Kamalin joulusi ikinä?

Isäni oli alkoholisti, mutten muista että olisi jouluna hirveästi juonut (tai en halua muistaa...), lapsuuden ajan jouluista (ja vähän vanhempanakin) on vain hyviä muistoja.



Kurjin joulu... Joko eka joulu ilman isoäitiä (oli viimeinen isovanhemmistani) tai sitten viime joulu... Jo marraskuussa alko olla terveysongelmia ja olin sairaalassakin pariin kertaan. Yksi näistä kerroista kesti 10 päivää, kaikki joulusuunnitelmani olivat sen takia menneet pilalle, siellä oli hemmetin tylsää, ja koko ajan stressi päällä (pääseekö kotiin jouluksi, saako mölyapina-vierustoverin... jne). Eikä asiaa auttanut 2 hoitajaa, joiden kohtelu sai minut kammoamaan koko osastoa (tämän vuoden puolella minua on yritetty saada sinne pari kertaa, onneksi on löytynyt vaihtoehto, kun olen kertonut miksi en aio sinne enää koskaan palata). Onneksi pääsin pois pari päivää ennen joulua.



Lisäksi samana jouluna pikkuveljen piti olla töissä, eikä päässyt enää tänne aattoillaksi. Joulupäivänä sitten tuli.

jouluaattona (olin paikalla)



äidin avomies veti överit ja rupesi sekoilemaan (minä ja lapset kyyhötimme vintillä ja odotimme mitä tapahtuu kun mieheni yritti rauhoitella ukkoa)

Veikkaan, että tästä joulusta tulee väkisinkin ankea. Avomiehelläni puhkesi viime keväänä mielenterveyden häiriö. Jouduin puolen vuoden ajan keskittämään kaiken energiani hänen hoivaamiseensa. Maksimiin veneytetyistä tukitoimista huolimatta uuvuin - on todella ahdistavaa, kun rakas kumppani on äkkiä kuin toinen ihminen.



Nyt marraskuun alussa mies yllättäen totesi, ettei näe meillä yhteistä tulevaisuutta. Se oli viimeinen pisara, kun toive paremmasta tulevaisuudestakin vietiin. Päätimme viiden vuoden suhteemme joitakin viikkoja sitten. Sittemmin mies on ajautunut todella huonoon psyykkiseen tilaan ja on anellut minua takaisinkin, mutta en jaksa enää. :(



Toisaalta tulee tässä joulussa olemaan valopilkkujakin. Heikoimmalla hetkelläni naispuoliset ystäväni ovat olleet pelastus - he ovat muun muassa majoittaneet minua vuoroissa kuukauden ajan ja jaksaneet kuunnella vuodatuksiani. Lisäksi olen kiitollinen lapsuuden perheeltäni, erityisesti äidiltäni, saamastani tuesta. Muistan näitä kaikkia ihania ihmisiä tänä jouluna erityisellä lämmöllä.

Ja vietettiin siellä yksi joulu. Oli aivan hirveetä olla ilman omia vanhempia, veljeä ja enoa. Aina ollaan oltu joulu yhdessä joten oli tosi surullinen olo :(



Tänä vuonna ollaan joulu miehen vanhemmilla, vähän jänskättää. Toki ymmärrän, että mieheni tahtoo viettää joulua myös vanhemmillaan, mutta itselle on niin vaikea rikkoa traditiot, teenkin tämän mieheni vuoksi.

Ennen joulua alkoi taas se perinteinen joulutappelu vanhempien välillä. Ensin aletaan tapella, ja tappelu pahenee tunti tunnilta, lopulta ollaan siinä pisteessä, että isä kuristaa äitiä, ja äiti provosoivasti itkee ja rukoilee kovaan ääneen polvillaan, että hyvä Jumala olisi niin armollinen, että kuolisi isä pois, tai pääsisi hänestä muuten eroon. Isä huutaa ja huutaa, haukkuu äitiä pahoilla sanoilla, johon äiti vastaa samalla mitalla. Käydään käsirysyä, ja sitten aletaan se mökötys. Kumpikin linnottautuu omiin huoneisiin, ja me lapset saadaan selvitä miten selvitään, ruokahuollon ym. suhteen. Kodissa on jatkuva painostava ilmapiiri.

Sitten aattoaamuna äiti alkaa laitella taloa, ja isäkin kömpii esiin poterostaan. Vanhemmat sopivat viileähkösti välinsä, ja sitten teeskennellään hyvää mieltä ja jouluiloa aatto. Pahinta oli se helv. feikkaaminen. Pakkohymyilyä ja lässytystä lapsille.

Isä inhoaa joulun lahjatulvaa, ja hänen periaate on, että jouluna ei lahjoja osteta. Vain jotain pientä ja ei niin tärkeää. Me lapset saamme kaksi markkaa maksavat Tiimarin alelaarin valokuvakansiot, vaikka meillä ei ole kameraa. "Sitten ensi jouluna saatte kameran". Toinen lahja on divarin nuorison poistokirjoja, jotka vielä ovat poikakirjoja, vaikka olen 10 vuotias tyttö.

Ja sitten pitää olla niiiiiiiiiin kiiiitollinen isi kullalle lahjoista!!! Ja koko ajan vakuutella, miten ihanat lahjat, ja miten mukavaa on ollut jouluna!! Ja miten olen niiiin onnellinen että!

Ja samaan näytelmään kuuluu se, että ennen joulua isä sai järkyttävän raivarin, kun kuuli, että me lapset olemme kehdanneet esittää joululahja toiveita!! Silloin kuultiin kaikki suomalaiset kirosanat kovalla huudolla.

Ja olemme rikas, keskiluokkainen perhe Helsingistä.

Ennen joulua alkoi taas se perinteinen joulutappelu vanhempien välillä. Ensin aletaan tapella, ja tappelu pahenee tunti tunnilta, lopulta ollaan siinä pisteessä, että isä kuristaa äitiä, ja äiti provosoivasti itkee ja rukoilee kovaan ääneen polvillaan, että hyvä Jumala olisi niin armollinen, että kuolisi isä pois, tai pääsisi hänestä muuten eroon. Isä huutaa ja huutaa, haukkuu äitiä pahoilla sanoilla, johon äiti vastaa samalla mitalla. Käydään käsirysyä, ja sitten aletaan se mökötys. Kumpikin linnottautuu omiin huoneisiin, ja me lapset saadaan selvitä miten selvitään, ruokahuollon ym. suhteen. Kodissa on jatkuva painostava ilmapiiri.

Sitten aattoaamuna äiti alkaa laitella taloa, ja isäkin kömpii esiin poterostaan. Vanhemmat sopivat viileähkösti välinsä, ja sitten teeskennellään hyvää mieltä ja jouluiloa aatto. Pahinta oli se helv. feikkaaminen. Pakkohymyilyä ja lässytystä lapsille.

Isä inhoaa joulun lahjatulvaa, ja hänen periaate on, että jouluna ei lahjoja osteta. Vain jotain pientä ja ei niin tärkeää. Me lapset saamme kaksi markkaa maksavat Tiimarin alelaarin valokuvakansiot, vaikka meillä ei ole kameraa. "Sitten ensi jouluna saatte kameran". Toinen lahja on divarin nuorison poistokirjoja, jotka vielä ovat poikakirjoja, vaikka olen 10 vuotias tyttö.

Ja sitten pitää olla niiiiiiiiiin kiiiitollinen isi kullalle lahjoista!!! Ja koko ajan vakuutella, miten ihanat lahjat, ja miten mukavaa on ollut jouluna!! Ja miten olen niiiin onnellinen että!

Ja samaan näytelmään kuuluu se, että ennen joulua isä sai järkyttävän raivarin, kun kuuli, että me lapset olemme kehdanneet esittää joululahja toiveita!! Silloin kuultiin kaikki suomalaiset kirosanat kovalla huudolla.

Ja olemme rikas, keskiluokkainen perhe Helsingistä.

Ennen joulua alkoi taas se perinteinen joulutappelu vanhempien välillä. Ensin aletaan tapella, ja tappelu pahenee tunti tunnilta, lopulta ollaan siinä pisteessä, että isä kuristaa äitiä, ja äiti provosoivasti itkee ja rukoilee kovaan ääneen polvillaan, että hyvä Jumala olisi niin armollinen, että kuolisi isä pois, tai pääsisi hänestä muuten eroon. Isä huutaa ja huutaa, haukkuu äitiä pahoilla sanoilla, johon äiti vastaa samalla mitalla. Käydään käsirysyä, ja sitten aletaan se mökötys. Kumpikin linnottautuu omiin huoneisiin, ja me lapset saadaan selvitä miten selvitään, ruokahuollon ym. suhteen. Kodissa on jatkuva painostava ilmapiiri.

Sitten aattoaamuna äiti alkaa laitella taloa, ja isäkin kömpii esiin poterostaan. Vanhemmat sopivat viileähkösti välinsä, ja sitten teeskennellään hyvää mieltä ja jouluiloa aatto. Pahinta oli se helv. feikkaaminen. Pakkohymyilyä ja lässytystä lapsille.

Isä inhoaa joulun lahjatulvaa, ja hänen periaate on, että jouluna ei lahjoja osteta. Vain jotain pientä ja ei niin tärkeää. Me lapset saamme kaksi markkaa maksavat Tiimarin alelaarin valokuvakansiot, vaikka meillä ei ole kameraa. "Sitten ensi jouluna saatte kameran". Toinen lahja on divarin nuorison poistokirjoja, jotka vielä ovat poikakirjoja, vaikka olen 10 vuotias tyttö.

Ja sitten pitää olla niiiiiiiiiin kiiiitollinen isi kullalle lahjoista!!! Ja koko ajan vakuutella, miten ihanat lahjat, ja miten mukavaa on ollut jouluna!! Ja miten olen niiiin onnellinen että!

Ja samaan näytelmään kuuluu se, että ennen joulua isä sai järkyttävän raivarin, kun kuuli, että me lapset olemme kehdanneet esittää joululahja toiveita!! Silloin kuultiin kaikki suomalaiset kirosanat kovalla huudolla.

Ja olemme rikas, keskiluokkainen perhe Helsingistä.

Ennen joulua alkoi taas se perinteinen joulutappelu vanhempien välillä. Ensin aletaan tapella, ja tappelu pahenee tunti tunnilta, lopulta ollaan siinä pisteessä, että isä kuristaa äitiä, ja äiti provosoivasti itkee ja rukoilee kovaan ääneen polvillaan, että hyvä Jumala olisi niin armollinen, että kuolisi isä pois, tai pääsisi hänestä muuten eroon. Isä huutaa ja huutaa, haukkuu äitiä pahoilla sanoilla, johon äiti vastaa samalla mitalla. Käydään käsirysyä, ja sitten aletaan se mökötys. Kumpikin linnottautuu omiin huoneisiin, ja me lapset saadaan selvitä miten selvitään, ruokahuollon ym. suhteen. Kodissa on jatkuva painostava ilmapiiri.

Sitten aattoaamuna äiti alkaa laitella taloa, ja isäkin kömpii esiin poterostaan. Vanhemmat sopivat viileähkösti välinsä, ja sitten teeskennellään hyvää mieltä ja jouluiloa aatto. Pahinta oli se helv. feikkaaminen. Pakkohymyilyä ja lässytystä lapsille.

Isä inhoaa joulun lahjatulvaa, ja hänen periaate on, että jouluna ei lahjoja osteta. Vain jotain pientä ja ei niin tärkeää. Me lapset saamme kaksi markkaa maksavat Tiimarin alelaarin valokuvakansiot, vaikka meillä ei ole kameraa. "Sitten ensi jouluna saatte kameran". Toinen lahja on divarin nuorison poistokirjoja, jotka vielä ovat poikakirjoja, vaikka olen 10 vuotias tyttö.

Ja sitten pitää olla niiiiiiiiiin kiiiitollinen isi kullalle lahjoista!!! Ja koko ajan vakuutella, miten ihanat lahjat, ja miten mukavaa on ollut jouluna!! Ja miten olen niiiin onnellinen että!

Ja samaan näytelmään kuuluu se, että ennen joulua isä sai järkyttävän raivarin, kun kuuli, että me lapset olemme kehdanneet esittää joululahja toiveita!! Silloin kuultiin kaikki suomalaiset kirosanat kovalla huudolla.

Ja olemme rikas, keskiluokkainen perhe Helsingistä.

Ihan kamalaa.

jo aikuiset isot veljeni ryyppäsivät ja aiheuttivat kaikkea hankaluutta ja riehumista jouluna. Aina joulut, juhannukset, vaput, pääsiäiset ja mitkä muut juhlat tahansa pilattiin alkoholilla, ei paljoa juomiseen syytä tarvinnut. No, se on elettyä elämää, ja sen jälkeen on ollut paljon hyviäkin jouluja oman perheen kanssa. Mutta ehkä kamalin joulu oli viime vuonna, kun jouluaattona aamukahdeksalta sain puheinsoiton, että iäkäs isäni oli nukkunut pois sairalassa. Se joulun aika meni sumussa ja surussa, vaikka lapsille yritin järjestääkin hyvän joulun. Tulevana jouluna se antaa vieläkin sävynsä, on ihan erilaista käydä hautausmaalla kun on isän kuolinpäivä samalla.

Kamalin joulu oli toissa vuonna, kun poikavauvani kuoli yllättäen kolme viikkoa ennen joulua. Hankimme silti esikoista varten kuusen ja jouluruuat, lahjat oli jo ostettu aiemmin. Otettiin jopa valokuvia joulusta. En itkenyt jouluaattona esikoisen nähden, mutta yhdessäkään kuvassa en hymyile vaan olen ihan vakava, jopa kun avataan lahjat. Ei varmaan ollut kiva joulu esikoisellakaan, hampaat irvessä järjestetty. Onneksi seuraava joulu oli jo helpompi ja tästä kolmannesta tulee varmasti vielä parempi.

Mistähän sitä aloittaisi...



12-vuotiaana molemmat isovanhempani kuolivat. Vaari joulukuun alussa ja mummun kohdalta soittoa odotettiin koko jouluaatto... se puhelu tuli lopulta yhdeksältä illalla. Olivat äitini vanhemmat.



14-vuotiaana äitini vei minut jouluna serkulleni, unohti vain kertoa, että salarakkaansa on tulossa myös sinne. Tuo mies oli iältään lähempänä mua kuin äitiäni ja täys alkoholisti. joulukirkossa veti kirkasta povitaskusta, ja loppuaaton sellasesta muovikanisterista kiljua. Ei ollut aggressiivinen, mutta puhui koko ajan älyttömyyksiä, siis koko yön läpeensä ja lopulta mä siirryin keittiön paljaalle lattialle nukkumaan. Serkku asui äitinsä kanssa kaksiossa, joten se oli ainoa paikka mennä. Niin ja äiti tietysi paneskeli tuon miehen kanssa kuuluvasti ja aamulla hihitteli pöydässä fritsut kaulassa.



Pahalta tuntui myös 16-vuotiaana kun piti rakas lemmikki sairauden takia juuri ennen joulua lopettaa.



Sen jälkeen joulut on olleetkin ihan ok.

Mistähän sitä aloittaisi...

12-vuotiaana molemmat isovanhempani kuolivat. Vaari joulukuun alussa ja mummun kohdalta soittoa odotettiin koko jouluaatto... se puhelu tuli lopulta yhdeksältä illalla. Olivat äitini vanhemmat.

14-vuotiaana äitini vei minut jouluna serkulleni, unohti vain kertoa, että salarakkaansa on tulossa myös sinne. Tuo mies oli iältään lähempänä mua kuin äitiäni ja täys alkoholisti. joulukirkossa veti kirkasta povitaskusta, ja loppuaaton sellasesta muovikanisterista kiljua. Ei ollut aggressiivinen, mutta puhui koko ajan älyttömyyksiä, siis koko yön läpeensä ja lopulta mä siirryin keittiön paljaalle lattialle nukkumaan. Serkku asui äitinsä kanssa kaksiossa, joten se oli ainoa paikka mennä. Niin ja äiti tietysi paneskeli tuon miehen kanssa kuuluvasti ja aamulla hihitteli pöydässä fritsut kaulassa.

Pahalta tuntui myös 16-vuotiaana kun piti rakas lemmikki sairauden takia juuri ennen joulua lopettaa.

Sen jälkeen joulut on olleetkin ihan ok.

vielä, että 3 joulua on mennnyt pieleen vatsataudin takia, mm. viime joulu. Ja siis tauti on ollut minulla, ei muilla perheenjäsenillä. Joten heillä on ollut ihan kivaa.

Vähän päälle kaksikymppisenä opiskelijana asuin vielä kotona, kun äidiltäni poistettiin marraskuun alussa melanoomaluomi. Seuraavat viikot menivätkin sitten pahinta pelätessä. Asiaa ei helpottanut, että terveydenhoitoalan opinnoissani opiskeltiin juuri silloin patologiaa. Onneksi viikko ennen joulua tuli tieto, että vartijaimusolmukkeet olivat puhtaat. Silti moisen säikähdyksen jälkeen oli vaikeaa virittäytyä joulutunnelmaan.



t. 58

Isäni oli väkivaltainen alkoholisti. Monena jouluna saimme todistaa pahoinpitelyä ja tavaroiden hajottamista. Ne ovat jääneet elävästi mieleen...

Isäni oli väkivaltainen alkoholisti. Monena jouluna saimme todistaa pahoinpitelyä ja tavaroiden hajottamista. Ne ovat jääneet elävästi mieleen...

Isäni oli alkoholisti, mutten muista että olisi jouluna hirveästi juonut (tai en halua muistaa...), lapsuuden ajan jouluista (ja vähän vanhempanakin) on vain hyviä muistoja.

Kurjin joulu... Joko eka joulu ilman isoäitiä (oli viimeinen isovanhemmistani) tai sitten viime joulu... Jo marraskuussa alko olla terveysongelmia ja olin sairaalassakin pariin kertaan. Yksi näistä kerroista kesti 10 päivää, kaikki joulusuunnitelmani olivat sen takia menneet pilalle, siellä oli hemmetin tylsää, ja koko ajan stressi päällä (pääseekö kotiin jouluksi, saako mölyapina-vierustoverin... jne). Eikä asiaa auttanut 2 hoitajaa, joiden kohtelu sai minut kammoamaan koko osastoa (tämän vuoden puolella minua on yritetty saada sinne pari kertaa, onneksi on löytynyt vaihtoehto, kun olen kertonut miksi en aio sinne enää koskaan palata). Onneksi pääsin pois pari päivää ennen joulua.

Lisäksi samana jouluna pikkuveljen piti olla töissä, eikä päässyt enää tänne aattoillaksi. Joulupäivänä sitten tuli.

Ei tuo jpulu pikkuveljellekään muuten ollut kiva. Kun palasi kotiin ja kävi lähikaupassa hakemassa jääkaapin täytettä, löysi rakkaan kisunsa (ei nuori enää) kuolleena. Siinä sitten selviteltiin isommalla joukolla kahdessa eri kaupungissa, mitä ruumiille voi tehdä vai pistääkö parvekkeelle. Onneksi löytyi niin myöhään auki oleva klinikka, jonne voitiin kisu viedä, ja jossa se tuhkattiin myöhemmin.

Ai niin, viikko ennen joulua (miltei 20 v sitten) tuli aamulla puhelu tk:sta, että isoisä oli kuollut aamuyöllä.

Ja 8 vuotta sitten hätäiltiin tapaninpäivänä kahdenkin ryhmän puolesta. Molemmat ryhmät selvisivät (toinen oli ollut alueella, johon tsunami ei iskenyt, toinen pääsi turvaan uima-asuissaan, olivat kuulemma kiipeilleet puihin ja tolppiin. Ei loukkaantumisia.

Ap kysyy "kamalin joulusi ikinä" ja tarkentaa, että esimerkiksi paloiko laatikot tai kinkku...ja ihmiset kertookin viinapäissään riehuneista vanhemmista tai joululle sattuneista kuolemista. Ei tainnut yhdessäkään vastauksessa olla sellaisia "jouluisia kommelluksia" joita ap:lla ilmeisesti oli mielessä. Ehkä ap:lla ei ole itsellään ollut kovin kamalia jouluja?

Anoppi vaatimalla vaati, että tulisimme jouluksi heille. Sinne sitten mentiin. Olin 21v ja siihen asti viettänyt kaikki jouluni oman perheeni kanssa.



Heillä ei ollut mitään perinteisiä jouluruokia. Jouluaattona syötiin 7 ruokalajin menu Länsirannikon salaatteineen ja kilpikonnakeittoineen. Ainoa syötävä oli chateubriand. Ruokajuomana oli punkkua, muuta ei saanut. Siihen aikaan olin häthätää oppinut, että ruuan kanssa voi juoda vettäkin eikä maitoa. Viineihin en ollut vielä päässyt. No Länsirannikon salaattia oli varmaan ämpärillinen ja punkkua korillinen. Jälkkäriksi oli juustoja.

Olipa anoppi ostanut peräti yhden joulutortun/henkilö. Muuta makeaa ei ollut, ei myöskään konvehteja. Ei kuumenna tarvittu suklaata, kun ei ollut lapsia.



Lapsuudenkodissani joulu oli nimenomaan makea juhla. Toki oli kinkut ja laatikot, mutta pääpaino oli kahvipöydässä, jossa oli sen seitsemät herkut. Ja anopilla oli yksi joulutorttu!



Jos välimatka olisi ollut vähemmän kuin 350km, olisin vaihtanut kesken joulun paikkaa.



Miksikö en itse ostanut konvehteja yms? Koska oli etukäteen sanottu, että mitään ei tarvitse eikä saa tuoda, koska heillä on kaikkea.



Toista joulua en suostunut anoppilassa viettämään. Tuosta joulusta tulee nyt 28v mutta muistan sen aina ja ikuisesti.

T. samaa nyt pelkäävä

Rantautui koko perheeseen aattoaamuna, ei oikein muisteta koko joulusta mitään. Ihan karmea, maattiin kasassa sohvalla.

kun toisen vanhempani sisar, kummitätini, kuoli aivan yllättäen aattoaamuna. Meidän piti viettää joulu yhdessä vanhempieni ja kummieni kanssa niin kuin aina ennenkin; olin juuri leipomassa porkkanakakkua kummeilleni kun se puhelu tuli.



Joulu on aina ollut tärkeä juhla mutta silloin tuntui, ettei mitään jouluja enää ikinä. Loma meni kaikilla shokissa.



Aika onneksi lääkitsee. Minun jouluissani on varmasti koko loppuelämäni tämä tumma raita, mutta ei se estä nauttimasta elämästä, vaan pikemminkin kehottaa tarttumaan hetkeen ja iloitsemaan yhteisestä ajasta rakkaiden ihmisten kanssa.



Huomatkaa siis se, mikä on oikeasti tärkeää! Olemme aina perhepiirissä tykänneet lahjojen antamisesta, mutta tätini kuoleman jälkeen lahjashow jäi. Sen sijaan keskitymme siihen että saamme olla yhdessä.

aattoa. Pakkasi kimpsut ja kampsut ja lähti ties minne. Minä olin raskaana viimeisilläni. Täytyy sanoa, että vaati kaikki voimani tehdä isommille lapsille iloinen joulu. Mutta selvisimme tästä ja minä ja lapset olemme nykyisin erittäin vahva joukko :)

Tyhjää krääsää ja kimallusta, joulupukkia ja tonttua. Tyhjistä tyhjintä. Vain Jeesus antaa elämälle tarkoituksen ja valon.