Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olen vihainen äidilleni siitä, että asetti alkoholistimiehensä meidän lapsiensa edelle :(
08.12.2012 |
Rakastiko hän enemmän miestään kuin meitä lapsia... Jos mun täytyisi valita lasteni ja mieheni välillä, niin lapset menisivät edelle.
Miten sinä valitsisit? Kumman etu menee edelle?
Kommentit (72)
Se kuinka paljon jokainen haluaa vanhempiensa valintoja aikuisena ruikuttaa on taas oma vapaa valinta. Miten SINÄ haluat elämäsi elää ja elätkö menneisyydessä, tulevaisuudessa vai täysillä tässä hetkessä?
Haista sinä pitkä PASKA ja painu vittuun tästä ketjusta ruikuttamasta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kuinka paljon jokainen haluaa vanhempiensa valintoja aikuisena ruikuttaa on taas oma vapaa valinta. Miten SINÄ haluat elämäsi elää ja elätkö menneisyydessä, tulevaisuudessa vai täysillä tässä hetkessä?
Haista sinä pitkä PASKA ja painu vittuun tästä ketjusta ruikuttamasta!
On monia ketkä takertuvat menneeseessä, rypevät siinä eivätkä pidä itseään vastuussa elämästään kun on "ollut niin huono lapsuus".. loppupeleissä jos elämästään haluaa nauttia, on todettava kylmästi shit happens ja kurkattava seuraavan nurkan taakse.
On monia ketkä takertuvat menneeseessä, rypevät siinä eivätkä pidä itseään vastuussa elämästään kun on "ollut niin huono lapsuus".. loppupeleissä jos elämästään haluaa nauttia, on todettava kylmästi shit happens ja kurkattava seuraavan nurkan taakse.
VITTU! Sä et tiedä mistään mitään! Se ei mene noin. Mä olen koko elämäni kieltänyt itseäni tuntemasta vihaa äitiä ja isää kohtaa siitä perhehelvetistä, mitä mun lapsuus oli. Olen ollut kiltti tyttö, yrittänyt miellyttää kaikkia muita paitsi itseäni, pärjätä, olla oikeanlainen ja olla sinut menneen kanssa. Mihin mä sillä pääsin? No vittu krooniseen keskivaikeaan masennukseen! Kyllä sen vihan tunteen pitää antaa tulla. Sitten kun saan sen tulemaan ulos, voin alkaa parantua ja etsiä keinoja anteeksiantoon.
On niin vitun helppo neuvoa, jos ei ole kokenut lapsuutta alkoholistiperheessa, perheessä missä ei ole ollut tilaa olla lapsi, kun se iso möykky on vienyt kaiken tilan.
UGH. Vihaksi pistää!
On monia ketkä takertuvat menneeseessä, rypevät siinä eivätkä pidä itseään vastuussa elämästään kun on "ollut niin huono lapsuus".. loppupeleissä jos elämästään haluaa nauttia, on todettava kylmästi shit happens ja kurkattava seuraavan nurkan taakse.
VITTU! Sä et tiedä mistään mitään! Se ei mene noin. Mä olen koko elämäni kieltänyt itseäni tuntemasta vihaa äitiä ja isää kohtaa siitä perhehelvetistä, mitä mun lapsuus oli. Olen ollut kiltti tyttö, yrittänyt miellyttää kaikkia muita paitsi itseäni, pärjätä, olla oikeanlainen ja olla sinut menneen kanssa. Mihin mä sillä pääsin? No vittu krooniseen keskivaikeaan masennukseen! Kyllä sen vihan tunteen pitää antaa tulla. Sitten kun saan sen tulemaan ulos, voin alkaa parantua ja etsiä keinoja anteeksiantoon.
On niin vitun helppo neuvoa, jos ei ole kokenut lapsuutta alkoholistiperheessa, perheessä missä ei ole ollut tilaa olla lapsi, kun se iso möykky on vienyt kaiken tilan.
UGH. Vihaksi pistää!
Jos alkoholismi olisi ollut mun lapsuuden ainoa ongelma niin se olisi ollut hyvä lapsuus. Mutta siis miksi sä olet vihainen? Siksi ettei elämä mennyt niinkun strömsössä? Harvan elämä menee. Sä voit olla vihainen, sä voit ylikompensoida ja olla kiltti tyttö mutta aikuisena ihmisenä kyse on sun omista valinnoista nyt, miten sä haluat elää. Mun mielestä joku 5v vihanpurkaus ja parantavat ajatukset on ihan psykologian kirjan tarinoita. Sun menneisyys tulee aina olemaan sun menneisyys eikä se itkemällä muuks muutu. Parempi olo tulee kun hyväksyy sen ettei menneeseen voi vaikuttaa tai syyttää muita niiden valinnoista. Ainoa mihin voi vaikuttaa onse nykyisyys joka pitää elää täysin rinnoin.
Jos alkoholismi olisi ollut mun lapsuuden ainoa ongelma niin se olisi ollut hyvä lapsuus. Mutta siis miksi sä olet vihainen? Siksi ettei elämä mennyt niinkun strömsössä? Harvan elämä menee. Sä voit olla vihainen, sä voit ylikompensoida ja olla kiltti tyttö mutta aikuisena ihmisenä kyse on sun omista valinnoista nyt, miten sä haluat elää. Mun mielestä joku 5v vihanpurkaus ja parantavat ajatukset on ihan psykologian kirjan tarinoita. Sun menneisyys tulee aina olemaan sun menneisyys eikä se itkemällä muuks muutu. Parempi olo tulee kun hyväksyy sen ettei menneeseen voi vaikuttaa tai syyttää muita niiden valinnoista. Ainoa mihin voi vaikuttaa onse nykyisyys joka pitää elää täysin rinnoin.
Miksi sä koet tarvetta kieltää mun tunteet? Miksi kuvittelet, että mä yritän kieltää menneisyyteni ja mistä vitusta sä noita johtopäätöksiäsi vedät? Jos minä olen jo kaikki keinot kokeillut ja keskivaikeaan masennukseen päätynyt, niin mitä vittua sä käyt neuvomaan, etteikö se että päästän vihdoin sen koko elämän ajan kielletyn vihan pintaan voisi olla se ratkaisu. Masennus kun aika pitkälle on juuri sitä KIELLETTYÄ VIHANTUNNETTA.
Kukin tyylillään, mutta älä jumalauta käy alkoholistin lapselle sanomaan mitä saa tuntea ja mitä ei! Vittu sitä mun koko elämä on ollut, etten ole uskaltanut tuntea tai olla MINÄ! Ja siitä on seurannut pelkästään hallaa mulle. Mä menen nyt niitä tunteita päin, että pääsen eteenpäin. Niiden kieltäminen ei auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos alkoholismi olisi ollut mun lapsuuden ainoa ongelma niin se olisi ollut hyvä lapsuus. Mutta siis miksi sä olet vihainen? Siksi ettei elämä mennyt niinkun strömsössä? Harvan elämä menee. Sä voit olla vihainen, sä voit ylikompensoida ja olla kiltti tyttö mutta aikuisena ihmisenä kyse on sun omista valinnoista nyt, miten sä haluat elää. Mun mielestä joku 5v vihanpurkaus ja parantavat ajatukset on ihan psykologian kirjan tarinoita. Sun menneisyys tulee aina olemaan sun menneisyys eikä se itkemällä muuks muutu. Parempi olo tulee kun hyväksyy sen ettei menneeseen voi vaikuttaa tai syyttää muita niiden valinnoista. Ainoa mihin voi vaikuttaa onse nykyisyys joka pitää elää täysin rinnoin.
Miksi sä koet tarvetta kieltää mun tunteet? Miksi kuvittelet, että mä yritän kieltää menneisyyteni ja mistä vitusta sä noita johtopäätöksiäsi vedät? Jos minä olen jo kaikki keinot kokeillut ja keskivaikeaan masennukseen päätynyt, niin mitä vittua sä käyt neuvomaan, etteikö se että päästän vihdoin sen koko elämän ajan kielletyn vihan pintaan voisi olla se ratkaisu. Masennus kun aika pitkälle on juuri sitä KIELLETTYÄ VIHANTUNNETTA.
Kukin tyylillään, mutta älä jumalauta käy alkoholistin lapselle sanomaan mitä saa tuntea ja mitä ei! Vittu sitä mun koko elämä on ollut, etten ole uskaltanut tuntea tai olla MINÄ! Ja siitä on seurannut pelkästään hallaa mulle. Mä menen nyt niitä tunteita päin, että pääsen eteenpäin. Niiden kieltäminen ei auta.
Ai että ihan masennus. Ei pahalla, mutta 16v teiniangstinenkin saa diagnoosin.Mäkin olen saanut vakavan masennuksen diagnoosin, valitsin kuitenkin pärjäämisen, en piiloutumista diagnoosin taakse. Btw tutki asiaa, noi diagnoosit on 99% hölynpölyä ja mututuntumaa.
Mutta tosiaan jos se sua helpottaa niin ole hyvä ja uhriudu Ja ole niin pirun masentunut. Kaikki sun tunteet on oikeita ja hyviä, jopa se vihaisuuskin, mutta mä olen erimieltä siitä, että se viha tai uhriutuminen olisi mikään kantava voima, sillä se siirtää pois vastuuta siltä sun elämän tärkeimmältä henkilöltä.
no voi kyynel. Ai että ihan masennus. Ei pahalla, mutta 16v teiniangstinenkin saa diagnoosin.Mäkin olen saanut vakavan masennuksen diagnoosin, valitsin kuitenkin pärjäämisen, en piiloutumista diagnoosin taakse. Btw tutki asiaa, noi diagnoosit on 99% hölynpölyä ja mututuntumaa.
Mutta tosiaan jos se sua helpottaa niin ole hyvä ja uhriudu Ja ole niin pirun masentunut. Kaikki sun tunteet on oikeita ja hyviä, jopa se vihaisuuskin, mutta mä olen erimieltä siitä, että se viha tai uhriutuminen olisi mikään kantava voima, sillä se siirtää pois vastuuta siltä sun elämän tärkeimmältä henkilöltä.
Mikä sun ongelma on? Miksi koet tarvetta vähätellä mun tilannetta, sairauksia ja toimintatapoja? Sä et tiedä musta yhtään mitään. Jos tämän ketjun aihe ei sua kiinnosta tai se sua harmittaa, niin mene johonkin toiseen ketjuun tai mene vaikka terapiaan. Ei tarvii tulla vittuilemaan masennuksesta kärsivälle alkoholistin lapselle. Etsi uhrisi muualta. Kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On monia ketkä takertuvat menneeseessä, rypevät siinä eivätkä pidä itseään vastuussa elämästään kun on "ollut niin huono lapsuus".. loppupeleissä jos elämästään haluaa nauttia, on todettava kylmästi shit happens ja kurkattava seuraavan nurkan taakse.
VITTU! Sä et tiedä mistään mitään! Se ei mene noin. Mä olen koko elämäni kieltänyt itseäni tuntemasta vihaa äitiä ja isää kohtaa siitä perhehelvetistä, mitä mun lapsuus oli. Olen ollut kiltti tyttö, yrittänyt miellyttää kaikkia muita paitsi itseäni, pärjätä, olla oikeanlainen ja olla sinut menneen kanssa. Mihin mä sillä pääsin? No vittu krooniseen keskivaikeaan masennukseen! Kyllä sen vihan tunteen pitää antaa tulla. Sitten kun saan sen tulemaan ulos, voin alkaa parantua ja etsiä keinoja anteeksiantoon.
On niin vitun helppo neuvoa, jos ei ole kokenut lapsuutta alkoholistiperheessa, perheessä missä ei ole ollut tilaa olla lapsi, kun se iso möykky on vienyt kaiken tilan.
UGH. Vihaksi pistää!
Jos alkoholismi olisi ollut mun lapsuuden ainoa ongelma niin se olisi ollut hyvä lapsuus. Mutta siis miksi sä olet vihainen? Siksi ettei elämä mennyt niinkun strömsössä? Harvan elämä menee. Sä voit olla vihainen, sä voit ylikompensoida ja olla kiltti tyttö mutta aikuisena ihmisenä kyse on sun omista valinnoista nyt, miten sä haluat elää. Mun mielestä joku 5v vihanpurkaus ja parantavat ajatukset on ihan psykologian kirjan tarinoita. Sun menneisyys tulee aina olemaan sun menneisyys eikä se itkemällä muuks muutu. Parempi olo tulee kun hyväksyy sen ettei menneeseen voi vaikuttaa tai syyttää muita niiden valinnoista. Ainoa mihin voi vaikuttaa onse nykyisyys joka pitää elää täysin rinnoin.
Tässä piilee loppujen lopuksi kuitenkin totuuden siemen.
On monia ketkä takertuvat menneeseessä, rypevät siinä eivätkä pidä itseään vastuussa elämästään kun on "ollut niin huono lapsuus".. loppupeleissä jos elämästään haluaa nauttia, on todettava kylmästi shit happens ja kurkattava seuraavan nurkan taakse.
VITTU! Sä et tiedä mistään mitään! Se ei mene noin. Mä olen koko elämäni kieltänyt itseäni tuntemasta vihaa äitiä ja isää kohtaa siitä perhehelvetistä, mitä mun lapsuus oli. Olen ollut kiltti tyttö, yrittänyt miellyttää kaikkia muita paitsi itseäni, pärjätä, olla oikeanlainen ja olla sinut menneen kanssa. Mihin mä sillä pääsin? No vittu krooniseen keskivaikeaan masennukseen! Kyllä sen vihan tunteen pitää antaa tulla. Sitten kun saan sen tulemaan ulos, voin alkaa parantua ja etsiä keinoja anteeksiantoon.
On niin vitun helppo neuvoa, jos ei ole kokenut lapsuutta alkoholistiperheessa, perheessä missä ei ole ollut tilaa olla lapsi, kun se iso möykky on vienyt kaiken tilan.
UGH. Vihaksi pistää!
yrittäisit mennä eteenpäin etkä raahaisi lapsuutttasi perässä kuin isoa kivirekeä.
Äläkä sano etten tiedä mistä puhun koska olen alkoholisti perheen lapsi missä molemmat joivat todella paljon. Hoidin jo alaaste ikäisestä alkaen äitiäni. Olin toki murkkuikäisenä kauheen katkera ja vihainen , mutta se jäi sinne murkkuikään. Kähdin kotoa pois kun pystyin ja aloitin oman elänän. Tapasin aina kun mahdollista vanhempiani jotka erosivat kun olin aikuinen.Olen iloinen, niin iloinen etten vihannut heitä koska molemmat kuolivat kun olin päälle kaksikymppinen.Ja äitiä mulla on aina välistä ikävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli siis mulla ja väkivaltaisella sadistinarsisti isälläni on välit poikki, isäni kävi kimppuuni raskaana ollessani. Kostoksi isäni pakotti äitini katkaisrmaan välit minuun, äiti teki sen yhtään hanttiin laittamatta. Emme ole nähneet tai soittaneet kuuteen vuoteen ja äitini ei ole nähnyt kahta nuorinta lastani. Vituttaa, äitni on yksi saatanan vammainen idiootti. Narsistipaska on sille tärkeämpi kuin oma lapsi tai ainoat lapsenlapset.
On monia ketkä takertuvat menneeseessä, rypevät siinä eivätkä pidä itseään vastuussa elämästään kun on "ollut niin huono lapsuus".. loppupeleissä jos elämästään haluaa nauttia, on todettava kylmästi shit happens ja kurkattava seuraavan nurkan taakse.
VITTU! Sä et tiedä mistään mitään! Se ei mene noin. Mä olen koko elämäni kieltänyt itseäni tuntemasta vihaa äitiä ja isää kohtaa siitä perhehelvetistä, mitä mun lapsuus oli. Olen ollut kiltti tyttö, yrittänyt miellyttää kaikkia muita paitsi itseäni, pärjätä, olla oikeanlainen ja olla sinut menneen kanssa. Mihin mä sillä pääsin? No vittu krooniseen keskivaikeaan masennukseen! Kyllä sen vihan tunteen pitää antaa tulla. Sitten kun saan sen tulemaan ulos, voin alkaa parantua ja etsiä keinoja anteeksiantoon.
On niin vitun helppo neuvoa, jos ei ole kokenut lapsuutta alkoholistiperheessa, perheessä missä ei ole ollut tilaa olla lapsi, kun se iso möykky on vienyt kaiken tilan.
UGH. Vihaksi pistää!
Jos alkoholismi olisi ollut mun lapsuuden ainoa ongelma niin se olisi ollut hyvä lapsuus. Mutta siis miksi sä olet vihainen? Siksi ettei elämä mennyt niinkun strömsössä? Harvan elämä menee. Sä voit olla vihainen, sä voit ylikompensoida ja olla kiltti tyttö mutta aikuisena ihmisenä kyse on sun omista valinnoista nyt, miten sä haluat elää. Mun mielestä joku 5v vihanpurkaus ja parantavat ajatukset on ihan psykologian kirjan tarinoita. Sun menneisyys tulee aina olemaan sun menneisyys eikä se itkemällä muuks muutu. Parempi olo tulee kun hyväksyy sen ettei menneeseen voi vaikuttaa tai syyttää muita niiden valinnoista. Ainoa mihin voi vaikuttaa onse nykyisyys joka pitää elää täysin rinnoin.
Tässä piilee loppujen lopuksi kuitenkin totuuden siemen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko myöntää. Tässä piilee loppujen lopuksi kuitenkin totuuden siemen.
Pakko myöntää. Yritin vuosikaudet niin, että katson vain eteenpäin. Mulle se ei ollut lopullinen ratkaisu, ikävä kyllä. Se mennyt otti mut kiinni ja hakkaan päätäni seinään uudelleen ja uudelleen. Se mitä olin vuosia paennut ei jättänyt rauhaan. Jos jollekin toiselle toimiva ratkaisu on lakaista mennyt maton alle, se hänelle suotakoon. Ihan turha tulla vänkäämään sille jolla pakoon juokseminen ei toiminutkaan pidemmän päälle.
Onneksi on esim. vertaistukiryhmiä ja terapiaa tarjolla:
http://www.kaleva.fi/teemat/hyva-elama/hapea-hiertaa-alkoholistin-aikui…
http://hyvaterveys.fi/artikkelit/Onnellinen-lapsuus-aikuisena/1287/
Oletpa agressiivinen
yrittäisit mennä eteenpäin etkä raahaisi lapsuutttasi perässä kuin isoa kivirekeä.
Äläkä sano etten tiedä mistä puhun koska olen alkoholisti perheen lapsi missä molemmat joivat todella paljon. Hoidin jo alaaste ikäisestä alkaen äitiäni. Olin toki murkkuikäisenä kauheen katkera ja vihainen , mutta se jäi sinne murkkuikään. Kähdin kotoa pois kun pystyin ja aloitin oman elänän. Tapasin aina kun mahdollista vanhempiani jotka erosivat kun olin aikuinen.Olen iloinen, niin iloinen etten vihannut heitä koska molemmat kuolivat kun olin päälle kaksikymppinen.Ja äitiä mulla on aina välistä ikävä.
Niin olenkin vihainen, kun täällä käydään väittämään mitä mun pitäisi tuntea ja mitä ei. Mä yritin vuosikaudet katsoa vaan eteenpäin. Mulla se ei toiminut. Nyt yritän saada mennyttä käsiteltyä sellaiseen järjestykseen, että pystyn jatkamaan eteenpäin. Mulle on tämä vihan tunteen pintaan päästäminen ollut läpimurto. Tajusin, että en ole koskaan antanut itselleni lupaa sille. Olen aina ollut kiltti tyttö, joka hoivaa ja miellyttää kaikkia muita paitsi itseäni. En aio jäädä tähän vihaan. Olen hakenut apua ja yritän löytää tieni siihen anteeksiantoon, jotta elämä olisi edes vähän helpompaa. Mulle ei tunteiden kieltäminen ole koskaan tuonut mitään hyvää pidemmän päälle.
Jos jollain toimii se, niin sitten toimii. Ei mulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletpa agressiivinen
yrittäisit mennä eteenpäin etkä raahaisi lapsuutttasi perässä kuin isoa kivirekeä.
Äläkä sano etten tiedä mistä puhun koska olen alkoholisti perheen lapsi missä molemmat joivat todella paljon. Hoidin jo alaaste ikäisestä alkaen äitiäni. Olin toki murkkuikäisenä kauheen katkera ja vihainen , mutta se jäi sinne murkkuikään. Kähdin kotoa pois kun pystyin ja aloitin oman elänän. Tapasin aina kun mahdollista vanhempiani jotka erosivat kun olin aikuinen.Olen iloinen, niin iloinen etten vihannut heitä koska molemmat kuolivat kun olin päälle kaksikymppinen.Ja äitiä mulla on aina välistä ikävä.Niin olenkin vihainen, kun täällä käydään väittämään mitä mun pitäisi tuntea ja mitä ei. Mä yritin vuosikaudet katsoa vaan eteenpäin. Mulla se ei toiminut. Nyt yritän saada mennyttä käsiteltyä sellaiseen järjestykseen, että pystyn jatkamaan eteenpäin. Mulle on tämä vihan tunteen pintaan päästäminen ollut läpimurto. Tajusin, että en ole koskaan antanut itselleni lupaa sille. Olen aina ollut kiltti tyttö, joka hoivaa ja miellyttää kaikkia muita paitsi itseäni. En aio jäädä tähän vihaan. Olen hakenut apua ja yritän löytää tieni siihen anteeksiantoon, jotta elämä olisi edes vähän helpompaa. Mulle ei tunteiden kieltäminen ole koskaan tuonut mitään hyvää pidemmän päälle.
Jos jollain toimii se, niin sitten toimii. Ei mulla.
mä en kiellä itseltäni niitä tunteita enkä mitään muutakaan. Mutta olen onnellinen siitä, etten ole jäänyt tuleen makaamaan kuten esimerkiksi toinen sisaruksistani. Ja hänestä kyllä huomaa, kun edelleen keski-ikäisenä syyttelee vanhempiaan ja sitä ja tätä. Kyllä säkin pystyt itsellesi jotain tekemään niin huomaat että elämä on paljon parempaa. Toi kauheen mittava agresiivinen olotilas ei tee sulle mitään hyvää, syö vaan sua. Ala elää, omilla avuillasi.
Hei mä en kiellä itseltäni niitä tunteita enkä mitään muutakaan. Mutta olen onnellinen siitä, etten ole jäänyt tuleen makaamaan kuten esimerkiksi toinen sisaruksistani. Ja hänestä kyllä huomaa, kun edelleen keski-ikäisenä syyttelee vanhempiaan ja sitä ja tätä. Kyllä säkin pystyt itsellesi jotain tekemään niin huomaat että elämä on paljon parempaa. Toi kauheen mittava agresiivinen olotilas ei tee sulle mitään hyvää, syö vaan sua. Ala elää, omilla avuillasi.
Miksi pitää jankuttaa? Mistä olet saanut käsityksen, että en ole "tehnyt itselleni mitään"? Miksi sanot, että minä en elä omilla avuillani? Miksi tällaista jatkuvaa dissaamista? Saatko tästä jotain?
Mulla on takana rankkoja juttuja. Ikinä en ole periksi antanut. Vuosia menin eteenpäin "pakene mennyttä, katso eteenpäin" tyylillä, päällepäin kaikki hyvin, mutta syvällä sisällä paha olla. Syvällä aina tunne etten ikinä täysin kelpaa tai etten ikinä ole tarpeeksi hyvä. Sitten törmäsin "kiviseinään." Tuli romahdus. Nyt käyn läpi koko elämän historiaani ja etsin vastauksia siihen, miksi minulla on sellaisia ongelmia ja vääränlaisia toimintamalleja elämässäni, mitkä vaikeuttavat olemistani ja elämistäni. Ihan itse kannan vastuuta hyvinvoinnistani nyt ja etsin ratkaisuja. Se että tunnen vihaa ei tarkoita, ettenkö itse vastaisi onnellisuudestani. Mulle vaan on niin, että se viha on tunnettava, koska se on juuri se, mikä on kääntynyt itseäni vastaan. Mullakin on oikeus olla vihainen! :) Eikä mun tarvitse kaikkea niellä, eikä kaikista maailman ihmisistä huolehtia. Tärkeintä, että huolehdin itsestäni.
yksinään ja miettiä mikseivät lapsensa pidä häneen yhteyttä.
Molemmat lapset lähdettiin teini-iässä perhetukikeskuksen kautta maailmalle kun kotona tuli vain turpaan.
Meidän käytös (minun masennus ja siskon koulustalintsailut) oli pelkkää oireilua siihen että kotona oli paha olla kun piti pelätä. Isä oli kyllä lopettanut juomisen jo vuosia aiemmin, äiti ei juonut koskaan mutta isällä flippas sitten päästä entisen ryyppäämisen takia. Äiti sai valita ja valitsi isän, ei halunnut meitä enää kotiin.
Elävät nyt valintansa kanssa sitten.
Hei mä en kiellä itseltäni niitä tunteita enkä mitään muutakaan. Mutta olen onnellinen siitä, etten ole jäänyt tuleen makaamaan kuten esimerkiksi toinen sisaruksistani. Ja hänestä kyllä huomaa, kun edelleen keski-ikäisenä syyttelee vanhempiaan ja sitä ja tätä. Kyllä säkin pystyt itsellesi jotain tekemään niin huomaat että elämä on paljon parempaa. Toi kauheen mittava agresiivinen olotilas ei tee sulle mitään hyvää, syö vaan sua. Ala elää, omilla avuillasi.
Miksi pitää jankuttaa? Mistä olet saanut käsityksen, että en ole "tehnyt itselleni mitään"? Miksi sanot, että minä en elä omilla avuillani? Miksi tällaista jatkuvaa dissaamista? Saatko tästä jotain?
Mulla on takana rankkoja juttuja. Ikinä en ole periksi antanut. Vuosia menin eteenpäin "pakene mennyttä, katso eteenpäin" tyylillä, päällepäin kaikki hyvin, mutta syvällä sisällä paha olla. Syvällä aina tunne etten ikinä täysin kelpaa tai etten ikinä ole tarpeeksi hyvä. Sitten törmäsin "kiviseinään." Tuli romahdus. Nyt käyn läpi koko elämän historiaani ja etsin vastauksia siihen, miksi minulla on sellaisia ongelmia ja vääränlaisia toimintamalleja elämässäni, mitkä vaikeuttavat olemistani ja elämistäni. Ihan itse kannan vastuuta hyvinvoinnistani nyt ja etsin ratkaisuja. Se että tunnen vihaa ei tarkoita, ettenkö itse vastaisi onnellisuudestani. Mulle vaan on niin, että se viha on tunnettava, koska se on juuri se, mikä on kääntynyt itseäni vastaan. Mullakin on oikeus olla vihainen! :) Eikä mun tarvitse kaikkea niellä, eikä kaikista maailman ihmisistä huolehtia. Tärkeintä, että huolehdin itsestäni.
mä sulle toivon , pelkkää hyvää.
Mä olen kaiketi itse kummajainen, kun en jaksa kaikenmaailman psykologista pulinaa ja pölinää ja kaiken miettimistä ym. Nuorempana harrastin moista jonkin verran, nyt en jaksa kun ei siitä ole mitään hyötyä. Tuntuu että kavereiden kanssa samojen fiilisten ja muistojen jauhaminen vaan estää eteenpäin menemisen.Mä ehkä olen muutenkin sellainen ihminen joka itse miettii asiat ja toimii sitten parhaaksi katsomallaan tavalla.
Ikävä jos pahoitin mielesi, ei ollut tarkoitus. Totta että ihmiset on erilaisia. Ja toisekseen meillä voi olla ikäeroa jonkin verran, että ajatellaan eri tavalla.
Hei mä en kiellä itseltäni niitä tunteita enkä mitään muutakaan. Mutta olen onnellinen siitä, etten ole jäänyt tuleen makaamaan kuten esimerkiksi toinen sisaruksistani. Ja hänestä kyllä huomaa, kun edelleen keski-ikäisenä syyttelee vanhempiaan ja sitä ja tätä. Kyllä säkin pystyt itsellesi jotain tekemään niin huomaat että elämä on paljon parempaa. Toi kauheen mittava agresiivinen olotilas ei tee sulle mitään hyvää, syö vaan sua. Ala elää, omilla avuillasi.
Miksi pitää jankuttaa? Mistä olet saanut käsityksen, että en ole "tehnyt itselleni mitään"? Miksi sanot, että minä en elä omilla avuillani? Miksi tällaista jatkuvaa dissaamista? Saatko tästä jotain?
Mulla on takana rankkoja juttuja. Ikinä en ole periksi antanut. Vuosia menin eteenpäin "pakene mennyttä, katso eteenpäin" tyylillä, päällepäin kaikki hyvin, mutta syvällä sisällä paha olla. Syvällä aina tunne etten ikinä täysin kelpaa tai etten ikinä ole tarpeeksi hyvä. Sitten törmäsin "kiviseinään." Tuli romahdus. Nyt käyn läpi koko elämän historiaani ja etsin vastauksia siihen, miksi minulla on sellaisia ongelmia ja vääränlaisia toimintamalleja elämässäni, mitkä vaikeuttavat olemistani ja elämistäni. Ihan itse kannan vastuuta hyvinvoinnistani nyt ja etsin ratkaisuja. Se että tunnen vihaa ei tarkoita, ettenkö itse vastaisi onnellisuudestani. Mulle vaan on niin, että se viha on tunnettava, koska se on juuri se, mikä on kääntynyt itseäni vastaan. Mullakin on oikeus olla vihainen! :) Eikä mun tarvitse kaikkea niellä, eikä kaikista maailman ihmisistä huolehtia. Tärkeintä, että huolehdin itsestäni.
Hyödytkö sä siitä jotain, että kannat sisälläsi vihaa?
Mutta kannattaako se vihan kantaminen?
Hyödytkö sä siitä jotain, että kannat sisälläsi vihaa?
Ei ole tarkoitus kantaa vihaa lopunelämääni. Nyt vihdoin vuosikymmenten jälkeen tajuam, etten ole koskaan antanut itselleni lupaa olla vihainen tietyistä asioista. Sitä on niin lojaali omia vanhempiaan kohtaan, ihan luonnostaan. Lapsi ei tiedä paremmasta, kun "huonoon perheeseen" syntyy. Alkoholistiperheessä on tyypillistä, että läheiset tukahduttavat omat tunteensa. Aion nyt velloa jonkun aikaa vihassani, käydä ne tunteet läpi ja etsiä tietäni kohti anteeksiantoa ja sopua menneen kanssa.
Alue: Aihe vapaa
Rakastan lapsiani aivan järjettömästi, ja luulen ainakin kokevani kaikki äidilliset tunteet kuten pitääkin. Silti elän omaa elämäöni enkä osaa elää lasteni kautta tai heitä varten. Jos rakas mieheni heittäytyisi juopoksi niin luulen, että pystyisin lähtemään vasta kun rakkaus on kuollut, en automaattisesti lasten takia. Siksi että kyse on ensisijaisesti minun elämästäni jota minäkin elän vain kerran, enkä halua tuhlata sitä jossitteluun. Eri asia tietysti se, että jos mieheni olisi syyllinen lastemme pahaan oloon niin kyllä se varmasti tehokkaasti nakertaisi rakkautta.
Oma äitini on tehnyt minun kannaltani paljon vääriä ratkaisuja lapsuudessani, mutta tiedän että äiti rakastaa minua ja on koittanut elää omaa elämäänsä oman menneisyytensä suomin eväin ja minunkin intressini mielessä. Aina ei vaan mene oikein ja elämässä tapahtuu paskojakin asioita.
Se kuinka paljon jokainen haluaa vanhempiensa valintoja aikuisena ruikuttaa on taas oma vapaa valinta. Miten SINÄ haluat elämäsi elää ja elätkö menneisyydessä, tulevaisuudessa vai täysillä tässä hetkessä?