Mieheni ei tiennyt itsenäisyyspäivän kahden kynttilän perinteestä, on kantasuomalainen.
Olen ällistynyt.
En itsekään koskaan polta kynttilöitä itsenäisyyspäivänä omasta valinnastani, mutta luulin, että kaikki ovat tietoisia perinteestä.
Kommentit (39)
Meillä ei kotona poltettu, mutta koulussa ala-asteella oli tyyli, että mennään illalla kouluun ja vahditaan pareittain niitä kahta kynttilää itsenäisyyspäivän iltana jonku tunnin ajan. Taisi olla aina tietyn vuosikurssin hommana (ehkä 4. tai 5. luokan). Tuosta illasta jäi mukava muisto. Opettajia tietysti myös aika liuta vahtimassa meitä kynttilöiden vahtijoita.
vaikka olen periduunariperheestä Lounais-Suomesta. Tosin opin syyn niihin kahteen kynttilään vasta lukiossa, sitä ennen minulle oli sanottu vain, että se on vanha perinne. Itse en laita oikeita kynttilöitä ikkunalle tulipalovaaran takia, mutta sinivalkoinen pöytäkynttilä meillä aina itsenäisyyspäivänä palaa.
mistä te puhutte? Mikä perinne?
T. 23-vuotias salolainen
Itsenäisyyspäivänä sytytetään joka ikkunalle 2 (sinivalkoista) kynttilää klo 18. Syy on jäänyt vähän hämärän peittoon.
Ap
ikkunaan niin et varmasti näkyy ulos. Se oli jo sota-aikoina merkkinä et talossa asuu tavallista rauhaa kannattavaa väkeä eikä sotilaita yms.
Aselevoissa ympäri maailmaa tuota käytetaan vieläkin. Tiedoksianto ettei saa ampua.
olen turusta, meillä oli kotona aina kynttilät ikkunassa
se tosiaan oli valkoisten kaupunkilaisten aloittama juttu. Tiedoksi ettei olla punaisia.
Oma sukuni on maaseudun tilallisia, ei kukaan tuollaista harrasta/harrastanut.
Kyllä itsenäisyyspäivää aina juhlistettiin ja pidettiin arvossa, itse asiassa suurella mielenliikutuksella koska sukua oli sotimassa ryssiä vastaan, sekä ukki , että ukin nuorempi veli joka kaatui. Ikinä en ollut kuullutkaan mistään kahdesta kynttilästä ennenkuin Hesan seudulla.
Uskon että alueellisia eroja. Minun mielestäni ei tee miehestäsi huonompaa ihmistä jos ei tiennyt.
punaisten jälkeläiset eivät ole viljelleet tapaa. Ei kaikki suomalaiset halunneet irtautua venäjästä.
Olen myös huomannut, että huonostikoulutetuissa perheissä on jäänyt minkä tahansa sivistyksen jakaminen ja jatkaminen lapsille vähemmälle.
Tiedän kyllä perinteen polttaa sinivalkoisia kynttilöitä itsenäisyyspäivänä, mutta en ole koskaan huomannut että niitä pitäisi olla juuri kaksi. Ikkunanlautoja meillä ei ole ollut monessa asunnossa ollenkaan, ei tässä nykyisessäkään, eikä siis ikkunoilla kynttilöitäkään.
Itsenäisyyspäivänä on tapana sytyttää ikkunalle kaksi sinivalkoista kynttilää. Varmaksi ei tiedetä, mistä kynttiläperinne on saanut alkunsa. Yhden käsityksen mukaan kynttilöiden poltto juontaa juurensa Ruotsin valtakunnan ajoilta. Tuolloin kynttilät sytytettiin ikkunoille kuningasperheen merkkipäivinä tai kuninkaiden vieraillessa Suomessa. Suomen suuriruhtinaskunnan aikana kynttilöitä poltettiin keisariperheen kunniaksi. Sortovuosina kynttilöitä alettiin polttaa J. L. Runebergin päivänä 5.2. vastalauseena venäläistämistä vastaan. Kahden rinnakkaisen kynttilän polttoa samalla ikkunalla on pidetty myös etappijääkäreiden tapana merkitä suojatalo, etappitalo, jossa Saksaan jääkäriksi aikova saattoi yöpyä turvallisesti. Vakituinen perinne kynttilöistä ikkunalaudalla tuli kuitenkin vasta vuonna 1927, kun Itsenäisyyden liitto kehotti sytyttämään kynttilät itsenäisyyspäivän illaksi 18–21.[1][8] Nykyään kynttilöiden poltto lopetetaan usein klo 20.[9]
T. 23-vuotias salolainen
Siellä oli paljon juttua perinteestä.
No mikä se syy KAHTEEN kynttilään on?
Muistaakseni suomalaisia lähti salaa Saksaan oppimaan jääkäreiksi, jotta saataisiin aikaan itsenäistyminen venäläisvallasta. Näitä jääkäreitä Venäjän hallinto tietysti piti kapinallisina maanpettureina, joten suomalaisten piti piilotella heitä. Saksasta palaavat koulutetut jääkärit tiesivät, että niissä taloissa on turvallista yöpyä, joiden ikkunalla paloi kaksi kynttilää, niissä taloissa oltiin siis itsenäisyysmielisiä.
Kynttilöiden poltto
Itsenäisyyspäivänä on tapana sytyttää ikkunalle kaksi sinivalkoista kynttilää. Varmaksi ei tiedetä, mistä kynttiläperinne on saanut alkunsa. Yhden käsityksen mukaan kynttilöiden poltto juontaa juurensa Ruotsin valtakunnan ajoilta. Tuolloin kynttilät sytytettiin ikkunoille kuningasperheen merkkipäivinä tai kuninkaiden vieraillessa Suomessa. Suomen suuriruhtinaskunnan aikana kynttilöitä poltettiin keisariperheen kunniaksi. Sortovuosina kynttilöitä alettiin polttaa J. L. Runebergin päivänä 5.2. vastalauseena venäläistämistä vastaan. Kahden rinnakkaisen kynttilän polttoa samalla ikkunalla on pidetty myös etappijääkäreiden tapana merkitä suojatalo, etappitalo, jossa Saksaan jääkäriksi aikova saattoi yöpyä turvallisesti. Vakituinen perinne kynttilöistä ikkunalaudalla tuli kuitenkin vasta vuonna 1927, kun Itsenäisyyden liitto kehotti sytyttämään kynttilät itsenäisyyspäivän illaksi 18–21.[1][8] Nykyään kynttilöiden poltto lopetetaan usein klo 20.[9]
Meillä ei kotona poltettu, mutta koulussa ala-asteella oli tyyli, että mennään illalla kouluun ja vahditaan pareittain niitä kahta kynttilää itsenäisyyspäivän iltana jonku tunnin ajan. Taisi olla aina tietyn vuosikurssin hommana (ehkä 4. tai 5. luokan). Tuosta illasta jäi mukava muisto. Opettajia tietysti myös aika liuta vahtimassa meitä kynttilöiden vahtijoita.
Toiset vahtii kynttilöitä ja toiset vahtii kynttilöiden vahtijoita :)
Olin vain ällistynyt, kun ajattelin, että perinne on samanlaista yleistietoa, kuin että jouluna syödään riisipuuroa.
Voisikohan tähän perinteeseen liittyä tuo valkoinen/punainen ero - en tarkoita välttämättä mitään nykypoliittisia eroja, vaan niitä vanhoja. Äitini suku nimittäin on ollut sotilaita ja valkoisia, isäni taas punaisia.
Jotenkin vierastan kaikkea yltiöisänmaallisuutta (vaikka Suomea ja kotimaatani arvostan yli kaiken), ja jokin mielessäni liittää tämän kynttiläperinteen juuri tuohon haudanvakavaan sankarivainaja yltiöpaatokselliseen perinteeseen. Siksi en itse ole halunnut polttaa kynttilöitä tai pystyttää lipputankoa pihaani.
aina kertonut et muistaa jo lapsuudestaan et heillä oli 2 kynttilää siksi, että olivat merkkinä muille valkoisille ja osa heidän talostansa toimi hetken aikaa myös suojeluskuntalaisten käytössä. Mummoni isä siis taisteli valkoisissa.
Arvatenkin meilläkin on kotona aina palanut 2 kynttilää :)
Jotenkin vierastan kaikkea yltiöisänmaallisuutta (vaikka Suomea ja kotimaatani arvostan yli kaiken), ja jokin mielessäni liittää tämän kynttiläperinteen juuri tuohon haudanvakavaan sankarivainaja yltiöpaatokselliseen perinteeseen. Siksi en itse ole halunnut polttaa kynttilöitä tai pystyttää lipputankoa pihaani.
Suomalaiset ovat kyllä ihan sairaita tuon asian suhteen. Sinä et arvosta kotimaatasi paskaakaan. Häpeäisit edes.
Nykyään laitetaan nalleja ikkunoihin, jotta tietää talon tukevan valkoisia joukkoja!