Lue keskustelun säännöt.
Hääkirkko varattu, minua alkoi epäilyttää!
17.12.2012 |
Mies siis kosi minua tässä syksyllä ja saatiin jo alustavalle päivälle varattua hääkirkko ensielokuulle.
Olen alkanut miettiä, että onko tämä normaalia häästressiä ja minulla on vain leffoista saatu kuva rakkaudesta. Mies on siis kaikinpuolin ihana, hauska, kiltti, komea. Nautin hänen kanssaan olemisestaan, mutta välillämme ei ole koskaan ollut sellaista suurta tunteidenpaloa, himoa, mitä olen joskus ennen miestäni tunsin joitakin ihastuksiani kohtaan, mutta joista ei sitten koskaan tullut mitään, enkä ketään toistakaan voi sanoa kaipaavani. Onki tämä normaalia ja arkipäiväistä rakkautta sitten? Minulla on takaraivossani haave ja ajatus pakahduttavasta rakkaudesta, sellaisesta että alttarilla toisen nähdessä onnenkyyneleet kirpoaa silmiin. Tiedän että jos nain tämän miehen, häät ovat onnellinen tapahtuma, muttei maata mullistava. Mies on siis järkivalita ja paras ystäväni, jonka kanssa elämä on tasapainoista ja mukavaa. Mutta voisiko jostain toisaalta löytyä joku, jonka kanssa kokee sitten sitä harlekiinikirjojen rakkauden ilotulitusta..? Hmm. :/ palauttakaa minut nyt maanpinnalle järkiini tai jotain! Ikää minulla on 25.
Kommentit (30)
naimisissa ollaan oltu seitsemän vuotta, yhdessä yli kymmenen, pari lasta. Nyt tuntuu, että ollaan lopullisesti kasvettu erilleen, eikä intohimo roihunnut kunnolla edes suhteen alussa.
Jos ap oikeasti olet 25 vuotias, niin mieti vielä hetkinen ja vaikka lykkää häitä. Helpompaa tuossa vaiheessa on löytää se "oikea", kun sitten kun olet tälläinen rupsahtava keski-ikäinen, jolla on vielä lapsiakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kylläpä moni tyytyy sellaisen mieheen joka voisi olla oikeastaan ihan kuka tahansa! Ja sitten vielä sanotaan perusteluiski että kun on "tuttu ja turvallinen", ihan kuin sellainen ilotulituksien aiheuttaja -mies ei voisi myös olla sitä (ja niin paljon muutakin).
Itse löysin sen täydellisen miehen joka pyörittää sukkia jaloissa. Ja haluan korostaa että ei pelkästään seksin puolella, vaan ihan älyllisestikkin. Mieheni on ystäväni, rakastajani ja arjen kumppanini.
En ikinä tyytyisi vain johonkin "ihan ok" mieheen, mielummin sitten yksin.
No eihän se mies ole vain kuka tahansa, ei niitä kilttejä miehiä jotka oikeasti välittävät sinusta ja joihin voi luottaa ja joiden kanssa viihtyy löydy niin monta. Vaikka sinä oletkin niin täydellinen että olet löytänyt sen oikean ei tarkoita että me muut sen löytävät. Ja jos todella olisit vielä vanha sinkku uskoisin että voisit ajatella toisenlailla tuota mielummin yksin kuin ok mies.
Joideinkin meistä elämä on satakertaa parempaa sen "ok:n" kanssa kuin yksin.
Lopulta piti myöntyä jo siksi, kun oli yhteisiä lapsia. Teki mieli juosta ulos maistraatista. Vaan enpä juossut.
Ja kas, eipä se avioliitto asioita muuttanutkaan.
Enkä todellakaan ajattele noin lapsellisesti.
Mieheni nimenomaan on paras ystäväni, uskottuni ja luotettuni. En edes odota mitään maata järisyttävää sydäntä pakahduttavaa tunteiden paloa. Nimenomaan se yhteisen arjen jakaminen, pienillä teoilla ja sanoilla huomioiminen on sitä oikeaa todellista rakkautta.
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kohta 12 vuotta, päivääkään en vaihtaisi enkä mitään enempää toivoisi. Herää unelmistasi todellisuuteen ja ymmärrä että elämä on tässä ja nyt, ei elokuvissa tai jossain Harlekiini (ihan tosi?!?!) romaaneissa...
että kun oot 38-42-vuotias, tuo ihana kaverimiehesi jättää sut ja tylsän elämänne ja etsii itelleen oikean rakastetun. Onnea vaan siksi aikaa!
AP:lle - onko sulla muutenkin päätösten tekeminen vaikeaa, alkaako kaduttaa heti kun lyöt jotain lukkoon vaikka ennen päätöstä pidit ajatusta hyvänä? Joillekin päätösten tekeminen on vaan sellaista, eikä silloin tunnetta kannata ylitulkita viestiksi jostain. Itse olen juuri tällainen ihminen ja kaikki merkittävät asiat ovat olleet siksi vaikeita koska vaikka olen tehnyt harkitun päätöksen, heti on alkanut kaduttaa kun asiasta tulee "varma" eikä aivoilla ole enää spekuloitavaa. Esimerkiksi paperien allekirjoitus unelmakämpästä, mukavan työpaikan vahvistaminen sopimuksella, lapsen nimen ilmoittamiset maistraattiin - heti kun pitkään vatvottu päätös on lukittu, on alkanut kaduttaa. Ilman syytä.
Niinpä niin. Mies menee sarjaan "ihan kiva" kaikinpuolin ja arki sujuu kivasti. En ole miestä pettänyt, mutta kieltämättä katseeni harhailee muissa miehissä. En haluaisi heittää hyvää miestä pois, mutta toisaalta joku ääni tuolla päässä huutelee, että jatka vielä etsimistä. Tästä miehestä kyllä saa loistavan isän ja aviomiehen, mutta kaipaan sellaista tunnetta kun jonkun näkeminen saa pään ihan sekaisin ja kosketuksessa on sähköä ja sellaista eroottista latausta. Miehen kanssa ei ole koskaan sellaista ollut, edes suutelu ei tunnu mitenkään ihmeelliseltä. Mutta kaipa se on sitten normaalia..?
Ellet ole nuortunut vuodella?:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkä todellakaan ajattele noin lapsellisesti. Mieheni nimenomaan on paras ystäväni, uskottuni ja luotettuni. En edes odota mitään maata järisyttävää sydäntä pakahduttavaa tunteiden paloa. Nimenomaan se yhteisen arjen jakaminen, pienillä teoilla ja sanoilla huomioiminen on sitä oikeaa todellista rakkautta. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kohta 12 vuotta, päivääkään en vaihtaisi enkä mitään enempää toivoisi. Herää unelmistasi todellisuuteen ja ymmärrä että elämä on tässä ja nyt, ei elokuvissa tai jossain Harlekiini (ihan tosi?!?!) romaaneissa...
että kun oot 38-42-vuotias, tuo ihana kaverimiehesi jättää sut ja tylsän elämänne ja etsii itelleen oikean rakastetun. Onnea vaan siksi aikaa! AP:lle - onko sulla muutenkin päätösten tekeminen vaikeaa, alkaako kaduttaa heti kun lyöt jotain lukkoon vaikka ennen päätöstä pidit ajatusta hyvänä? Joillekin päätösten tekeminen on vaan sellaista, eikä silloin tunnetta kannata ylitulkita viestiksi jostain. Itse olen juuri tällainen ihminen ja kaikki merkittävät asiat ovat olleet siksi vaikeita koska vaikka olen tehnyt harkitun päätöksen, heti on alkanut kaduttaa kun asiasta tulee "varma" eikä aivoilla ole enää spekuloitavaa. Esimerkiksi paperien allekirjoitus unelmakämpästä, mukavan työpaikan vahvistaminen sopimuksella, lapsen nimen ilmoittamiset maistraattiin - heti kun pitkään vatvottu päätös on lukittu, on alkanut kaduttaa. Ilman syytä.
Eikä tuolle, joka tahtoo pysyä naimisissa ja on sitä aivan onnellisesti, vaikkei nyt mitään maata-järisyttävästi.
Sinänsä olen samaa mieltä kanssasi siitä, että joillekin ylipäätään päätösten tekeminen on vaikeaa ja sen voi myös ylitulkita. Good point!
-15, siis 45-v. ja 26 vuotta miehensä kanssa yhdessä onnellisesti elänyt...-
Niinpä niin. Mies menee sarjaan "ihan kiva" kaikinpuolin ja arki sujuu kivasti. En ole miestä pettänyt, mutta kieltämättä katseeni harhailee muissa miehissä. En haluaisi heittää hyvää miestä pois, mutta toisaalta joku ääni tuolla päässä huutelee, että jatka vielä etsimistä. Tästä miehestä kyllä saa loistavan isän ja aviomiehen, mutta kaipaan sellaista tunnetta kun jonkun näkeminen saa pään ihan sekaisin ja kosketuksessa on sähköä ja sellaista eroottista latausta. Miehen kanssa ei ole koskaan sellaista ollut, edes suutelu ei tunnu mitenkään ihmeelliseltä. Mutta kaipa se on sitten normaalia..?
Vapauta se mies etsimään rinnalleen nainen, joka häntä oikeasti rakastaa ja hänen kanssaan haluaa jakaa elämänsä. Jos oikeasti otat tuon miehen, niin onnistut vaan pilaamaan hänen elämänsä tuolla asenteella.
Ei naimisiin pidä mennä, jos siihen ei tahdo sitoutua vaan jo puoli vuotta etukäteen on olo, että tekee mieli katsella muita miehiä. Jos välität siitä miehestä edes pikkuisen etkä halua kostaa hänelle jotain, niin laita asialle stoppi nyt ja lähde suhteesta etsimään niitä ilotulituksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kylläpä moni tyytyy sellaisen mieheen joka voisi olla oikeastaan ihan kuka tahansa! Ja sitten vielä sanotaan perusteluiski että kun on "tuttu ja turvallinen", ihan kuin sellainen ilotulituksien aiheuttaja -mies ei voisi myös olla sitä (ja niin paljon muutakin).
Itse löysin sen täydellisen miehen joka pyörittää sukkia jaloissa. Ja haluan korostaa että ei pelkästään seksin puolella, vaan ihan älyllisestikkin. Mieheni on ystäväni, rakastajani ja arjen kumppanini.
En ikinä tyytyisi vain johonkin "ihan ok" mieheen, mielummin sitten yksin.
Et voi tietää, millaista on olla 40 ikävuotta lähentelevä yksin asuva nainen, ei vielä lapsia ja kaikki omanikäiset mukiinmenevät miehet jahtaa 10v nuorempia kuin itse olet.
20 vuotta kestäneessä, kestävässä suhteessa elävänä voisin kommentoida että "tyytyä" kannattaa siihen himottomaan ja ilotulituksettomaan suhteeseen ainoastaan siinä vaiheessa kun tajuaa ettei voi elää ilman toista.
Se tunne on se mikä minulle on merkityksellinen. Himo, mystiikka ja hullu halu ovat alkusuhteen ihania asioita, mutta kestävä parisuhde ja rakkaus ovat jotain muuta.
Ihmisillä on erilaiset tarpeet. Joku haluaa perustaa nuorena perheen ja saada lapsia, ja pelkää jäävänsä yksin, jos loputtomiin metsästää sitä Ainoaa Oikeaa.
Hyvä ystäväni on vaihtanut miestä koko aikuisikänsä parin, kolmen vuoden välein, koska luulee, että ainoastaan se romanttinen alkurakastuminen on oikeaa rakkautta. Kun mies alkaa tuntua liian tutulta, jännitys ja romantiikka lopsahtavat ja äijä saa kenkää. Nyt tuo ystävättäreni on 52-vuotias, yksinäinen ja lapseton.
Eli ei se aina ole viisasta ja hyvä ratkaisu. Minusta ystävyys ja samankaltaiset (ei välttämättä täysin samanlaiset) arvostukset ja mielipiteet ovat hyvä pohja. Seksikin voi toimia loistavasti, vaikka kamalaa sukat-pyörii-jaloissa -jännitettä ei olisikaan.
-15-