Raivon vallassa, vaikka yritän sitä välttää (uusi mies)!!

Tekstistä kyökkipsykologisoisin sellaisen lopputuleman, että mies on liian normaali. Itse olet epätasapainossa ja epätasapainoinen saa hepulin tavallisessa tasapainoisessa suhteessa, monestakin syystä. Tasapainoisen suhteen vieraus on uhkaavaa lapsuudessa vaurioituneelle ja jatkuvaan henkiseen kaaokseen tottuneelle ihmiselle. Tasapainoisessa suhteessa toinen uhkaa päästä liian lähelle, joten hätätoimenpiteenä drama ensues.

Tekstistä kyökkipsykologisoisin sellaisen lopputuleman, että mies on liian normaali. Itse olet epätasapainossa ja epätasapainoinen saa hepulin tavallisessa tasapainoisessa suhteessa, monestakin syystä. Tasapainoisen suhteen vieraus on uhkaavaa lapsuudessa vaurioituneelle ja jatkuvaan henkiseen kaaokseen tottuneelle ihmiselle. Tasapainoisessa suhteessa toinen uhkaa päästä liian lähelle, joten hätätoimenpiteenä drama ensues.

Osui ja upposi. Täällä kohtalotoveri siis!

ja joka olis sinua vahvempi.



Nyt hermostut koska et voi luotaa siihen,että mies on vahva ja pystyy sinua ja perhettä puolustamaan.

Mikä avuksi? Psykologilleko tässä pitää hakeutua? Niin ihanaa miestä kuin minulla on, en halua todellakaan menettää. Silti vähän väliä suutahdan hänelle jostain, tuntuu, että kaikki, mitä hän tekee, on väärin. Hetken päästä sitten nauran jo itsekin itselleni.

Onko sille raivostumiselle kuitenkin aina jokin aihe? Vai raivostutko ilman syytä ja et oikeasti ole edes raivoissasi hänelle vaan jollekin ihan muulle asialle? Käytätkö e-pillereitä (mielialan vaihtelut)? Raivostutko siis VAIN JA AINOASTAAN miehellesi?

Käytä päätäsi. Mä ihastuin tasapainoiseen, normaaliin mieheen kaikkien rimanalitusten jälkeen, joihin olin haaskannut elämääni. Totta hitossa pelotti alussa, kun toinen oli niin tervejärkinen ja aikuinen ja tajusin, että mun on itsekin annettava itsestäni jotakin. Nyt aviossa ja kaksi lasta. Ihanaa olla normaalissa suhteessa ja elää normaalia elämää. Suosittelen.

Toki suhteenne on melko tuore, mutta samanlaisen vaiheen minäkin kävin liitossani läpi ja sitä kesti vuosia. Ei tarvitse olla kyse siitä että kummassakaan olisi mitään vikaa; ihmismieli toimii välillä vähän hassusti ja taustasyynä voikin olla ihan jotain muuta, mitä ensin itse luulisi.

Mutta mitä tehdä???



ap

myöskään suuren suuria rakkauden tunteita, vaikka oikein hyvä mies olikin. Vähitellen tilanne meni siihen, että kaikki hänessä ärsytti. Nyt olen miehen kanssa, jota rakastan intohimoisesti enkä voisi kuvitellakaan, että ärsyyntyisin hänestä niinkuin exästä. 9 kk on niin lyhyt aika, että sinun pitäisi vielä elää suhteen alkuhuumaa, joten jos jo nyt ärsyttää, ei oikein hyvältä näytä.

Juu, raivoan vain miehelle, en lapsille.

Kun mietin duunisaa, että tänään nähdään, kiva nähdä. Pussaan ja halaan ja olen oikein ihana ja sitten meillä on kiva ilta..mutta kun näen hänet, ihan ilman mitään syytä, muhun iskee järjetön vitutus/ärsytys/raivo... EN tajua. Enkä voi hallita sitä. Sitten vaan vittuilen ja olen ihan paska :(

Ja taas se toistuu...joka kerta!!!!!!

Lähde meneen, miehesi ansaitsee parempaa. Ota itsellesi joku hullu, juoppo, köyhä tai ruma. Sen kanssa voit raivota syystä.

Meillä 11 kuukautta takana, eikä periaatteessa mitään valittamista - mutta kun on, ja nimenomaan miehelle. Muille en hermostu mistään ja siedän ties mitä vikoja, mutta mies-parka saa kaiken niskaansa, vaikka kuinka päätän aina etukäteen olla ihana ja käyttäytyä nätisti ja osoittaa hellyyttä jne...



Toi kyökkipsykologin teoria osunee minuunkin: lapsuudessa vanhemmilla oli aika huono, eroon päättynyt liitto. Samoin aiemmat kumppanini ovat olleet melkoisia huithapeleita ja melko kelvottomia tapauksia, joiden kanssa riidellessä lensivät paitsi sanat, myös esineet.



Tiedän, että tää mies on luotettava ja ihana, joskin hieman yksinkertainen ja nimenomaan "normaali". Olen miettinyt, että käytökseni voi olla paitsi huomionhakua, myös jonkinlaista mieheni testaamista aiempien hylkäämiskokemusten johdosta. Ja tietenkin kotoa opittu käyttäytymismalli varmasti vaikuttaa.



Tunnen itseni niin hirviöksi, kun mies on jatkuvasti niin kiltti ja ihana minua kohtaan ja on kestänyt minulta niin paljon kiukuttelua ja suoraa haukkumista ja vi**uilua...



Ammatti-ihmiselle puhumista olen alkanut vakavasti harkita, kun käytöstäni en ole pystynyt parhaista aikomuksista ja päätöksistä huolimatta kunnolla muuttamaan.

Juu, raivoan vain miehelle, en lapsille.

Kun mietin duunisaa, että tänään nähdään, kiva nähdä. Pussaan ja halaan ja olen oikein ihana ja sitten meillä on kiva ilta..mutta kun näen hänet, ihan ilman mitään syytä, muhun iskee järjetön vitutus/ärsytys/raivo... EN tajua. Enkä voi hallita sitä. Sitten vaan vittuilen ja olen ihan paska :(

Ja taas se toistuu...joka kerta!!!!!!

sille että sinä et ole ihana, etkä tasapainoinen, etkä kykenevä suhteeseen. Sua vituttaa ihan oikeasti, mutta vitutuksen kohde ei ole mies - vain vittuilun kohde. Itselleen kun on hankala vittuilla, vaikka se, mikä vituttaa, olisikin oma itse. Kun tajuat tämän, alat pystyä hallitsemaan käytöstäsi. Ensin käytöstäsi, sitten tunteitasi. Vähitellen sinäkin uskallat antaa itsestäsi enemmän suhteeseen ja sitten alat myös kokea, että et enää olekaan niin vastuuton ja sitoutumiskyvytön kusipää - koska et enää ole. Sitten ei niin vitutakaan.

ja olette jo ehtineet haukkumaan, vittuilemaan, kiukuttelemaan paljon?! Toki suhteessa pitää voida olla oma itsensä, mutta miten ihmeessä noin tuoreessa suhteessa voi käyttäytyä noin? Tuossa vaiheessahan pitäisi vielä kulkea vaaleanpunaiset lasit silmillä ja olla ihan sokean rakastunut. Voi miesparkoja, kamalia akkoja olette, hakekaa nyt apua itsellenne ajoissa.

ja olette jo ehtineet haukkumaan, vittuilemaan, kiukuttelemaan paljon?! Toki suhteessa pitää voida olla oma itsensä, mutta miten ihmeessä noin tuoreessa suhteessa voi käyttäytyä noin? Tuossa vaiheessahan pitäisi vielä kulkea vaaleanpunaiset lasit silmillä ja olla ihan sokean rakastunut. Voi miesparkoja, kamalia akkoja olette, hakekaa nyt apua itsellenne ajoissa.

Eipä tässä taida edes kyse olla siitä, että olisin oma itseni - ennemminkin siitä, etten osaa ja uskalla olla oma itseni, kun pelkään sen johtavan hylkäämiseen kuitenkin.

Niin järjetöntä kuin se onkin, niin kun on tottunut siihen, että ympärillä riidellään ja kohdellaan toisia huonosti jatkuvasti, niin sellainen "normaali" suhde tuntuukin jollain tavalla turvattomalta ja vieraalta.

T. 14

Jotenkin helpottavaa huomata että on joku toinen ihan samanlainen..

Mies tosiaan on normaali, tylsä ja aivan liian kiltti, tavallinen mies.

Mä olen elänyt lapsuuteni ilman isää, enkä tiedä vaikuttaako se nyt tähän. Olen ollut aiemmin naimisissa, eikä siinä ollut tällaista, tosin mies oli "kovempi" ja pisti minut ruotuun, siis ilman nyrkkejä.

Ed. mies johon olin super rakastunut, oli tulinen ja yhtä vaikea kuin minä - suhde kaatui sen omaan mahdottomuuteen, mutta jäin kaipaamaan sitä rakkauden huumaa, mitä en nyt ole kokenut.



14..haluisitko kirjoittaa minulle?