Osaisiko joku neuvoa, kerrostaloasiaa...
Haluaisin neuvoa joltain, joka oikeasti tietää asiasta jotain, ei siis mitään mutua eikä "ottakaa yhteyttä isännöitsijään" -juttuja, ne on tiedossa eivätkä toimi, sillä taloyhtiön isännöitsijä on täysi tossu eikä halua tehdä mitään mikä aiheuttaisi lisätyötä.
Ongelmamme on siis yläpuolella asuva lapsiperhe, joka mekastaa käytännössä aamukahdeksasta iltayhdeksään, pois luettuna ehkä 1-2 tuntia, jonka ulkoilevat hyvällä ilmalla, ja ehkä pienet tauot välissä.
Koskean ei etukäteen tiedä, koska seuraavan kerran jysähtää (esim. lapsi keittiön pöydältä lattiaan - todistin tätä viikko sitten omin silmin, kun olin roskia viemässä ja hirveän metelin takia käänsin katseeni yläkerran ikkunaan - siellä pikuipana kirkui ja kiipeili keittiön työtasoille ja pomppi niiltä alas.
Melu kuuluu rappuun, ikkunoista ulos pihalle (ovat lähes aina ikkuna auki) ja etenkin meille, jotka asumme suoraan alapuolella.
Asiaa on hankala osoittaa toteen, sillä asunnoissamme on aika vähän seinänaapureita, joten muilta naapureilta on hankala saada evidenssiä. Ulos kuuluva melu ei haittaa meitäkään, mutta voin kuvitella että joku muukin kuulisi sen.
Alamme olla ihan lopussa, minulla alkaa olla rytmihäiriöitä, hengenahdistusta. Miestä vituttaa koko ajan, lukiolaisemme ei pysty keskittymään läksyihinsä. Minulla on onneksi toisella paikkakunnalla opiskeluasunto, jonne voin välillä paeta, mutta sekään ei pelasta kaikkea. Kotonakin pitäisi saada olla rauhassa.
Mielestäni on myös kohtuutonta, jos meidän pitäisi poistua vain siksi, että yläkerta saisi jatkaa meluavaa elämäntapaansa muista piittaamatta. Oikeus kotirauhaan tarkoittaa tietääkseni muuta kuin tuo oikeus, jota yläkerta toteuttaa. Elämäntilanteemme ei sallisi asunnon vaihtoakaan juuri nyt.
Onko oikeasti mitään tahoa, joka voisi auttaa? Olen miettinyt poliisin kutsumista paikalle, mutta ongelmana on metelin huono ennustettavuus. Emme koskaan voi tietää, onko juuri silloin menossa hiljaisempi hetki, kun poliisi tulisi paikalle. Ottaako poliisi edes tällaisia asioita hoidettavakseen?
Kommentit (70)
Minulla on äänekkäät lapset. Olen tehnyt kaikkeni, siis ihan kaikkeni, että olisivat enemmän hiljaa. Etenkin poika jatkuvasti hyppii, pomppii ja liikkuu kuin elohiiri. Kiltti ja fiksu poika muuten, oppi lukemaankin neljävuotiaana itsekseen.
Otan osaa Ap! Itsekin haluaisin, että elämä olisi hiljaisempaa ja rauhallisempaa. Olemme ottaneet asian esille neuvolassa, yrittäneet tuhatta ja sataa neuvoa, käyneet oman alansa yksityisellä lastenlääkärillä, kun on vilkkaat kakarat. Lääkäri sanoi, että kuunneltuaan nyt meitä, niin tämä asia on nyt näin, että lapset ovat siinä kehitysvaiheessa ja temperamenttikin molemmilla vilkas ja vaativa niin asialle ei voi enempää mitään.
Ja kyllä, himmennämme valoja illalla, rauhoittelemme lapsia, pidämme rutiinit yllä, mutta silti lapset pyrkivät riehumaan. Ja siis meillä on jäähypenkki systeemi, palkitsemme ja rankaisemme säännönmukaisesti, lapsilla on säännöt joista pidetään kiinni, mutta silti meiltä nyt vain kuuluu sitä meteliä!!
Olisi niin ihanaa jos lapsemme olisi rauhallisia ja helppoja temperamentiltaan, päästäisiin vanhempinakin vähän helpommalla. Mutta asia ei valitettavasti ole niin. Jo vauvasta saakka itkivät ja huusivat vähän väliä. Olemme ihan poikki. Kuulemma helpottaa, kun lapset kouluikäisiä (temperamentin vaikutus tasaantuu, ja lapset oppivat enemmän hillitesmään itseään ja luontoaan).
Olen pahoillani ja väsynyt tilanteesta itsekin!!
Kuvaus on kuin suoraan meiltä. Yritämme kulkea keskitietä ettemme lannista lasta emmekä naapureita. Omaa hermoakin pitää pidentää.
Ap: miksi poikasi ei lue Töölön kirjastossa?
Mulle auttoi edellisessä asunnossa se, että tutustuin mekkaloitsijoihin. Kun tiesin, mitä heillä tapahtuu, eli että lapset vain mekkaloivat eikä ketään vedetä turpaan, siedin ääniä paljon paremmin.
Esim. graduun kannattaa välillä käyttää lähteitä ja harvalla on niitä riittävästi kotonaan. Silloin kirjasto on todella hyödyllinen.
tauotta omistajien ollessa poissa, mutta kurittomat kakarat, jotka saavat hyppiä pöydillä ja kirkua kaikkena muuna-aikana kuin nukkuessaan ovatkin sitten ihan sitä peruselämää ja elämisen ääniä.
Ap on hyvä ja hommaa nauhurin mikä tallentaa jokapäivä sitä ääntä siellä teidän kämpässä. Kirjaat ylös kaikki suurimmat metelit ja ajat asiaa eteenpäin siellä hallituksessa niin kauan kun tulee asiaan jotain muutosta. VAADIT äänieristyslevyt kattoon.
Elämässä ei saa mitään, jos ei vaan tauotta ole vaatimassa.
yläkertaan muuttaa perhe, jossa on adhd-lapsia. Ei ne vanhemmatkaa nsille mitään voi.
Mielestäni ihan eri asia on, että kerrostalossa vedetään vessaa yöllä tai käydään suihkussa yöllä tai soitetaan musaa kovaa päivällä tai yöllä. Se on tahallista.
Pianot ja muut instrumentit pitäisi kieltää kerrostaloista. (vain sähköpianot kuulokkeilla on ok.)
Kyllä mua harmittaa sun puolest. Varmaan teillä on muitakin, jotka tuosta kärsii. Kerätkää porukka ja valittakaa, vaikkei ne adhd-vanhemmat sille mitää voi
...voihan todellaklin olla etteivät vanhemmat voi asialle mitään, jos lapset vaan ovat kovin vilkkaita luonteeltaan. Eiväthän he voi loputtoman pitkiä aikoja ulkoillakaan tms. Valittaminen ei ehkä auta. Ehkä vanhemmat ovat hyvinkin tietoisia asiasta mutta eivät vaan saa lapsia elämään hiljaisemmin. Aika sen sijaan auttaa - taaperoikäisistä lähtee eniten ääntä (taaperot esim julksevat joka paikkaan kun ovat innostuneita, kiljahtelevat kun ovat riemuissaan, huutavat kovaäänisesti kun ovat pahalla mielellä, pudotelevat vahingossakin tavaroita jne), eskarilaiset + koululaiset taas jo viettävät aikaa pelaten, lukien jne. hiljaisemmissa puuhissa.
(Ja tosiaan vanhoissa kerrostaloissa äänieristys voi olla ihan surkea. Olemme myös asuneet 1920-luvulla rakennetussa talossa, jossa kuuluivat äänet selvästi sekä seinän takaa että kerroksista).
"Miksi niin monet lapset nykyään ovat tuollaisia mentaalikeissejä?"
Miksi maailma on nykyään semmoinen kuin on? On jatkuva ärsyketulva = TV, tietokoneet, älypuhelimet; on valtavasti tavaraa, harrastuksia jne.
Vaikka tuskin ennen vanhaan oli aivan auvoista silloinkaan. Taisivatslloin olla omat ongelmansa, erilaiset kuin nyt.
Ihan kuin niillä olisi aikaa mennä valittamaan jostain normaaleista äänistä mitä kerrostaloissa nyt vaan kuuluu ;) Ja kun sossuun otat yhteyttä niin ei ne kuule sielläkään tee mitään sellaista mikä saisi tuon mölyn loppumaan. Tässä asiassa sinä voit vaan saada paskaa niskaasi ja paljon.
Mietipä mitä se naapuri tekee kun saa kuulla että olet ottanut yhteyttä ky. tahoihin?! Se on varmaan tosi mukava naapuri sen jälkeen teille? Se voi aloittaa häirinnät ihan kostaakseen yöaikaan. Pitää jotain pientä ääntä joka ei kuulu muualle mutta teille kuuluu. Ette saa niille häätöä millään!!!
mitään normaaleja ääniä.
Meidän yläkerrassa asuu hippa-perhe. Heillä on hassu leikki iltaisin että lasta juoksetetaan sisällä rinkiä ja koko perhe hihkuu riemusta. Hiihaa! Jipii! Jos tuota olisi koko päivän niin varmasti valittaisin. etenkin se vauhko äiti huutaa ihan hulluna. Leikki loppuu yleensä siihen että lapsi kaatuu tai satuttaa itsensä, parkuu vähintään puoli tuntia, miehellä menee hermot, haukkuu vaimonsa ja hakkaa ovia. Ja seuraavana päivänä taas .... hippaa!
Ihan kuin niillä olisi aikaa mennä valittamaan jostain normaaleista äänistä mitä kerrostaloissa nyt vaan kuuluu ;) Ja kun sossuun otat yhteyttä niin ei ne kuule sielläkään tee mitään sellaista mikä saisi tuon mölyn loppumaan. Tässä asiassa sinä voit vaan saada paskaa niskaasi ja paljon. Mietipä mitä se naapuri tekee kun saa kuulla että olet ottanut yhteyttä ky. tahoihin?! Se on varmaan tosi mukava naapuri sen jälkeen teille? Se voi aloittaa häirinnät ihan kostaakseen yöaikaan. Pitää jotain pientä ääntä joka ei kuulu muualle mutta teille kuuluu. Ette saa niille häätöä millään!!!
se on ap:n oma häpeä, ei meidän eikä naapurin.
Todellakin nämä 1900-luvun alun järeät talot ovat kivimuureja, mutta välikatot puulankkua, ja välissä enää vain ilmaa. Sinne toki aikanaan laitettiin purua, turvetta ja heinää väliin äänieristykseksi, mutta ne ovat vuosien saatossa sieltä kuivuneet ja pölisseet pois.
Olen henk. koht. parinkin tälläisen lattian alle katsonut ja ei sielllä ole kuin kumisevaa tyhjyyttä, joka kaiuttaa jokaisen äänen.
Eli ainoa mitä voi tehdä on eristää välipohjaa, tai laittaa akustolevyjä omaan kattoon.
Ja ihan ap:lle vinkiksi, teidän omat askeleet tuntuu alakertalaisestanne norsun jytinältä.
Taloyhtiön kuuluu korjata äänieristys jos "tavallinen" elämä kuuluu asunnoista toiseen.
http://www.hs.fi/asuminen/artikkeli/Taloyhti%C3%B6n+on+korjattava++huon…