Onko muilla tällaista?

Ja miten nekin määritellään? Onko luonteenpiirre jotakin, joka ei muutu vaikka mitä tekisi?



No joo mutta asiaan. Voisi auttaa miettiä, mitä tunteita tuohon liittyy. Mulla tuli ekana mieleen häpeä. Olen siis itse ollut etenkin aiemmin sellainen, että jos olen vaikkapa mölöyttänyt jotakin noloa (ei siis välttämättä loukkaavaa vaan ylipäänsä jotakin mikä nostaa häpeän pintaan), niin se asia on pyörinyt mielessäni ihan hirveästi. Tai sitten vaihtoehtoisesti olen yrittänyt sulkea sen tunteen pois tekemällä jotakin... juhlimalla, keskittymällä täysillä vaikka av-palstaan,...



Koen, että taustalla on juuri häpeä ja vaikeus sen kokemisessa ja käsittelemisessä. Tuo alkoi helpottaa, kun joskus se häpeä iski kunnolla jonkin möläytyksen jälkeen. Se oli niin voimakas tunne, etten ollut koskaan tuntenut häpeää niin elävänä ja vahvana SAMALLA tiedostaen täysin, että tässä on kyse nimenomaan häpeästä eikä epämääräisestä "ahdistaa" -tuntemuksesta.



Toisaalta kun luin viestiäsi pidemmälle niin sanoit, että sinulle ei ole vaikeaa myöntää virhettäsi tai pyytää anteeksi. Siksi aloin miettiä, että onko kyse kuitenkaan häpeästä. Tähän voi tietysti vaikuttaa muutkin asiat kuin se taustalla oleva tunne, esimerkiksi yleinen ekstroverttius ja avoimuus. Minä olen aika introvertti, ja minun olisi vaikea ottaa asiaa uudelleen puheeksi. Vaikka siis katuisin.



Toinen tunne, joka tuohon tietysti liittyy, on syyllisyys. Kumpaa sinun on mielestäsi vaikeampi kestää, häpeää vai syyllisyyttä? Usein se tunne on kyllä häpeä, koska häpeä on niin kokonaisvaltainen. Kun tunnet syyllisyyttä, tunnet sitä jostakin mitä olet TEHNYT. Se on helpompaa kestää verrattuna häpeään, koska häpeässä häpeät sitä mitä OLET.



Sitten tietenkin vaikuttaa vielä perfektionismi luonteenpiirteenä, vaativuus ja ankaruus itseä kohtaan. Eli jostakin on omaksuttu asenne, että pitää olla täydellinen ja virheet ovat erittäin tuomittavia. En nyt just osaa analysoida, miten taas tuo perfektionismi/vaativuus kietoutuu mahdollisesti häpeään ja syyllisyyteen.

Eihän se tätä asiaa tietenkään muuta, mutta ihanaa, että olit noin paneutunut päänsisäisiin ongelmiini. :D



Olen kyllä tosi avoin, sosiaalinen, ekstrovertti. Eli voisi kuitenkin olla häpeä.. Ehkä juuri niin; voin kyllä myöntää virheeni ja pyytää anteeksi, jos tarvetta on, mutta perfektionistina kuitenkin häpeän sitä, että olen tällainen. Toisaalta syyllisyys on minulle vielä vaikeampi tunne, eikä se poistu anteeksipyynnöllä; jos olen aiheuttanut toiselle esim. kärsimystä, pelkoa tms., ei se kärsimys poistu anteeksipyynnöllä, vaikka ihminen antaisikin anteeksi.



Ap.