Jos kerta alkoholi ei ole ongelma/mörkö
niin pystyisivätkö lasin viiniä juovat tai sauna/jouluoluen nauttijat jättää juomatta kokonaan? Pystyisitkö siis olla juomatta lainkaan?
Kommentit (76)
että aika paljolta kuulostaa monen alkoholinkäyttö jos päivittäin aterialla alkoholia otetaan. Mitkähän lienee määrät? Miksi sitä alkoholia pitää olla päivittäin? Eikö nautintoa saa muusta? En ole itsekään absolutisti ja nautin kyllä hyvästä ruuastakin, mutta hieman kyllä kulmakarvat kohoaa tuollaisesta. Luulen, että päivittäinen käyttö alkaa näkymään pöhötyksenä ulkoisessakin habituksessa.
Yksi ei ole monta. Ja se määräkin kerrotiin: yksi lasillinen.
Sekään ei ole monta.
Minusta kaksikin on monta ja kaikki ei varmasti ole edes tunnustaneetkaan. Eivätkä edes uskalla. Mutta se on sivuseikka, pointtini on se että paljoksun päivittäistä alkoholinkäyttöä.
Osoitan myös tässä, miten tulenarkaa on arvostella alkoholin käyttöä. Mielestäni alkoholin käyttäminen on asia jota voi arvostella ja kyseenalaistaa siinä missä muitakin asioita. Suomessa joutuu useimmin perustelemaan sen miksi ei käytä alkoholia kuin sitä miksi käyttää alkoholia.
Ja lisään vielä että en ole uskonnollinen hihuli tai absolutisti itse.
jättää sitä lasillistakaan pois :(
jättää sitä lasillistakaan pois :(
mutta ei halua! Miksi pitäisi? Ihme jänkkä olet.
Jos puhutaan joulukinkusta tai juhlapöydästä, niin sinä tulkitset sen tarkoittavan "päivittäin"? Omituinen ajatuksenjuoksu..
että aika paljolta kuulostaa monen alkoholinkäyttö jos päivittäin aterialla alkoholia otetaan. Mitkähän lienee määrät? Miksi sitä alkoholia pitää olla päivittäin? Eikö nautintoa saa muusta? En ole itsekään absolutisti ja nautin kyllä hyvästä ruuastakin, mutta hieman kyllä kulmakarvat kohoaa tuollaisesta. Luulen, että päivittäinen käyttö alkaa näkymään pöhötyksenä ulkoisessakin habituksessa.
Aikuiset ihmiset vetää ihan joka joulu viiniä ihan millitolkulla. Pahimmat tapaukset jopa kaksi lasillista. Siis ihan joka vuosi. Alkoholisteja ovat.
Luulis nyt että aikuinen ihminen osaa muualtakin nautintoa löytää.
Kyllähän tuommoisesta lapsetkin kärsii >:(
Yksikään alle 30-vuotias ei saisi jouluna nähdä omia vanhempiaan muuta kuin rohdinmekossa piimää juomassa - kanteleen soidessa.
ruuan kanssa maun enkä alkoholipitoisuuden vuoksi. Voisin hyvin jättää juomatta ja ottaa vettä. Muuta en joisi, en limua enkä vissyä.
Saunaolutta tai siideriä en ole juonut koskaan.
että aika paljolta kuulostaa monen alkoholinkäyttö jos päivittäin aterialla alkoholia otetaan. Mitkähän lienee määrät? Miksi sitä alkoholia pitää olla päivittäin? Eikö nautintoa saa muusta?
En ole itsekään absolutisti ja nautin kyllä hyvästä ruuastakin, mutta hieman kyllä kulmakarvat kohoaa tuollaisesta. Luulen, että päivittäinen käyttö alkaa näkymään pöhötyksenä ulkoisessakin habituksessa.
Olen kotoisin viinintuottajamaasta, ja meilläpäin ei ole erikoista juoda päivittäin viiniä. Juon sellaisen 10-15 cl lasillisen päivällisen kanssa, aina kun vain ruoka on sellaista että sen kanssa viini sopii (esim. hernekeittoa jos laitan ruoaksi niin silloin en juo toki viiniä).
Tällaisissa määrin käytettynä viini on makunautinto, ei mikään päänsekoittaja tai edes rentouttaja - eihän sen tukevan päivällisen kanssa nautitun lasillisen alkoholivaikutusta edes tunne. Mutta viini vahvistaa ruoan makuja ja on minusta hyvää, tekee arkisesta yksinkertaisestakin ateriasta jotenkin juhlavamman. Lisäksi ei ole todettu että näin kohtuullisella käytöllä olisi terveyshaittoja, päinvastoin aina välillä sanotaan että tällaisesta hyvin kohtuullisesta käytöstä voisi olla jopa terveyshyötyjä. En näe siksi mitään syytä lopettaa kauheaa päivittäistä ryyppäämistäni ;-)
En halua jättää pois viinilasillista hyvältä aterialta tai treffeiltäni tänään :) Skumppalasillisille mennään.
Eikä muuten pätkääkään kiinnosta jos ap tai joku muu sitä paheksuu ja keksin aika monta surullisempaakin asiaa tässä maailmassa :)
Niinkuin on jo sanottu, miksi pitäisi jättää kokonaan pois vaikka suklaa, kahvi, tee tai mikä tahansa muu?
Kaikkea kohtuudella, eikö se ole periaate? Se pätee myös alkoholissa. Ja huom! kohtuus ei tarvoita nollatoleranssia ja siitä ei edelleenkään ole mitään haittaa.
Aikuinen ihminen saa nauttia alkoholia jos haluaa. Kohtuukäyttä ja alkoholiongelma ovat kaksi täysin eri asiaa. Tätä suomalaisten alkoholihysterioitsijoiden on vaikea ymmärtää.
Ei kaikista, ei edes monista jotka silloin tällöin nauttivat alkoholia tule alkoholisteja.
aikuinen voi olla juomatta sitä lasillistakaan. Mutta miksi pitäisi? Kukaan ei kärsi jos aikuinen ihminen juo 1 alkoholiannoksen.
Tai siis he verhoavat sen niin, ettei heidän tarvitse koska he osaavat ottaa vain sen lasin ;)
Niinkuin on jo sanottu, miksi pitäisi jättää kokonaan pois vaikka suklaa, kahvi, tee tai mikä tahansa muu?
Kaikkea kohtuudella, eikö se ole periaate? Se pätee myös alkoholissa. Ja huom! kohtuus ei tarvoita nollatoleranssia ja siitä ei edelleenkään ole mitään haittaa.
Aikuinen ihminen saa nauttia alkoholia jos haluaa. Kohtuukäyttä ja alkoholiongelma ovat kaksi täysin eri asiaa. Tätä suomalaisten alkoholihysterioitsijoiden on vaikea ymmärtää.
Ei kaikista, ei edes monista jotka silloin tällöin nauttivat alkoholia tule alkoholisteja.
Onneksi tämä surkea valitus rajoittuu nykyään enää kolmeen viikkon vuodessa: joulun alle. Muuten kyllä jo ymmärretään, että kohtuus on OK ja suurin osa suomalaisista myös pysyy kohtuudessa. Mutta kun almanakassa kääntyy esiin joulukuu, niin taas kerran kaivetaan esiin Turmiolan Tommi, eikä muita vaihtoehtoja ole kuin täysi raittius ja täysi juoppous.
kokemusta alkoholitta olosta, nimittäin raskausaikoina. Itse käytän alkoa muuten joka päivä ruoan kanssa, mutta raskaus- ja imetysajat olen toki ollut ilman. Ei se mitään ongelmia ole tuottanut.
Hassua kyllä sinänsä että tästä alkoholista tehdään niin iso asia, vaikka kohtuukäyttö ei ole mitenkään haitallista. Vaikea kuvitella että joku aloittaisi vaikka kahvista tai teestä tällaisen ketjun, että jos kahvi ei muka ole sinulle ongelma/mörkö niin pystytkö jättää sen väliin kokonaan. Koska juuri kukaan ei ole sitä mieltä, että päivittäinen kahvinjuonti on kellekään ongelma. Kun taas alkoholiin on Suomessa kummallinen suhtautuminen, että pienikin määrä on olevinaan väkisin joku ongelma tai vähintään ongelman alku, jos juo säännöllisesti.
Mutta mitä se kohtuukäyttö sitten loppujen lopuksi on?
Lasillinen viiniä silloin tällöin ei ole mikään terveyshaitta, mutta aika paljon tulee vastaan sellaisia, joiden mielestä kohtuukäyttö on sitä, että ei tulla ihan kaatokänniin. Ja jos juodaan laadukasta punaviiniä vaikka pullollinenkin, niin eihän se ole "oikeaa" juomista vaan ihan terveellistä.
Jos puhutaan joulukinkusta tai juhlapöydästä, niin sinä tulkitset sen tarkoittavan "päivittäin"? Omituinen ajatuksenjuoksu..
että aika paljolta kuulostaa monen alkoholinkäyttö jos päivittäin aterialla alkoholia otetaan. Mitkähän lienee määrät? Miksi sitä alkoholia pitää olla päivittäin? Eikö nautintoa saa muusta? En ole itsekään absolutisti ja nautin kyllä hyvästä ruuastakin, mutta hieman kyllä kulmakarvat kohoaa tuollaisesta. Luulen, että päivittäinen käyttö alkaa näkymään pöhötyksenä ulkoisessakin habituksessa.
Aikuiset ihmiset vetää ihan joka joulu viiniä ihan millitolkulla. Pahimmat tapaukset jopa kaksi lasillista. Siis ihan joka vuosi. Alkoholisteja ovat.
Luulis nyt että aikuinen ihminen osaa muualtakin nautintoa löytää.
Kyllähän tuommoisesta lapsetkin kärsii >:(
En tiedä, missä päin Suomea asut, jos "millitolkulla" viiniä on jouluna normi.
Asun ilmeisesti todella roskasakin seassa, vaikkakin ihan normaalin oloisella omakotitaloalueella Länsi-Suomessa, sillä täällä naapurusto kännää aika rankalla kädellä koko joulun ja uuden vuoden pyhät.
Aitanaapurissa on touhu erityisen huvittavaa - joulu alkaa "sivistyneillä" illalliskutsuilla punaviinin siemailun merkeissä, mutta jotenkin se siemailu päätyy siihen, että koko sakki on kaatokännissä ja känninen muija kiskoo örisevää ukkoansa sisälle lumihangesta. Muissa naapureissa ei sentään yritetä teeskennelläkään kohtuukäyttöä, vaan se yötä myöden ryypiskely tuntuu kuuluvan ihan joulupyhien henkeen.
niin pystyisivätkö lasin viiniä juovat tai sauna/jouluoluen nauttijat jättää juomatta kokonaan? Pystyisitkö siis olla juomatta lainkaan?
mutta en näe tällä pystymisellä yhteyttä siihen, että alkoholi olisi/ei olisi ongelma. Siis kysymyksen muotoilu on outo.
Jos vaikka pitää viinistä niin eihän tarkoita, että alkoholi olisi ongelma/mörkö. Sama kuin joku pitäisi suklaakakusta - useimmat varmaan pystyvät kieltäytymään siitä, mutta käytännössä eivät aina kieltäydy, eikä se tarkoita että suklaakakku olisi heille ongelma (välttämättä).
Ja ei mun ei ole pakko saada alkoholia sinänsä. Esim. jos joku tarjoaa vaikka (minusta pahaa) makeaa likööriä vs. alkoholitonta kaakaota niin otan kyllä sen kaakaon. Mutta jos syödään hyvin ja tarjolla on vettä vs. hyvää viiniä niin silloin valitsen viinin.
Olen osa-aika-absolutisti. Juon lasillisen samppanjaa vuodessa, jos oikein riehaannun.
Useimmat ihmiset ovat riittävän typeriä selvänä, joten alkoholin heikentävää vaikutusta ei tarvita.
Känniset vanhemmat ovat kuvottavia.
kokemusta alkoholitta olosta, nimittäin raskausaikoina. Itse käytän alkoa muuten joka päivä ruoan kanssa, mutta raskaus- ja imetysajat olen toki ollut ilman. Ei se mitään ongelmia ole tuottanut.
Hassua kyllä sinänsä että tästä alkoholista tehdään niin iso asia, vaikka kohtuukäyttö ei ole mitenkään haitallista. Vaikea kuvitella että joku aloittaisi vaikka kahvista tai teestä tällaisen ketjun, että jos kahvi ei muka ole sinulle ongelma/mörkö niin pystytkö jättää sen väliin kokonaan. Koska juuri kukaan ei ole sitä mieltä, että päivittäinen kahvinjuonti on kellekään ongelma. Kun taas alkoholiin on Suomessa kummallinen suhtautuminen, että pienikin määrä on olevinaan väkisin joku ongelma tai vähintään ongelman alku, jos juo säännöllisesti.
Mutta mitä se kohtuukäyttö sitten loppujen lopuksi on?
Lasillinen viiniä silloin tällöin ei ole mikään terveyshaitta, mutta aika paljon tulee vastaan sellaisia, joiden mielestä kohtuukäyttö on sitä, että ei tulla ihan kaatokänniin. Ja jos juodaan laadukasta punaviiniä vaikka pullollinenkin, niin eihän se ole "oikeaa" juomista vaan ihan terveellistä.
että kohtuukäyttöä on suurkulutusrajojen alle jäävä käyttö. Naisilla tämä tarkoittaa alle 16 annosta alkoholia viikossa. Ja sitä ettei oteta kerralla koskaan enempää kuin max 5 annosta.
En ole kyllä ikinä törmännyt ihmiseen joka juodessaan pullollisen viiniä kuvittelisi kyseessä olevan terveellisen juomisen. Joku voi toki ajatella että se on jotenkin fiinimpää juoda se pullo viiniä kun haluaa hiprakkaan kuin juoda 6 keskiolutta (joista saa saman alkoholimäärän), mutta tuskin kukaan sentään luulee että 6 annosta kerralla on terveysannos.
juomatta mutta että näe syytä jättää juomatta, niin ETTE oikeasti PYSTY olla juomatta. Tosiasian kieltämistä! ap
Koska se ei ole ongelma niin voin jättää ne pari lasia viikossa pois, ja nyt onkin edessä 8 kk alkoholiton kausi vähintään raskauden takia. Mieluusti kyllä mukillisen kuumaa Glühweinia ottaisin sohvan nurkassa illalla mutta en taida uskaltaa. Tosin täällä Keski-Euroopassa tunnen monia, joille alkoholi ei ole ongelma, mutta jotka silti ottavat silloin tällöin lasin viiniä nautinnoksi vaikka ovat raskaanakin.
Itselleni kahvi tuntuu olevan ongelma, sitä ilman en oikein voi olla. :(
Te jotka sanotte, että pystyisitte jättää juomatta mutta että näe syytä jättää juomatta, niin ETTE oikeasti PYSTY olla juomatta. Tosiasian kieltämistä! ap
ei meillä ole aina alkoholia (siis semmoista, jota mä haluaisin juoda) kotona, ja vaikka olisikin, en sitä halua aina juoda. Mutta niinä kertoina, joina otan sen lasilliseni, en jätä sitä ottamatta vain sen takia, että sinä haluaisit.
#27
juomatta mutta että näe syytä jättää juomatta, niin ETTE oikeasti PYSTY olla juomatta. Tosiasian kieltämistä! ap
kuitenkin on onnistunut hyvin raskausaikoina. Eli ihan taatusti pystyn, jos on riittävä syy olla ilman. Mutta jos ei ole mitään syytä miksi pitäisi, muuta kuin että joku alkoholipakkomielteinen pitää säännöllistä kohtuukäyttöäkin ongelmana, niin eipä sitä huvita.