Päästäisittekö miehenne Lapin reissulle?
Jokainen varmaan tietää, että niillä reissuilla ei paljon hiihdellä ;-) Oma anoppinikin on kertonut sen verran hurjia juttuja omista ystävistään, jotka vielä reilu viiskymmpisenä lähtevät naisten reissulle Leville eivätkä tansseista koskaan palaa yksin kämpille.
Nyt olis miehellä edessä omien kavereiden kanssa reissu pohjoiseen...pakkohan se on " päästää" mutta vähän hirvittää, pitääkö tänne tulla reissun jälkeen ruikuttamaan pettäjämiestään :(
Kommentit (81)
Eiköhän siellä levillä ole mökit ja ravintolat täynnä naisia ja miehiä etelästä. Ja ei lappilaisten moraali ole yhtään sen korkeampaa kuin etelän varesten.
Tosin ei se uskaltaisikaan mihinkään nakusaunaan. Ainakin puheista päätellen se ajaisi joka päivä 500 km moottorikelkalla ja sitten saunoisi pari tuntia. Totuushan voi tietty olla toinen ;)
Tekee myös satunnaisia työmatkoja Jenkkeihin ja Euroopan maihin. Niin kauan kun ei jää kiinni, uskon, ettei ole syytä epäillä. Onhan se joskus, taisi olla Ruotsin keikka, tullut kotiin aika iloisena ja vähä kainona, mutta kun ei sen enemää antanut aihetta epäilyyn, niin miksi alkaisin asiaa kaivamaan. Tulihan se ainakin kotiin - ja naapurin sanoin: js teke syrjähypyn, niin ei siitä silti tarvi tehdä jatkuvaa suhdetta.
Vierailija:
Ihmetteli vielä miksi rouvalla kotona kääntyi vähän naama nurinpäin : /En todellakaan epäillyt pettämistä, oli sen verran naiivia toimintaa. Mutta kyllä vähän ärsytti, että ukko oli heilunut siellä munasillaan toimiston nakujen naisten keskellä.
ehdottaisi viettävänsä viikon lomaa ilman
minua tai lapsia...
Ihmetteli vielä miksi rouvalla kotona kääntyi vähän naama nurinpäin : /
En todellakaan epäillyt pettämistä, oli sen verran naiivia toimintaa. Mutta kyllä vähän ärsytti, että ukko oli heilunut siellä munasillaan toimiston nakujen naisten keskellä.
yksin viikoksi etelään niin senkus menisi.....
En ole mieheni äiti. Olen tasaveroinen puoliso ja luotan mieheeni kunnes toisin todistetaan.
Eli ei ole kyse siitä päästäisinkö vai en. Ei tulisi kummallekaan mieleenkään mennä lomamatkalla ilman puolisoa.
Uskon vahvasti, että se tietty ihmistyyppi pettää tuosta vaan (varo 12., voi tehdä mies saman tempun uudelleenkin!). Suurin osa lähtee varmasti ihan tekemään sitä, mitä aikoikin, eli hiihtämään, kelkkailemaan, juhlimaan jne. Mun mies on itse sanonut, että hän saa naisten kotkotuksia kuunnella ja katella ihan tarpeeksi kotonaankin, joten " poikien reissut" menee helposti ja mielellään naista ilman:-) Eri asia on tietysti se, jos sattuu tapaamaan jonkun, johon rakastuu oikeasti. Mutta sen nyt voi tavata vaikka kirjastossa tai ruuhkabussissa ja silloin on mun mielestä miehen omassa harkinnassa kuinka toimia. Jokainen on täällä ainokaistaan elämässä, enkä todella ala mieheni elämää rajoittamaan omalla vallankäytölläni!
Tuon aina jos tilanne näyttää vähääkään epäilyttävältä esiin että mulla on mies ja toista en tarvi, ja jos tämän vihjeen jälkeen äijä häipyy, niin sehän oli sitten kummankin etu, koska meidän aikomukset illan vietolle eivät täsmää. Mä tykkään tanssia ja moni mies on sanonut että oli kiva ilta kun sai tanssia paljon, jos esim vaimo ei osaa tai halua.
hyvänen aika, mä en ole ikinä ymmärtänyt näitä ' päästäisitkö' juttuja. Eihän aikuista ihmistä voi kieltää menemästä! Menee, jos haluaa.
mutta syynä ei ollut se, että pelkäisin pettämistä, koska sen asian voi tehdä milloin vaan ja missä vaan, syy oli se etten halua jäädä 2kk vauvan ja kahden muun kanssa yksin kotiin.
Siellä kuitenkin ollaan humalassa, niin jotain pientä ainakin voi sattua. En tykkää että humalaiset muut naiset nojailevat mieheeni tai puhuvat tälle jotain tuhmia.
en ole mieheni äiti/vanginvartija. tiedän kyllä varsin hyvin mitä se meno siellä lapissa on mutta periaate on se että jos pettää niin silloin pettää ja saa paska mennä. tilaisuuksia kun löytyy aina jos on sitä tyyppiä. myöskään mieheni ei yritä estellä minua jos haluan lähteä vastaavalle reissulle. kyllä se on virkistävää joskus päästä irti arjen kuviosta, on paljon virkeämpikin kun taas tulee kotiin:)
...reissulla ja minä naisten. Eipä meidän kään reissulla paljon ole snoukattu kyllä se menee juhlinnaksi. Mikä ei kuitenkaan tarkoita vieraita miehiä. jos on pettääkseen, se tapahtuu vaikka naapurin Liisan kanssa. Et voi vahtia miestäsi eikä hän sinua. Liitossa missä toista voi tai pitää kieltää on mielestäni jotain pielessä!
Vierailija:
vai mikä homma tää nyt oikein on vai antaako ne kaikille ne poronmunien purijat?
Poroja ei ole salvattu puremalla enää vuosikymmeniin. Ja tuskin ne purijatkaan (yleensä miehiä) olisi sinun kaltaisillesi hapanluuskille antaneet.
Eihän ihmistä voi omistaa, vai voiko? Miksi olette noin epävarmoja miehestänne? Mä en ainakaa tykkäis, jos mies mua kieltäs lähtemästä, sehän tarkottas ettei se luottas minuun yhtään! Ja olen kyllä luottamuksen arvoinen!
Joten siis saisi mennä, ja mä myös omien kavereiden kanssa.
1) Luotan ja uskon tuntevani mieheni niin hyvin, että olen tietoinen hänen todellisesta luonteestaan. Siihen ei valehtelu ja pettäminen kuulu. En voi tietää, ettenkö olisi erehtynyt tai mies tekisi jotain jopa itsensäkin vastaista, mutta kyse on siis siitä että uskon ja luotan, ettei tällaisia uhkia ja piirteitä meidän suhteessa ole.
2) Minusta tilaisuus ei juurikaan tee varasta. Jos mieheni olisi taipuvainen pettämään, hän tuskin jaksaisi matkustaa Lappiin sitä varten. Joten jos en kokisi voivani päästää miestäni Lappiin, hän ei saisi käydä lähikaupassakaan eikä viemässä lauantai-iltana Lottoa ärrälle.
Bonusjuttu vielä: Ollaan tavattu vanhemmalla iällä ja meillä on suhteet ja suhteita takanamme kummallakin. Tämän vuoksi uskon, ettei mieheni olisi minun kohdallani pysähtynyt, ellei todella olisi halunnut. Hän olisi voinut jatkaa matkaansa seuraavillekin apajille, ellei itse olisi halunnut alkaa elää minun kanssani.
Hyvin Lapin reissuja ja muita matkoja kaikille lähtijöille!
VARATTUJA TAI MUUTEN VAIN NAI VAIN OMAN KYLÄN POIKIA.
TERVEISIN LEVIN EX-TYÖNTEKIJÄ