miten käsitellä se, että joutuu järkyttävän epäoikeudenmukaisuuden kohteeksi?

Kaikessa ja pärjäätte hyvin ja tää nuorimmainen on ns. Autettava, sellanen vähän säälittävä reppana...



Jos he ajattelevat että se ei raukka tuo koskaan pärjäämään ilman vanhempiesi apua ja te kaksi muuta pärjäätte paremmin kuin hyvin?



Mun vanhempani ovat aina suosineet meistä kolmesta nuorinta ja vanhinta ja voitte varmaan uskoa että minä olen se keskimmäinen :(

Asumme kaikki kolme lasta samalla paikkakunnalla ja jos vanhempamme tulevat tänne joskus vierailulle (asuvat 1000km päässä) majoittuvat he useimmiten joko esikoisen tai kuopuksen luona, meillä käyvät nopeasti kylässä. Pari kertaa on jopa käynyt niin ettei minulle ole edes kerrottu että täällä ovat kylässä, ovat sitten vain nopeasti tulleet piipahtaan ....



Mulla on neljä pientä lasta jotka oikeinkin mielellään tapaisivat noita isovanhempia, mutta isovanhemmat tapaavat mieluummin siskoni isoja lapsia tai veljeni lemmikkiä :(



Lisäyksenä vielä että minun lapsiani syntymäpäiviä ei muisteta, mutta siskoni lapsille muistetaan aina soittaa, laittaa kortti ja tilille rahaa.... Tänä vuonna unohtivat myös minun synttärini, mutta veljeni vaimolle postitettiin oikein lahjakin :(



Itše olen keksinyt syyksi ainoastaan sen että meillä menee ns. Hyvin ja sisarukseni ovat ns. Pienituloisia duunareita. Itse en enää jaksa olla se joka soittelee ja pyytää käymään ja ajelee jos voitais mennä kylään mummolaan, se kun ei oiken koskaan tunnu onnistuvan.

Tällä hetkellä on tilanne jolloin olen jutellut viimeksi äitini kanssa keväällä puhelimessa. Syksyllä häneltä tuli tekstiviesti jossa hän kysyi veljeni osoitetta koska halusi postittaa syntymäpäivälahjan, vastasin että minulla ei ole osoitetta. Kaksi viikkoa myöhemmin kun minulla oli synttärit hän onnitteli minua viimetipassa Facebookin kautta :(

se joka saa eniten on tyytyväinen tilanteeseen. Ei halua nähdä toisten pahaa mieltä, vetoaa vain siihen että onhan tämä ok kun se on "vanhempien tahto". Ja onhan se tavallaan totta se perustelu, vanhempien tahtohan se on :(

Tiedän pariskunnan, jolla on kaksi lasta. Lapsia on aina kohdeltu juuri samaan tapaan epäoikeudenmukaisesti, toinen on saanut kaiken ja toista on syrjitty. Nyt vanhemmat ovat kuolleet ja heiltä jäi perinnöksi kaksi taloa. Talot ovat samassa kaupungissa ja melkein saman arvoisiakin. Lisäksi toinen lapsista pitää enemmän toisesta talosta ja toinen puolestaan juuri siitä toisesta. Kaltoin kohdeltu lapsi ei oleta saavansa mitään tasoitusta tai ylimääräistä perintöä siksi, että vanhemmat elinaikanaan suosivat toista lasta. Luulisi siis perinnön jakamisen olevan harvinaisen helppoa.

Mutta tuo hemmoteltu lapsipa ei voi sietää sitä, että toinen saisi perintöä yhtä paljon kuin hän! Ilmeisesti hän on lapsesta lähtien kasvanut uskomaan, että hänen kuuluu aina saada enemmän kuin tämä toinen - niinhän vanhemmat ovat johdonmukaisesti toimineetkin. Ja edes nyt aikuisena tämä ihminen ei kykene näkemään sisarustaan itsensä kanssa tasavertaisena ihmisenä. Hän on palkannut kovapalkkaisen juristin etsimään kaikenlaisia porsaanreikiä laista ja keksimään keinoja, miten kaltoin kohdellulta sisarukselta voisi saada nyhdettyä mahdollisimman suuren määrän rahaa erilaisten täysin keksittyjen "vahingonkorvausten" jne. muodossa.

Kaltoin kohdeltu sisarus ei ole tehnyt mitään sellaista, joka oikeuttaisi tällaisen kohtelun. Päin vastoin, hän on aina hoitanut enemmän kuin puolet kaikista yhteistä vastuunottoa vaativista asioista, ja hoitanut ne hyvin.

Tuo tilanne on aivan uskomatonta sivustaseurattavaa! Toivottavasti oma sisaresi ei joudu tällaiseen mielenhäiriöön kun perintöä aletaan jakaa, mutta ehkä kannattaisi jo etukäteen henkisesti varautua siihen, että näinkin voi käydä.

Tsemppiä sinulle.

Jo ihan omien lasten vuoksikin. Ja kokemusta on. Tosin kannattaa olla myös varma, että asiat pitävät paikkaana. Meillä on käynyt niin, että miehen sisaruksista yksi oli muille sukulaisille väittänyt, että miehen isä on antanut rahaa meille taloa varten ja ostanut auton. No tosiasia kuitenkin on, että ollaan tuo talo hankittu ihan itse ja kukaan ei ole edes takaamassa lainaamme ja auton olen kyllä minä kaupasta ostanut ja maksan osareita joka kuukausi omasta palkkapussistani. Tämä miehen sisar ei edes ole paljoa meidän kanssa tekemisissä, mutta tuntuu tietävän asiamme paremmin kuin me itse.

Tosin miehen isä kyllä osaa myös tuon epätasa-arvoisuuden rahanjaossa, siksi mieheni ei huoli häneltä taloudellista apua. On muutenkin ottanut etäisyyttä niin ko. sisareen kuin isäänsä. Narsistin lähellä ei vaan voi olla, jos aikoo itse pysyä psyykkisesti terveenä.

Miksi elät noin?



Voit koska tahansa lopettaa kaiken yhteydenpidon vanhempiisi tai kehen tahansa ilman mitään selittelyjä.



Jos kyseessä on todella narsisti, niin mikään muu ei häntä riivaa niin paljon kuin se, että lopetat anomisen, rukoilemisen, vetoamisen jne. ja ryhdyt tyynesti elämään omaa elämääsi selittelemättä sen enempää valintojasi kuin tekemisiäsi.



Päästä irti, anna olla. Pidä kohteliaat välit, mutta tavata ei tarvitse eikä suostua yhtään mihinkään pyydettyyn. Jos jo olet menettänyt kaiken, älä jää menetyksen raunioille vaan jatka matkaasi. Narsisti ei tätä kestä, mutta sinulle se on ainoa tie.



Tärkeintä on se, että kun päätät lopettaa yhteydenpidon, niin tästä päätöksestä et lipsu missään nimessä. Jos haluavat tulla lapsesi synttäreille, kiellät napakasti mutta ysävällisesti. Muista, että pieninkin myönnytys johtaa vain pahaan mieleen.

Sen voi ihan konkreettisesti ravistaa pois hartioilta. Kirjoita kirjallinen luettelo. Kirjaa kaikki. Laita esimerkkejä. Muista olla rehellinen. Tämän annat heille ja ilmoitat mielellään koko suvun kuullen, että olet pettynyt heihin vanhempina ja isovanhempina etkä aio pitää enää yhteyttä. Ilmoitat asian selvästi ja tyynesti. Kerrot lyhyesti, että he kohtelevat lapsiaan ja lastenlapsiaan epäreilusti, että olet koko lapsuutesi ja nuoruutesi kärsinyt asiasta ja ulkopuolisten suosituksesta päättänyt lopettaa asian tähän, jotta lastenlapset eivät joudu kärsimään noin pahasti epäonnistuneista vanhemmista/isovanhemmista. Sitten vain painut tiehesi. Sitä he kai vain odottavatkin. Tämän jälkeen on tärkeää, että korjaat rauhallisesti ja fiksusti kaikki vanhempiesi sukulasiten korviin kertomat vääristelmät. Toteat, ettet ole ahne etkä halua perintöä vaan eniten satuttaa, ettei sitä aikaa ja halua osallistua teidän elämäänne ole. Toki varmasti omakotitalojen ostamisetkin kirpaisevat. Jokainen normaali lapsi miettii, miksi yksi saa ja muut ei.

omat faktansa, ei sitä, että sisko sai enemmän, jos tästä ei itsellä ole kirjallista dokumenttia. Aika äkkiä kun vanhemmat ja sisko voivat suvun kuullen ilmoittaa, että olet väärässä, koska mitään tuollaista ei ole tapahtunut ja sinä olet sen keksinyt. Voi jopa olla niin, että muu suku tietää siskon voittaneen lotoss tms. maksaneen sillä tavalla talonsa. Silloin sinua todella pidetään kateellisena ja mielenvikaisena sisaruksena.

no sen verran kommentoin että kyllä se siskon taloprojekti on kaikkien tiedossa, suvunkin, kun vanhemmat sen rakennuttavat ja maksavat, ihan ovat avoimesti myöntäneet että lahjaksi antavat. Muut sukulaiset sitten ehkä olettavat että loput lapset saavat jotain muuta vastaavaa lahjaa (no ei todellakaan saada!), sillä tuskin kukaan normaali vanhempi noin toimisi.



Tuo yksi viesti oli ihan aiheellinen, eli miksi roikut noissa ihmisissä... kai olen vain jotenkin "pakotettu" jollain tavalla siksi että lapsilla kuuluu olla isovanhemmat ja siksi ei voi isovanhempia kokonaan sulkea pois, vaikka siis vain pahaa mieltä aiheuttavat. En oikein osaa selittää selkeästi mitä tarkoitan, mutta siis vähän niinkuin "kuuluu" olla isovanhemmat, vaikka sitten hampaat irvessä.



Nuo listat ja luettelot sun muut eivät siis toimi, kokeiltu on ja siitä vain haukuttiin minut kiittämättömäksi kun en ymmärrä arvostaa sitä että "kaikki on minulle annettu". No ei todellakaan ole mutta mitä tuollaiseenkaan marttyyrivastineeseen voi väittää vastaan, kun vanhemmat väittävät kivenkovaan että ovat oikeudenmukaisia. "oikeudenmukaisuutta" on siis se että yhdelle lapsesta maksettiin opinnot (muut ottivat lainaa, yksi sai joka kuukausi raha-apua), ostettu autoja useampikin, annettu isoja lahjoituksia, annettu ennakkoperintöä, nyt tehdään talo ja ties vaikka mitä kaikkea, en ole edes kaikesta selvillä.



Moni jotenkin ajatteli että se raha ja perintö on se kalvavin asia tässä, mutta mulle se ei ole sitä, vaan se että noin vaan voidaan osa lapsista sivuuttaa. Siis ei viitsitä pitää yhteyttä, osoittaa mielenkiintoa, käydä kylässä, pitää yhteyttä lapsenlapsiin, vaan ainoastaan yksi omista lapsista on se kelle annetaan kaikki aika ja raha. Eli siis sanalla kiteyttäen ongelmani on se että olen HYLÄTTY.



Ja joo, totta, pitää lopettaa roikkuminen. Mietin nyt vaan että miten sen teen, ja pitääkö siitä jotenkin ilmoittaa vai vain jäädyttää yhteydenpito vähitellen.

Ja joo, totta, pitää lopettaa roikkuminen. Mietin nyt vaan että miten sen teen, ja pitääkö siitä jotenkin ilmoittaa vai vain jäädyttää yhteydenpito vähitellen.

...ja täydentäisin sitä ajan kanssa sitä mukaa kun tulee asioita mieleen.

Yhteydenpidon ihan vaan lopettaisin heti. Eli en enää soittaisi, menisi kylään tai mitenkään muutenkaan olisi yhteydessä vanhempiin. Sitten jos jossakin vaiheessa sieltä tulisi kyselyä, että mitäs nyt on tekeillä, niin laittaisin vaikka postitse sen listan heille ja lyhyen maininnan, että et jaksa enää olla yhteydessä ihmisiin, jotka eivät voi rehellisesti myöntää että listalta näkyvä tilanne on epäreilu. Siis lista kehiin vain, jos vanhempasi itse ihmettelevät miksi et ole enää yhteydessä. Se on ainoa tilanne, jossa on toivoa että he oikeasti ottavat tuon tiedon myös vastaan.

Ja joo, totta, pitää lopettaa roikkuminen. Mietin nyt vaan että miten sen teen, ja pitääkö siitä jotenkin ilmoittaa vai vain jäädyttää yhteydenpito vähitellen.

...ja täydentäisin sitä ajan kanssa sitä mukaa kun tulee asioita mieleen. Yhteydenpidon ihan vaan lopettaisin heti. Eli en enää soittaisi, menisi kylään tai mitenkään muutenkaan olisi yhteydessä vanhempiin. Sitten jos jossakin vaiheessa sieltä tulisi kyselyä, että mitäs nyt on tekeillä, niin laittaisin vaikka postitse sen listan heille ja lyhyen maininnan, että et jaksa enää olla yhteydessä ihmisiin, jotka eivät voi rehellisesti myöntää että listalta näkyvä tilanne on epäreilu. Siis lista kehiin vain, jos vanhempasi itse ihmettelevät miksi et ole enää yhteydessä. Se on ainoa tilanne, jossa on toivoa että he oikeasti ottavat tuon tiedon myös vastaan.

joten sitä on helppo käyttää ap:ta vastaan. Epäreiluus kun on koettu asia, ei ehdoton fakta. Lisäksi se pitää perustua todellisuuteen eikä huhupuheisiin eli listalla ei voi olla, että veli sai 30 000 e, me emme mitään, jos ei kykene osoittamaan, että veli sen sai. Jos nimittäin väittää yhdenkin perättömän jutun, menettää koko lista merkityksensä ja siitä tulee sukulaisillekin näytettävä "kateuslista", jolla osoitetaan sinun epäreiluutesi.

joo, tuota on vaikea näyttää toteen, esim siis että me muut jouduimme itse maksamaan yliopisto-opinnot lainalla ja osa-aikatyötä tehden, mutta yksi lapsi sai vanhempien maksaman vuokra-asunnon ja sen lisäksi vielä useamman sata euroa pelirahaa. Eli siis 1000e edestä viidenvuoden ajan. mutta kun minulla ei ole siitä mitään tiliotteita, asia on vain kuultu. Ja vanhemmat väittää että "kaikkia on tuettu opinnoissa yhtä paljon".



Ongelma siis on ennemmin se, että vaikka mitä ikinä listalle laittaisikin, niin vanhemmat vain väittää vastaan että ei pidä paikkaansa, kaikkia on kohdeltu samoin. Siis vaikkei ole, siis vaikka se lukisi miten paperissa, mutta ei ne sitä tietoa ole valmiita ottamaan vastaan tai hyväksymään. Sillä mitätöinnillä ne oikeuttaa sen epäoikeudenmukaisuutensa.



No enivei, yhteydenpidon lakkautus siis aloitettu, mutta veikkaan että menee toista vuotta ennenkuin kukaan sanoo mitään, sillä muutenkin asia on aina mennyt niin että vanhemmat soittaa ehkä kerran vuodessa, muut yhteydenotot ovat olleet minun tekemiäni. Todennäköisesti mikään ei sinällään muutu, eli vanhemmat yhä siirtävät omaisuutensa ja aikansa yhdelle lapselleen, mutta ehkä tämä ei enää HARMITA niin paljon kun en itse ole siitä kuulemassa ja näkemässä.



Mutta laitoin kuitenkin listalle nyt sellaiset asiat itseni tiedoksi, että joskus aikanaan sitten muistan ne. Eli esim autot, talot jne joista voi etsiä sitten omistusdokumentaatiota tai muuta. Vanhempieni elinaikana tätä tilannetta ei saa muutettua, mutta katsotaan sitten miten homma etenee kun aika jättää.



Kiitos vastauksista!

joo, tuota on vaikea näyttää toteen, esim siis että me muut jouduimme itse maksamaan yliopisto-opinnot lainalla ja osa-aikatyötä tehden, mutta yksi lapsi sai vanhempien maksaman vuokra-asunnon ja sen lisäksi vielä useamman sata euroa pelirahaa. Eli siis 1000e edestä viidenvuoden ajan. mutta kun minulla ei ole siitä mitään tiliotteita, asia on vain kuultu. Ja vanhemmat väittää että "kaikkia on tuettu opinnoissa yhtä paljon".

No mistä tämä asia on kuultu? Siltä suosikkisiskoltako?

Voisitko lähettää hänelle vaikkapa sähköpostia ja kysyä vielä uudemman kerran, oletko tosiaan ymmärtänyt oikein että näin oli? Perusteluna että haluat saada tietää totuuden, jotta voisit hyväksyä asian ja jättää sen taaksesi. Jos saat siskolta meilissä vastauksen, että näin oli, voit vaikka tulostaa sen ja liittää tuohon listaan. Jos asiasta tulee joskus vanhempiesi kanssa vielä puhetta, näytä tuo meili ja kysy, mitä vastaavaa he ovat sinulle maksaneet kun kerran väittävät että kaikkia on autettu yhtä paljon.

paitsi etten ole edes yrittänyt puhua asiasta vanhemmilleni tai sisarukselleni. En halua pilata suhteitani jälkimmäiseen, ja ensinmainuttujen kanssa yritän puhua ylipäänsä niin vähän kuin mahdollista yleisen kohteliaisuuden puitteissa.



Mä olen siis omalta osaltani tosiaan "hyväksynyt" tilanteen. En nyt ihan niin pitkälti hyväksynyt etteikö se minua harmittaisi, mutta sen verran kuitenkin etten ajattele asiaa erityisen paljon enkä tunne mitään katkeruutta sisarustani kohtaan, ainoastaan vanhempiani. Kärsin tilanteesta vain silloin kun on niitä suht harvoja hetkiä kun joudun olemaan vanhempieni seurassa, muuten olen todennut että heitä en voi muuttaa, eikä mun omaa elämänlaatuani paranna jos koko ajan murehdin sitä mitä muut saavat ja minä en.

Kaikessa ja pärjäätte hyvin ja tää nuorimmainen on ns. Autettava, sellanen vähän säälittävä reppana...

Jos he ajattelevat että se ei raukka tuo koskaan pärjäämään ilman vanhempiesi apua ja te kaksi muuta pärjäätte paremmin kuin hyvin?

Vanhemmat ovat suosineet nuorempaa veljeäni (ei tosin noin räikeästi kuin ap:n tapauksessa), mutta eivät myönnä sitä jos asia tulee puheeksi.

Kummallekin meistä vanhemmat antoivat pesämunan oman asunnon ostoon. Aikanaan minä muutin yhteen mieheni kanssa isompaan asuntoon, jota remontoimme mieleiseksemme. Veljeni on edelleen poikamies, mutta halusi silti uuden, isomman kämpän ja siihen täysremontin. Vanhempani ostivat asunnon hänelle ja maksoivat vielä remontinkin! Eikä veljeni tietääkseni maksa ainakaan mitään markkinahintaista vuokraa siellä asumisestaan. Hän sai myös lahjaksi vanhempieni kalliin auton, kun he ostivat itselleen uuden. Sitä ei kuulemma pidä laskea taloudelliseksi tueksi, koska veli ei olisi itse tuota autoa halunnut (!?). Toisaalta veli ei voisi autottomana käydä töissään, joten joku auto hänen olisi ollut pakko haluta.

Toisaalta veljeni on auttanut vanhempiamme minua enemmän esim. heidän omassa taloprojektissaan, joten tavallaan ymmärrän ja hyväksyn että häntä suositaan. Ainoastaan se sieppaa, että vanhempani kirkkain silmin väittävät auttaneensa meitä molempia taloudellisesti saman verran.

miten toimia jos jatkuvasti joutuu läheisten ihmisten taholta (vanhemmat) todella räikeän ja törkeän epäoikeudenmukaisen kohtelun uhriksi. Siis että suositaan todella todella räikeästi, monin eri tavoin, toista osapuolta, ja toista väheksytään, dissataan ja jätetään ilman kokonaan tiettyjä asioita.

Ja pointtina se että kohtelu vain jatkuu ja jatkuu, vaikka siitä on pari kertaa sanottu, mikään ei siis muutu. Ja vielä epäoikeudenmukaisuutta harjoittavat itse väittävät kirkkain silmin "olevansa tasapuolisia".

Sen verran taustaa esimerkkinä että yhdelle sisarukselle on rakennettu ok-talo lahjaksi. Ja kaikki muukin aika, apu, tuki ja perintö menee tälle yhdelle. Samoin kiinnostus lapsenlapsista jne, vain yksi sisarus saa kaiken.

Laittaako välit poikki? Vai muuttaa omaa asennettaan? Ja miten voi pitää yhteyttä kun jokainen yhdessäolosekunti v***ttaa kuin pientä oravaa? Se on jo vuosien saatossa tullut ilmi että tämä väärintekevä osapuoli ei muutu. Ei vaikka puhuisi, keskustelisi, anoisi, rukoilisi, meno vaan jatkuu. Miten voi luovuttaa?

Ennen kuin luen muiden vastauksia ollenkaan, niin tulee ensimmäisenä mieleen, että tämä lienee väärä palsta kysyä tällaista asiaa.

Koska vaikka aloituksesta tulee ilmi että olet itse ihan normaali ihminen ja vanhempasi suosivat sisartasi kybällä ja joka ainoaa ihmistä vituttaisi ja saisikin vituttaa, ja mikään aloituksessa ei viittaa siihen, että sinussa olisi mitään vikaa, pelkästää vanhemmissasi, niin täällä on niitä, joiden elämäntehtävät ja nautinto on käydä kimppuun, kun joku on jo uhri.

Oli se sitten niin että jonkun lasta syrjitään ja jätetään synttäreiltä pois tai tällainen tapaus kuten sinun tai oli sitten joku kärsimässä perheväkivaltaa, kokenut raiskauksen, omien vanhempien taholta väkivaltaa, jne niin ain atulee irvileukoja purkamaan pahaa oloaan, ja selittämään miten se on SINUN OMA SYY.

Joten . En osaa vastata. Mutta lukematta aloituksia mietin että tääältä et saa sitä vastausta.

tosin täällä on fiksujakin tyyppejä.

paitsi etten ole edes yrittänyt puhua asiasta vanhemmilleni tai sisarukselleni. En halua pilata suhteitani jälkimmäiseen, ja ensinmainuttujen kanssa yritän puhua ylipäänsä niin vähän kuin mahdollista yleisen kohteliaisuuden puitteissa.

Mä olen siis omalta osaltani tosiaan "hyväksynyt" tilanteen. En nyt ihan niin pitkälti hyväksynyt etteikö se minua harmittaisi, mutta sen verran kuitenkin etten ajattele asiaa erityisen paljon enkä tunne mitään katkeruutta sisarustani kohtaan, ainoastaan vanhempiani. Kärsin tilanteesta vain silloin kun on niitä suht harvoja hetkiä kun joudun olemaan vanhempieni seurassa, muuten olen todennut että heitä en voi muuttaa, eikä mun omaa elämänlaatuani paranna jos koko ajan murehdin sitä mitä muut saavat ja minä en.

Miten pystyt tuohon? Jos itse saisin enemmän kuin sisarus niin en minä pystyisi katsoa itseäni peiliin.

Joten en voi hyväksyä myöskään ihmistä joka suostuu ottamaan enemmän.

Suuttumuksesi on täysin oikeutettua, mutta se ei johda sinua mihinkään hyvään. Sinun tulisi nyt opetella purkamaan vihasi niin, ettet aiheuta vahinkoa lapsillesi tai muille, joista oikeasti välität. Ratkaisukeskeisiä toimintatapoja käyttävä terapeutti hoitaisi asian kanssasi nopeasti, mutta jos sinulla ei ole tähän rahaa tai halua, etsi vaikka kirjastosta opastusta eteenpäin. On olemassa ihan helppoja harjoituksia, joiden avulla voi "neutraloida" muistonsa niin, etteivät niihin liittyvät tunteet tule enää jatkuvasti häiritsemään.



Tavoitteena on, ettei vanhempiesi käytös enää herätä eloon myös vanhoja epäoikeudenmukaisuuden tunteita. Sen jälkeen voit itse päättää, pystytkö olemaan heihin yhteydessä tässä hetkessä vai et.



Olen itse joutunut massiivisen epäoikeudenmukaisuuden kohteeksi ja tiedän, että siitä voi päästä eteenpäin. On pikku pakkokin, jos haluaa elää onnellisena. Kysymys onkin: haluatko elää 100 % oikeudenmukaisessa maailmassa vai nauttia elämästäsi ja olla onnellinen.

Oma äitini on aina yrittänyt kylvää epäsopua sisarusten välille suosimalla milloin ketäkin. Helpointa siinä tilanteessa on yksinkertaisesti olla piittaamatta. Vanhempien rahat ovat vanhempien rahoja - ja jos vanhemmat sattuvat olemaan kusipäitä - heidän rahansa ja seuransa kiinnostavat vielä vähemmän. Murehtimalla asiaa oikeastaan toteuttaa vanhempien rakentamaa asetelmaa. Neuvoni siis on: Lakkaa välittämästä! ole heidän kanssaan tekemisissä vain jos se tuntuu sinusta hyvältä.

Luin lisää viestejä kirjoitettuani omani, ja huomasin viestisi, jossa kerrot ihan selvin sanoin itsekin tajuavasi, ettei kyse ole materiasta. Kyse on TUNTEESTA. Sinä tunnet itsesi hylätyksi.



Tälle asialle on mahdollista tehdä jotakin. Sinun on täysin mahdollista tuntea olosi rakastetuksi ja hyväksytyksi. Terapia ja/tai "itsekasvatus" ovat tiesi. Onnea matkaan!



Asialla ei nimittäin ole enää mitään tekemistä vanhempiesi kanssa. Voit hoitaa asian ihan itse, et tarvitse siihen heitä ollenkaan.



Olet jo yrittänyt saada heiltä apua ongelmaasi ja joutunut toteamaan, että se on turhaa, koska heidän tunnetodellisuutensa on erilainen kuin sinun. Et voi sille mitään. Onneksi ei tarvitse.

Vanhempasi eivät ole sinulle mitään velkaa, joten lopata kateellinen valituksesi. Jos he haluavat antaa toiselle enemmän niin mikäs siinä. Mieti pikemmin että kaikki mitä heiltä saat on plussaa, älä vertaa muihin

mutta tuo listausten ja luettelojen teko ei auta, koska vanhemmat kiistävät kaiken (eivätkä siis usko vaikka paperilla asia seisoisi). Väittävät olevansa tasaväkisiä vaikka kaikki nyt näkee mistä on kyse.

uskon että taitavat halutakin sitä että pahoitamme mielemme ja lähettelisimme "listoja", tällöin ainakin ovat vallankahvassa.

Välien poikkaisu on mietinnässä, mutta ovat toistaiseksi ainoat (joskin paskat) isovanhemmat. Tosin en tiedä mitä tuollaisilla isovanhemmilla lapset tekee, tuskin saavat mitään hyvää ja positiivista ainakaan.

Vaikeaa on, voi kun olisi normaalit vanhemmat.

Olen samaa mieltä. Ei kannata listoja ja faktoja alkaa esittää ihmisille jotka eivät halua totuutta nähdä. Ei siitä ole hyötyä.

Sinuna en mitenkää rytinällä alkaisi välejäkään katkomaan. Olisin vain vähemmän yhteydessä ja antaisin yhteydenpidon hiipua omia aikojaan jos se on hiipuakseen.

Mutta ennen kaikkea yrittäisin sinuna vaan päästä katkeruudesta. Se syö energiaasi. Kun olet vähemmän tekemisissä heidän kanssaan niin oma olokin helpottuu. Ja lakkaa hyväksynnän kerjääminen.

ja vastaavasti tyttärelle esitettiin siinä samassa vanhempien laatima lista niistä kerroista, jolloin tytär oli heitä loukannut. Siellä muistutettiin mieleen se, miten tyttären renttu poikaystävä romutti tyttöystävän isän auton eikä koskaan korvannut sitä (eikä tyttökään, joka oli antanut auton humalaiselle), pohdittiin tyttärelle tehtyä kahta aborttia, jotka loukkasivat uskonnollista äitiä, muistutettiin mieleen se, miten tyttärelle oli annettu rahaa, mutta tämä ei sitä halunnut muistaa (todistanija esim. isoäiti ja eno) jne.



Se oli aika nolo tilanne tyttären kannalta.