Olen vihainen äidilleni siitä, että asetti alkoholistimiehensä meidän lapsiensa edelle :(

Minä olen jäänyt lapsena äidin uuden suhteen jalkoihin. Olin vihainen, todella vihainen pitkään. Siinä määrin, että se oli vähällä sairastuttaa minut pahasti ja siksi kävin terapiassa vuosia. Lopulta opin muunmuassa sen, että viha ja katkeruus syövät ihmistä sisältä pikku hiljaa niin ettei jäljelle jää mitään. Luovuin vihasta ja katkeruudesta koska en halunnut menettää elämästäni enää yhtään enempää niille. Menneelle en mitään voi, mutta tulevaisuudelleni voin.



Lapseni on minulle tärkein. Olen hänet tähän maailmaan tuonut, joten olen hänestä vastuussa. Kukaan, ei kukaan, tule henkisesti tai/ja henkisesti kiduttamaan häntä niin kauan kun minussa henki pihisee ja asialle vain jotain voin. Olen sen hänelle velkaa. Enkä IKINÄ voisi rakastaa ihmistä, joka tekisi yhtään kellekään toiselle ihmiselle niin. Saati lapselle.



Minusta sellainen vanhempi, joka tekohengittää suhdettaan lapsensa terveyden kustannuksella on huono vanhempi jolta tulisi huostaanottaa lapsen välittömästi.

Olen itse lähtenyt kotoa 15v pois ja ottanut vastuun omasta elämästä. Asia on käsitelty ja olen ymmärtänyt äitini taustat ja kasvatuksen ja ymmärrän hänen ratkaisunsa.

Vihannut olen joskus, mutta tajusin sen turhaksi. En jaksa jauhaa asioita jauhamisesta päästyäni. Mitä olen itse seurannut, niin ihmiset, jotka niitä jauhavat, eivät pääse niistä koskaan yli. Kun jatkuvasti jauhetaan ja kaivetaan pohjamutia myöten, ne eivät silti miksikään muutu.

Tässäpä tämä ydin tulikin: "vihannut olen joskus". Näin juuri, olet siis käynyt sen vihavaiheen läpi ja päässyt sen yli. Aivan kuten ap:kin juuri nyt on tekemässä. Saman prosessin olet käynyt läpi itsekin, olet vain tulkinnut sen erilailla.

Olen kokenut saman. Ehdotin äidilleni jopa itse, että voisin mennä johonkin lastenkotiin, koska en jaksanut enää sitä elämää, mitä kotona näin ja koin. Olin tuolloin 9 tai 10 vanha, nyt en tarkalleen muista.

Olin tosissani, mutta yritin samalla kautta rantain kertoa äidilleni, että tilanne on vakava, että hän ymmärtäisi asioiden arvon, meidän lasten merkityksen. Oma suojeluvaistoni pelasi hyvin.

Ymmärsin myös äitiäni. Tuohon aikaan oli ollut aika iso sensaatio, jos maaseudulla oltaisiin erottu. Ei ihan tavatontakaan tosin se ollut.

Vanhempani erosivat vasta, kun olin 17. Silloin olin ottanut jalat jo Allenin ja olin maailmalla. On pieni ihme, että minun henki ja myös äidin henki säästyi ja olemme molemmat elossa.

Ja niin tulevat olemaan kaikki tuhannet ja tuhannet lapset, joiden äidit tänäkin iltana jäävät liittoon "lasten takia". Tältäkin palstalta saa usein lukea kuinka ei haluta muka rikkoa kotia ja viedä lapselta isää, vaikka oikeasti syynä on äidin itsekkyys, mukavuudenhalu ja laiskuus erota. Pilataan mieluumin lasten lapsuus ja tulevaisuus kuin rikotaan kulissit.



Kuinka moni teistä elää huonossa parisuhteessa tai alkoholistin kanssa, ja uskottelee itselleen ettei lapset huomaa mitään?

Mulla äiti ei vieläkään ymmärrä, miksi olen sille vihainen. Olen kyllä kertonut, monta kertaa.

Äitisi ei välttämättä ollut väärässä.

panna AIKUINEN lapsen edelle?

Mä valitsin itseni JA lapseni.



Oikeasti lapsi sai isän vasta eron jälkeen. Joitain päiviä jaksaa skarpata (kun ei ole rahaa) ilman viinaa ja silloin lapsi kyläilee hänen luonaan. On paras isä maailmassa, leikkii, keksii ihania juttuja tehtäväksi, antaa loputtomasti huomiotaan. Muuten on ihan hunningolla. Samassa taloudessa en pystynyt enää hänen kanssaan elämään, eikä hän lastaan yhdessä ollessamme huomioinut mitenkään. Paras ratkaisu oli lähteä.



Lapsille on parempi tarjota turvallinen elinympäristö. Siinä ei tarvita kahta vanhempaa. Yksi turvallinen aikuinen riittää. Lähtekää hyvät naiset, niin vaikeaa kuin se onkin.

Voisitteko kirjoittaa asiasta paikalliseen lehteen. Nimittäin monessa perheessä on edelleenkin sama tilanne. Minunkin lähisuvussani eräs äiti haluaa asua yhdessä juopon miehen kanssa, vaikka on pieniä lapsia edellisestä liitosta. En, ymmärrä, en... Näin joulun alla olisi hyvä muistella omaa lapsuuttaan, ja esittää joulutoiveeksi, että perheissä se enemmän selvänä pysyvä ymmärtäisi ottaa vastuun ja pelastaisi lasten tulevaisuuden. Tai edes joku aikuinen tekisi sen. Tällainen kirjoitus varmasti julkastaisiin nimimerkilläkin.

Tämä olisi voinut olla minun aloitukseni. Isäni kuoli ja äitini otti alkoholistimiehen ja alkoi itsekin ryyppäämään. Me lapset olimme alle 10 v.



En ikinä, ikinä tekisi itse sellaista valintaa. Itse asiassa olen itsekin nyttemmin eronnut enkä ole seurustellut kenenkään kanssa eron jälkeen, siis kymmeneen vuoteen. Halua lapsilleni, jotka alkavat jo olla melkein täysi-ikäisiä ihan toisenlaisen lapsuuden kun itselläni oli. Valitsin ehkä väärän miehen ja jouduin eroamaan mutta ketään toista en tähän raahaa lasteni kiusaksi.



Olen myös yrittänyt puhua tästä äidilleni mutta hän sanoo vain, että kyllä tein silloin väärin mutta hän tarkoittaa että itseään kohtaan. Säälii itseään kun meni niin monta vuotta hukkaan.



En ymmärrä en.

Lähtekää hyvät naiset, niin vaikeaa kuin se onkin.

Lähtekää hyvät ihmiset, niin vaikeaa kuin se onkin.

Tasa-arvorock...

Ja isänsä ei ymmärtänyt yhtään, hoki vain, että kyllä lapsi sitten aikuisena ymmärtää, että minä erotin sen isästään.. niinpä. Aikuisena ymmärtää. Lapsi oli alle vuoden, kun erosimme.

Lapsi oli alle vuoden, kun erosimme.

Lapsi oli tasan vuoden kun erottiin. Oli lapsen syntymäpäivä, kun tulin töistä ja puoli tuntia myöhemmin kotiutui arvon koti-isä lapsen kanssa kaupungilta. Umpihumalassa. Oli kuulemma yhden hörpyn ottanut kaverilta. Patologinen humalatila, kuulemma. Vittuako ottaa sitä yhtäkään! Lähdin saman tien. Tai no, ensin kestettyäni sitä dokaamista, parantamista ja muuta paskaa kahdeksan vuotta.

Lapsi ei todellakaan tiedä muusta. Jos häneltä kysytään on aina ollut äidin ja lapsen koti sekä isän ja lapsen koti. Juuri nyt siellä on monta puolisoa lukemassa tätäkin ja miettii, että miten paljon parempi on kun molemmat vanhemmat asuvat samassa osoitteessa. Ei ole. Tiedätte sen itsekin. Lähtekää.

Äitisi ei välttämättä ollut väärässä.

tämä on? Äiti joka ei kykene huolehtimaan lapsistaan vaan hyysää alkoholistimiestä, on surkea äiti. Ja lapsen viha todella oikeutettua! Ihan sama kaikenmaailman uusperheissä yms; jos vanhempi ei kykene suojelemaan ja turvaamaan lastaan kuten tämä tarvitsee, hän on huono vanhempi. Lapselle menetys on suuri. Alkoholisti ei hyysäämällä parane.

Voi ei! :/ Tämä onkin kovin tavallinen tarina. Lohdullista ja yhtäaikaa kamalaa, että niin moni tuntee samoin kuin minä :(



t:ap

alkoholistimies jäi.

Tiedän sen, vaikka olen absolutistiperheessä kasvanut absolutisti.

Rakkaus on luja side ja puolison alkoholismi ei välttämättä kuihduta rakkautta. Sinä voisit nähdä äitisi olosuhteiden uhrina, kuten sinäkin olit. Kun antaa anteeksi, on kevyempi taakka jatkaa matkaa eteenpäin. Ihan itsesi vuoksi.

asiat eivät kuitenkaan ole niin yksinkertaisia Tiedän sen, vaikka olen absolutistiperheessä kasvanut absolutisti.

Rakkaus on luja side ja puolison alkoholismi ei välttämättä kuihduta rakkautta. Sinä voisit nähdä äitisi olosuhteiden uhrina, kuten sinäkin olit. Kun antaa anteeksi, on kevyempi taakka jatkaa matkaa eteenpäin. Ihan itsesi vuoksi.

Ei ole yksinkertaista, ei todellakaan. Mä olen kieltänyt sen vihan tunteen äitiä kohtaan itseltäni koko elämäni ajan ja se on syönyt minua sisältä päin. Ehkä jonain päivänä osaan antaa anteeksi. Nyt on vaan annettava sen vihan vihdoin tulla pintaan, että voin alkaa parantua.

t:ap

asiat eivät kuitenkaan ole niin yksinkertaisia Tiedän sen, vaikka olen absolutistiperheessä kasvanut absolutisti.

Rakkaus on luja side ja puolison alkoholismi ei välttämättä kuihduta rakkautta. Sinä voisit nähdä äitisi olosuhteiden uhrina, kuten sinäkin olit. Kun antaa anteeksi, on kevyempi taakka jatkaa matkaa eteenpäin. Ihan itsesi vuoksi.

Ei ole yksinkertaista, ei todellakaan. Mä olen kieltänyt sen vihan tunteen äitiä kohtaan itseltäni koko elämäni ajan ja se on syönyt minua sisältä päin. Ehkä jonain päivänä osaan antaa anteeksi. Nyt on vaan annettava sen vihan vihdoin tulla pintaan, että voin alkaa parantua.

t:ap

turha lässyttää mistään ymmärryksestä tai anteeksiannosta, jos koko ihmisen persoona on sitä alkoholismivauriota täynnä. Ensin pitää saada viha ulos, surtua tarpeeksi ja vasta kun itse saa itsensä takaisin (alkoholismi varastaa lapsilta heidän oikeutensa omaan elämäänsä!!!) sitten vasta on ymmärryksen ja anteeksiannon aika. Jokainen on oman historiansa uhri, mutta se ei vähennä yhtään ihmisen vastuuta, hänen vääriä tekojaan tai niiden kohteeksi joutuneen lapsen kärsimystä. Pelkkä anteeksianto ilman parantavaa vihaa on valheellista lässytystä.

Kun esikoisemme syntyi, niin muutaman viikon päästä myönnettiin varovasti mieheni kanssa toisillemme, että puoliso on kummallekin lasta tärkeämpi ja rakkaampi. Siten jaksoimme pyörittää perhe-elämää, kun kumpikin tiesi olevansa toiselle ykkösihminen kaikista vaikeuksista huolimatta. Ymmärrän, että tilanne voi olla hyvin erilainen toisilla.

Tämä ei liity alkoholiin. Kun esikoisemme syntyi, niin muutaman viikon päästä myönnettiin varovasti mieheni kanssa toisillemme, että puoliso on kummallekin lasta tärkeämpi ja rakkaampi. Siten jaksoimme pyörittää perhe-elämää, kun kumpikin tiesi olevansa toiselle ykkösihminen kaikista vaikeuksista huolimatta. Ymmärrän, että tilanne voi olla hyvin erilainen toisilla.

Niin. Kaikille ei lapset mene edelle, se on selvä asia, ymmärrettävää ja valitettavaa siinä tapauksessa, että lapset kärsivät tästä marssijärjestyksestä. Pystytkö kuvittelemaan tilannetta, jossa lasten etu ja miehen etu olisivat ristiriidassa? Esimerkiksi miehen alkoholismin vuoksi. Menisikö silti miehesi tarpeet lastesi tarpeiden edelle?