Olen sotkenut elämäni TÄYSIN...

Mies ei varsinaisesti ole tossukka mutta haluaa säilyttää ehjän perheen. Hän ei halua ketään muuta ja on aina vain kotona ja töissä. Hän nauttisi suuresti kotona viihtyvän naisen seurasta eikä tosiaan tykkää kun mulla menohaluja on.



Mies arvostelee mua todella paljon, toki osin syystäkin. Mä en vaan meinaa oikein jaksaa olla se pahis. Koskaan mikään ei riitä.Jos istun koko päivän kotona ja illalla meen kaverille niin saan kuulla kunniani.



Mies ei ole osoittanut minkäänlaista hellyyttä n. 10 vuoteen. Jos menen halaamaan hän tuntee selvästi olonsa epämukavaksi. Pusua pyydettäessä hän äkkiä antaa sen poskelle. Jos kävelen alasti hänen ohi hän kääntää katseen pois. Ainoa milloin hän on luontevasti lähellä on seksi n. Kerran kahdessa tai kolmessa kuussa.



Mies sanoo, että hänen käytös on mun syytä. Kun teen niin ja näin niin hän käyttäytyy noin. Jos taas viihtyisin kotona ja olisin sitä ja tätä niin toki hän halaisi ja pussaisi. Tiedän kyllä, että näin.ei ole. Varmasti olisi mukavampaa ja helpompaa mutta ei muuta.



Tämä ihastus taas halaa, silittää, huomioi ja on kaikkea muuta. Janoan kuin pikkuvauva kosketusta ja huomiota. En jaksa selittää mutta tiedän hänen välittävän oikeasti. Itse olen korvia myöten rakastunut ja riippuvainen hänestä (en toki sitä kerro) ja mietin häntä aamusta iltaan. Ahdistaa kaikki erossa olon hetket mutta kun olemme yhdessä ei ahdista enää mikään. Silti ns. Suhteessamme on monta tekijää jotka viittaavat siihen ettei se tule koskaan sellaiseksi kun toivoisin ja tarvitsisin. Mun kannattaisi itseni vuoksi jättää tuo mies mutta en voi edes harkita. Kun näen hänet painaudun syliin ja haluan vain tuntea kädet ympärilläni. Kuuntelen hänen hengitystä ja sydämen lyöntejä. Imen itseeni sitä, että joku välittää ja pitää kiinni. Ihan lähellä omasta halustaan.



Toisaalta nautin myös siitä, että saan olla jonkun silmissä nainen. Siitä, että joku haluaa katsoa, joku kiihottuu näkemästään ja kokemastaan. On hellä ja huomaavainen.



Olen elänyt traumaattisen lapsuuden ja tiedän, että kaikki ajatukseni ja käytökseni ei ole normaalia, päinvastoin. Tarvitsen varmasti terapiaa mutta ennenkuin on töitä niin eipä ole varaa mennä terapiaankaan.



Älkää kysykö miksei meistä voi tulla mitään, aihe on liian kipeä. Mua sattuu muutenkin ihan käsittämättömän paljon koko ajan.

pysyt kotona ja hoidat lastasi, ja sitten vasta rupeat miettimään itseäsi. Kuulut ihmistyyppiin jota vihaan eniten: narsistinen, vastuuton juoppo, joka ei osaa pitää edes lapsestaan huolta.

Nyt saatana

tiedätkö mitä? Vihaan kaltaisiasi eniten. Et myöskään itse osaa pitää lapsestasi huolta koska olet kiroileva, haukkuva, empatiakyvytön ja vastuuton narsisti.

Sellaisen joka sitä ei ole kokenut, on turha tulla marisemaan omiaan!



Se mikä moisen aiheuttaa riippuu monista asioista. Itse käynyt saman läpi ja siitä selvinnyt ainakin toistaiseksi.



Kukaan ei ymmärrä sitä hävetyksen määrää, mitä kokee kun tulee taas "tolkkuihinsa" ja tajuaa mitä paskaa tuli tehtyä!

So, sulla on vielä matkaa. Ensin tehään niinkuin mieli tekee, ja se oma napa on aina tärkein, ja siytten kun pitäisi kantaa vastuuta teoista, niin het uhataan itsemurhalla. Voi sun lapsi raukkaa, kun et ole valmis vanhemmaksi.

Teidän suhteessa on jumittuneet roolit: hyvis ja pahis. Sinä olet se pahis ja mies hyvis. Todellisuudessa kumpikin ruokkii toisen roolia, yhtälailla mies on pahis ja sinä hyvis. On todella kamalaa evätä sinulta hellyys ja ihailu. Sadistista suorastaan.



Selvää on, että tarvitset myös toisenlaista, henk koht apua. Et kuitenkaan ole niin pahassa jamassa ettetkö siitä selviäisi. Nyt sulla on rankkaa, mutta ota päivä kerrallaan.



Käy lääkärillä ja hanki kunnon hoitoa. Ja laita parisuhteesi kuntoon. Soita vaikka perheneuvolaan, josta ohjaavat eteenpäin.

So, sulla on vielä matkaa. Ensin tehään niinkuin mieli tekee, ja se oma napa on aina tärkein, ja siytten kun pitäisi kantaa vastuuta teoista, niin het uhataan itsemurhalla. Voi sun lapsi raukkaa, kun et ole valmis vanhemmaksi.

sun empatiakyvyttömyyteen ja julmuuteen.

T. edellinen kirjoittaja

lainatun osan kirjoittajalle.

Sekosin aivan kokonaan pitkän huonon suhteen vuoksi. Siinä meni yhdellä kertaa vaihtoon niin työ, kaverisuhteet kuin mieskin. Mies koitti pitää minusta kiinni ehdoin tahdoin pitkään mutta olin ollut jo niin pitkään tyytymätön elämääni että se oikeastaan ärsytti vain enemmän. Sen aikaisen mieheni mukaan "kaikki olisi ihan kunnossa jos sinä vaan lopettaisit tuon oman ahdistuksen ja olisit onnellinen siitä mitä sinulla on". Just joo.



Näin jälkikäteen ajatellen työpaikan menetys oli se pahin kirpaisu joka olisi pitänyt jättä tekemättä. Suhde oli ollut huono jo pitempään eli siitä oli hyvä päästä eroon. Ne kaverit jotka jäivät saivatkin jäädä. Sen aikainen mieheni oli kilteimmistä kiltein mutta kuka sellaista kestää vuosikausia jos eroottista puolta ei ole suhteessa yhtään vaan ollaan kuin sisko ja veli? Ei kukaan. Minulla tilannetta kyllä hankaloitti todella paljon se että menin ihastumaan miehen sukulaiseen ja se aiheutti kaikenlaista vaikeutta kuten uskoa saattaa. Tämä "uusi suhde" on kuitenkin nyt kestänyt jo lähemmäs 20 vuotta ja meillä on kolme lasta joten kyllä kannatti! Minulla ei "sekoamisvaiheessa" kylläkään ollut vielä lapsia ja en tiedä miten olisin käyttäytynyt jos olisi ollut. Sinulla on ap kuitenkin jo aika vanha lapsi. Minusta sinulla on kaksi vaihtoehtoa:



1. pysyt hammasta purren miehesi kanssa yhdessä ainakin siihen asti kunnes lapsesi lähtee kotoa ja tässä tapauksessa unohdat ne ihastuksesi

2. lähdet ilman hidastelua niin että se kipu ja pahaolo mitä teillä kotona nyt pakosti on aistittavissa rysähtää eroksi kertaheitolla. Siitä alkaa sitten parantuminen teille kaikille.



Sanot että tilanteesi tämän ihastuksen kanssa on vaikea mutta ei sitä koskaan voi tietää. Jos minä onnistuin luomaan pitkän suhteen miehen sukulaisen kanssa ilman että hänen sukunsa sai totaalista hepulia niin ei varmaan paljon pahempaa tilannetta voi olla! Vai onko nyt kyse jostain järkyttävän isosta ikäerosta ja siksi koet itsekin ettei suhde ole realistinen? Meillä on vain yksi elämä ja jos olet ollut pitkään tyytymätön niin sitten pitää ruveta tekemään jotain oli se sitten parisuhteen parantaminen urakalla (terapiat yms) tai sitten ero.

Olet aikuinen nainen ja äitikin vielä ap. Käyttäydy sillä tavalla!

Eilen yhtäkkiä mulle tuli tunne, että mun ei pidä jarrutella tätä ihastusta vaan antaa mennä. En halua mitään terapioita enää, en halua enää tuota miestä.



Toisen miehen kanssa saan vihdoin sen mitä olen aina halunnut eli arvostusta, kunnioitusta, kuuntelemista, sielunkumppanin, hellyyttä, tunnetta, sydämentykytystä, halua. Elän ja hengitän, tiedän, että mun sydän on löytänyt kodin nyt. Sitä en tiedä kuinka pitkäksi aikaa mutta tietääkö meistä kukaan muutenkaan? Eikö onnesta kannata ottaa kaikki irti silloin kun sitä on eikä murehtia tulevaa? Kuka vaan meistä voi kuolla huomenna, kannattaako tämäkin päivä siis viettää murehtien asioita joita ei voi tietää?



En ole allekirjoittanut eropaperia koska en ole uskaltanut. En tiedä milloin uskallan tehdä sen.

Niin ja kyllä mä hyvin, hyvin supervarovaisesti toivon, että meistä voisikin jotain tulla. Todella moni asia on sitä vastaan mutta kun nää tunteet vaan kasvaa ja kasvaa molemmilla niin.... katsotaan.

Meillä on vaan tämä yksi elämä. Se pitää elää täysillä. Mieti kuitenkin miten saat asiat hoidettua niin että se satuttaa mahdollisimman vähän lastasi. Varhaisteinille vanhempien ero on varmasti ihan yhtä vaikea kun nuoremmillekkin lapsille. Luuletko, että teillä onnistuisi esim. viikko-viikko meininki?



Toisaalta onko pakko heti erota kokonaan? Olisiko sinulla mahdollista muuttaa vähäksi aikaa muualle?

Ihan kokemuksesta voin sanoa että kahden varatun suhteesta harvemmin tulee mitään. Eri asia jos toinen edes on vapaa.

Joo siis kun ei ole töitä niin ei ole rahaa muuttaa. Mulla on kaverin kämppä käytössä kun se on muualla opiskelemassa ja oleilen siellä osan viikosta. Olen mieluiten kotona kun mies on töissä.



Ainoa mikä tässä ei nyt toimi on se kun mies on katkera ja sillä on paha olo ja se kostaa sen lapselle. Kertoilee lapselle, että äiti on baarissa vieraiden miesten luona ja äiti on juoppo ja ties mitä. Eilen rupesi lapselle selittää, että tiedätkös kuinka vanha sun uusi isäpuolesi on (!!) ym. Ja kun en todella tiedä tuleeko tästä miehestä koskaan mitään isäpuolta. Jos tulisi voisi sen lapselle kertoa mutta nyt ei ole moisen aika OLLENKAAN.



Itse yritän käyttäytyä ihan "normaalisti" ja ajoittaa menoni niin, että vietän mahdollisimman paljon aikaa lapsen kanssa. Mutta heti kun lähden rupeaa mies myrkyttämään lapsen mieltä. Tosin se varmaan jatkuisi vaikka muuttaisin poiskin?



Tästä syystä voi olla parempi, että menen kaverin kämpille esim. 2 vuorokaudeksi kerrallaan jolloin miehen ei tarvitsisi niin paljon pohtia sitä missä olen ja kenenkin kanssa ja monelta tulen. Samalla me kaikki totuttelisimme erossa olemiseen.

Joo siis kun ei ole töitä niin ei ole rahaa muuttaa. Mulla on kaverin kämppä käytössä kun se on muualla opiskelemassa ja oleilen siellä osan viikosta. Olen mieluiten kotona kun mies on töissä.

Ainoa mikä tässä ei nyt toimi on se kun mies on katkera ja sillä on paha olo ja se kostaa sen lapselle. Kertoilee lapselle, että äiti on baarissa vieraiden miesten luona ja äiti on juoppo ja ties mitä. Eilen rupesi lapselle selittää, että tiedätkös kuinka vanha sun uusi isäpuolesi on (!!) ym. Ja kun en todella tiedä tuleeko tästä miehestä koskaan mitään isäpuolta. Jos tulisi voisi sen lapselle kertoa mutta nyt ei ole moisen aika OLLENKAAN.

Itse yritän käyttäytyä ihan "normaalisti" ja ajoittaa menoni niin, että vietän mahdollisimman paljon aikaa lapsen kanssa. Mutta heti kun lähden rupeaa mies myrkyttämään lapsen mieltä. Tosin se varmaan jatkuisi vaikka muuttaisin poiskin?

Tästä syystä voi olla parempi, että menen kaverin kämpille esim. 2 vuorokaudeksi kerrallaan jolloin miehen ei tarvitsisi niin paljon pohtia sitä missä olen ja kenenkin kanssa ja monelta tulen. Samalla me kaikki totuttelisimme erossa olemiseen.

Miten ihmeessä miehestäsi tuleekin nyt tarinan monsteri?

Mikä sulla on ap nyt työtilanne? Pakkohan rahaa on saada jostain? Olisko mahdollista mennä vaan takaisin mistä lähdit? Noloa tietty mut silti. Vai olisko työpaikan vaihto ollut muutenkin mielessä?



Miten sun lapsi suhtautuu tähän kaikkeen? Ja pakko kysyy: kuinka vanha se mies olis? Onko hirveen iso ikäero?

Hän on 30 vuotta vanhempi. Töitä saan kyllä, pidän nyt viikon lomaa. Pelottaa vaan tuon masennuksen takia, että en jaksa tehdä kovin paljon töitä.



Juoppo en ole, en myöskään horatsu. Mies ei ole syyllinen tähän tilanteeseen mutta totuus on, että häneltä en tarvitsemaani ja kaipaamaani ole saanut. Itse olen tottakai iso iso meidän pieleen mennyttä suhdetta mutta suhteessa on aina kaksi.

Mut mitäs sitä tunteilleen voi. Missä ootte tutustuneet? Olisko mies valmis vakavaan suhteeseen? Sillä on varmaan itsellään jo aikuiset lapset jos lapsia on. Ok tietty jos sulla suhde ollut jo pitkään kuollu mutta ootteko rikkomassa toisenkin suhteen?



Nyt on kyllä vaikeaa löytää töitä mut jos oma osaaminen on hyvä niin sitte ei hätää. Mitä aiot tehdä viikon lomailuun jälkeen?

Eilen yhtäkkiä mulle tuli tunne, että mun ei pidä jarrutella tätä ihastusta vaan antaa mennä. En halua mitään terapioita enää, en halua enää tuota miestä.

Toisen miehen kanssa saan vihdoin sen mitä olen aina halunnut eli arvostusta, kunnioitusta, kuuntelemista, sielunkumppanin, hellyyttä, tunnetta, sydämentykytystä, halua. Elän ja hengitän, tiedän, että mun sydän on löytänyt kodin nyt. Sitä en tiedä kuinka pitkäksi aikaa mutta tietääkö meistä kukaan muutenkaan? Eikö onnesta kannata ottaa kaikki irti silloin kun sitä on eikä murehtia tulevaa? Kuka vaan meistä voi kuolla huomenna, kannattaako tämäkin päivä siis viettää murehtien asioita joita ei voi tietää?

En ole allekirjoittanut eropaperia koska en ole uskaltanut. En tiedä milloin uskallan tehdä sen.

...suhteen jatko on lähinnä omista toimistasi kiinni niin sitten on fiksua toimia.

Kuulostaa siltä, että kyseessä on siis vain oma pohdintasi suhteesta mutta mies olisi valmis enempäänkin? Hän siis on vapaa? Tämä helpottaa tilannetta huomattavasti. Sen sijaan jos mies on varattu niin en todellakaan lähtisi eroamaan ja jäisi pahimmillaan odottelemaan vuosikausia että mies eroaa jos edes eroaa.

Eroa siitä tossukasta. Elämä ilman hellyyttä on JULMAA!