Jos kerta alkoholi ei ole ongelma/mörkö
niin pystyisivätkö lasin viiniä juovat tai sauna/jouluoluen nauttijat jättää juomatta kokonaan? Pystyisitkö siis olla juomatta lainkaan?
Kommentit (76)
4 annosta olutta viikossa. Joskus lisäksi jokin baari-ilta (hyvin, hyvin harvoin).
Minulle se olut ei ole seurajuoma yleensä vaan haluan istua rauhassa ja yksin sen kaljan verran. Juon siis yhden kaljan noin joka toinen päivä.
On vaan hyväksi todettu keino rentoutua ja eristäytyä perhemenosta puoleksi tunniksi.
Näin olen mennyt jo pitkään miinustettuna raskaudet.
Ja en toki joulunakaan mitään viiniä tai likööriä joulupöydässä juo kun en pidä mausta. Eli juon jouluna sen kaljan tai en mitään.
Ja vastauksena varsinaiseen kysymykseen. En mistään hinnasta haluaisi luopua kokonaan tästä puolituntisesta. Minä, kalja ja joku lehti.
Voisin ehkä vähentää.
Nää alkoholivammaiset on pahempia kuin kasvissyöjät, ei nekään sentään kehtaa vonkua lapsille lihatonta joulua...
Itse voisin hyvinkin viettää täysraittiin joulun (tai vaikka loppuelämän), mutten päätä etukäteen mitään suuntaan tai toiseen.
Juhla, hyvä seura, hyvä ruoka ja maukas juoma kuuluvat yhteen. Olen hankkinut pari kirsikkaolutta, saattaa olla että joku joulun ilta herkuttelen olutlasillisella (näitä hedelmäisiä oluita nautin n. 0,25 l:n lasista).
Uudeksi vuodeksi on varattuna samppanjapullo, sen ehkä avaamme ehkä emme.
En juo janooni, enkä seurankaan vuoksi.
Viimeksi kävin oluella elokuussa ja nautin puolikkaan tuopillisen hyvää tummaa olutta. Sen jälkeen en ole mitään alkoholia nauttinut. Mutta se ei ole pääasia, vaan se että saan osaan itse päättää omasta puolestani.
Säälin näitä alkoholin vammauttamia. En sellaisia omalla käytökselläni tuo lisää tähän maailmaan, meillä näytetään esimerkkiä terveeseen suhteeseen elämään.
Vai provojako ovat...
haluan nauttia elämästä:
-jos syön punaista lihaa puoliraakana, haluan nauttia sen oikeanlämpöisen punaviinin kera,
-jos syön tuoretta uunilämmintä pullaa, haluan nauttia sen kylmän punaisen maidon kera,
-jos käyn lenkillä ja minun on jano, haluan puoli litraa raikasta vettä omasta kaivosta,
-jos haluan saunoa pitkään ja hartaasti, nauttia yksin olosta ja lempeistä löylyistä, haluan kylmän oikean siiderin, en mitään hiilihapotettua omenaviinivesilitkua
niin pystyisivätkö lasin viiniä juovat tai sauna/jouluoluen nauttijat jättää juomatta kokonaan? Pystyisitkö siis olla juomatta lainkaan?
Juon muutenkin tosi vähän. En juo kuin ehkä joka 10-20. kerta ylipäätään mitään alkoholipitoista saunajuomaa.
Kotona en juo kuin 1-2 lasia viiniä kerralla 0-3krt/kk.
Että ei, alkoholi ei ole mörkö, ja jos olisi joku hyvä syy, olisin helposti ilman vaikka 5 vuotta.
hän ei pysty suhtautumaan siihen normaalisti.
Jos ihminen juo n. viisi lasillista vuodessa ja yksi niistä viidestä lasillisesta osuu jouluun, niin ap:n näkökulmasta tässä on hirveä ongelma.
Mä pystyn oleen juomatta ja olen monesti ollutkin. En kuitenkaan ymmärrä, mitä hyötyä mulle olis siitä, että ottaisin sen joulun kunniaksi varatun lasilliseni yksin vaikka välipäivinä tai uutena vuotena, kun voin yhtä hyvin nauttia sen sille sopivalla aterialla hyvässä seurassa jouluna
juomatta mutta että näe syytä jättää juomatta, niin ETTE oikeasti PYSTY olla juomatta. Tosiasian kieltämistä! ap
kun olin raskaana (=oli syy olla juomatta) niin en ottanut pisaraakaan.
Mun ja miehen suvussa on normaalia juoda hyvän aterian kanssa viiniä. Mun ja miehen kesken on normaalia juoda ravintolassa viiniä tai olutta. Mun kaveripiirissä on normaalia juoda baari-iltana olutta tai siideriä. Siksipä juon noissa tilanteissa, kun se on minulle normaalia enkä koe sitä ongelmalliseksi. En juo noissa tilanteissa, jos minulla on syy olla juomatta esim. raskaus, antibioottikuuri, "nenänvalkaisu" - tosin en ole koskaan juonut suuria määriä usein, joten en koe tarvitsevani sellaista.
Tarkoitatko, että ette pysty olemaan juomatta koko loppuelämän ? Vai jouluna ? Vai mitä ?
Koska monihan tässä ketjussa sanoo, että pystyy olemaan juomatta esim. äitiysloman yms. Mistä tässä väitellään ?
Itse olen ollut jouluaattona ja -päivänä kuskina koko lasten olemassaolon ajan eli 14 vuotta. Ehkä sitten myöhään yöllä tai tapaninpäivänä otan lasillisen, jos en aja autoa. Eli mielestäni pystyn hyvin olemaan juomatta, vaikka kaikki ympärilläni ottavat viiniä, jos minun täytyy.
Lisäksi esim. kesäloman päättyessä on ihan mukavaa palata arkeen ja pitää viinin juomisessa taukoa, koska viinin juomiseen joka aterialla kyllästyy. Eli ei ole koskaan ollut minkäälaista vaaraa, että jäisi putki päälle, kuten alkoholiongelmaisille usein tuppaa käymään.
juomatta mutta että näe syytä jättää juomatta, niin ETTE oikeasti PYSTY olla juomatta. Tosiasian kieltämistä! ap
ja minulle se on ollut vain aine, millä tullaan humalaan kun on käyty ulkona juhlimassa.
Nyt kun ei enää bilettämset kiinnosta, ei ole tullut alkoholia maistettua kymmeneen vuoteen.
Hassuinta tässä asiassa on minusta se, että viininlipittäjistä kukaan ei uskalla myöntää, että juo viiniä sen takia, että humaltuu siitä. Aina vain maistellaan hyvän maun takia. Jos kehtaisivat rehellisiä olla niin kyllä se humaltava vaikutuskin on tärkeä.
Kuka esimerkiksi joisi alkoholitonta kossua, mutta kossua myydään isot määrät ennen jouluakin.
ja voin olla juomatta kokonaan. Juon vain humalahakuisesti, en pidä alkoholin mausta. Jouluna olen selvinpäin, samoin kuin aina lasten läsnäollessa.
ketjuja, missä kerrotaan, mitä ostetana jouluksi kotiin.
Ostetaan olutta koritolkulla, viskyt ja viinit ja konjakit ja vodkat ja muutamat sidukat päälle. Aikamoisia määriä ihmisille, jotka ottaa vain lasin, kaks vuodessa :D
Sitten joulupäivän aamuna ekat ketjut alkaa: Mieheni heitti kuusen seinään ja oksensi eteisen lattialle. Vittu kun on krapula ja anoppi tulossa kylään.
Että se siitä teidän raittiista joulusta :D
Ja kyllä, olen kolmisen vuotta tiiviisti lukenut av-palstaa
ja minulle se on ollut vain aine, millä tullaan humalaan kun on käyty ulkona juhlimassa. Nyt kun ei enää bilettämset kiinnosta, ei ole tullut alkoholia maistettua kymmeneen vuoteen. Hassuinta tässä asiassa on minusta se, että viininlipittäjistä kukaan ei uskalla myöntää, että juo viiniä sen takia, että humaltuu siitä. Aina vain maistellaan hyvän maun takia. Jos kehtaisivat rehellisiä olla niin kyllä se humaltava vaikutuskin on tärkeä. Kuka esimerkiksi joisi alkoholitonta kossua, mutta kossua myydään isot määrät ennen jouluakin.
ja voin olla juomatta kokonaan. Juon vain humalahakuisesti, en pidä alkoholin mausta. Jouluna olen selvinpäin, samoin kuin aina lasten läsnäollessa.
eikä tule siitä lasillisesta humalaan, niin miksi sitten pitäisi sinun mieliksesi vannoa juovansa sitä viiniä vain humaltuakseen?
ja juu, en osta jouluna noita mainitsemiasi annoksia alkoholia, ainoastaan punaviiniä. Paitsi, että yleensä unohdan senkin ostaa, kun ei kuulu normaalistikaan alko-käynnit kauppareissuuni. Yleensä kuitenkin joku vieraista tuo sen pullon, joten saamme jonkinlaiset lasilliset kaikille.
ketjuja, missä kerrotaan, mitä ostetana jouluksi kotiin.
Ostetaan olutta koritolkulla, viskyt ja viinit ja konjakit ja vodkat ja muutamat sidukat päälle. Aikamoisia määriä ihmisille, jotka ottaa vain lasin, kaks vuodessa :DSitten joulupäivän aamuna ekat ketjut alkaa: Mieheni heitti kuusen seinään ja oksensi eteisen lattialle. Vittu kun on krapula ja anoppi tulossa kylään.
Että se siitä teidän raittiista joulusta :D
Ja kyllä, olen kolmisen vuotta tiiviisti lukenut av-palstaa
Täällä aina samat ihmiset kirjoittaa ristiriitaisia viestejä. Tälle palstalle kirjoittaa tuhannet hyvin erilaiset ihmiset.
Ap kysyi tässä ketjussa hieman alkoholia käyttäviltä voisivatko nämä olla juomatta. Minä en heihin kuulu, joten en ole kommentoinut sitä asiaa. Sen sijaan voisin kertoa jossain ketjussa, että meille ostetaan olutta, siideria, vodkaa, ja pullo kaupalla viiniä jouluksi, koska meillä käy vieraita kuusenkoristajaisissa, jouluaattona, joulupäivänä ja uutenavuotena. Ja itsekin niitä juudaan enemmän kuin lasillinen. Mutta kukaan ei oksenna ja kuusikin pysyy paikallaan, joten en tuu tänne valittamaan joulun jälkeen.
ketjuja, missä kerrotaan, mitä ostetana jouluksi kotiin.
Ostetaan olutta koritolkulla, viskyt ja viinit ja konjakit ja vodkat ja muutamat sidukat päälle. Aikamoisia määriä ihmisille, jotka ottaa vain lasin, kaks vuodessa :DSitten joulupäivän aamuna ekat ketjut alkaa: Mieheni heitti kuusen seinään ja oksensi eteisen lattialle. Vittu kun on krapula ja anoppi tulossa kylään.
Että se siitä teidän raittiista joulusta :D
Ja kyllä, olen kolmisen vuotta tiiviisti lukenut av-palstaa
Komppaus tälle.
Tämähän on sitä kuuluisaa satunnaista kohtuukäyttöä, eikös vaan, kun oikein silmin katsotaan.
Eikös englantilaisetkin sano, että "the road to hell is paved with good intentions". Varmaan mielikuvissa pitäydytään niissä parissa lasissa punaviiniä, mutta mutta...
minulle ei ole. Me vietetään joulua kahdesti. Ensin mun vanhempien kanssa ja sitten miehen vanhempien kanssa. Miehen vanhemmilla on kerran tainnut olla jouluna viiniä tarjolla (viimeisen seitsemän vuoden aikana) omien vanhempien kanssa olen yleensä sen viinipullon ostanut. Eli koko joulun kulutus kuudelta aikuiselta ihmiseltä 1-2 pulloa punaviiniä. Yhtenä jouluna taisin unohtaa käydä alkossa eikä sekään ollut kenellekkään ongelma.
Minä muuten juon alkoholia juurikin maun takia. Toki joskus myös humalahakuisesti, mutta ne tilanteet on erikseen ja silloin tulee myös yleensä juotua hyvin erilaisia juomia.
vastaa tähän ketjuun. Mutta eihän heidän käyttönsä ap:ta kiinnostakaan vaan meidän, jotka käytämme tosiaan sen lasillisen pari vuodessa
niin pystyisivätkö alkoholia juomattomat juomaan lasin viiniä tai sauna-/jouluoluen? Pystyisitkö siis juoda alkoholia?
-
Kysyn vaan! Pystyisitkö vai tekisikö tiukkaa?
... alkaa jo ärsyttää nämä alkoholiallergiset! Jos et juo, hyvä. Anna minun tehdä itse valintani.
Nää alkoholivammaiset on pahempia kuin kasvissyöjät, ei nekään sentään kehtaa vonkua lapsille lihatonta joulua...