Lue keskustelun säännöt.
miten käsitellä se, että joutuu järkyttävän epäoikeudenmukaisuuden kohteeksi?
24.11.2012 |
miten toimia jos jatkuvasti joutuu läheisten ihmisten taholta (vanhemmat) todella räikeän ja törkeän epäoikeudenmukaisen kohtelun uhriksi. Siis että suositaan todella todella räikeästi, monin eri tavoin, toista osapuolta, ja toista väheksytään, dissataan ja jätetään ilman kokonaan tiettyjä asioita.
Ja pointtina se että kohtelu vain jatkuu ja jatkuu, vaikka siitä on pari kertaa sanottu, mikään ei siis muutu. Ja vielä epäoikeudenmukaisuutta harjoittavat itse väittävät kirkkain silmin "olevansa tasapuolisia".
Sen verran taustaa esimerkkinä että yhdelle sisarukselle on rakennettu ok-talo lahjaksi. Ja kaikki muukin aika, apu, tuki ja perintö menee tälle yhdelle. Samoin kiinnostus lapsenlapsista jne, vain yksi sisarus saa kaiken.
Laittaako välit poikki? Vai muuttaa omaa asennettaan? Ja miten voi pitää yhteyttä kun jokainen yhdessäolosekunti v***ttaa kuin pientä oravaa? Se on jo vuosien saatossa tullut ilmi että tämä väärintekevä osapuoli ei muutu. Ei vaikka puhuisi, keskustelisi, anoisi, rukoilisi, meno vaan jatkuu. Miten voi luovuttaa?
Kommentit (55)
Se asui lähellä vanhempia ja he olivat aina auttamassa, kun tarvetta oli. Rahallisesti tai vaikka lapsenhoidossa.
Itse olen ollut maailmalla jo vuosia, en ole saanut tai tarvinnut vanhempien apua milloinkaan. Jostakin syystä veli kuitenkin aina ajatteli niin, että olin se lellikki.
Olen ollut aina itsenäinen ja vahva, pärjännyt ilman vanhempia, veli taas tarvitsi aina jos jonkinlaista apua, mutta mikään kai ei riittänyt.
En osaa sanoa, mistä veljen tunne johtui, että olisin saanut apua enemmän, nyt hän on kuollut.
Joskus kun veli kävi meillä kylässä perheensä kanssa, mikään ei kelvannut, aina arvosteli sitä mitä sai. Oli kaikkeen minun tarjoamaan tyytymätön, vaikka olin valmistellut kaiken mahdollisen hänen perhettään ajatellen, en saanut edes yhtä kiitosta.
Jostakin syystä veljen elämä vaan oli sellaista, aina vain kaikki oli muka häntä vastaan :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vanhempiesi suhtautumiseen. Ilmeisesti kaikille muille osapuolille järjestelyt ovat ok? Sinuna olisin kuitenkin kaukaa viisas ja jos mahdollista, keräisin tulevaa pesänjakoa varten "kättä pidempää" eli todisteita (kopioita ostokuiteista tms.) siitä mitä sisaresi on saanut.
vanhempiesi suhtautumiseen. Ilmeisesti kaikille muille osapuolille järjestelyt ovat ok? Sinuna olisin kuitenkin kaukaa viisas ja jos mahdollista, keräisin tulevaa pesänjakoa varten "kättä pidempää" eli todisteita (kopioita ostokuiteista tms.) siitä mitä sisaresi on saanut.
joo katsoin just peiliin, näin siellä kiltin ja mukavan tyttären joka on aina tuottanut vain kunniaa vanhemmilleen ja normaaleille vanhemmille olisi ylpeyden aihe. Ja kuten sanoin niin sisaruksia on enemmän kuin minä ja tuo edunsaaja, kyseessä on kuvio jossa kaksi jää kokonaan ilman ja yksi saa kaiken. Joten sorry, nyt ei ole mikään "ap on v-mäinen akka"-juttu kyseessä. Kyseessä on narsistisen vanhemman harjoittama hajoita ja hallitse -vallankäyttö, ja mietin miten suhtautua.
Tuota "listausta" on kokeiltu jo sanallisesti eli yritetty puhua vanhemmille esimerkein mitä yksi on saanut ja muut eivät. Vanhemmat suuttuivat ja haukkuivat kiittämättömiksi kersoiksi joita ei olisi koskaan pitänyt synnyttää. Ei niiden kanssa voi puhua.
Perintö ei kiinnosta sinällään, mutta lastenlasten asema kylläkin (nyt kaksi sisarusta on ilman isovanhempia lapsilleen). Ja en nyt sanoisi ihan reiluksi sitäkään että yksi sisarus saa tuosta vaan lahjaksi yli 200 000 euron talon.
Joten peiliin katsottu, sieltä ei ratkaisua löydy.
oletko varma että asia on näin räikeä?
vanhempi on tahallisesti narsistinen ja harjoittaa tahallisesti hajoita ja hallitse -taktiikkaa.
Itse olen ajatellut että asia on enemmänkin niin, että vanhemat ovat niin heikkoja. He eivät kykene antamaan kaikille kaikkea samaa, ei riitä voimat eikä rahakaan, ja yksi lapsista on voimakas persoona ja jo lapsuudesta juontaa kuvio jossa yksi pyöritää vanhempiaan mennen tullen.
Ja olisi tosi tosi vaikea myöntää olevansa epäreilu ja huono vanhempi. Ja monen aikuisenkin mielestä se velvollisuus tasapuolisuuteen päättyy kun lapset ovat 18v. Ennen oli ihan ok antaa kaikki apu ja tuki ja raha ja aika sille pojalle, joka sai sen maatilan. Tätä piti muidenkin sisarusten tukea. Tätä yhtä. Ja silti vanhemmat sanoivat olevansa tasapuolisia.
(Miehen vanhemmat ovat rakentaneet yhdelle lapselle talon kun ensin purkivat vanhan. Kaiken lastenhoitoavun, ja muunkin taloudellisen tuen saa tämä mitä keksii pyytää ja vanhemmat kehuvat asialla, koska he kokevat näin olevansa tärkeitä ja aikaansaavia ja ahkeria. Mielestään ovat tasapuolisia.)
no kun ei ole mitään syytä, siis mitään mistä tietäisin (ja korostan edelleen että meitä sorsittuja sisaruksia on kaksi). Kuvio on vaan lapsena ollut jo sama että yksi sisarus, nuorimmainen (joka oli pitkän yrityksen tulos ja vanhempien unelmien täyttymys) on ollut suosikki.
Muut kaksi sisarusta ovat kaikkensa tehneet miellyttääkseen ja saadakseen edes vähän rakkautta, on pärjätty koulussa, harrastuksissa, opinnoissa... mutta lapsuuden asetelma on yhä sama, mikään ei ole muuttunut. Ajoittain jo lapsuudessa, mutta vielä vahvemmin aikuisena, on tullut tunne että vanhemmat tuntevat kahta muuta kohtaan jopa jotain vihaa, katkeruutta tai muuta, en osaa tarkemmin eritellä, mutta siis ärtyvät kaikista yhteydenotoista, puhuvat tiuskivaan sävyyn, eivät ole kiinnostuneita mitenkään elämästä jne.
No joo, kun tekee väärin jollekin ja tietää sen itsekin, (vaikka ei myönnäkään) niin ärsyttäähän se nähdä sitä henkilöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
He kun saavat tehdä rahoillaan ja ajallaan aivan mitä haluavat. Tuollaiset listaukset ja valittamiset eivät auta yhtään, vaan voivat pikemminkin tuoda mielihyvää sellaiselle ihmiselle, jolla on tarkoituskin loukata.
Perinnönjaossa käsittääkseni otetaan huomioon se, että yksi sisaruksista on jo saanut talon vanhempien eläessä. Mitä tulee lastenlasten ja isovanhempien väliseen suhteeseen: senkin voi laittaa jäähylle.
Myös minun vanhemmat ovat maksaneet yhden sisarukseni talon (olivat takaajina), minkä vuoksi mitään perintöä ei ole tulossa. Vanhemmat asuvat takauksen vuoksi itse vuokralla. En ole koskaan ollut tästä katkera, toivon vain että vanhempani saisivat nauttia elämästään. Olen sanonut, että käyttävät nyt kaikki rahansa siihen, että viimeiset vuodet ovat heille itselleen mukavat.
Tämä taitaa olla eri asia, koska vanhemmat eivät tarkoituksellla varmaankaan suosineet yhtä alkaessaan takaajaksi. Tuskin oli tarkoitus siis maksaa tätä taloa tai rakentaa.
Etkö tule omillasi toimeen? Miksi jonkun pitäisi tukea sinua? En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka elävän tulevan perinnön toivossa. Jokainen on oman onnensa seppä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eri olosuhteet, mutta tosiaan yksi sisarus kahmi parhaansa mukaan vanhempien omaisuutta ja resursseja omaan käyttöönsä, eikä mikään puhuminen tai sanominen auttanut, sai vaan aikaan raivoamista niin vanhempien kuin tämän sisaruksen osalta.
Laitoin välit poikki sisarukseen kokonaan, nykyään hän kuulemma ihmettelee että miten olen muuttunut niin ylpeäksi, ettei edes kelpaa olla yhteydessä. Vanhempia näen joskus, mutta paljon vähemmän kuin aiemmin.
Harmittaa paljon, mutta toisaalta keskimääräinen olotila on parantunut, kun tämä tilanne sisaruksen kanssa ei enää ole niin usein mielessä ja voin keskittyä omaan elämääni.
ja vastaavasti tyttärelle esitettiin siinä samassa vanhempien laatima lista niistä kerroista, jolloin tytär oli heitä loukannut. Siellä muistutettiin mieleen se, miten tyttären renttu poikaystävä romutti tyttöystävän isän auton eikä koskaan korvannut sitä (eikä tyttökään, joka oli antanut auton humalaiselle), pohdittiin tyttärelle tehtyä kahta aborttia, jotka loukkasivat uskonnollista äitiä, muistutettiin mieleen se, miten tyttärelle oli annettu rahaa, mutta tämä ei sitä halunnut muistaa (todistanija esim. isoäiti ja eno) jne.
Se oli aika nolo tilanne tyttären kannalta.
Höpsistä. Kaikki lapset loukkaavat vanhempiaan ja tekevät virheitä. Tällainen vanhempien tekemä lista yhdestä lapsestaan vain todistaa, että jostain syystä vanhemmilla on yhtä vastaan jotain hampankolossa. Toisten virheitä ei nähdä tai niistä ei välitetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koska pidän hänestä todella paljon, ja koska tilanne ei johdu siitä että hän jotenkin manipuloisi vanhempiamme antamaan hänelle kaikenlaista. Rakastan häntä enkä halua huonoja välejä hänen kanssaan, vaikka vanhempamme ovatkin niin raivostuttavia että heitä ei juuri tulisi ikävä vaikkei koskaan enää nähtäisi.
Jos itse saisin enemmän kuin sisarus niin en minä pystyisi katsoa itseäni peiliin.
Joten en voi hyväksyä myöskään ihmistä joka suostuu ottamaan enemmän.
On siis mahdollista että tämä on opittu malli mutta SILTI edelleen mietin sitä että onko lapsella oikeus tulla reilusti kohdelluksi? Miksi vanhemmat saavat jatkaa tuota epäreiluuttaan ja "uhrin" pitää sopeutua? Miksi minun pitää tehdä kaikki muutokset ja vanhempani vain saavat jatkaa menoaan entiseen malliin?t.ap
Lyhyesti siksi, että vanhempiisi et voi vaikuttaa, vain itseesi voit. Ei ole mitään elämän reiluustuomioistuinta, johon valittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on kysytty, miksi roikkuu epäoikeudenmukaisissa vanhemmissa, on puhuttu kateudesta ja ahneudesta. Itse uskon, että jos tilanne on todella vaikea, niin se on seurausta parinkin sukupolven takaa. Esimerkiksi minä voin ihan sukupuuta katsomalla havaita, että "maaseudulta pois lähteneille käy huonosti". Eli perinnön sijasta sataa vihaa joka kanavaa pitkin.
Aikuinen lapsi roikkuu vanhemmassa, kun ei voi luopua toiveesta, että joskus "saisi edes jotain". Sitä ei voi ymmärtää, jos on saanut hoivaa kipeänä, hyväksyvän silmäyksen tai tukea omaan olotilaan. Mutta kun vanhempi ei ole kertaakaan edes soittanut ambulanssia... Sitä roikkuu toiveessa vanhemman huutaessa kamaluuksia - vaikka "lapsi" olisikin muulloin ihan järkevä.
Minä olen katkaissut ihan hiljattain välit. Todennäköisesti siskoni kertoo muille, että syynä on se, että "tasajako" tarkoitti minulle puoli hehtaaria huonointa tonttialuetta ja hänelle 11 hehtaaria parasta aluetta. Eli syyttänee kateutta. Mutta ei, en minä siksi. Minulle olisi riittänyt moninkertaisesti pienempi asia kuin puoli hehtaaria maata. Mutta juuri se pieni on liikaa.
Miten roikkumisesta voisi päästä eroon? Se on tärkeä kysymys niin ap:lle kuin minullekin. Ei edes se auta, että ymmärtää. Äitini ja isäni elivät parasta aikaa, kun sisareni syntyi. Kun minä synnyin kuutisen vuotta myöhemmin, molemmat olivat epäonnistuneet yrityksessään irtautua vaikeasta lapsuudestaan. Isä oli sairastunut ja äiti menettänyt otteensa omille vanhemmilleen. Isän koti hylkäsi isän tuen tarpeet. Näin minusta tuli sairaana vauvana isän tarpeiden täyttäjä ja äidin vihan kohde. Ok, myötätuntoa heille. Mutta minkä hinnan minä maksoin? Niin, totuus on, että "vauvan huuto syliin" ei lopu, jos ei sitä syliä tule.
Ehkä tämä auttaa ymmärtämään "roikkuvaa ihmistä". Kateus ja viha lähtevät usein siitä, että perheessä on "puolueet" (esim. äiti ja esikoinen, isä ja kuopus) ja nämä sitten kamppailevat keskenään. Neljän erilaisen ihmisen sijasta on kaksi puoluetta. Sille lapselle käy paremmin, joka on terveemmän aikuisen joukkuessa.
Sairaamman vanhemman puoluejäsen
Ap, ajattele mitä ajattelisit sellaisista ihmisistä jotka kohtelisivat jotakuta epäoikeudenmukaisesti mutta jotka eivät olisi vanhempiasi. Alentuisitko olemaan heidän kanssaan tekemisissä? Tässä on nyt kysymys siitä mikä sinusta on oikein ja mitä sinä hyväksyt tai et hyväksy. Minkälaiselle vanhemmuudella sinä haluat antaa tukesi? Jos siedät vanhempiesi epäoikeudemukaisuutta, niin luultavasti tulet itsekin kohtelemaan lapsiasi epäoikeudenmukaisesti. Mikset tulisi koska olethan sen jo jotenkin selitetellyt itsellesi parhain päin vanhempiesi kohdalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos sua perintö huolestuttaa, niin lakiosan saat joka tapauksessa mutta muuhun sun vanhempia ei voida velvoittaa.
Lakiosa on moraalisesti väärin. Kyllä vainajan opitää saada itse päättää kuka hänet perii
kiitos todellakin, sinun vastauksesi oli ekoja oikeita kunnon vastauksia, eikä sellaisia "lopeta kateellinen ruikutus" tai "miksi roikut noissa vanhemmissasi". Eli siis tavallaan tiedostan itsekin että kyse on tunteesta. Mutta tässä on silti se näkökulma, että lapsena vanhempani olivat todella tarkkoja että kaikki menee tasan ja oikeudenmukaisesti, siis HEIDÄN osaltaan. Ei koskenut meitä lapsia tietenkään, meitä kohdeltiin eriarvoisesti, mutta tavallaan lapsuudenkodista tuli se näkökulma että vääryys on vääryyttä ja siitä on oikeus olla katkera (siis vanhempanikin aina "vihasivat" heitä mahdollisesti väärinkohdellutta osapuolta).
On siis mahdollista että tämä on opittu malli mutta SILTI edelleen mietin sitä että onko lapsella oikeus tulla reilusti kohdelluksi? Miksi vanhemmat saavat jatkaa tuota epäreiluuttaan ja "uhrin" pitää sopeutua? Miksi minun pitää tehdä kaikki muutokset ja vanhempani vain saavat jatkaa menoaan entiseen malliin?
Hm, en oikein nyt osannut ilmaista tarkasti mitä tarkoitin mutta vähän siis sinnepäin että koulukiusaaja senkun kiusaa, ja kaikki toimenpiteet tilanteen korjaamiseksi jäävät kiusatun taakaksi ja kiusatun harteille, ja kukaan ei mitenkään rankaise kiusaajaa.
Ymmärrän toki senkin että tästä pitäisi päästä yli jos haluaa olla onnellinen. Tällaisenaan asia suututtaa, v***ttaa, kiukuttaa, harmittaa ihan päivittäin, asia on aina mielessä. Ja toistan vielä kertaalleen että kyse ei ole kateudesta (en haluaisi siis tuon lellilapsen tilalle tai asemaan missään tapauksessa) vaan kyse on hylätyksi ja sivuutetuksi tulemisesta.
Onko sinulla jotain hyvää kirjaa mielessäsi mitä voisin lukea? Terpaiaan pääsy on vaikeaa juuri nyt koska olen kotona, ja meillä ei ole ketään kuka voisi lapsia vahtia (ne isovanhemmat kun ei osallistu elämäämmme mitenkään...) ja terapia-ajat ovat yleensä päiväaikoja, toki ehkä etsimällä löytyisi iltaterapeuttikin.
En kyllä ymmärrä sitäkään miten ikinä voin antaa vanhemmilleni ANTEEKSI. Heidän tekonsa - siis vuosikymmenten ajan - ovat olleet niin törkeitä, epäoikeudenmukaisia ja järkkyjä, ihan oikeasti uskon että lähes jokainen muu olisi jo laittanut välit poikki tuollaisiin törkeisiin moukkiin.
Mutta kiitos 38 erinomaisista näkökulmista, paljon pohdittavaa!
t.ap