Lue keskustelun säännöt.
Uhmakkuushäiriö? Kokemusta?
12.12.2012 |
Onko kenenkään lapsella todettu tälläistä ja onko liittynyt adhd:hen vai esiintynyt pelkästään? Minkälaisia oireet olleet?
Meillä on ollut 6-vuotiaan kanssa erinäisiä ongelmia, hän on aina ollut ns. haastava ja uhmakas lapsi, aivan erilainen kuin sisaruksensa. Tänä syksynä käytös on lähtenyt aivan täysin raiteiltaan, ja luettuani uhmakkuushäiriön oireet netistä totesin että joka ikinen kohta täsmää meidän lapseen... Tässä lainaus Terveyskirjastosta, tämä siis sopii 100% meidän poikaan:
"Uhmakkuushäiriölle on ominaista ikään nähden selvästi poikkeava tottelematon käytös, jolle on ominaista usein tapahtuva maltin menetys, toistuva riitely aikuisten kanssa, usein ilmenevä tarkoituksellisen uhmakas käytös vanhempia kohtaan, toistuva kieltäytyminen noudattaa sääntöjä, usein ilmenevä toisten ihminen ärsyttäminen, toisten syyttäminen omista virheistä, herkkä ärsyyntyminen, usein ilmenevä vihaisuus ja pahantuulisuus sekä ilkeys ja kostonhimoisuus".
Oikein suu loksahti auki, että jestas, tuossahan puhutaan meidän pojasta! Tosin useat noista piirteistä voivat liittyä muutenkin ns. huonoon käytökseen. Rajanveto on vaikeaa, mikä on mitäkin... Sen vaan tiedän, että kaikkemme ollaan yritetty tämän lapsen kanssa, ja aina vaan törmätään näihin samoihin asioihin.
Tilannetta mutkistaa se, että meille on syntynyt vauva, vaikea sanoa voisiko vielä tämänikäinen lapsi reagoida vauvan syntymään niin voimakkaasti, että käytös huonontuu olennaisesti. Vauvaa kohtelee kuitenkin nätisti, uhma kohdistuu aikuisiin ja vuotta nuorempaan pikkusiskoon.
Myös adhd-piirteitä on, levottomuutta, keskittymisvaikeutta, asioihin ja tilanteisiin juuttumista.
Tällä hetkellä lapsi on 2pv viikossa päivähoidossa (vauvan syntymän lisäksi toinen muutos tänä syksynä - hoitoryhmän vaihto ja kokoaikaisesta hoidosta osa-aikaiseen siirtyminen).
Päivähoidon aikuisten kanssa olen keskustellut näistä asioista, ja ovat kyllä huomanneet samoja piirteitä, mutta neuvoksi on tähän mennessä tullut lähinnä olla huomioimatta huonoa käytöstä. Miten ihmeessä olen huomioimatta, kun 6-vuotias esim. heittelee särkyviä tavaroita, naarmuttaa tahallaan autoa, rääkkää pikkusiskoaan tai juoksee taloa ympäri alastomana, kun on kiire päästä lähtemään johonkin ja muut odottavat ovella toppavaatteissa, tai lenkillä lähtee suuttuessaan painelemaan täyttä vauhtia päinvastaiseen suuntaan jne. jne ??????? Toinen ohje oli antaa mahdollisimman paljon positiivista palautetta - miten ihmeessä, kun päivät ovat yhtä "ei!, ei!":tä...
Auttakaa, olen oikeasti niiiiin loppu tämän lapsen käytöksen kanssa....
Kommentit (26)
Itselläni on ollut jo pitkään (vuosia) sellainen olo, että poika ei ole ihan "normaali", mutta tähän asti se on ollut vielä jossain siedettävissä rajoissa. Tänä syksynä on nyt mennyt jotenkin "yli rajan", ja en kertakaikkiaan enää kestä tätä tahkoamista tuon pennun kanssa jos ei tähän saa mitään apua. Siis on kyllä fiksu ja ns. älyllisesti normaali lapsi, mutta juuri tuo käytös. Tietyt asiat eivät vaan mene jakeluun, vaikka niitä kuinka määrätietoisesti toistaisi ja toistaisi.
Ei voida kuitenkaan olla ihan mätiä kasvattajiakaan, koska muut lapset käyttäytyvät normaalisti. En voi olla vertaamatta vuotta nuorempaan siskoonsa, joka on ns. normaali lapsi. Kaikki lapsethan kiukuttelevat, ja siskonsakin on varsin määrätietoinen tapaus, mutta hänen kanssaan pärjää mainiosti ns. normaaleilla lastenkasvatusmetelemillä. Esim. siskon kanssa en ole koskaan edes joutunut sellaiseen tilanteeseen, että joutuisin hillitsemään itseäni kajoamasta lapseen, tukistamasta tms. Pojan kanssa sen sijaan päivittäin.
Vaikka rakas poika onkin, ja osaa olla tosi kultainenkin, niin tuo käytös on vaan niin hemmetin raivostuttavaa. Poika esim. tekee sellaisia asioita, mitä ei edes muuten tekisi, ihan vaan minua ärsyttääkseen, esim. laittaa vessan hanan uudestaan ja uudestaan valumaan kun tietää, että en voi sietää turhaa veden läträystä, tai pissaa pöntön ohi tahallaan tai milloin mitäkin. Sitten itkee, kun hänelle aina valitetaan ja huudetaan.
Siskoaan rääkkää ihan miten sattuu huvittamaan (puutun toki asiaan, mutta keskenään ei tule kuuloonkaan esim. pihalle laittaa, ei tiedä miten siskolle kävisi!!!). Vaikka satuttaisi toista, ei selvästikään tunne minkäänlaista katumusta. Sen sijaan tavaroiden rikkomista saattaa itkeä jälkikäteen (ja seuraavana päivänä silti hajottaa suutuspäissään seuraavan tavaran).
Kuten sanoit, meilläkin nähtävästi tämä käytös on pahinta kotona, mutta tänä syksynä on ollut päiväkodillakin muutama tilanne esim. suutuspäissään vetäissyt kaverin pois penkiltä, tätiä lyönyt nyrkillä, toiselle kaverille heittänyt lunta naamaan. Silti sieltä aikuiset vaan antavat tosiaan noita aloituksessa kertomiani ohjeita...
Tänä syksynä olen lisäksi huomannut, että poika on alkanut keksiä juttuja, valehtelee tai liioittelee omaksi edukseen. Esim. jos otan kädestä kiinni ja vien pois tilanteesta, jossa on satuttamassa siskoa, väittää jälkeenpäin (ja puhuu muille ihmisille), että äiti repi ja puristeli kädestä jne. vaikka siis vain talutan pois, ja poika itse riuhtoo vastaan.
Iltaisin, kun poika rauhoittuu nukkumaan, saadaan usein hyvä keskusteluyhteys (päiväsaikaan ei onnistu), hän on käytöksestä kysyttäessä kertonut että "tulee vaan sellainen olo, ettei sille voi mitään". On myös monesti iltaisin allapäin, tuntuu että itsekin kärsii tilanteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ensiksi kovasti voimia! Meidän keskimmäinen poika on juurikin samanlainen. Poika on nyt 4½ -vuotias. Ja tätä on kestänyt kohta vuoden ajan. Tai oikeastaan jo melkein 4 vuoden ajan, alle vuoden ikäisestä ollut jo hurjan temperamenttinen (tavarat lenteli jo silloin) ja siitä iän mukaisesti pahentunut pikku hiljaa, kunnes viime keväänä muuttui ihan älyttömäksi. Kiusaa kohta 2v. pikkuveljeään mielettömästi ja ihan vain kiusaa tehdäkseen. Ei osoita minkäänlaista katumusta. Mitkään sanat, jäähyt tm. eivät auta.
Toki tulee myös niitä ihania hetkiä, kun on kuin pieni enkeli. Valitettavasti ne on vain turhan harvassa. Hurjan rakas poika yhtä kaikki. ? Meidän vanhimmalla pojalla on diagnoosina mm. adhd, sensorisenintegraation häiriö ja muu kehitys/käytöshäiriö, mitä vielä tutkitaan. Sain tämän meidän keskimmäisen villikon myös adhd tutkimuksiin/seurantaan. Katsotaan mitä sieltä vielä pojilta löytyykään.
Tuosta ihan alun alkaen ajattelin tulla vinkkaamaan, kun kirjoitit pojan väittävän tuosta repimisestä yms. Meillä eritoten vanhimmalla pojalla (keskimmäisellä myös alkanut näkyä) tekee tuntoyliherkkyys tuota. Vaikka on oikeasti sellainen kosketus kyseessä, mikä ei "normi" tallaajaan sattuisi, niin nämä lapset oikeasti tuntevat sen niin paljon rajumpana, että tosissaan kokevat sen sattuvan. Siis mikäli tälläistä yliherkkyyttä teidän pojalla voisi olla? Tuli vaan heti mieleen nuo omat poitsut, jotka juuri tätä samaa tekee/teki, kun ei vielä itse tuota tiennyt. :)
Ekassa viestissä mainitsit tuosta positiivisen palautteen antamisesta. Usko pois, se tosiaan toimii, ainakin hetken, ehkä enemmänkin pitkällä tähtäimellä. :) Pienimmästäkin hyvästä ja positiivisesta teosta, käytöksestä, sanomisesta hurjasti kehua ja halia, iloa ja hymyä. Se on kyllä välillä hirvittävän vaikeaa, kun koko päivän joutuu komentamaan, kieltämään ja olemaan kiukkuinen. Se vaatii itseltä hurjan paljon. Jaksamista, itsehillintää, kärsivällisyyttä. Mutta se on sen arvoista, kun lapsi hymyilee iloisesti kehuista, huomaa toimineensa oikein ja on tyytyväinen itseensä. Hymy kulkee korvasta korvaan ja ei meinaa mahtua ovista kulkemaan. :D
Meillä monesti tulee sen perästä halaamaan ja rakastaa niin kovasti, kun tulee niin hyville mielin. :)
Ite olen koittanut karsia kaikki turhat kiellot pois. Ja muuttaa kiellot positiivisemman kuuloiseksi (jos mahdollista), esim. älä huuda= Ole hiljempaa. Älä kiusaa= Ole nätisti. Älä riehu= Ole rauhassa ym. Jää se Älä ja Ei sieltä pois. :) Kun lapsi tahallaan yrittää ärsyttää, koitan mahd. vähän kiinnittää siihen huomiota, jos asia on sellainen, että sen voi jättää huomiotta. Se on lapselta usein juurikin sitä huomion hakua, ja sillä saa vain negatiivista sellaista.
Kun lapsi tekee tuhmuuksia ja on kunnon riiviö tuulella, että silmistä ja käytöksestä näkee lapsen oikein miettivän mitä seuraavaksi keksisikään. Tai jos ei tahdo lopettaa pikkuveljen kiusaamista. Näissä tilanteissa yksi hyvä keino on saada tilanne katkeamaan, kun kiinnittää lapsen huomion muualle. Meillä esim. toimii, kun houkuttelen lapsen touhuamaan jotain, esim. "Hei, leikittäisiinkö autoilla?" Tehdäänkö junarata?" "Piirretäänkö isille kuva?" "Rakennetaanko palapeliä?". Ja tosiaan lähtee lapsen kanssa sitä tekemään oikein yli-innostuneena. :) "Näytäppäs mikä pala tähän kuuluu?" Mitenkäs hienosti osaat piirtää auton?" Ja antaa lapsen päättää mikä kuva piirretään, minkä värinen, mitä palapeliä rakennetaan.
Monesti kyllä helpommin sanottu kuin tehty kun on ihan väsynyt ja kiukkuinen, tiedän tunteen paremmin kuin hyvin. Mutta näitä kun jaksanut tehdä, niin oikeasti helpottanut, ainakin hetkeksi. Ja tuntuu, että mitä useammin, niin sitä paremmin alkanut poika käyttäytyä ja totella. Vaikka voin kyllä sanoa, että ei vielä lähimainkaan tarpeeksi, mutta ei toisaalta olla näitä vielä hirvittävän pitkään kokeiltukaan.
Nyt en muista tekstistä, olletteko ollut missään tutkimuksissa tai muissa? Jos ette, niin puhu ihmeessä neuvolassa, niin saatte apua. Olisiko esim. toimintaterapiasta apua. Meillä keskimmäinen poika on nyt tässä alkutalvesta aloittanut toimintaterapia käynnit, sinne siis päädyttiin, kun pyysin neuvolasta lähetettä eteenpäin melko varman adhd epäilyn takia. Toki siellä tutkitaan muutkin ongelmat ja niihin saa apua. Varmasti myös ilman adhd epäilyäkin sinne oltaisiin päästy.
Tulipas pitkä teksti, näinköhän pysyin edes koko aikaa aiheessa. :) Aina niin innostuu kirjoittamaan ja saattaa se ajatus pomppia vähän sinne ja tänne. :) Toivottavasti tästä edes jotain apua sait, ainakin sitten myötätuntoa jos ei muuta :) ja tiedon, että et ole ainoa tämän kanssa kamppaileva. ?
Kirjoititko meidän lapsesta vai omastasi? Meinasi itku tulla kun luin tuota juttuasi, siis ihanko oikeasti jollain on samanlainen lapsi kuin meillä? POika täyttää ihan just 6v ja on ollut pian 2v ihan mahdoton, koko ajan paheten. Epäilynä ADHD + uhmakkuushäiriö, joka ilmenee juuri pahiten kotona. Olen täysin loppu ja rikki tilanteeseen. Meilläkin kaksi "normaalilasta" joten ei kasvatus voi niin pielessä olla että vain tuo eka olisi onnistuttu pilaamaan.
Jos haluat jutella lisää, laita sähköpostia osoitteeseen sivullinen (at) luukku.com
Jos sun lapsen luonne on muutenkin ns. haastava, se vaan korostuu juuri tuossa iässä.
Hei meillä samanlainen lapsi 9 täyttää.hänellä on dg adhd ja uhmakkuushäiriö..onko teillä lääkettä uhmakkuuteen? Meillä oli concertta mutta tuli vaan levottomammaksi siitä ..uhmakkuus kyllä lieventy..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On myös psykiatrien toimesta todettu että paljon itkeskelevillä alle yksivuotiailla saattaa olla vauvan itkuhäiriö.
Tunnen yhden joka on ikänsä ollut tuollainen, jos olisi oma lapsi en olisi jaksanut. Kaikki nuo uhmakkuushäiriön klassiset piirteet ja tuntee empatiaa ainoastaan itseään kohtaan. Se on niin julmaa, kun ei tunne mitään hyvää läheisiään kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä, tiesin vauvasta asti (kolmas lapsi) ettei ollu kaikki kohallaan. Kukaan ei ottanut tosissaa, asutaan pienellä paikkakunnalla.
KUnnes meni kouluun ja luojan lykky, ope sattui olemaan erityisope! Vihdoin joku oli kanssani samaa mieltä. Poika nyt kolmannella, normiluokassa. Lääkitys aloitettiin 2v sitten, ja oppi lukemaan muutamassa viikossaa kun pystyi keskittymään. Diagnoosi adhd + uhmakkuushäiriö.
Nostetaanpas vielä, jos jollakin olisi tietoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oli vähän tuollainen samanikäisenä. Vauvasta asti on ollut hyvin vaativa lapsi ja loppumaton uhmaikä alkoi reilu 1-vuotiaana. 4,5-vuotiaana alkoi käydä neuvolapsykologin luona (ja minä myös) ja silloin psykologi mainitsi uhmakkuushäiriöstä. Lukee vissiin myös jossain pojan papereissa. Myös ahdh:ta epäiltiin ja poika pääsi joskus 5-vuotiaana Lastenlinnaan tutkimuksiin. Sieltä ei tullut mitään ns. oikeaa diagnoosia, mutta ongelmia todettiin mm. oman toiminnan ohjauksessa ja sosiaalisissa taidoissa.
Nyt poika on 3. luokalla ja hänellä on sekä aspergerin syndrooma että adhd-diagnoosi. Kannattaa kuunnella sitä omaa vaistoa, jos tuntuu, että kaikki ei ole kunnossa. Varsinkin kun perheessä on muita lapsia, jotka käyttäytyvät ns. normaalisti ja joiden kanssa toimii ne normaalit kasvatuskeinot. Mä tiesin jo pojan ollessa vauva, että jotain on vialla, mutta mua ei otettu todesta oikein missään.
Tilanne on nyt kauhea ja vaatii älyttömästi kestävyyttä, siinä on vanhempienkin mielenterveys kovilla. Tärkeintä on nyt, että uskot tämän: pojan käytös ei ole sinun syytäsi, etkä voi sitä kurinpitotoimilla muuttaa.
Nuo poikasi tekemät jutut ovat kirjaimellisesti samoja, mitä oma poikani teki, tismalleen. Hänellä oireilu paheni kaksi vuotiaana ja jatkui pienin tauoin 11 v. saakka. Esimurrosikä muutti sitten kaiken. Toivoa haluaisin sinulle antaa, koska lapsellasi ei ole todettu kehitysvammaisuutta, autistisuutta tms. muuta "peruuttamatonta" häiriötä. Meillä myös poika kävi kaikki tutkimukset, eikä diagnoosia saanut, älyllinen toiminta oli normaalia, mutta käytöshäiriöt kotona olivat kauheita. Väkivaltaisuutta sisaruksia ja vanhempia kohtaan, tavaraoiden särkemistä, hillittömiä kiukkukohtauksia. Usein hän itki itsekin, kun me vanhemmat uupuneina itkimme, "en voi itselleni mitään". Tiukka kuri vain pahensi uhmaa. Onneksi kuitenin jaksoimme rakastaa, vaikka pahimpina aikoina jo pohdimme laitoshoitoa tai sijoitusta.
Ratkaisevaksi uskon koituneen juuri tuon rakastamisen. Harvoina hyvinä hetkinä panostimme hellyyteen ja sanalliseen hyväksyntään, jaksoimme aina vaan tsempata häntä: tämä on vain ohimenenvä kehitysvaihe, olet hyvä ja rakas poikamme.
En olisi ikinä uskonut, että elämämme voi kääntyä näin hyväksi, ja menneisyys tuntuu vain pahalta unelta. Poika on nyt murrosiässä empaattinen, kärsivällinen ja huumoritajuinen, entisenlaisia holtittomia kiukkukohtauksia tulee vain harvoin ja ne kestävät vain max. puoli tuntia (aiemmin saattoi raivota tuntikausia)Kaikkein ihaninta on, että hän osoittaa minulle rakkautta ja hellyyttä, aiemmin sain potkuja ja puremista ja haistattelua osakseni.
Toivoa haluan sinulle antaa, usko kaiken kääntyvän hyväksi ja kerro se lapsellesikin uudestaan ja uudestaan. Näytä rakkautesi ja arvostuksesi lasta kohtaan. Jaksamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä ihmeestä tulee tuo harhaluulo, ettei ennen ollut Aspergerin syndroomasta tai ADHD:stä kärsiviä ihmisiä? Ne ovat voimakkaasti geneettisiä häiriöitä, kyllä näiden ihmisten suvuissa on ollut jo sukupolvesta toiseen samaa ongelmaa. Eipä niistä vain osattu aiemmin diagnoosia tehdä, saati että olisi jotakin hoitoa ollut. VAnkilaan, mielisairaalaan ja mierontielle päätyivät nämä, jos eivät yhteiskunnassa pärjänneet, ei siinä piiska auttanut, vaikka taatusti monet piestiin hengiltä asti.
Lohduttavaa lukea täältä että emme ole ainoat. Meillä 6-vuotias poika jonka uhma alkoi näkyä jo alta vuoden iässä ja vuosi vuodelta vaan pahentunut. Olemme käyneet n.1,5 vuotta perheneuvolassa. Siellä sanottiin jo alkuun ettei sen ikäisille lapsille (silloin siis vajaa 5v.) tehdä esim. adhd- tutkimuksia. Vasta nyt hoksattiin itse tämä uhmakkuushäiriö. Kun lukee sen oireita niin voi kaiken yhdistää omaan lapseen. Eskari on juuri alkanut ja kauhulla odotamme joka päivä millaista palautetta tulee. Käytös tosin kohdistuu pääosin kotipiiriin. Toivottavasti saamme asioita enemmän selville ennen kuin koulu alkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.12.2012 klo 15:05"]Mistä ihmeestä tulee tuo harhaluulo, ettei ennen ollut Aspergerin syndroomasta tai ADHD:stä kärsiviä ihmisiä? Ne ovat voimakkaasti geneettisiä häiriöitä, kyllä näiden ihmisten suvuissa on ollut jo sukupolvesta toiseen samaa ongelmaa. Eipä niistä vain osattu aiemmin diagnoosia tehdä, saati että olisi jotakin hoitoa ollut. VAnkilaan, mielisairaalaan ja mierontielle päätyivät nämä, jos eivät yhteiskunnassa pärjänneet, ei siinä piiska auttanut, vaikka taatusti monet piestiin hengiltä asti.
[/quote] Ei kaikki Aspergerit ja adhd-ihmiset vankilaan, mielisairaalaan ja mierontielle joudu. Meidän suvun Aspergerit on tohtoreita ja professoreja ja varatuomareita, ADHD:t ekonomeja. Skitsofreniaa, psykopatiaa, alkoholismia, uhmakkuushäiriötä, skitsoaffektiivista häiriötä ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä, vakavaa masennusta, syömishäiriöitä, huumausaineiden käyttöä, ahdistushäiriöitä ja lukihäiriötä löytyy suvusta Aspergerin syndrooman ja ADHD:n lisäksi. Monta ADHD+asperger+uhmakkuushäiriö+psykopatiatapausta samassa ihmisessä löytyy suvusta.
Nyt et ole yksin.
Hae ihmeessä ammattiapua;yksin ei tuota kukaan jaksa.
Aloita vaikkapa neuvolasoitolla.
Osaavat varmasti ohjata oikeaan osoitteeseen.
Voimia
Hei. Olisi kiva tietää, miten ketjun aloittajan poika on selvinnyt taannoisesta uhmakkuushäiriöstään? Onko suunta ollut parempaan vai huonompaan vai pysynyt ennallaan? Mitä konsteja on käytetty ja mitkä niistä on ollut toimivia?
Täällä myös äiti, joka ei enää selviä pojan kanssa. 10 v. ja käytös ihan hirveää. Isovanhemmatkaan eivät enää jaksa. Meillä kaksi muuta tavallista lasta, jotka kärsivät tästä kovasti. Olisi tosi kiva kuulla aikaisempien kirjoittajien lasten tilanteista nyt näin vuosia myöhemmin!
Meillä kanssa aivan mahdoton poika, olisi kiva kuulla auttoiko aika näissä tapauksissa ?
Hänellä on todettu mm. asberger, autistisuus ja on myös adhd piirteitä.
Me ollaan psykiatrisella seurannassa väkivaltaisuuden vuoksi. Hän on aina harrastanut tuota tavaroiden heittelyä ja nyt 12v ne tavarat tulee jo kohti joskus. Sisaruksiaan kiusaa, tukistaa, potkii, lyö esineillä.
Tietenkin näihin pitää puuttua joka kerta ja häntä ei voi jättää keskenään sisaruksiensa kanssa.
On siis normaalilla luokalla ja pärjää ihan hyvin. Tosin tietyt rajut pakotteet on, että ylipäätänsä menee kouluun ja tekee läksyt.
Ilman ulkopuolista apua emme pärjäisi.
Oli juuri tuollainen kuin teidän poika 6v.
Ottakaa yhteyttä esim. perheneuvolaa ja yrittäkää saada lähete psykiatriselle tutkimuksiin. Nuo ongelmat ei vähene, jos niitä on ollut koko iän vaan ne lisääntyy.
Meidän poika pärjäsi päiväkodissa ihana hyvin ja eskarissakin, mutta koulussa ongelmat tulivat esiin enemmän. Tällaisten lasten kanssa on vaikeinta kotona. He heittäytyvät isompanakin uhmakkaiksi pikkulapsiksi ja syy ei kuulemma ole huonossa kasvatuksessa.