akateemisesta kotiäidiksi

ja hoidan lasta kotona samaan aikaan. Akateemisen uran voi yhdistääkin kotiäitiyteen jos haluaa, ainakin opiskelu joustaa niin paljon. Vaikka en minäkään aina haluaisi tinkiä yöunista. Halusin vain sanoa, ettei tämä ole ainoastaan joko-tai-asetelma. Toisaalta, mikä sen ihanampaa voisi olla kuin olla rauhassa kotona lasten kanssa ja unohtaa hetkeksi ura? Ehkä joskus kannattaa vain tehdä sitä mitä kaikkein eniten haluaa.

niin, että ei väliä vaikka opinnot välivuosien takia venyvät ja valmistuminen kestää, sillä en sitten ihan heti ole töihin menossa kuitenkaan, vaan olen kotona ja toivottavasti saamme lisää lapsia. =) Jotenkin lasten kanssa kotona oleminen on niin paljon arvokkaampaa kuin mikään ura ja luotan siihen, että kyllä sitten aikanaan niitä oikeitakin töitä löytyy! Vaikka välillä mietityttää niin sydän tietää, että on tullut tehtyä oikea valinta ja se tuntuu satakertaa paremmalta kuin mikään uran luominen! Kaksi pientä ihmistä saavat kiireettömän alun elämään ja runsaasti äidin huomiota! Rohkeutta vain jokaiselle omiin joko-tai tai sekä-että -valintoihin!

nimittäin täällä tuon kysymyksen kanssa juuri pähkäillään, lue koko stoori:

http://supermamma.blogs.fi/

Hei,

meitä on muitakin!! Mä olen kanssa ollut aina hyvä koulussa ja opiskeiln TKK:lla arkkitehdiksi, kunnes meille tuli ensin yksi vauva. Opiskelin vielä, kun miehenikin opiskeli. Sovitimme luennot niin, että kun toinen tuli niin toinen meni. Lapsimäärän lisääntyessä ovat opiskelut jääneet. Olen kokenut kanssa sen paineen muilta aika kovana. Omat vanhempani ovat jo luovuttaneet. Meidän äidillä oli apuna isovanhemmat. Nyt kuitenkin sekä anoppi että oma äiti ovat työhulluja, että heistä ei apua ole. Äiti sanoi, että kyllä sun tarttis opinnot hoitaa. Minä vastasin, että ilmoittele sitten kun sinä ja anoppi alatte vuoroviikoin hoitaa, niin minä menen kyllä kouluun ja töihin. Äiti ei ole sen jälkeen sitten marissut.

Olin töissä opintoja vastaavassa hommassakin, mutta kyllä se suurperheen kanssa oli aika mahdotonta. Nyt olemme asuneet ulkomailla muutaman vuoden ja se sopii meille mainiosti. Kukaan ei kyseenalaista valintojani. Heille en ole se opinnoissa pärjäävä tyyppi, vaan äiti joka hoitaa lapsiaan kotona. Eikä se kuulu kenellekään. Meillä menee perheenä näin todella hyvin, enkä kaipaa uraani laisinkaan. Kyllä se uran ja perheen yhdistäminen vaatii ihan hirveästi (olen siis kokeillut) ja aina joku kärsii ja itsellä on huono omatunto. Me olemme jatkaneet lisää lapsia-linjalla.

Terveisiä ja tsemppiä, ei ne aivot onneksi hiekkalaatikolle jää, mutta lapsillesi annat semmoiset eväät loppuelämäksi, ettet varmasti kadu!

terveisin arkkitehti yo ja viides tulossa

Minä siis valmistuin yliopistosta juuri ennen kuin saimme esikoisemme. Nyt meillä on 2 lasta ja kotona olen ollut siis valmistumisestani asti. Työkokemusta ei ennättänyt juuri kertyä kuin muutama kuukausi opintojen ohessa. Toiveeni on, että voisin olla kotona siihen asti, kunnes molemmat lapset menevät kouluun, mutta koulutusta vastaavaa työtä en todennäköisesti saa 10 vuotta valmistumisen jälkeen. Hetkeäkään en ole katunut vaan nautin todella kotiäitiydestä vaikka kaikki etenkään miehen sukulaiset eivät ratkaisuani ymmärräkään.

Meidän perheessä ainakin asiat sujuvat oikein mukavasti, kun ei kenenkään tarvitse lapsia aikaisin aamulla päiväkotiin raahata ja mulla on aikaa kaupassakäyntiin ym. päivällä, joten iltaisin ja viikonloppuisin on perheellä sitä yhteistä aikaa (mitä nyt kotitöiltä ja muulta ehdimme...).



Itse olen akateeminen ja työssäkäyvä, mutta olemme onnistuneet järjestämään niin, että lapsi saa aina nukkua niin pitkään kuin nukuttaa ja hoitopäivät ovat max 4-7h pitkiä. Käyn usein päivällä kaupassa (olen vuorotöissä), ja lapsellakin on 4 vapaapäivää kuukaudessa hoidosta. Kaikki ei siis aina ole niin mustavalkoista;)