Vanhemmat, lopettakaa turhien viestien lähettäminen opettajalle!
Olen luokanopettaja, ja saan lähes päivittäin ihan käsittämättömän turhia viestejä vastattavakseni. Vastaan päivittäin keskimäärin viiteen vanhemmilta tulevaan viestiin. Suurin osa viesteistä koskee ns. oikeita asioita, kuten poissaoloja, kiusaamisasioita, huolta lapsen kehityksestä tms. Mutta sitten vajaa puolet viesteistä koskee esim. kadonneita rukkasia (tulkaa itse koululle etsimään, ei opettajat tuollaista ehdi), älyttömiä kysymyksiä, kuten voiko lapsi ottaa huomenna kouluun omat eväät kun koulun ruokalistalla on hernekeittoa, miksei meidän poika saanut pääroolia joulujuhlanäytelmässä jne.
Aivan turhaa ajanhukkaa opettajalle! Mielummin käytän sen ajan lapsienne kasvattamiseen. Opettajan ja palvelijan rajat ovat nähtävästi joidenkin vanhempien silmissä täysin hämärtyneet.
t. ope, joka haluaa jaksaa ja ehtiä tehdä oikeasti tärkeät asiat
Kommentit (156)
Hei mammat, nostetaan kansanliike pystyyn, että saadaan opettajaraukoille lisää lomaa. Muutama tunti päivässä töitä ja 14 viikkoa lomaa.
Palaahan siinä reppanat loppuun. Fyysisesti kamalan raskasta työtä istua pallilla luokan edessä ja selittää ja välitunnilla istua opettajanhuoneessa kahvilla.LISÄÄ LOMAA OPETTAJILLE, LISÄÄ LOMAA OPETTAJILLE
Meillä on kylläkin työaika 8.30-15.45, joten en tajua, mistä tuon pari tuntia päivässä repäisit. Ellet sitten ole niitä debiilejä, jotka kuvittelevat, että opetustyö on opettajan ainoa työtehtävä. Todennäköisesti kuvittelet.
Pakkohan siinä on seistä ja liikkua.
Muuten sanoisin kyllä, että samat viestiongelmat on kaikissa töissä. Tein it-alan töitä 10 vuotta ja joka päivä laitin hikihatussa typeriin kysymyksiin vastauksia. Osa posteista oli asiaa, monet turhaa lätinää. Ja ne oli noihin vanhempien viesteihin verrattuna pitkiä ja monimutkaisia.
Olen nyt siis opettaja ja suhteellisen tyytyväinen työhöni. Monelle opettajalle ja muullekin tekisi hyvää vaihtaa jossain vaiheessa ammattia. Näkisi, että "suo siellä, vetelä täällä". Minulle tämä työ sopii. Persoonalliset taipumukset sopii tähän työhön. Toisaalta ne it-alan työt ei sopineet mulle, koska olin ihan vääränlainen niihin töihin. Vastaavasti monilla opettajilla on ihan väärä ala ja näkemys työelämästä suppea.
Hei mammat, nostetaan kansanliike pystyyn, että saadaan opettajaraukoille lisää lomaa. Muutama tunti päivässä töitä ja 14 viikkoa lomaa.
Palaahan siinä reppanat loppuun. Fyysisesti kamalan raskasta työtä istua pallilla luokan edessä ja selittää ja välitunnilla istua opettajanhuoneessa kahvilla.
LISÄÄ LOMAA OPETTAJILLE, LISÄÄ LOMAA OPETTAJILLE
kunhan jaksaa nämä muutamat viikot vielä niin voi taas rauhassa lomailla parisen viikkoa. Kevätlukukausi on huomattavasti kevyempi kuin syksy (meillä syksyllä syyslomaa vain 2 päivää), keväällä lomaa on jopa viikko (se hiihtoloma). Muuta lomaa ei meillä kyllä kevätlukukaudella ole, samat vapaapäivät pääsiäisenä ym. pyhäpäivinä kuin muillakin.
parin viikon joululomalle. Puurtakaa te vain töitä. Muutenkin kun saadaan parin seuraavan viikon kokeet pois alta, ei enää ole kuin joulunäytelmiin harjoittelua ja vapaata oleskelua ja tunneilla vain piirrellään ja lueskellaan.
ammatinvalintakysymys, hei:)
Hei mammat, nostetaan kansanliike pystyyn, että saadaan opettajaraukoille lisää lomaa. Muutama tunti päivässä töitä ja 14 viikkoa lomaa.
Palaahan siinä reppanat loppuun. Fyysisesti kamalan raskasta työtä istua pallilla luokan edessä ja selittää ja välitunnilla istua opettajanhuoneessa kahvilla.LISÄÄ LOMAA OPETTAJILLE, LISÄÄ LOMAA OPETTAJILLE
Hankkikaa tälle apua.
meillä mieskin on opettaja! Eikä lapset todellakaan ole päiväkodissa joululomalla, vaan lähdetään Lappiin viettämään joulua :) Ihanaa.
Voi olla, etten pärjää, mut se ei ole sun ongelmas.
Ex-ope
hyvä koulu ja pienet ryhmät, koska olen töissä pienessä kunnassa.
Olen ennen opettajaksi lukemista tehnyt monenlaisia töitä ja en ikinä vaihtaisi pois. Olen tehnyt yötyötä ja vuorotyötä ja se sitä vasta raskasta onkin. Olen tehnyt päivätöitä, missä päivät venyivät pahimmillaan 12 tunnin pituisiksi.
Ei, en tule ikinä vaihtamaan opettajan töitäni muihin töihin. Nyt odotellaan pitkää joululomaa. Viimeinen viikko tosiaan on jo sellaista odottelua enää. Käymme yhtenä päivänä kirkossa ja koulupäivä on siinä. Toisena päivänä jaetaan enää todistukset. Joululuhla on iltajuhlana. Ei kovin raskas viimeinenkään viikko. Eli voin sanoa, että kolme viikkoa periaatteessa lomaa, koska viimeiset koulupäivät ovat vain 2 ja 3 tunnin pituisia.
Ope pieneltä paikkakunnalta
mammoile, jotka "tietävät", ettei opettajan työ voi olla raskasta kun opetustuntejakin on niiin vähän ja lomaa, tosiaa sitä lomaa on niin paljon: meneekö teillä joskus hermot omien lastenne kanssa? no; lisätkääpä siihen vielä noin 25 samanikäistä, joidem kanssa olette tuntitolkulla ja jotka nykyisin vielä pyrkivät käyttäytymään kuin kotonaan.. ai niin, ne pitää saada vielä oppimaan kaikenlaisia asioita ja sen lisäksi niiden vanhempien asenne on tästäkin ketjusta hyvin luettavissa. tervetuloa vaan alalle! kyllä teidän ajatuksenjuoksulla varmasti koulu pysyy laadukkaana edelleen.
Miten jumaLAUTA täällä osa akoista tietää opettajien päivien pituudet tai oppitunneilta sluibaamiset?
Kyttäättekö te pusikossa päivittäin, mitä lastenne opettaja tekee. Ei vittu, mitä porukkaa!
Mukavaa joululomaa opettajille.
olisi tietää sun " muahhahhaa" ammatti? tuskin kovin vaativiin hommiin päätynyt...
Kun ap pyysi vanhempia lopettamaan TURHIEN viestien kirjoittamisen, niin lopputulema oli, että koska opettajilla on niin paljon lomaa ja vain reilu 20 tuntia työtä viikossa, lasten tulee halutessaan saada syödä omia eväitä koulussa.
Minulla on tällä hetkellä 28 viikkotuntia opetusta. Siihen päälle 3h yt-aikaa. Tekee siis 31 tuntia. Tuntien valmisteluun, Helmi-viesteihin, vanhempien tapaamisiin (mukaan lukien HOJKS-palverit ja moniammatilliset yhteistyöpalaverit) kuluu viikossa keskimäärin 6 tuntia. Tänä vuonna olen tehnyt useita tehostetun tuen oppimissuunnitelmia ja pedagogisia arvioita (jälkimmäiset yhdessä erityisopettajan kanssa), kiitos uuden erityisopetuslain. Tässä vaiheessa alkaa olla jo lähellä keskimääräistä toimistotyöaikaa. Toisin kuin monet luulevat, opeoppaat eivät sisällä toimintoa "leikkaa-liimaa-kokoa". Etenkin alkuopetuksessa tunnille ei vaan yleensä voi mennä täysin valmistelematta. Lisäksi kokeiden korjaamiset ja mm. uusien laulujen ja säestysten etsiminen ja harjoittelu vievät aikaa (opetan useamman tunnin viikossa musiikkia eri luokille). Kuviksen töiden suunnittelu ja materiaalien etsiminen vie aikaa jne.
Mitä tulee luokassa tuolilla istumiseen, niin eipä ehdi, ei. Omassa luokassani on useita HOJKS-oppilaita, jotka tarvitsevat erityishuomiota. Avustaja on luokassa muutamia tunteja viikossa. Moni tarvitsee apua toiminnanohjaukseen, keskittymiseen, tehtävien tekemiseen jne. Välitunneista suuri osa menee seuraavan tunnin valmisteluihin tai edellisen tunnin jälkien siivoamiseen (esim. liikuntatunnin jälkeen välineiden kokoaminen).Välitunneila myös merkitään poissaoloja, myöhästymisiä ja läksyunohduksia jne. Helmeen /Wilmaan. Välitunneista osa menee myös siihen, että kun läksy on annettu, muutama oppilas tarvitsee henkilökohtaista ohjausta läksyjen merkitsemiseen ja välitunnille siirtymiseen. Ellei opettaja ole käytävässä, joidenkin oppilaiden on hankalaa, ellei jopa mahdotonta suoriutua pukemisesta ilman konflikteja. Välituntivalvontojakin napsahtelee meidän koulussa joka päivälle. Jos päivittäin ehtii parin välitunnin aikana opehuoneeseen, se on jo saavutus.
Kaikesta huolimatta pidän työstäni ja oppilaistani. Ymmärrän ap:tä, vaikka minun luokkani vanhemmat eivät ole lähetelleet turhia viestejä.
Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että opettajan työn rankkuudesta tai epäkohdista valittaville vastaus on "pitkät lomat ja ammatinvalintakysymys". Taatusti on olemassa rankempia ammatteja kuin opettajan työ. Joka ammatissa on myös omat hyvät ja huonot puolensa, joita kukin voi subjektiivisesti arvioida. Itse en arvostele ja arvioi sellaisia töitä, joita en ole tehnyt. En kuvittele, että oma mielikuvani jostain työstä tai ammatista on objektiivinen ja totuus.
Äh, tulipa pitkä sepustus...
opetustunteja on viikossa vähän reilu 20 kuten alakoulussa on, niin eikö siinä luulisi olevan aikaa hoitaa nuo muutkin asiat kuten viesteihin vastaamiset ja "pedagogisiin asiakirjoihin tutustumisen" ihan normaalin työajan puitteissa..?Ai niin, mutta kun ne omat lapset "pitää" hakea hoidosta viimeistään klo 14 ja sitten vingutaan, kun on niin rankkaa kun joutuu tekemään iltaisin töitä. Just joo.
Tuota vaan itsellesi.
Joillakin työpaikoilla on pakko kesälomasta jättää osa talvelle, mutta ei sitä ole kesäloman lisäksi, niinkuin opettajilla.
Näistä nyt voidaan poistaa ainakin hiihtoloma.Opettajilla on kaikki samat lomat vapaata kuin lapsillakin. On hiitolomaa, joululomaa, kahden ja puolen kuukauden kesälomaa, syyslomaa, pääsiäislomaa...Ihan kaikki mahdolliset päivät on lomaa. Töihin tullaan ainakin ala-asteella yhdeksäksi ja mitään fyysistä rasitusta ei työssä ole. Istutaan luokan edessä pehmustetulla pallilla (=avustajat ravaavat apua tarvitsevien lasten luona).
Pikkuoppilaat palvovat opettajia, heille opettaja on yhtäkuin jumala.Mitä IHMEEN vaikeutta siinä koneella on istua ja vastata muutamaan Wilman viestiin herrajumala!!
Jokaisella työssäkäyvällä on viikon mittainen talviloma. Myöskään mitään erillistä pääsiäislomaa ei ole olemassa.
ihan vuosilomalain mukaan vuosilomasta yksi viikko pitää sijoittaa talvelle.
On totta, etteivät opettajat noin yleisesti ottaen arvioi esim. oppilaiden huoltajien ammatteja tai duuneja. En itse ole koskaan ollut tietävinäni, mitä kenenkin ihmisen työhön kuuluu tai kuinka rankkaa/lussua työnteko mahdollisesti on.
On siksi jokseenkin ärsyttävää, kun meidän työstämme yleensä jokaisella on mielipide. Jokainen tuntuu tietävän, että työ on iisiä. Mistä tuo tietämys tulee? Mulla ei ole aavistustakaan vaikkapa kaupan kassan työmääristä, vaikka käyn joka päivä kaupassa. En myöskään esitä arvioitani kaupassa työskentelystä.
Miksi opettajan työstä tunnutaan tietävän kaikki? Ette te oikeasti tiedä siitä MITÄÄN!
lue sitä vuosilomalakia. Tietystikään sinulla ei ole talvilomaa, jos et ole sitä vielä kerinnyt ansaitsemaan. Jos sinulla on täydet vuosilomat, niin yksi viikko pidetään talvella.
Jatkossa sinun kannattaa mainita, että et ole EHTINYT vielä ansaitsemaan talvilomaasi, eikä vinkua, että sinulla ei ole sitä talvilomaa.
olen tehnyt opettajan sijaisuuksia kouluissa ja ihmetellyt sitä valittamisen määrää, joka opettajanhuoneessa kuuluu päivittäin. luulen, että opettajan ammattiin hakeutuu ihan väärät ihmiset.
enkä ole ärsyttävänpiä ihmisiä tavannut kuin nämä muka-hienot opettajanaiset. muutamia poikkeuksia tietenkin on.
ei teidän elämää tai lomia kukaan kadehdi.
ja jos työ on niin raskasta ja lapset ja vanhemmat kauheita, vaihtakaa ammattia.
Ei sellaista lakia olekkaan, että se vaati talvella loput ansaitusita lomapäivistä otettavaksi.
Työntekijälle on annettava kesäloma (24 arkipäivää) lomakautena 2.5.-30.9.
Talviloma (24 arkipäivää ylittävä osa) annetaan lomakauden jälkeen ennen seuraavan vuoden lomakauden alkua 1.10-30.4 välisenä aikana.
Joillakin työpaikoilla on pakko kesälomasta jättää osa talvelle, mutta ei sitä ole kesäloman lisäksi, niinkuin opettajilla.
Näistä nyt voidaan poistaa ainakin hiihtoloma.Opettajilla on kaikki samat lomat vapaata kuin lapsillakin. On hiitolomaa, joululomaa, kahden ja puolen kuukauden kesälomaa, syyslomaa, pääsiäislomaa...Ihan kaikki mahdolliset päivät on lomaa. Töihin tullaan ainakin ala-asteella yhdeksäksi ja mitään fyysistä rasitusta ei työssä ole. Istutaan luokan edessä pehmustetulla pallilla (=avustajat ravaavat apua tarvitsevien lasten luona).
Pikkuoppilaat palvovat opettajia, heille opettaja on yhtäkuin jumala.Mitä IHMEEN vaikeutta siinä koneella on istua ja vastata muutamaan Wilman viestiin herrajumala!!
Jokaisella työssäkäyvällä on viikon mittainen talviloma. Myöskään mitään erillistä pääsiäislomaa ei ole olemassa.
ihan vuosilomalain mukaan vuosilomasta yksi viikko pitää sijoittaa talvelle.
12 viikkoa kesällä 1 viikko syksyllä 1.5 viikkoa jouluna 1 viikko keväällä Lisäksi ylimääräinen vapaa nyt itsenäisyyspäivän jälkeen eli siinä neljän päivän miniloma.
Ei sellaista lakia olekkaan, että se vaati talvella loput ansaitusita lomapäivistä otettavaksi.
Työntekijälle on annettava kesäloma (24 arkipäivää) lomakautena 2.5.-30.9.
Talviloma (24 arkipäivää ylittävä osa) annetaan lomakauden jälkeen ennen seuraavan vuoden lomakauden alkua 1.10-30.4 välisenä aikana.
Joillakin työpaikoilla on pakko kesälomasta jättää osa talvelle, mutta ei sitä ole kesäloman lisäksi, niinkuin opettajilla.
Näistä nyt voidaan poistaa ainakin hiihtoloma.Opettajilla on kaikki samat lomat vapaata kuin lapsillakin. On hiitolomaa, joululomaa, kahden ja puolen kuukauden kesälomaa, syyslomaa, pääsiäislomaa...Ihan kaikki mahdolliset päivät on lomaa. Töihin tullaan ainakin ala-asteella yhdeksäksi ja mitään fyysistä rasitusta ei työssä ole. Istutaan luokan edessä pehmustetulla pallilla (=avustajat ravaavat apua tarvitsevien lasten luona).
Pikkuoppilaat palvovat opettajia, heille opettaja on yhtäkuin jumala.Mitä IHMEEN vaikeutta siinä koneella on istua ja vastata muutamaan Wilman viestiin herrajumala!!
Jokaisella työssäkäyvällä on viikon mittainen talviloma. Myöskään mitään erillistä pääsiäislomaa ei ole olemassa.
ihan vuosilomalain mukaan vuosilomasta yksi viikko pitää sijoittaa talvelle.
että viikko vuosilomasta pidetään muulloin kuin lomakautena. Eiköhän suurin osa ihmisistä sen kuintekin talvikauteen sijoita.
Edelleen turha vinkua, että ei ole talvilomaa, jos ei ole vielä ollut tarpeeksi kauan töissä.
Sinä sen sijaan hourailet jostain kevätlomasta. En ole vaihtamassa alaa, joten tukehdu vain kateuteesi.