsoimme uutisia ja Tshernobylistä tiedotettiin ekan kerran. Joo, että luottakaa vaan Ylen puolueettomaan ja nuhteettomaan uutistenvälitykseen etenkin hätätilanteissa.
Ei Yle. Yle ei saa lain mukaan edes muuttaa viranomaistiedotetta, saati että itse niitä laatisi. "Viranomaistiedotteiden antamisesta päättää ja sisällöstä vastaa aina tiedotteen antanut viranomainen. Yleisradiolla ei ole lupaa muuttaa tiedotteen sisältöä." &lt;a href="<a href="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"><a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"><a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"&gt;<a href="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"><a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;
Että vika ei olekkaan Ylessä vaan Suomen viranomaisissa? No sitten ei hätää. Viranomaistiedotteista ja toimistahan vastaa viranomaiset?
Eikös sen pitänyt olla sananvapauden ja vapaan tiedonvälityksen lipunkantaja Suomenmaassa? Mutta nyt oletkin latistanut sen viranomaisten äänitorveksi? Eikö puolueettomien journalistien ole tarkoitus tarkkailla viranomaisten ja poliitikoiden toimintaa ja kiinnittää siinä tapahtuviin epäkohtiin huomiota? Vai eikö Yle olekaan puolueeton ja vapaa vaan viranomaisetn armoilla? Sinä, joka täällä Yleä puolustat taidat olla itse Ylen toimittaja. Ainakin kommenttisi ja perustelusi ovat niin ristiriitaisia ja toisensa poissulkevia, että sopisit sinne hyvin töihin!
Koeta nyt pahvipää ymmärtää viranomaistiedotteiden ja journalismin ero.
Viranomaistiedotteistahan tuossa oli puhe, älä sotke asioita.
Mitä Tshernobylin onnettomuuden journalistiseen hoitoon tulee, se on eri asia ja ongelma oli silloin sama myös kaupallisella puolella. Venäläiset ja STUK tiedottivat todella huonosti kohonneista säteilyarvoista. Kun tieto Kiovan pohjoispuolella tapahtuneesta ydinvoimalaonnettomuudesta tuli, se kerrottiin heti, kesken lähetyksen Ylen 2030-uutislähetyksessä. Se löytyy jopa Elävästä arkistosta.
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/neuvostoliitto_viivytti_tiedottam…
Olisi ollut äärimäisen halpa keino siirtää YLE maksukorttien taakse kuten esim MTV:n max jne. Silloin jokainen olisi ostanut kortin jos haluaa YLE:n ohjelmia katsoa. Eivätkö yleläiset luottaneet itseensä eli pelkäsivät, ettei kukaan sitä hanki? Tuo olisi ollut reilua. Itse asun ulkomailla, mutta minulla on yritys Suomessa kirjoilla, joten maksan todella paljon nyt yle-veroa, ei mielestäni mitään järkeä.
että tappiolle jäätäisiin. Joten on kätevämpää nyhtää rahat veron kautta kansalaisilta.
kun HS pisti omansa maksulliseksi. Ja monta radiokanavaa.
Miksi pitää pitää pystyssä Ylen tapaista organisaatiota jos ihmiset eivät sitä halua edes katsoa?
Minä maksan veroistani toimeentulotuen rahoittamista, mutta en ole eläissäni sitä käyttänyt. En haluaisi sitä maksaa, mutta demokraattisessa yhteiskunnassa jokainen maksaa, mutta vain osa käyttää.
Laskeuma ei tuntenut edes valtiorajoja, saati tettä olisi tajunnut pysyä Thernobylin seudulla. Minkä tahansa Suomen ydinvoimalan posahtaessa mikä tahansa osa Suomea voi olla äkkiä asumiskelvoton.
Suomessa oltiin hipihiljaa kohonneista säteilyarvoista, kun havaittiin, että säteilyn lähde on jossain NLn tukialueilla. Tieto säteilystä alkoi Suomessa levitä RUOTSIN tiedotusvälineiden kautta. Ne, jotka silloin Suomessa katseli Ruotsin lähetyksiä alkoi kummastella, miksei Suomen Yle puhu mitään laskeumasta, vaikka säteilyä on enemmän Suomessa kuin Ruotsissa. Vasta sitten Suomessa tuli asia tiedotusvälineisiin. Muista kuin eilisen päivän, kun katsoimme uutisia ja Tshernobylistä tiedotettiin ekan kerran. Joo, että luottakaa vaan Ylen puolueettomaan ja nuhteettomaan uutistenvälitykseen etenkin hätätilanteissa.
Ei Yle. Yle ei saa lain mukaan edes muuttaa viranomaistiedotetta, saati että itse niitä laatisi. "Viranomaistiedotteiden antamisesta päättää ja sisällöstä vastaa aina tiedotteen antanut viranomainen. Yleisradiolla ei ole lupaa muuttaa tiedotteen sisältöä." &amp;lt;a href="&lt;a href="<a href="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"><a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"><a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"&gt;<a href="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"><a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="&lt;a href="<a href="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"><a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"><a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"&gt;<a href="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"><a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"&amp;gt;&lt;a href="<a href="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"><a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"><a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"&gt;<a href="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="<a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;"><a href="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;" alt="http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;">http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…;
Että vika ei olekkaan Ylessä vaan Suomen viranomaisissa? No sitten ei hätää. Viranomaistiedotteista ja toimistahan vastaa viranomaiset?
Hyvä kun ymmärsit. Suomessahan ei kukaan tiennyt kohonneista säteilyarvoista ennen kuin niistä Stuk kertoi julkisuuteen.
Kai tajusit että se oli sarkasmia? Viranomaisiin nyt vähiten voi luottaa. Se että ulkomainen organisaatio kertoo ennen omaa valtiota haitallisista säteilyistä, vie kaiken uskottavuuden Suomen valtiolta.
Laskeuma ei tuntenut edes valtiorajoja, saati tettä olisi tajunnut pysyä Thernobylin seudulla. Minkä tahansa Suomen ydinvoimalan posahtaessa mikä tahansa osa Suomea voi olla äkkiä asumiskelvoton.
Suomessa oltiin hipihiljaa kohonneista säteilyarvoista, kun havaittiin, että säteilyn lähde on jossain NLn tukialueilla. Tieto säteilystä alkoi Suomessa levitä RUOTSIN tiedotusvälineiden kautta. Ne, jotka silloin Suomessa katseli Ruotsin lähetyksiä alkoi kummastella, miksei Suomen Yle puhu mitään laskeumasta, vaikka säteilyä on enemmän Suomessa kuin Ruotsissa. Vasta sitten Suomessa tuli asia tiedotusvälineisiin. Muista kuin eilisen päivän, kun katsoimme uutisia ja Tshernobylistä tiedotettiin ekan kerran. Joo, että luottakaa vaan Ylen puolueettomaan ja nuhteettomaan uutistenvälitykseen etenkin hätätilanteissa.
Viranomaistiedotusta ei tehdä, jollei viranomainen ole aloitteellinen. Eli syytä STUKia ja sisäministeriötä.
...olisi voinut tehdä skuupin ihan itse. Varmasti sielläkin tuo jo tiedettiin. Mutta ei uskallettu tehdä mitään, kun pelättiin viranomaisia ja sitä ihanaa Neuvostoliittoa ja rakastettavia venäläisiä naapureitamme! Jotka muuten paraikaakin syytää fosforia Itämereen jotta soi ja pitää Suomen rajan tuntumassa Tshernobylin tyypin ydinvoimalaa. Jos se posahtaa, niin Yle kertoo meille siitä varmaan sitten, kun säteily on jo yltänyt Skåneen.
Säteilyarvot ovat erittäin paikallisia. Espoossa voi olla arvot koholla muttei Helsingissä, riippuen sateista ja tuulista.Joka tapauksessa Ruotsissa säteilyarvojen kohoamisesta ei kerrottu sen aikaisemmin. Ruotsissahan luultiin, että niiden OMA ydinvoimala oli vuotanut ja Forsmarkin ydinvoimala evakuoitiin.
Suomessa samana päivänä, 28.4. kerrottiin pääutisissa venäläisten arvio, että kyseessä on ydinvoimalavuoto, Kiovan pohjoispuolella.
Eli tieto tuli Tassilta, ei Ruotsin kautta, eikä Ruotsissa tiedotettu asiasta sen aikaisemmin.
Katsokaa vaikka ko. tv-lähetys Elävästä arkistosta... ai juu, ettehän te Yleä käytä, joten ette voikaan.
<a href="http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/neuvostoliitto_viivytti_tiedottam…" alt="http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/neuvostoliitto_viivytti_tiedottam…">http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/neuvostoliitto_viivytti_tiedottam…;
Suomessakin oli säteily jo havaittu puolustusvoimien mittareissa, mutta eihän Suomessa sitä uskottu vaan luultiin mittariviaksi. Ja tuota Ylen uutislähetystäkö pitäisi uskoa? :) Näin sen jo silloin, kun se ei ollut mitään arkistokamaa vaan "uutinen".
Ei Yle. Yle ei saa lain mukaan edes muuttaa viranomaistiedotetta, saati että itse niitä laatisi.
"Viranomaistiedotteiden antamisesta päättää ja sisällöstä vastaa aina tiedotteen antanut viranomainen. Yleisradiolla ei ole lupaa muuttaa tiedotteen sisältöä."
http://yle.fi/yleisradio/faq/viranomaistiedotteet/miksi-yle-valittaa-vi…