Kun sijaisäiti ei jaksakaan :'( Käytiin valmennukset ja kaikki,

Alku on varmaan kaikkein rankinta, ei nyt kannata kuukauden jälkeen lopettaa!

jos itse lapsen kanssa kaikki sujuu hyvin, niin suosittelisin yrittämään vielä jonkun aikaa, sullehan on nyt tullut lyhyessä ajassa paljon uutta ja raskasta informaatiota eteen.

onko teillä jo sijaislapsi?

Minkä ikäinen?

Mitä luulit sijasvanhemmuden oikeasti olevan? KUn jo "oikea" vanhemmuuskin niille omille lapsille on haastavaa ja voimia vievää.



Jos teillä ei vielä ole, peruuta.



Jos lapsi on jo ollut teillä, ja miehesi jaksaa, annan sen vastuun ja homman olla miehelläsi. tule itse mukaan kun olet tuntemuksesi päässyt terapioimaan, eli ilmeisesti käyt läpi omaa traumaattista lapsuuttasi, yleensä sellaiste ihmiset alkaa tähän hommaan täysin tunnepohjalta, halutaan pelastaa lapset siltä pahalta, minkä on itse kokenus.

mutta periksi ei saa antaa.

Miltä sä luulet et monesta äidistä tuntuu kun saavat ekan lapsensa? Se vastuu, ne huolet, tunteet pinnassa, valvominen jne. jne.



Ei auta vaikka olis mitkä neuvola"valmennukset" käynyt läpi ei...

Pyydät keskustelua/ työnohjausta siltä sossulta. Tai onko teillä käytössä mentorit tmv. vertaistukiverkot?

En voi enkä saa kirjoittaa mitään tunnistettavia tietoja vaitiolovelvollisuuden takia, mutta sen verran kai uskaltaa sanoa, että meille tulleen lapsen kokemukset ja menneisyys ylitti kaiken sen, mitä oisin voinut kuvitella pahimmassakaan tapauksessa.



Biologisia lapsia meillä on myös, eikä niiden kanssa ole ollut ikinä helppoa,etenkään vauvana, kaikkea muuta.



Silti tämä on aivan toista. Pelkään, että mulle laukeaa vielä joku masennus. Oon ihan ylihysteerinen ja ylisuojeleva koko ajan tän sijaispienen kohdalla.



Jatkuva kontakti toki meillä sossuun ja voin käydä juttelemassa, silti joku mua vaivaa, kun siellä esitän reippaampaa kuin olenkaan.. En halua, että tämä lapsi menettää minutkin ja meidät, enkä halua itse menettää häntä. Edes omia lapsia kohtaan ei ole ollut tällasta näin ylihysteeristä "minä kyllä suojelen sinua joka sekunti kaikelta pahalta" - oloa. :(



Nykyään itken joka ilta maailman pahuutta, silittelen pikkuista vielä hänen nukahdettuaan, ja yöllä käyn tarkistamassa moneen kertaan nukkuuko varmasti levollisesti. Sylissä voisin pitää koko ajan, ja sylistä hän ei tunnu saavan tarpeekseen. :(



ap

Kukaan lapsi ei ole sijaislapsi. Sitä termiä ei pitäisi käyttää. Se kerrotaan kyllä valmennuksessakin.

Haet sen avun jo ennen kuin olet ihan piipussa.



Mulla oli vastaava tunne kun oma vammautunut, keskosena syntynyt lapsi tuli kotiin. Halusin suojella kaikelta ja kokea kaiken tuskan sen toisen puolesta. Tunne laimeni kyllä ja nyt tuo kakara välillä kiristää hermojani ihan normaalisti. Mutta käytiin kyllä puhumassa psyk.sair.hoitajan kanssa ja haettiin aktiivisesti vertaistukea.

noista peloistasi jonkun kanssa. Varmaan on hirveää, kun ei pysty käsittelemään maailman pahuutta, mutta ehkä juttelu jonkun ammattilaisen kanssa auttaisi jäsentämään asiaa ja asettamaan ne oikeisiin raameihin. Nyt on kuukausi vasta mennyt ja ei mieli pysty siinä ajassa käsittelemään, varsinkin jos esität urheampaa muille. Sun ei tarvitse pystyä mihinkään ylisuorituksiin, vaan ainoastaan tarjoamaan turvallinen ympäristö. Ei parantamaan koko maailman pahuutta, eikä tehdä tehtyä tekemättömäksi. Tsemppiä sulle, teet arvokasta työtä!

Kukaan lapsi ei ole sijaislapsi. Sitä termiä ei pitäisi käyttää. Se kerrotaan kyllä valmennuksessakin.

sillä pian sinulla todella puhkeaa se masennus ja pahimmassa tapauksessa silloin lapsi menettää myös teidät.



Voimia, alku on varmasti todella todella rankkaa, mutta uskon että helpottaa kun puhut jollekin.

En voi enkä saa kirjoittaa mitään tunnistettavia tietoja vaitiolovelvollisuuden takia, mutta sen verran kai uskaltaa sanoa, että meille tulleen lapsen kokemukset ja menneisyys ylitti kaiken sen, mitä oisin voinut kuvitella pahimmassakaan tapauksessa.

Biologisia lapsia meillä on myös, eikä niiden kanssa ole ollut ikinä helppoa,etenkään vauvana, kaikkea muuta.

Silti tämä on aivan toista. Pelkään, että mulle laukeaa vielä joku masennus. Oon ihan ylihysteerinen ja ylisuojeleva koko ajan tän sijaispienen kohdalla.

Jatkuva kontakti toki meillä sossuun ja voin käydä juttelemassa, silti joku mua vaivaa, kun siellä esitän reippaampaa kuin olenkaan.. En halua, että tämä lapsi menettää minutkin ja meidät, enkä halua itse menettää häntä. Edes omia lapsia kohtaan ei ole ollut tällasta näin ylihysteeristä "minä kyllä suojelen sinua joka sekunti kaikelta pahalta" - oloa. :(

Nykyään itken joka ilta maailman pahuutta, silittelen pikkuista vielä hänen nukahdettuaan, ja yöllä käyn tarkistamassa moneen kertaan nukkuuko varmasti levollisesti. Sylissä voisin pitää koko ajan, ja sylistä hän ei tunnu saavan tarpeekseen. :(

ap

Mulla itse asiassa oli tosi paljon samoja tunteita oman lapseni vauva-aikana, vaikka hänelle tietenkään ei ollut mitään pahaa tapahtunutkaan.

On varmasti äärimmäisen raskasta tietää jostain noin kauheasta, minustakin se, että lapsi joutuu kohtaamaan ihmisen kauheimmat puolet, tuntuu musertavalta. Mutta kun luen kirjoitustasi tunteistasi lasta kohtaan, tulee tunne, että kuka voisi olla lapselle parempi sijaisäiti kuin sinä?

Puhu rohkeasti tunteistasi, ei kukaan oleta, että se on helppoa. Kun puhut, pääset myös eteenpäin tuosta tunnetilastasi, et jää pahojen ajatusten vangiksi.

Teet arvokasta työtä - toivottavasti sen tiedostaminen saa sut jaksamaan. Et voi nyt luovuttaa!

Kyllä se vaikuttaa ajatusmaailmaankiin, jos kutsuu lasta sijaiseksi. Mutta ap:n pitää ehdottomasti pyytää nyt henkilökohtaista työnohjausta. Itse kävin sellaisessa ja siitä oli paljon apua.

Kyllä se vaikuttaa ajatusmaailmaankiin, jos kutsuu lasta sijaiseksi. Mutta ap:n pitää ehdottomasti pyytää nyt henkilökohtaista työnohjausta. Itse kävin sellaisessa ja siitä oli paljon apua.

huomattavasti nopeampi ja helpompi kirjoittaa kuin joka kerta useaan peräkkäiseen lauseeseen erikseen "sijoitettu lapsi". Ja kutsutaanhan meitäkin sijaisvanhemmiksi. Oletin aikuisten lukijoiden joka tapauksessa ymmärtävän, mitä tarkoitan ko. termillä. ap

ei ole sijaislapsi. Toki kaikki ymmärtävät, mutta tuo termi vaan pitäisi saada pois käytöstä. Ota yhteys omaan sosiaalityöntekijääsi ja kerro tilanne ja sano, että haluat työnohjausta. Saat sen, koska se koska se on kunnan velvollisuus. Itselläni oli samantapaisia ongelmia, mutta sain suuren avun päästessäni käsittelemään tunteitani.

Hae apua mutta älä luovuta vielä. Kuukausi on lyhyt aika.

olet vain herkkä ihminen. Kuukausi on lyhyt aika. Kyllä sinä pian huomaat että lapsi on turvassa eikä sinun tarvitse häntä kokoajan suojella. Teille tulee varmasti hieno suhde.

No voin kertoa sinulle, että kukaan ei tee tätä rahan takia. Tunnekylmyyttä on mielestäni se, että kuvitellaan lapsi toisen lapsen sijaiseksi, sijaislapseksi. Ei se niin mene.

Et voi lapsen menneisyyttä muuttaa mitenkään, mutta tulevaisuuden voit ja voit tehdä tulevaisuudesta sata kertaa paremman kuin menneisyydestä.



Mielestäni nyt jotenkin olet ottanut omaksi syyksesi sen, mitä lapsi on aiemmin kokenut. Se ei ole sinun syytäsi eikä sinun vikasi, joten älä ajattele menneisyyttä ja mieti mitä kaikkea lapsi on kokenut.



Jos lapsi on pieni, ei lapselle kannata surkutella koko ajan sitä, mitä hän on kokenut. Vaan yrittää tehdä lapselle hyviä muistoja nykyhetkistä.



Kiinnitä siis huomiota siihen, että voit tarjota lapselle kivan kodin hyvine vanhempineen ja kivoine sisaruksineen. Ei lapsi tarvitse erikoisia, eikä ainakaan surkuttelevia vanhempia.



Voisiko olosi siis johtua siitä, että surkuttelet vain lapsen kohtaloa ja yrität muuttaa menneisyyttä?