Lue keskustelun säännöt.
Milloin tää kotiäitiys muuttuu niin helpoks mitä täällä väitetään?!
27.11.2012 |
Täällähän hehkutetaan et miten helppoo on olla kotona. "Velttoilua", niin te sanotte. Mutta kun oikeesti mulla ja miehellä on vaan tähän aikaa illasta/yöstä aikaa hetki hengähtää.. Lapset menee eri aikaan nukkumaan ja heräilee kymmenisen kertaa yössä (ei ikinä ainakaan viittä kertaa vähempää) ja koko ajan on huutoa ja valitusta ja vaatimuksia ja sotkua, vaikka kuinka siivois. Lapset 0-3v. MILLOIN JA MITEN TE TEETTE SEN, Kun on niin helppoa ja mukavaa, auvoista elämä?!
Kommentit (78)
tiskikone tiskaa ja pesukone pesee pyykit. Miksi siitäkin on tehty numero?
Se, mikä terveiden keskivertotenavien vanhemmuudessa on varmasti kaikkein raskainta, on unenpuute. Ilman unta kaikki kaatuu päälle ja samojen rutiinijuttujen toistaminen voi olla todella uuvuttavaa.
Turha täällä on vääntää siitä onko rankempaa töissä vai kotona. Lapset ovat erilaisia, vanhemmat ovat erilaisia ja työpaikat ja tehtävät ovat erilaisia.
Pienet lapset syövät voimia ja varsinkin jos heitä on useampi pienellä ikäerolla. Kyllä lasten hoitamiseen saa olla väsynyt, onhan ihan ok "valittaa" sitäkin että on uupunut töissä. Lastenhoitoa ja vanhemmuutta ei tässä maassa juuri arvosteta vaikka se on kuitenkin töistä tärkeimpiä ja sen hoitamatta jättäminen näkyy seuraavissa sukupolvissakin.
Hyviä tapoja säästää voimia on minimoida tavaran määrä kodissa. Kohtuullinen määrä leluja, vain välttämätön määrä astioita ja vaatteita. Jos kaikkea on paljon, kaiken myös helposti käyttää ja tiskiä ja pyykkiä on koko ajan, ympärillä jatkuva kaaos ja tekemättömien töiden lista ei lopu koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"no ei meillä vaan tuollaista niin ei muillakaan".
"Miten se voi olla niin vaikeaa kun ei meilläkään ollut" ymsymsyms.
Hei, ihan oikeasti! Aikuisia ja lapsia on ERILAISIA!
Tätä ei tämän palstan pässit oikein tajua.On minullakin muutama lapsi, jokainen ollut erilainen. Jokaisen kohdalla suoraan sanottuna saa miettiä miten pitää toimia. Kaikkiin lapsiin ei toimi samat asiat.
En voi mennä sanomaan, että TIETENKIN kotiäitinä on helppoa! Koska minusta se on helppoa.
Eeh, ei ei ei ei.
Joku voi myös elää helpostikin pienten sotkujen keskellä, joku taas ei voi! Lapsenkin takia joka tunkee kaiken mahdollisen suuhunsa, kokonaisenakin. Siellä sitten saa hakata lasta selkään että saa tavaran suusta pois. Eli mieluummin pitää kunnolla siistinä talon eikä pienessä sotkussa. yms.Joku lapsi sotkee minkä ehtii, tykkää vähän puristella ruokaakin niin, että sitä löytyy tukastakin.
Joku toinen lapsi taas osaa syödä niin siististi pienestä pitäen, ettei sotkua oikein tule.Useamman lapsen äitinä tämän jo tajuan ja pidän itsestään selvänä asiana. Sellaisena, ettei siitä voi kiistellä.
Aika ihmeellistä on, jos joku kuvittelee saavansa lapsia, jotka vain istuvat nätisti rivissä ja syövät siististi eivätkä sotke. Enpä kovin montaa sellaista ole elämäni aikana kohdannut.
Äitiydestä tekee rankkaa se, jos koko ajan olettaa ja odottaa lapsen olevan jotain muuta kuin se on. Myönnän itsekin sortuneeni tuohon supervilkkaan ja ehtiväisen kuopuksen kohdalla, odotin ja odotin, että koska se rauhoittuu, koska sille tulee iän tuomaa järkeä päähän... kunnes tajusin, että tuollainenhan se meidän piltti on, kekseliäs ja ehtivä, sotkija ja ruoanpuristelija, joka nieli vauvana kaiken minkä käteensä sai... vaipasta löytyi jatkuvasti kiviä, liidunpätkiä, legoja yms joita isoveljensä kylvivät ympäriinsä.
Eli joo, lapset on erilaisia, ja äitien olisi syytä hyväksyä se, eikä olla marttyyreina kärsimässä kun on NIIIIIN vaikeaa kun meidän lapsi on.... lapsi.
Jatkuva unenpuute ja tiheät herätykset joka yö tekevät ihmisestä zombin ja sen jälkeen kaikki on raskasta. Se helpottaa heti kun saat nukkua paremmin, usko mua.
Minä olen kohtalaisen vaativassa työssä, opiskelen ja vietän melkein kaiken ylijäävän ajan lapsen kanssa (toisinaan teen esim. opiskeluja lapsen kanssa ollessani). Tämä on raskasta, mutta silti vielä paljon raskaampaa oli se aika, kun oli erittäin huonouninen ja sairasteleva vauva ja olin "vain" kotiäiti. Mutta nyt minulla on vain kohtuullinen määrä univelkaa, se on ratkaiseva ero.
Jos ei ole kokenut, ei voi tajuta kuinka jatkuva pätkittäinen uni ja aivan järjetön univelka voi vaikuttaa ihmiseen sekä se, ettei voi hetkeksikään irroittautua omiin oloihinsa. Kiireisessäkin työssä pystyy hallitsemaan työtä eri tavalla ja olemaan hetken ihan yksin rauhasa vaikka rauhassa vessassa, ilman että silloinkin pitää olla läsnä. Nämä kaksi uuvuttavat eri tavalla kuin paljon rankemmalta ja kiireisemmältä kuulostava työ+opiskelu+perhe, kokemusta on molemmista.
Mullakin on ollut tuo kombinaatio, tosin lapsia oli kolme... Mä kyllä olen mennyt tuon uniasian kanssa sieltä mistä aita on matalin, eli meillä ei ole pakonomaisesti nukutettu omissa sängyissä ja omissa huoneissa, vaan vauvat on nukkuneet vieressä ja huudot on huudettu siellä meidän sängyssä mahan päällä pötköttäen, en ole lähtenyt mihinkään yökanniskeluihin tai muihin. Heräämisiä on ollut varmaan 10-20 per yö lasten vauva-pikkulapsiaikana, mutta se ei ole niin rankkaa, jos ei jatkuvasti ramppaa sängystä ylös.
Ja joo, kyllä se pieneten lasten vaativuus on uuvuttavaa, jos ei pysty ajattelemaan kuinka väliaikaista se kuitenkin on. Pienten kanssa on mentävä päivä kerrallaan, ja joku päivä huomaa, että onkin jo paljon helpompaa. Tosin vähänkin isompaa lasta voi jo opettaa ja ohjata vähän olemaan itsekseenkin, siis 1-v--> Laittaa lapselle leikkiä aluilleen ja kehua kun leikkii vähän itsekseenkin.
Nehän ne tietää kaiken kun tekevät itse samat työt vaikka ovatkin poissa lastensa luota ja hoidattavat ne muilla!!!
Ne ei ymmärrä, että kotona lapsen kanssa ollaan koko ajan vuorovaikutksessa opastaen, neuvoen, kieltäen, kannustaen, pukien, leikkien, syöttäen ja loputtomasti siivoten. Ite ne siirtää kaiken tuon muille ja luulee, että iltasin tekevät samat työt.
Jotkut pienten lasten vanhemmat täälläkin vielä kehuskelevat harrastavansa liikuntaa sun muuta iltasin!!
eiköhän täällä 90% työäideistä ole myös ollut pienten lasten kanssa kotiäitinä, ja tiedä tasan millaista siellä kotona on.
Sinä taas et selvästikään ole tehnyt palkkatöitä äitiyden ohella, joten sinun on ihan turha siellä lässyttää mikä on raskasta ja mikä ei, kun et kerran tiedä kuin toisen puolen asioista.
Nehän ne tietää kaiken kun tekevät itse samat työt vaikka ovatkin poissa lastensa luota ja hoidattavat ne muilla!!!
Ne ei ymmärrä, että kotona lapsen kanssa ollaan koko ajan vuorovaikutksessa opastaen, neuvoen, kieltäen, kannustaen, pukien, leikkien, syöttäen ja loputtomasti siivoten. Ite ne siirtää kaiken tuon muille ja luulee, että iltasin tekevät samat työt.
Jotkut pienten lasten vanhemmat täälläkin vielä kehuskelevat harrastavansa liikuntaa sun muuta iltasin!!
En minä koko ajan pue lapsia, siivoa enkä kyllä leikikään lasten kanssa (lapset 2v. 6v.).
Lapset puetaan jos sille on tarve (siis toki heti aamulla laitetaan vaatteet mutta en minä niitä vaatteita päivän mittaan vaihtele jos ei ole tarvetta).
Yleensä siivoan illalla kaikki tavarat pois lattialta, aamupäivällä sitten imuroin ja moppaan jos tarve vaatiin.
Esikoinen ei tuota leikkiseuraa ole oikein koskaan kaivannut, tykkää leikkiä enemmän yksin tai sitten siskonsa kanssa. Toki sitten luetaan kirjoja, pelataan tms. yhdessä mutta ei koko aikaa.
Pyykinpesuun menee koko päivän aikana ehkä varttia (likapyykin koneeseen laitto ja niiden kuivumaan vieminen).Vaikka miten yritän, jää minulle silti "luppoaikaa" juoda vaikka sitten pannullinen kahvia.
Ja juu, hienosti on aikaa ja energiaa harrastaa vaikka sitä liikuntaa illalla.
Se vaihe, jolloin lapsi alkaa opettelemaan syömistä. Vaatteita sotkeentuu ja samaten lattia. Ja jos on vaikka 1v ja 2v, niin eihän sen ikäinen välttämättä osaa itse vielä siististi syödä. Mehulasi kaatuu ja aiheuttaa ihan helkutinmoisen tahmean sotkun. Perunaa taas on kiva syödä ja hieraista vähän sinne takkutukkaankin...Kyllä meillä on pakko viedä kuopus välillä suihkuunkin kun tukka on niin sotkussa. Juu, voisin kyllä syöttää lapsen jottei sotkua tulisi, mutta karhunpalveluksen tekisin tuolle pienelle. Eikä muuten söisikään, kun haluaa syödä ihan itse.
Pyykkiä tulee useampi koneellinen päivässä, lakanat menee harva se päivä pesukoneeseen kun vaippa vuotaa tai vauva puklaa ympäriinsä. Meillä vaippaikäisiä kolme, joten sotkua tulee päivin öin.
Mutta ei meillä ole koskaan ollut tällaista kaaosta. En muista ehkä paria kertaa enempää joutuneeni suihkuttelemaan lapsia kesken päivän perunavellin takia muiden karjuessa lahkeessa.
Meillä on 3 lasta ja aivan tasan varmasti voin sanoa kotivuosien olleen elämäni leppoisinta aikaa. Esikoisella ja keskimmäisellä on ikäeroa 1 v 4 kk ja tottakai muistan joulukuiset pakkaset kun hiki päässä puin vauvaa, esikoista ja itseäni ja lopulta kaikki kolme huusivat hiki päässä, mutta en pysty mitenkään vertaamaan tätä minkäänlaiseen työtehtävään (saatika jonkun työksi rinnastaman paijaamisen ja hellimisen!!!!) vaan ihan normaaliin elämään joka ei suinkaan lakkaa siinä kohtaa kun ihminen palaa töihin. Ja harva kai ihan 3 kk ikäisen kanssa töihin edes palaa. Eihän se ole edes mitään kotiäitiyttä vaan vanhempainvapaalla olemista.
Jos oikeasti ottaa paniikin siitä, että lattia pitää luututa 4 kertaa päivässä tai mennä jonkun hullun päivärytmin mukaan tyyliin "olemme joka aamu klo 9 puistossa satoi, paistoi tai tuiskusi ja klo 11 mennessä olen kertaalleen imuroinut" tulee vähemmästäkin hulluksi, mutta missä siinä on lapsen paras jos äiti hulluna heiluu mopin varressa (ja puhun nyt terveistä lapsista jotka eivät tukehdu syötyään leivän murusen lattialta)
Mielenkiinnolla odottelen näiden suorittajien äitiyttä kouluikäisten lasten kanssa... Mutta ehkä nämä ovat sitten niitä, joiden mielestä lapsen ei tarvitse harrastaa mitään eikä varsinkaan vanhempien kuskata heitä mihinkään koskaan, vaan voivat polkea pyörällä partioon kerran kahdessa viikossa. Eikä se nyt ole mikään ihmekään kun voimat on loppu pikkulapsi-iän jälkeen tuollaisella tohottamisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
työäidit varokaa vähättelemästä kotiäitien työtä sillä samalla te väheksytte pkodin henk.kunnan työtä! He tekevät sen työn puolestanne mikä luontaisesti kuuluisi äidille myös sen sylissä pitämisen ja paijaamisen!!
Pkodissa on vielä erikseen siivoojat ja ruokakin taitaa tulla mikämistäkin. Itse uskon, että jos jatkuvasti on 9-10h/pv poissa pikkuisen elämästä kannattaa pitää se suu ihan kiinni! Toinen nainen on ottanut paikastasi ison osan ja kannattaa toivoa, että hän on hyvä lapsellesi ja piste. Aikuisista lapsistasi näet tuloksen kun osanne alkaa vaihtumaan.
Sanonpa vain, että ponnistele kovasti harrastustesi välissä!
Että nyt ollessani 40 v ja risat ja sekä työvuosia että kotiäitivuosia on ihan riittävästi, on elämäni leppoisin työrupeama ollut lukion jälkeen välivuoden päiväkotipesti, jolloin olin lastenhoitajan vakanssilla päiväkodissa, jossa oli useita ryhmiä. Minusta työ oli ihan huippua (toki minulta puuttui suunnitteluvastuu ja paperityö, joka LTO:lla ja johtajalla on melkoinen). Päiväkodissa oli suunnilleen 80 lasta, mutta ei sielläkään lattioita pesty hulluuteen asti eikä millään tavalla sinkoiltu paikasta toiseen. Mitään siivoojia ei ollut, vaan siivousvuoro kiersi lastenhoitajilla ja ruoka tehtiin omassa keittiössä alusta loppuun. Toki niiden lasten kanssa piti olla ja touhuta - voiko tämä olla vanhemmalle jonkinlainen työhön rinnastava rasite???? Ihan pienimpien kanssa nukkarissa oli täysin sallittua nukahtaa siihen lasta silitellessä. Näin toimin kotonakin omien lasteni kanssa. Ainoa ero kotona omien lasten kanssa olemiseen ja tuolla töissä olemiseen oli se, että oli sidottu tiettyihin työvuoroihin ja tehtäviin, joista ei voinut laistaa vaikka esim. olisi valvonut syystä tai toisesta koko yön. Ja tietenkin lapsia oli valvottavana enemmän per pää kuin kotona.
En asetu kenenkään puolelle, mutta en omasta työkokemuksestani tunnista täällä vallitsevaa käsitystä jonka mukaan päiväkodissa olot ovat suoraan saatanasta, jossa hoitajilla ei ole aikaa lapsille ja kaikki mukulat syrjäytyvät eivätkä kiinny keneenkään, varsinkaan omiin vanhempiinsa ja jättävät ne sitten vanhusvuosina makaamaan vaipoissaan vanhainkotiin, syynä päiväkoti (tässäpä olisi oiva tutkimuskohde jollekin humanistille - tutkikaa 60-70 -luvuilla syntyneitä ja sitä miten kotihoito tai päivähoito korreloi omien vanhempien vaippojenvaihtotiheyden välillä!) Ja olin sentään töissä Helsingin Malminkartanossa, jota nyt ei voi eliittilähiöksi kutsua. Kun olen ehtinyt olla kotiäitinäkin yhteensä 5 vuotta kolmen lapsen kanssa, ehdoton ranking on mielestäni se, että kotona oli lomalla, päiväkodissa työ oli leppoisaa lasten kanssa puuhaamista ja töissä oleminen on sitten töitä.
Ja tuohon "toinen nainen" -kommenttiin ei oikein viitsisi edes tarttua, mutta satavarmasti en ole keneltäkään päiväkodin lapselta äidin paikkaa ottanut, kaikki tuntemani vanhemmat olivat vastuuntuntoisia vanhempia, äitejä ja isiä, jotka kävivät töissä elättääkseen perheensä - ei mikään huono vanhemmuuden malli sekään.
Mä en edes enää jaksanut lukea tätä keskustelua. Ei täällä suurin osa kykene ymmärtämään yhtään millaisessa tilanteessa olet.
Moniallergisen huonosti nukkuvan lapsen äitiys ei ole ollenkaan samaa kuin tavallisen lapsen. Moni ei tajua mitä kaikkea siihen liittyy, ja kuinka raskasta se voi olla ja miten paljon poiketa terveen tai edes normaalisti nukkuvan lapsen kanssa olemisesta. Minulle ei ole kokemusta kuin yhdestä tällaisesta lapsesta, en yhtään ihmettele, jos on todella raskasta kun näitä on samaan aikaan kolme. Käyt nyt läpi sellaista vanhemmuutta, että todella harva joutuu sitä kokemaan eikä edes tajua olevan olemassa. Minä havahduin yhdenkin kanssa vasta lapsen ollessa parivuotias, että eihän se tuollaista normaaleiden lapsien kanssa ole. Mutta siitä on monille turha avautua, ei sitä tajua jos ei koe eikä varsinkaan halua tajuta.
Jaksamista ja voimia. Pyytäkää apuja kunnalta ja läheisiltä, jos et ole hakenyt, hae vertaistukea esim. monikko- ja allergiyhdistyksistä. Te todella tarvitsette sitä, ei tuo ole tavallista lapsiperheen elämää. Ei vaikka tietämättömät sanoisivat sinulle mitä.
Mutta tuo helpottaa kun lapset alkavat nukkumaan paremmin ja allergiat helpottavat, toivottavasti se tapahtuu jo pian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nehän ne tietää kaiken kun tekevät itse samat työt vaikka ovatkin poissa lastensa luota ja hoidattavat ne muilla!!!
Ne ei ymmärrä, että kotona lapsen kanssa ollaan koko ajan vuorovaikutksessa opastaen, neuvoen, kieltäen, kannustaen, pukien, leikkien, syöttäen ja loputtomasti siivoten. Ite ne siirtää kaiken tuon muille ja luulee, että iltasin tekevät samat työt.
Jotkut pienten lasten vanhemmat täälläkin vielä kehuskelevat harrastavansa liikuntaa sun muuta iltasin!!
Itse kun olen lto, saan siellä töissäkin kasvattaa ja opastaa pilttejä. :) Siivota jälkiä, kieltää, komentaa, vahtia, olla vastuussa. Sitten kotona omien lasten kanssa samat hommat.
Raskaampaa no käydä töissä, vaikka ei se aina helppoa kotonakaan ole.
Mä en edes enää jaksanut lukea tätä keskustelua. Ei täällä suurin osa kykene ymmärtämään yhtään millaisessa tilanteessa olet.
Moniallergisen huonosti nukkuvan lapsen äitiys ei ole ollenkaan samaa kuin tavallisen lapsen. Moni ei tajua mitä kaikkea siihen liittyy, ja kuinka raskasta se voi olla ja miten paljon poiketa terveen tai edes normaalisti nukkuvan lapsen kanssa olemisesta. Minulle ei ole kokemusta kuin yhdestä tällaisesta lapsesta, en yhtään ihmettele, jos on todella raskasta kun näitä on samaan aikaan kolme. Käyt nyt läpi sellaista vanhemmuutta, että todella harva joutuu sitä kokemaan eikä edes tajua olevan olemassa. Minä havahduin yhdenkin kanssa vasta lapsen ollessa parivuotias, että eihän se tuollaista normaaleiden lapsien kanssa ole. Mutta siitä on monille turha avautua, ei sitä tajua jos ei koe eikä varsinkaan halua tajuta.
Jaksamista ja voimia. Pyytäkää apuja kunnalta ja läheisiltä, jos et ole hakenyt, hae vertaistukea esim. monikko- ja allergiyhdistyksistä. Te todella tarvitsette sitä, ei tuo ole tavallista lapsiperheen elämää. Ei vaikka tietämättömät sanoisivat sinulle mitä.
Mutta tuo helpottaa kun lapset alkavat nukkumaan paremmin ja allergiat helpottavat, toivottavasti se tapahtuu jo pian.
Kukaan ei kai kiellä ettei tuollainen olisi rankkaa. Mutta kun on ihan pakko kysyä: Jos esikoinen valvottaa ja on moniallerginen tai vaikkapa erityislapsi, joka tukehtuu lattialla olevaan leivänmuruun, niin miksi ihmeessä siihen täytyy tehdä heti perään toinen? Ja jos se toinenkin osoittautuu samanlaiseksi tapaukseksi ja elämä on jo jaksamisen äärirajoilla, niin miksi siihen samaan syssyyn kolmas vaippaikäinen???? Mielestäni siinä tilanteessa ollaan hieman hakoteillä. Ap:n viittaamassa "velttoilu-gatessa" on mielestäni kysymys ihan eri asiasta.
Tuollaisessa mainitsemassasi tilanteessa arki on takuulla rankkaa - silti se on edelleen ihan oman kodin ja omien, omasta valinnasta syntyneiden lasten hoitamista ja huoltamista, ei velttoilua muttei työtäkään. Ja se on hyvin tilapäistä, häviävän pieni aika ihmiselämässä ja varsinkin lasten elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yhtäkkiä muuttuisi helpoksi jos äiti lähtisi töihin?
Olen ollut sekä kotiäiti, että työäiti. Ja kotiäitinä oli helpompaa se kun sai nukkua pitkään ja levätä päivällä kun lapset valvoi yöllä.
Kun se monivammainen valvoi yön ja allerginen huusi, piti aamulla nousta silti töihin ja viedä lapset hoitoon ja ajaa samoilla silmillä 30km työmaalle ja tehdä 8 tuntia vaativaa työtä ja jaksaa ajaa kotiin ja hakea lapset ja tehdä ruoka ja hoitaa vammaisen lapsen lääkitys ja piikitys ja moni muukin asia.
Ihmeellinen käsitys niillä kotiäideillä, jotka ei ole olleet äitiytensä aikana töissä, että lapsi muuttuu heti helpoksi kun menee töihin.
Olen ehdoton kotihoidon puolustaja, mutta ärsyttää tämä hehkutus, että allergisen lapsen kanssa kotona olo on helpompaa kuin allergisen lapsen kanssa työnteko.
Jos näin väitätte, ette ole töissä käyneetkään.
Mä en edes enää jaksanut lukea tätä keskustelua. Ei täällä suurin osa kykene ymmärtämään yhtään millaisessa tilanteessa olet.
Moniallergisen huonosti nukkuvan lapsen äitiys ei ole ollenkaan samaa kuin tavallisen lapsen. Moni ei tajua mitä kaikkea siihen liittyy, ja kuinka raskasta se voi olla ja miten paljon poiketa terveen tai edes normaalisti nukkuvan lapsen kanssa olemisesta. Minulle ei ole kokemusta kuin yhdestä tällaisesta lapsesta, en yhtään ihmettele, jos on todella raskasta kun näitä on samaan aikaan kolme. Käyt nyt läpi sellaista vanhemmuutta, että todella harva joutuu sitä kokemaan eikä edes tajua olevan olemassa. Minä havahduin yhdenkin kanssa vasta lapsen ollessa parivuotias, että eihän se tuollaista normaaleiden lapsien kanssa ole. Mutta siitä on monille turha avautua, ei sitä tajua jos ei koe eikä varsinkaan halua tajuta.
Jaksamista ja voimia. Pyytäkää apuja kunnalta ja läheisiltä, jos et ole hakenyt, hae vertaistukea esim. monikko- ja allergiyhdistyksistä. Te todella tarvitsette sitä, ei tuo ole tavallista lapsiperheen elämää. Ei vaikka tietämättömät sanoisivat sinulle mitä.
Mutta tuo helpottaa kun lapset alkavat nukkumaan paremmin ja allergiat helpottavat, toivottavasti se tapahtuu jo pian.
Kukaan ei kai kiellä ettei tuollainen olisi rankkaa. Mutta kun on ihan pakko kysyä: Jos esikoinen valvottaa ja on moniallerginen tai vaikkapa erityislapsi, joka tukehtuu lattialla olevaan leivänmuruun, niin miksi ihmeessä siihen täytyy tehdä heti perään toinen? Ja jos se toinenkin osoittautuu samanlaiseksi tapaukseksi ja elämä on jo jaksamisen äärirajoilla, niin miksi siihen samaan syssyyn kolmas vaippaikäinen???? Mielestäni siinä tilanteessa ollaan hieman hakoteillä. Ap:n viittaamassa "velttoilu-gatessa" on mielestäni kysymys ihan eri asiasta.
Tuollaisessa mainitsemassasi tilanteessa arki on takuulla rankkaa - silti se on edelleen ihan oman kodin ja omien, omasta valinnasta syntyneiden lasten hoitamista ja huoltamista, ei velttoilua muttei työtäkään. Ja se on hyvin tilapäistä, häviävän pieni aika ihmiselämässä ja varsinkin lasten elämässä.
Mä en edes enää jaksanut lukea tätä keskustelua. Ei täällä suurin osa kykene ymmärtämään yhtään millaisessa tilanteessa olet.
Moniallergisen huonosti nukkuvan lapsen äitiys ei ole ollenkaan samaa kuin tavallisen lapsen. Moni ei tajua mitä kaikkea siihen liittyy, ja kuinka raskasta se voi olla ja miten paljon poiketa terveen tai edes normaalisti nukkuvan lapsen kanssa olemisesta. Minulle ei ole kokemusta kuin yhdestä tällaisesta lapsesta, en yhtään ihmettele, jos on todella raskasta kun näitä on samaan aikaan kolme. Käyt nyt läpi sellaista vanhemmuutta, että todella harva joutuu sitä kokemaan eikä edes tajua olevan olemassa. Minä havahduin yhdenkin kanssa vasta lapsen ollessa parivuotias, että eihän se tuollaista normaaleiden lapsien kanssa ole. Mutta siitä on monille turha avautua, ei sitä tajua jos ei koe eikä varsinkaan halua tajuta.
Jaksamista ja voimia. Pyytäkää apuja kunnalta ja läheisiltä, jos et ole hakenyt, hae vertaistukea esim. monikko- ja allergiyhdistyksistä. Te todella tarvitsette sitä, ei tuo ole tavallista lapsiperheen elämää. Ei vaikka tietämättömät sanoisivat sinulle mitä.
Mutta tuo helpottaa kun lapset alkavat nukkumaan paremmin ja allergiat helpottavat, toivottavasti se tapahtuu jo pian.
Kukaan ei kai kiellä ettei tuollainen olisi rankkaa. Mutta kun on ihan pakko kysyä: Jos esikoinen valvottaa ja on moniallerginen tai vaikkapa erityislapsi, joka tukehtuu lattialla olevaan leivänmuruun, niin miksi ihmeessä siihen täytyy tehdä heti perään toinen? Ja jos se toinenkin osoittautuu samanlaiseksi tapaukseksi ja elämä on jo jaksamisen äärirajoilla, niin miksi siihen samaan syssyyn kolmas vaippaikäinen???? Mielestäni siinä tilanteessa ollaan hieman hakoteillä. Ap:n viittaamassa "velttoilu-gatessa" on mielestäni kysymys ihan eri asiasta.
Tuollaisessa mainitsemassasi tilanteessa arki on takuulla rankkaa - silti se on edelleen ihan oman kodin ja omien, omasta valinnasta syntyneiden lasten hoitamista ja huoltamista, ei velttoilua muttei työtäkään. Ja se on hyvin tilapäistä, häviävän pieni aika ihmiselämässä ja varsinkin lasten elämässä.
Tässä pätee vähän sama kuin noissa keskusteluissa siitä, millaista ja minkä suuruista sosiaaliturvaa pitäisi olla. Luulen, että suurin osa ihmisistä on valmis maksamaan ihmiselle, joka ilman omaa syytään on joutunut pulaan ja pyrkii siitä aktiivisesti pois, hakee apua mt-ongelmiin jne. jne. Mutta kun suuri osa tuen hakijoista on pelkkiä velttoilijoita, alkaa empatia karista valitettavasti kaikkia tuen hakijoita kohtaan noin yleisellä tasolla. Sama tässä: omat lapseni ovat vähän isompia jo, mutta muistan kyllä ne ajat, kun vauva vain huusi ja huusi ja huusi ja torkahteli vain välillä (oli silti ihan tavislapsi) ja olen valmis kokemaan empatiaa väsyneitä äitejä kohtaan. Mutta kun tieten tahtoen tehdään monta lasta pienillä ikäeroilla tietäen ihan hyvin, mitä tod.näk. on luvassa, niin en ymmärrä! Samaan aikaan nämä "kärsivät äidit" ovat viisastelleet meille meidän lastemme "isosta" neljän vuoden ikäerosta, ei kuulemma ole hyvä lapsille (ovat kuitenkin toisilleen tosi rakkaat). En ymmärrä.
Se, joka ehdotti töiden parempaa organisointia, kirjoitti minusta ihan hyvin. En ole itse mikään supertehokas, mutta pikku hiljaa olen tässä oppinut, mikä on oikeasti tärkeää ja mihin sitä ruutia kannattaa tuhlata.
Lattioiden jatkuvaa pesemistä perusteltiin sillä, että kun on vakavasti allergisia. No tuli mieleeni, että jos niitä vaarallisen allergisoivia aineksia ei kuitenkaan ole ihan lukuisia, voisiko ne ainekset äiti vaikka lusikoida suoraan lapsen suuhun niin, ettei niitä ole pitkin lattioita, ja onko niitä siis syötävä neljä kertaa päivässä? Siis voi olla että niitä on paljon ja on pakko syödä, mutta ehkä tuo syöttäminen helpottaisi asiaa? Siis tämä vain esimerkkinä. Ja kyllä, minäkin vain huuhtelen lasten mukit päivällä, maitokin esim. lähtee, kun heti huuhtelee, ja laitan koneeseen illalla. Näin olen vuosia tehnyt omillekin mukeilleni, en ole sairastunut. Jos lapsi on valtavan sottainen syömäri, minä ihan suosiolla syöttäisin edes likaisimmat osat, annan nokkamukin tms. Jostain porkkanan napostelusta ei esim. sotkua niin synny, ja siinä saa lapsi itsekin tekemistä. Ei kannata loputtomiin passata, mutta kyllä ne lapset oppivat syömään, vaikka joskus syöttäisikin. Ei kaikki mene lopullisesti pieleen, jos joskus lasta passaakin. En ole tosiaan juuri koskaan lasta kauttaaltaan pessyt ruokailun jälkeen, olen sellaiseen kai liian laiska, ja hyviä siistejä syöjiä on tullut.
Koululaiseni on innostunut harrastamaan jalkapalloa kavereiden kanssa ja noina mutaisina aikoina pesin ulkovaatteet kerran päivässä (jos olivat likaiset jo koulusta tullessa, pesin vasta illalla, jos oli vielä pelejä tiedossa) ja kyllä niistä pyykkiä tuli aika tavalla verrattuna pikkulapsen sisävaatteisiin. Pesen 1-2 koneellista pyykkiä päivässä, eikä se mielestäni ole iso urakka. Joillakin tuntuu pyykinpesu olevan megaurakka, kun kaikki päällihousutkin on vaihdettava yhtenään tai on niin söpöä, kun tyttönen vaihtelee vaatteita kahden tunnin välein ja ne on toki heti pestävä.
Meilläkin on harja ja rikkalapio kovassa käytössä eteisessä ja keittiössä. Imuroin likaisimmat tilat kaksi kertaa viikossa, mutta se ei pelkästään riittäisi, vaan eteisestä leviäisi hiekkaa ympäri asuntoa. Ulkoilun jälkeen sotkut harjaa parissa minuutissa, säästää lopulta aikaa tosi paljon.
Nämä ovat siis vain esimerkkejä, ja mikä toimii toisella, ei toimi toisella. Peräänkuulutan vain sitä ASENNETTA, että jokainen voi omasta elämäntyylistään löytää sitä tehostettavaa, jotta energiaa riittäisi niihin tärkeisiin asioihin, kuten vaikka lasten kanssa leikkimiseen.
Ja kannattaa aina muistaa, että vaikka oma elämäntilanne on vaikea, voi vaikeaa olla muillakin. Olen huomannut, että on joitain "ongelmaryhmiä", jotka ovat ikään kuin omineet tilan itselleen valittamisessa. Toki tunnen empatiaa lapsettomuudesta kärsiviä kohtaan, mutta kun on vastaan tullut tapauksia, joille toisten ihmisten sairastamiset, läheisten kuolemat ym. eivät ole mitään heidän Ison Surunsa rinnalla, on myötätunto laimentunut. Ja oikeasti esim. vauva voi olla tosi uuvuttava, vaikka olisi ihan tavis ja normaalisti kehittynyt. Ei meillä nukuttu mitään tuntien päiväunia, eikä se mielestäni kuitenkaan ihan tavatonta ole. Eli kannattaa aina yrittää avartaa omia näkökantoja.
Lopuksi vielä monen muunkin toteamus: kun saa unta palloon, alkaa elämäkin hymyillä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helpompaa on nyt kun saa käydä töissä ja sitä kotiarkea on vain muutama tunti päivässä viikonloppuja lukuunottamatta. Toki sekin vaikuttaa että lapset nukkuvat nyt jo ihan hyvin.
Helpompaa on nyt kun saa käydä töissä ja sitä kotiarkea on vain muutama tunti päivässä viikonloppuja lukuunottamatta. Toki sekin vaikuttaa että lapset nukkuvat nyt jo ihan hyvin.
ja niin on mieskin... Tää on tosi rankkaa aikaa :(
Kiitos sulle vastauksesta. Täytyy mennä varmaan nukkuu, et sais ees vähän lepoo
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset 1v ja 2v, ja paria tuntia pidempää pätkää ei ole tullut nukuttua yli kahteen vuoteen. Tiskikone vetää kaksi ja puoli kuormaa päivässä, pyykkiä tulee kahdesta kolmeen koneellista. Tämä siis jos lakanapyykkiä ei lasketa. Vessaankaan ei pääse rauhassa klo 7-17, eli silloin kun olen yksin lasten kanssa, jos edes pikaisesti pinkaisee sinne niin joku on heti päällään ja kauhea itku. Tai sitten ovi hakataan sisään. Kolmelle allergiselle laitetaan ruokaa kullekin omien menujensa mukaan, itse ehtii hädin tuskin edes syödä. Lattia pestään keittiön pöydän alta ja ympäriltä 4x päivässä.
Aina en jaksa tätä katrasta edes ulos raahata, kun nuo 1v:t on siellä kuralammikossa heti naamallaan. 2v haluaisi juosta ja pelata palloa, eikä nuo 1v:t viihdy enää rattaissa. Huudon ja itkun kanssa tullaan aina sisälle. Ja mennään nukkumaan. Ja herätään kesken unien. Oi tätä elämää.
Helpottaa todennäköisesti noin 7 vuoden kuluessa, ellei tule vakavia sairauksia tai lisää lapsia.
miten jollain on niin helppoo. olet 100% ajasta vastuussa ihmishengistä ilman ruoka- tai kahvitaukoja. tai no kyllähän siinä samalla syö kun lapsetkin, mutta koko ajanhan se on sitä syöttämistä ,vaipanvaihtoa, sotkujen siivoamista, lasten perässä juoksemista, leikitystä, pyykkäystä, ruuanlaittoa, ulkoilua lasten ehdoilla...joskus harvoin saattaa se yksinäinen kahvihetki olla jos kaikki lapset nukkuvat yhtäaikaa sattumoisin.
Totuus:
se helpottaa
vähän jahka lapset menee hoitoon ja sä rupeet muuta: opintoja/töitä... mieluiten isommat lapset nyt jo välillä päiväkotiin/kerhoon.
ja sit helpottaa lisää kun kasvavat koululaisiksi.
Sinnittelet päivän kerrallaan ja välillä otat itsellesi taukoja (just esim. isommat lapset kerhoon, hoitoon...)
olin niin loppu kotivuosina etten oikein edes muista. En tiedä miten oikeasti selvisin, säkin selviät!
mutta minusta kotiäitiaika oli elämäni parasta aikaa, tosin lapsia oli vain kaksi. 2v 4kk ja vasta syntynyt- 5v 4kk ja 3v.
mutta minusta kotiäitiaika oli elämäni parasta aikaa, tosin lapsia oli vain kaksi. 2v 4kk ja vasta syntynyt- 5v 4kk ja 3v.
ketään ei tarvinnut herättää kesken unien, kaikki muuttui kun menin töihin. Alkuun oli aina kiire ja riittämättömyys.
Ja siellä töissähän ei kenenkään tarvitse mitään tehdä, eiks niin?
Ja me jotka olemme töissä, emme ikinä ole olleet kotona lasten kanssa lorvailemassa, eiks niin?
No kuule tiedoksi äippyli, että itse olin kotona lasten kanssa kunne olivat 2-v, 4,5 v ja 7 v. Tosin silloinkin tein 2-3pv/vko töitä, mutta lapset hoidettiin kotona miehen kanssa työaikoja lomittaen. Ja todellakin, se kotona olo on LORVIMISTA, vaikka lapsilla oli harrastuksia, tehtiin retkiä, nähtiin kavereita jne. verrattuna työssäkäyntiin.