Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En meinaa pysyä kasassa... rakkausko loppuu?
13.12.2012 |
...koko elämäni etsin tietynlaista ihmistä ja rakkautta, löysin, ja nyt taidan sen menettää. En olisi uskonut, että minulle - meille - käy näin, mutta tällaistahan elämä on. Oh, irony.
Teinivuosista asti olen etsinyt sielunkumppaniani, yhden löytänyt mutta se jäi ystävyydeksi. Minulla on ollut hyviä ihmissuhteita ja perhekin, mutta levottomuus on pysynyt syvällä jossain.
Jokunen vuosi sitten tapasin miehen, jonka kanssa suhde on ollut kaikkea sitä mitä olen aina toivonnut: älyllistä, emotionaalista ja seksuaalista kohtaamista, puhumista ja jakamista, pitkiä keskusteluja ja onnellisuutta. Olosuhteet ovat olleet toi vaikeat emmekä voi olla yhdessä niin paljon kuin haluaisimme - tai ehkä niin paljon kuin minä haluaisin. Minä olisin halunnut lapsen, mies ei, ja vähitellen olen senkin voinut hyväksyä. Tämä kaikki on tietysti aiheuttanut paljon myös ristiriitaan välillemme ja olen kaatanut ehykä omaa pahaa oloanikin miehen niskaan. En rähjää tai syllistä, mutta mies syyllistyy helposti ja osaan kyllä nakella viiltäviä ja persoonaan käyviä analyyseja liian huolettomasti. Miehellä on erittäin rankka tilanne ja burnoutin oireet.
Hän on monta kertaa sanonut, ettei olisi jaksanut vaativaa työtään ilman minua näinkään kauaa. Nyt hän on kuitenkin muuttunut kylmäksi minua kohtaan, lakannut sanomasta rakastavansa minua eikä halua enää nähdä toistaiseksi. Tänään hän sanoi minua rakkaaksi, sanoi tykkäävänsä ja että ehkä se rakkauskin on jossain.
Hän soittaa kuitenkin edelleen päivittäin (olemme etäsuhteessa) eikä osaa sanoa haluavansa katkaista suhteen. Seuraavan kerran tapaamme lyhyesti jouluna ja sen jälkeen ehkä tammikuussa (tilanne olisi tällainen joka tapauksessa).
Minä häilyn jossakin epätoivon ja toivon rajamailla, enkä enää tiedä mitä ajatella. Ajatus elämästä ilman tätä rakkautta tuntuu repivältä ja tiedän, että minun on käytettävä kaikki voimavarani selvitäkseni tästä. Olen aina lähtenyt suhteista helpottuneena ja kevein mielin, mutta tämä tuntuu hajottavan minut totaalisesti. Kyttään puhelinta ja toivon puheluita ja viestejä joita ei tule.
Toisaalta typerä toivo elää - ehkä tämä on oikeasti vain rankkojen olosuhteiden aiheuttamaa, ehkä kannattaa pysyä etäällä mutta kuitenkin saatavilla. En silti tiedä, pitäisikö pitää tiukemmin kiinni ja näyttää rakastavansa (mies ei ole sanonut ahdistuvansa tästä) vai kääntää huomionsa kokonaan muualle ja antaa miehen lähestyä. Pelkään vain näin kadottavani hänet kokonaan, kun mitään meitä yhdessä pitäviä rakenteita ei ole, on vain yhteyden tunne ja rakkaus. Tai oli. Ystävyyttä kai on vieläkin.
En ole koskaan ennen ollut tällaisessa tilanteessa, enkä ole koskaan rakastanut näin paljoa. Voikohan mies vielä rakastaa minua jonain päivänä, vai olisikohan tämä parasta nyt jättää tähän ja luovuttaa suosiolla, surra ja ulvoa ja romahtaa ja kerätä sen jälkeen palaset.
Kommentit (9)
Itse ehkä soittaisin/kirjoittaisin (saisi paremmin sanottua kaiken, mitä haluaa) vielä kerran, sanoisin siinä kaiken sen, mitä mielessä pyörii, silläkin uhalla että se toista ahdistaisi tai siinä tulisi toistoa. Antaisin tulla kaiken, rakkaudesta ja kaipuusta, anteeksipyynnönkin jos uskot että siihen on syytä. Halusta jatkaa, toisen merkityksestä sinulle. Niin, ettei sulle ikinä jää tunnetta, että jotain jäi sanomatta.
Paljon muuta ei kai voi tehdä, kuin tehdä oman kantansa selväksi. Loppu on kai hänen käsissään, jos hän epäröi. Sanoisin, että toivon että en menetä sinua, pyytäisin olemaan kuitenkin rehellinen ja pelaamatta mitään pelejä, testaamatta tai pitkittämättä mitään.
Sitten koitat rauhoittua. Jos hän rakastaa, hän palaa/jää, jos hän puolestaan on levoton eikä osaa tässä kanssasi olla, niin hän puolestaan ilmoittaa sen. Sitten suret, ulvot, romahdat - ja kasaat itsesi uudelleen.
Minä tein näin. Mulla oli mies, joka ei koskaan oikein tiennyt mitä haluaa, siitä huolimatta että meillä oli kipeän hyvä olla yhdessä. Minä tiesin että tuon minä haluan, ja sattui aika lujaa, kun toinen ei koskaan tiennyt samaa... En jaksanut enää toivoa, pyristellä, rimpuilla, odottaa varmuutta, vaan tein juuri noin. Ilmoitin, että mieluummin rikon itseni kerralla ja toivun siitä sitten joskus, kuin rikon pala palalta enkä koskaan voi olla ehjä, koska niin älyttömästi sattuu, kun toinen ei ole sinuun henkisesti sitoutunut, kun itse olisit valmis.
Erosimme ja todellakin koin ihan järkyttävät sydänsäryt. Muutaman kuukauden myötä aloin kuitenkin toipua, vaikka en osannut edes ajatella, että toista yhtä hyvää kumppania itselleni voisin löytää.
Eikä tarvinnut. Hän otti yhteyttä, ei osannut eikä halunnut olla ilman mua eikä mitään muuta elämäänsä enää kaipaa, eromme oli sen osoittanut. Emmin hetken, otanko vielä kerran riskin, että hän taas epäröikin sitten joskus... Toisaalta, se voisi olla elämäni ihanin parisuhde. Otin riskin, ja se kannatti - nyt olemme naimisissa, koti ja perhe perustettu ja molemmilla on nyt rauha. Tässä on kaikki.
Tsemppiä sulle, ap! =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen tässä nyt itkenyt muutaman päivän luultavasti menetettyä suhdetta. Mies ei tosiaan tiedä mitä haluaa ja mä roikun viimeisen toivon langan varassa. En halua päästää lopullisesti irti ja rukoilen päivittäin, että mies vaihtaisi mielensä. Ensimmäistä kertaa rakastuin palavasti toiseen ja tässä lopputulos. Taidan pysyä ikuisesti yksin, tällaista sydänsurua en enää halua ikinä kokea...
Toivotan siis tsemppiä ja jaksamista sulle!
Ongelmasi on sinulle varmaan todellinen, mutta minulla nousivat karvat pystyyn heti lauseestasi, että olet "teinivuosista asti etsinyt sielunkumppania".
Kuulostat takertuvalta ihmiseltä, ja taidat olla omien unelmiesi vanki.
Muista vanha viisaus: "Ei onni tule etsien, se löytyy eläen". Kaikkea hyvää sinulle.
Kiitos kommenteista ja kokemuksista, palaan varmaan tähän ketjuun puntaroidessani.
Takertuja en ole ollut, pikemminkin hyvin itsenäinen ja tosiaan aina se, jolta on rakkaus loppunut. Tämä mies vain sai minussa esille riippuvaisuuden, ehkä minäkin olin ensimmäistä kertaa perinpohjaisesti rakastunut - mutta yhtä totaalinen ja intensiivinen on mieskin. Tässä on vaan ristivetoa niin moneen suuntaan, että luulen että sekin uuvuttaa.
Olen ajatuksellisesti jo tekemässä surutyötä, mutta esimerkiksi nyt ajattelen, että voisimme saada asiat toimimaan - en vain usko, että mies jakaa tämän ajatuksen. Minusta, "magneetista" ja voiman lähteestä onkin tullut yhtäkkiä esten muiden unelmien toteuttamiselle.
Olen sitäpaitsi hassusti sitä mieltä, että jos päädymme eroon, tie on väärä, vaikka molempien elämää se myös helpottaa. En kuitenkaan usko että sen jälkeen on paluuta, sillä mies pysyy jääräpäisesti päätöksissään ja sulkee muut ajatukset ulkopuolelle.
Suhteemme on alusta asti ollut syvän yhteenkuuluvuuden ja vetovoiman tunnesuhde, jossa ei lun alkaenkaan ollut järkeä. Etäisyyttä ottaessaan mies nyt arvioi tätä järjellä, tunteet kun ovat joko kadonneet tai burnoutin alla, enkä minä voi kuin hävitä. Meillä ei ole mahdollisuutta olla lähekkäin ja saada hyvää oloa toisistamme, sen sijaan angstaamme puhelimessa.
Paska homma :( osaan nyt jo sanoa, koska rakastaminen on hiipunut - en vain tiedä onko se suhteemme syytä vai elämäntilanteen ja burnoutin.
Ap nostaa, jos tämän kokeneita olisi linjoilla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös tehdään surutyötä, mutta silti en tahtoisi täysin luovuttaa. Päivästä toiseen elämä on selviytymistä, mikään ei kiinnosta ja itku saattaa päästä keskellä päivää keskellä kaupunkia.
Olen todella emotionaalinen, mutten silti olisi uskonut, että tämä kolaus ottaa niin koville - emme mekään kuitenkaan vuosikausia olleet yhdessä. Minulle se vähäkin aika silti merkkasi paljon. Niinkuin sinulla, minäkin olin kerrankin löytänyt sielunkumppanini, johon en tätä ennen uskonut.
t. 4.
on rakentanut koko oman elämänsä merkityksen sen varaan että kohtaa ELÄMÄNSÄ MIEHEN ja elää mielenterveytensä osalta sen parisuhteen varassa lopun ikäänsä. Mieletöntä että joku voi olla noin epäitsenäinen. Tuollainen takertuminen varmasti ahdistaa miestäkin, etenkin jos hän tietää sinun olevan hänelle koko elämä. Usko tai älä ap, mutta suuri osa tuosta kokemastasi maagisesta yhteydestä tulee sinusta itsestäsi ja sinun omista energioistasi jotka heijastat tuohon mieheen. Pelkäät yksinäisyyttä ja haluat suojelijan. Sinulle jos kenelle tekisi hyvää oppia olemaan myös yksin, rauhoittua ja oppia tuntemaan itsensä ennen kuin edes harkitset menoa uuteen suhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Analyysisi on ymmärrettävä, mutta ei todenmukainen. Minä lähdin erittäin turvallisesta suhteesta aiemmin, koska se ei toiminut. Olen ok yksin, mutta toisaalta olen aina etsinyt ymmärtäjää... Niin on miehenikin ja sen suhteen olimmekin lähes täydellinen match. Mies on sanonut, etten minä ole väärä, vaan että tämä suhde ei onnistu.
on rakentanut koko oman elämänsä merkityksen sen varaan että kohtaa ELÄMÄNSÄ MIEHEN ja elää mielenterveytensä osalta sen parisuhteen varassa lopun ikäänsä. Mieletöntä että joku voi olla noin epäitsenäinen. Tuollainen takertuminen varmasti ahdistaa miestäkin, etenkin jos hän tietää sinun olevan hänelle koko elämä. Usko tai älä ap, mutta suuri osa tuosta kokemastasi maagisesta yhteydestä tulee sinusta itsestäsi ja sinun omista energioistasi jotka heijastat tuohon mieheen. Pelkäät yksinäisyyttä ja haluat suojelijan. Sinulle jos kenelle tekisi hyvää oppia olemaan myös yksin, rauhoittua ja oppia tuntemaan itsensä ennen kuin edes harkitset menoa uuteen suhteeseen.
Alue: Aihe vapaa
Ei kannata roikkua epätoivoisesti miehessä joka ei tiedä rakastaako sinua vai ei.
Anna tyypin olla, ja keskity omaan elämääsi. Ja todellakin kenestä vaan pääsee yli, se on vain ajan kysymys.