Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten suhtautua järkevästi miehen alkavaan peliriippuvuuteen?
22.11.2012 |
Olemme hieman päälle kolmekymppinen aviopari, yhdessä kymmenisen vuotta. Mieheni on monella tavalla aivan poikkeuksellisen ihana kumppani. Eräs asia kuitenkin varjostaa parisuhdettamme, nimittäin hänen nettipeliharrastuksensa. Tilanne ei ole vielä hirvittävän paha, mutta sen verran häiritsevä kuitenkin että olen alkanut pohtia kannattaisiko asiaan yrittää jotenkin puuttua.
Miehellä on stressaava työ ja hyvin vähän vapaa-aikaa, josta suurin osa menee pelikoneen ääressä istuessa. Minulla ei ole mitään pelaamista vastaan sinänsä. Olen itsekin nuorempana pelannut erilaisia pelejä ja tiedän sen olevan hauskaa ajanvietettä, minkä mielelläni sallin miehelleni raskaan työn vastapainoksi. Ongelmaksi koen kaksi asiaa:
1. Pelaamista pitää salailla ja peitellä miehen vanhemmilta ja omilta vanhemmiltani.
Tämä on minulle henkisesti raskasta. Minun vanhempani asuvat muutaman sadan kilometrin päässä ja käymme heillä pari kertaa vuodessa kylässä viikonloppuna siten, että jäämme myös pariksi yöksi. Mies ottaa sinnekin pelikoneen mukaan ja linnoittautuu vanhempieni työhuoneeseen pelaamaan. Tulee sieltä ulos lähinnä ruokapöytään ja saunaan. Viimeksi vanhemmat kysyivät, mitä hän siellä puuhaa, enkä kehdannut suoraan sanoa mistä on kyse. Vastasin jotenkin epämääräisesti ja vanhemmille jäi varmaankin se käsitys että miehellä oli töitä rästissä. Näin ei kuitenkaan mielestäni voi jatkua, vaan jatkossa haluan voida sanoa rehellisesti mistä on kysymys.
Vanhempani suhtautuisivat varmaankin aika nihkeästi, jos tietäisivät että mies mieluummin pelaa kuin viettää aikaa perheen/suvun kanssa. Miehen omat vanhemmat puolestaan pillastuisivat oikein kunnolla, ja heiltä tätä salaisuutta varjellaankin vielä tiukemmin (sinne mies ei edes harkitse pelikoneen viemistä, etteivät he vain saisi minkäänlaista vihiä asiasta).
2. Peliä ei voi keskeyttää tarvittaessa.
Jos haluaisin vaikkapa mennä miehen kanssa samaan aikaan nukkumaan (esim. koska olisi kiva samalla harrastaa seksiä), saatan joutua roikkumaan tuntikausia hereillä sen jälkeen kun olen ensimmäisen kerran väsyneenä käynyt ehdottamassa nukkumaanmenoa ja mies on vastannut: "Mennään vaan, ihan kohta".
Joudun siis valitsemaan, väsytänkö itseni univajeella burnoutin partaalle (itsellänikin on raskas työ) vai elänkö omassa rytmissäni miehen tekemisistä piittaamatta, mikä taas voi johtaa siihen että emme ole koskaan samaan aikaan kotona ja hereillä. Ja kyllä se selvästi väsyttää ja kuormittaa miestänikin, että hän ei saa riittävästi unta kun pelin lopettaminen voi mennä joka ilta monta tuntia normaalin nukkumaanmenoajan yli, ja aamulla on kuitenkin herättävä töihin normaaliin aikaan.
Vakavampiakin seurauksia varmasti voisi tulla. Kerran kävin valittamassa pelaavalle miehelle huonoa vointiani, ja menin sitten makuuhuoneeseen lepäämään. Normaalisti mies tulisi tällaisessa tilanteessa tarkistamaan, mikä tilanne on (hän tietää, että valitan vain todella harvoin, ja silloin on yleensä tosi kysymyksessä). Mutta koska peliä ei voinut lopettaa heti tarvittaessa, miestä ei kuulunut pariin tuntiin. Sinä aikana vointini huonontui: oksentelin, vapisin, jalat eivät kantaneet, pelästyin enkä tiennyt mikä minua vaivaa. Puhelin oli jäänyt toiseen huoneeseen, joten en voinut miehelle soittaakaan hätyyttääkseni häntä apuun. Mietin tuskissani, lähtisinkö ryömimään miehen pelihuonetta kohti vai uskaltaisinko odottaa vielä hetken, että hän saisi sen pelinsä sopivaan vaiheeseen. Tilanteesta jäi fiilis, että olisin voinut miehen vaikka kuolla miehen lopetellessa peliään! Onneksi tila meni lopulta ohi eikä mitään vakavampaa sattunut sillä kertaa (taisi olla joku poikkeuksellisen ärtsy ruokamyrkytys tmv.).
En halua kieltää mieheltäni hänelle tärkeää rentoutumiskeinoa, mutta en myöskään haluaisi jatkuvasti jäädä pelille toiseksi. Minullakaan ei ole kovin paljon vapaa-aikaa, ja siitä ylivoimaisesti suurin osa kuluu tällä hetkellä täysin tehottomaan ja epämääräiseen miehen odotteluun, kun hän on sanonut "tulevansa kohta". Odotettuani esim. 30 minuuttia, havahdun ettei se "kohta" ihan pitänytkään paikkaansa mutta ajattelen odottaneeni jo niin pitkään, että varmasti se mies ihan pian tulee. Sitten toisen puolituntisen jälkeen havahdun uudelleen samaan ajatukseen. Näin voi mennä se kaksi tuntia, viikonloppuisin jopa 3-5 tuntia, jolloin suurin osa vapaapäivästäni onkin jo kulunut turhanpäiväiseen nettisurffailuun ja muuhun tyhjäkäyntiin.
Voisin toki jättää moiset odottelut sikseen ja vain keksiä yksin itselleni vapaa-ajan ohjelmaa. Mutta jos haluaisin elää koko elämäni yksin, en olisi parisuhteessa. Mieheni on ihanaa seuraa silloin, kun hän suvaitsee kunnioittaa minua läsnäolollaan. Tätä tapahtuu valitettavasti yhä harvemmin ja arvioni mukaan joudun nykyisin yhtä tunnin yhdessäolopätkää kohti odottelemaan miestä keskimäärin 2 tuntia.
Nyt kysyisin neuvoja teiltä, joilla on myös tällaista sosiaalista nettipeliä pelaava mies. Oletteko saaneet luotua jotain järkeviä käytäntöjä siltä varalta, että tosielämässä tapahtuu jotakin välitöntä huomiota vaativaa ja peli pitäisi keskeyttää HETI eikä 1,5 tunnin kuluttua? Miten onnistutte ylläpitämään järkevää vuorokausirytmiä? Meillä tuntuu olevan elämän normaali tasapaino aika hukassa.
Pahoittelut ylipitkästä vuodatuksesta. Toivottavasti edes joku jaksaa lukea loppuun asti. Loppuun pakolliset maininnat: ei, tämä ei ole provo, ja ei, minä en ole nalkuttava, ruma, enkä muutenkaan ikävä vaimo. Päin vastoin - luulen että aika moni muu olisi aloittanut nalkutuksen jo ajat sitten.
Kommentit (27)
hyvä kun pistit tollasen kakaran kiertoon, teit aivan oikeen päätöksen, toivottavasti löydät jonkun aikuisemman ja hivenen fiksumman tilalle jolle olet peliä tärkeempi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa suosittelen kuin alkoholistien vaimoille: älä yritä parantaa. Hoida itseäsi. Älä suostu valehtelemaan tai peittelemään, sinulla on oikeus puhua totta omista asioistasi, ja miehen pelaaminen on myös sinun asiasi. Sinä saat puhua siitä ja sen vaikutuksesta teidän elämään.
Kerro miehellesi rehellisesti miltä sinusta tuntuu, anna vaikka lukea äskeinen tekstisi. Kenenkään ei tarvitse olla parisuhteessa yksin, mutta vain sinä voit päättää mihin asti olet valmis hyväksymään miehen riippuvuuden. Jos miehesi ei halua vähentää/lopettaa pelaamista, se on hänen oikeutensa. Sinun pitää siinä tapauksessa päättää omasta puolestasi haluatko elää edelleen peliriippuvaisen miehen kanssa. Älä ala miehesi äidiksi, älä laita ehtoja ja sääntöjä ja aikatauluja, miehen pitää itse oppia ymmärtämään mikä on liiallista.
Nyt rehellisyyttä ja avointa keskustelua asiasta!
Tuohan on jo pahinta laatua oleva, itse otin avioeron paljon vähemmillä oireilla.
Samaa suosittelen kuin alkoholistien vaimoille: älä yritä parantaa. Hoida itseäsi. Älä suostu valehtelemaan tai peittelemään, sinulla on oikeus puhua totta omista asioistasi, ja miehen pelaaminen on myös sinun asiasi. Sinä saat puhua siitä ja sen vaikutuksesta teidän elämään.
Kerro miehellesi rehellisesti miltä sinusta tuntuu, anna vaikka lukea äskeinen tekstisi. Kenenkään ei tarvitse olla parisuhteessa yksin, mutta vain sinä voit päättää mihin asti olet valmis hyväksymään miehen riippuvuuden. Jos miehesi ei halua vähentää/lopettaa pelaamista, se on hänen oikeutensa. Sinun pitää siinä tapauksessa päättää omasta puolestasi haluatko elää edelleen peliriippuvaisen miehen kanssa. Älä ala miehesi äidiksi, älä laita ehtoja ja sääntöjä ja aikatauluja, miehen pitää itse oppia ymmärtämään mikä on liiallista.
Nyt rehellisyyttä ja avointa keskustelua asiasta!
Kyllä tästä asiasta on keskusteltukin miehen kanssa. Suhteessamme on mm. se hyvää, että pystymme puhumaan kaikesta rehellisesti.
Miehellä on ratkaisuehdotuskin tuohon, että vapaa-aikani kuluu odotteluun: voisimme alkaa pelata yhdessä! :D Eikä siinä muuten mitään, mutta suoraan sanottuna en uskalla ryhtyä siihen. Tiedän nimittäin olevani itsekin addiktioihin taipuvainen luonne. Olen onnistunut pysymään erossa mm. alkoholista, tupakasta ja huumeista siten, että kieltäydyn niistä kokonaan. Ruuan ja nettisurffailun kanssa on hankalampaa, koska niistä ei voi kieltäytyä täysin. Oikeastaan minun pitäisi nytkin tehdä ihan muuta kuin surffailla vauva-palstalla, mutta perustelen tätä itselleni sillä, että saatan saada tästä eväitä hankalan aiheen käsittelyyn..
No joka tapauksessa pelaamiseen en uskalla ryhtyä, koska luulen että joutuisin kenties vielä pahemmin koukkuun siihen kuin mieheni. Pelit ovat todella, todella koukuttavia ja varsinkin yhdistettynä raskaaseen, vaikeaan ja huonosti palkitsevaan työhön ne voisivat viedä minut lopullisesti mennessään. Minulla on vielä työssäni niin paljon vapautta (olen yksinyrittäjä), että kukaan ei estäisi minua halutessani pelaamasta vaikka 24/7. Siksi tämä harrastus on valitettavasti minulle mahdoton.
Tuossa olet aivan oikeassa, että minun ei kannata suojella miestä valehtelemalla asiasta ulkopuolisille. Mutta ennen kuin kerron totuuden, minun pitää muodostaa siihen joku oma, perusteltu kanta. Joudun nimittäin varmasti puolustamaan miestäni, jos aiheesta aletaan puhua avoimesti. Vanhemman polven ihmiset tapaavat suhtautua peleihin kategorisen kielteisesti. Siihen ei mielestäni kuitenkaan ole aihetta. Pelit ovat hyvä asia niin kauan kuin niiden pelaaminen pysyy järkevissä rajoissa. Toivoisin, että mieheni oppisi nuo rajat, eikä hänen tarvitsisi lopettaa pelaamista kokonaan.
ap
täällä on tietoa rahapeliriippuvaisille:
http://www.peluuri.fi/
voi soveltaa myös muuhun pelaamiseen.
En tiedä, pystyykö miestäsi enää pelastamaan. Piilota pelikone? Ja kun miehen raivari on laskenut, kerro hänelle tarkalleen miltä sinusta tuntuu.
Pyydä miestäsi käymään kylmä kalkkuna läpi: kaksi viikkoa pelaamatta. Jospa hän ymmärtäisi oireistaan, kuinka pahassa jamassa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuohan on jo pahinta laatua oleva, itse otin avioeron paljon vähemmillä oireilla.
Minulla nyt kuitenkin on muilta osin niin ihana mies, että ihan vähällä en eroa aio ottaa. Olemme parista muustakin isommasta kriisistä selvinneet yhdessä (mm. lapsen kuolema), ja uskon meidän selviävän tästäkin.
Eron aika on vasta sitten, jos on pitkään tehty kaikki mitä voidaan, eikä sittenkään tilanne ole muuttunut paremmaksi.
ap
En tiedä, pystyykö miestäsi enää pelastamaan. Piilota pelikone? Ja kun miehen raivari on laskenut, kerro hänelle tarkalleen miltä sinusta tuntuu.
Pyydä miestäsi käymään kylmä kalkkuna läpi: kaksi viikkoa pelaamatta. Jospa hän ymmärtäisi oireistaan, kuinka pahassa jamassa on.
No ei sitä konetta piilottaa tarvitse. Saan kyllä mieheeni keskusteluyhteyden muutenkin, siihen vain tarvitaan melkein jokaisella kerralla se 0,5-2 tuntia odottelua..
Meiltä on tosiaan ensimmäinen lapsi kuollut vuosi sitten (aivan vauvana). Lisäksi miehen työpaikalla on menossa kovat myllerrykset, hän joutuu tekemään todella pitkää päivää eikä saa työstään ansaitsemaansa kiitosta. Minulla on älyttömän pieni palkka, meillä iso asuntolaina ja siksi mies ei voi vaihtaa vähemmän rasittavaan työhön ainakaan heti.
En haluaisi tässä tilanteessa ottaa mitään kovia keinoja käyttöön. Pelkään että mies palaa täysin loppuun, jos ei voi käyttää pelaamista ainakin nyt väliaikaisesti mielihyvää ja onnistumisen kokemuksia tuottavana lähteenä. Juuri muuta myönteistä ja rentouttavaa kun hänen elämässään ei tällä hetkellä ole. Itsekin olen niin ylirasittunut ja stressaantunut, että en jaksa olla sellainen hellivä ja hoivaava unelmavaimo, jonka elämäntehtävänä on miehen stressin lievittäminen (jos nyt en ole nalkuttava pirttihirmukaan).
Mietin vain, teenkö kuitenkin miehelle hallaa pitkällä tähtäimellä kun pidättäydyn puuttumasta asiaan heti? Tuossa peliriippuvaisten läheisille suunnatussa esitteessä puhutaan, että läheiset saattavat suojella riippuvaista haitallisilla tavoilla ja syyttää tilanteesta itseään. Onkohan tämä nyt sitä sitten?? Tuntuu kuitenkin, että jos pehmeät keinot eivät auta, haluaisin rauhassa odottaa hieman parempia aikoja ja puuttua ongelmaan kovemmin keinoin vasta sitten kun kummallakin on enemmän voimavaroja.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu kuitenkin, että jos pehmeät keinot eivät auta, haluaisin rauhassa odottaa hieman parempia aikoja ja puuttua ongelmaan kovemmin keinoin vasta sitten kun kummallakin on enemmän voimavaroja.
...miten nettipelaamisen saisi mahdollisimman kivuttomasti yhdistettyä tosielämään ja parisuhteeseen. Haluaisin sopia miehen kanssa jotain pelisääntöjä, mutta en oikein keksi millaisia ne voisivat olla. En muista miehen pelaaman pelin nimeä, mutta WOW se ei ole. Joku sellainen, jossa voi liittoutua erilaisten porukoiden kanssa tai olla liittoutumatta, mutta käsittääkseni tehtäviä tehdään yleensä jollain porukalla.
ap
Oma puolisoni on pitkän linjan gameri. Olen hyväksynyt sen, että viikonlopun päivistä menee tuntitolkulla hänen istuessa koneen ääressä. Yleensä istun aika paljon itsekin.
Tuttuja ovat nuo mitä kerrot.
Täällä pelaamisen lisääntyminen on selvä masennusmerkki. Mies on masennukseen taipuvainen, ja hoitaa ahdistustaan pelaamalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen masentuneen gamerin puoliso lisää:
Ei ole tarvinnut keksiä mitään "pelisääntöjä", hän pystyy pitämään itseään niskasta kiinni ja irrottautumaan koneelta kohtuuajassa jos lapset tarvitsevat tai jos on lähdettävä johonkin tiettynä kellonaikana. Ne kellonajat on hyvä sopia etukäteen, silloin hän pystyy pitämään niistä kiinni.
Mitään yhteisöllisiä pelejä hän ei ole pelannut nyt kun on sellainen elämäntilanne että on mahdotonta sitoutua 2-4 tunniksi kerrallaan peliin. Hän ymmärtää, että ei ole reilua PELIKAVEREITA kohtaan jos joutuukin sitten lähtemään. Jos hän nyt ehdottomasti haluaisi pelata noita pelejä niin sovittaisiin "raidi-illat" tms eli vain tiettyinä iltoina/öinä.
Tämä nyt kuulostaa siltä kuin mitään ongelmaa ei olisikaan, mutta onhan tietysti sitäkin. Esimerkiksi jos mies on yksin kotona ja jotain oli sovittu hänen tehtäväksi, jää se yleensä tekemättä. Ja silloinkin, kun minä olen paikalla, sillä olen vähitellen lakannut vaatimasta ja nalkuttamasta asioista jotka hänelle merkitsevät vähemmän kuin minulle, kuten siivouksesta, järjestelystä, kodin kunnostushommista.
Siihen, ettet saa hänen huomiotaan kun tarvitset sitä, voisit ehdottaa, että sinulla on käytössä joku "punainen kortti". Sitä ei saa käyttää liikaa.
Mielenkiintoinen ja tärkeä viesti.
Minulla on omaa kokemusta pelaamisen addiktoivuudesta (kyseessä juuri WOW). Muistan niin hyvin sen, kun koneen ääreen istahti "ihan vain pikku hetkeksi", ja sitten jotenkin olikin äkkiä jo ilta tai pahimmillaan aamuyö! Ajan kulumista ei kyennyt tajuamaan eikä hallitsemaan. Luulen, että myös ap:n mies on samassa kierteessä. Hän sanoo (ihan vilpittömästi sitä tarkoittaen) että tulee aivan pian, mutta sitten tekeekin pelissä ensin tämän ja sitten tuon asian, ja vielä olisi pari muutakin hommaa... ja siinä sitä ollaan, ajankäyttö luisuu täysin käsistä.
Idea siitä että häiritseväksi ja hallitsevaksi muuttunutta pelaamista voisi rajoituksin muuttaa ja pitää aisoissa on kaunis, mutta addiktin kohdalla ei välttämättä kovin toimiva. En usko että kaupankäynti tyyliin yksi pelitunti = yksi tunti puolison kanssa tms. tulee toimimaan, koska noissa jenginä pelattavissa peleissä pelimaailmaan muodostuu oma tiivis sosiaalinen yhteisö, joka voi helpostikin syrjäyttää oikean elämän verkostot. Peliyhteisö luo painetta pelaajalle: hänen odotetaan olevan paikalla pelissä silloin kun jotakin tärkeää tapahtuu, on iso taistelu, sovittu tapaaminen tms.
Harvalle alkoholistillekaan kohtuukäyttö sopii, koska ne omat rajat vaan hämärtyvät niin pahasti.
Itse en ollut pahin mahdollinen addikti, sillä työt ja sosiaalinen elämä sujuivat ihan hyvin, mutta kun pelaaminen söi ihan kaiken muun ajan, tajusin itse ettei näin voi jatkua. Lopetin, kokonaan, eikä ole tarvinnut katua.
Toivon että voitte löytää ratkaisun tähän ongelmaan yhdessä miehesi kanssa, vaikka tilanne onkin jo aika hälyttävä jos pelaamista pitää salailla ja miehesi ajanhallinta on tuollaisessa syöksykierteessä. Teillä on vaikeita asioita takana ja rankka elämäntilanne, ja ymmärrän että se vaikuttaa haluun ja kykyyn käsitellä tällaistakin pulmaa. Olen kuitenkin rehellisesti sitä mieltä, että pitemmälle asian käsittelyä lykkää, sitä isommaksi möröksi se ehtii kasvaa ja sitä enemmän miehesi addiktio ehtii syvetä.
Kannattaa pohtia esim. seuraavia kysymyksiä:
-Paljonko miehesi näkee kavereitaan suhteessa aiempaan?
-Onko miehelläsi ollut ennen jotain harrastuksia tai onko hän lopettanut joitakin muita asioita joiden tekemisestä nauttii ehtiäkseen pelaamaan enemmän?
-Montako tuntia miehesi pelaa per päivä noin keskimäärin?
-Onko koskaan pelittömiä päivä (siis muuten kuin pakon edessä, esim. silloin kun olette miehen vanhempien luona)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
JÄTÄNYTVÄLILLÄSESAATANANPASKAPELI!
Räjähdä! Huuda! Raivoa!
Piilottelemaan ei kannata ruveta. Eläisin itse omaa elämääni ja antaisin toisen elää koneella omaansa.
Ei ole tarvinnut keksiä mitään "pelisääntöjä", hän pystyy pitämään itseään niskasta kiinni ja irrottautumaan koneelta kohtuuajassa jos lapset tarvitsevat tai jos on lähdettävä johonkin tiettynä kellonaikana. Ne kellonajat on hyvä sopia etukäteen, silloin hän pystyy pitämään niistä kiinni.
Minunkin mieheni onneksi pystyy tähän. Meillä vain ei nyt juuri sellaisia vapaa-ajan menoja ole, joiden olisi tapahduttava tietyllä kellonlyömällä. Toisaalta, jos miehen olisi helpompaa säädellä pelaamista ennalta sovitun aikataulun mukaan, niin voisimmehan me kokeilla vaikka sopia "treffit" tiettyinä aikoina, jolloin minun ei tarvitsisi tuhlata aikaa miehen vapautumisen odotteluun.
Mitään yhteisöllisiä pelejä hän ei ole pelannut nyt kun on sellainen elämäntilanne että on mahdotonta sitoutua 2-4 tunniksi kerrallaan peliin. Hän ymmärtää, että ei ole reilua PELIKAVEREITA kohtaan jos joutuukin sitten lähtemään. Jos hän nyt ehdottomasti haluaisi pelata noita pelejä niin sovittaisiin "raidi-illat" tms eli vain tiettyinä iltoina/öinä.
Mitä pelejä miehesi muuten pelaa? Olen itsekin ajatellut ehdottaa miehelle pelin vaihtamista. Suurin ongelma kun on juuri tuo ajankäytön ennakoimattomuus ja spontaanin irtautumisen vaikeus. Miehelläni on kyllä aika vaativa maku, joten häntä voi olla vaikeaa saada innostumaan vaihdosta jos ja kun on kerrankin löytynyt peli, josta hän pitää..
Ehkä meidän pitää vain alkaa aikatauluttaa, joko miehen pelaamista tai sitten yhdessäoloa.
Tämä nyt kuulostaa siltä kuin mitään ongelmaa ei olisikaan, mutta onhan tietysti sitäkin. Esimerkiksi jos mies on yksin kotona ja jotain oli sovittu hänen tehtäväksi, jää se yleensä tekemättä. Ja silloinkin, kun minä olen paikalla, sillä olen vähitellen lakannut vaatimasta ja nalkuttamasta asioista jotka hänelle merkitsevät vähemmän kuin minulle, kuten siivouksesta, järjestelystä, kodin kunnostushommista.
Ei meilläkään paljon kotitöitä tehdä, ihan välttämättömimmät vain ja niin harvoin kuin kehdataan (= asumme läävässä). Tämä ei ole meillä ongelma, koska olemme suunnilleen yhtä kiinnostuneita kotitöiden tekemisestä. Meillä siis se siivoaa, joka ensimmäisenä kyllästyy sotkuun ja toinen taas pesee pyykkiä kun puhtaat vaatteet loppuvat jne.
Siihen, ettet saa hänen huomiotaan kun tarvitset sitä, voisit ehdottaa, että sinulla on käytössä joku "punainen kortti". Sitä ei saa käyttää liikaa.
Tämäkin on hyvä idea, mutta ei ratkaise sitä, että miehelle tulee ongelma jos hän joutuu lopettamaan pelin kesken tehtävän. Tuollaisiin sairaskohtaustilanteisiin jmv. tuo kyllä olisi hyvä hätäkeino.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on omaa kokemusta pelaamisen addiktoivuudesta (kyseessä juuri WOW). Muistan niin hyvin sen, kun koneen ääreen istahti "ihan vain pikku hetkeksi", ja sitten jotenkin olikin äkkiä jo ilta tai pahimmillaan aamuyö! Ajan kulumista ei kyennyt tajuamaan eikä hallitsemaan. Luulen, että myös ap:n mies on samassa kierteessä. Hän sanoo (ihan vilpittömästi sitä tarkoittaen) että tulee aivan pian, mutta sitten tekeekin pelissä ensin tämän ja sitten tuon asian, ja vielä olisi pari muutakin hommaa... ja siinä sitä ollaan, ajankäyttö luisuu täysin käsistä.
Juuri näin. Ymmärrän itsekin tämän mekanismin todella hyvin, koska työskentelen luovalla alalla, jossa ajantaju hämärtyy aivan samalla tavalla.
Tiedän, ettei mies tieten tahtoen ole ilkeä, mutta toisaalta minun on todella vaikea olla tuntematta itseäni turhaksi ja epäkiinnostavaksi odotellessani toista tuntia miestä pelin ääreltä seurakseni. Vaikka tiedän, ettei asia ole niin, käytännössä jään siinä tilanteessa pelille toiseksi eikä olotilani (tai ääritapauksessa edes terveydentilani!) näytä kiinnostavan miestä lainkaan. Kun tämä kokemus toistuu päivästä toiseen ja viikosta toiseen, se alkaa jo nakertaa itsetuntoani ja mielenterveyttäni. Vaikka tiedänkin, että mies rakastaa ja välittää.
Idea siitä että häiritseväksi ja hallitsevaksi muuttunutta pelaamista voisi rajoituksin muuttaa ja pitää aisoissa on kaunis, mutta addiktin kohdalla ei välttämättä kovin toimiva. En usko että kaupankäynti tyyliin yksi pelitunti = yksi tunti puolison kanssa tms. tulee toimimaan, koska noissa jenginä pelattavissa peleissä pelimaailmaan muodostuu oma tiivis sosiaalinen yhteisö, joka voi helpostikin syrjäyttää oikean elämän verkostot. Peliyhteisö luo painetta pelaajalle: hänen odotetaan olevan paikalla pelissä silloin kun jotakin tärkeää tapahtuu, on iso taistelu, sovittu tapaaminen tms.
Olen huomannut, että vaikka pelin on tarkoitus vaikuttaa elämään myönteisesti, tuosta yhteisöllisyydestä tulee miehelleni kaikenlaisia kielteisiäkin vaikutuksia. Hän saattaa mm. ärsyyntyä todella pahasti jos joku toinen pelaaja on käyttäytynyt epäreilusti (tätä tapahtuu käsittääkseni aika usein), mikä sitoo mieheni vielä kahta tiukemmin pelaamaan, kunnes asia on saatu jotenkin kostettua tai muuten selvitettyä. Ja tämän ajan hän on kuin perseeseen ammuttu karhu sitten kotona, eli ei kovin mukavaa seuraa. Lisäksi mietityttää, toteuttaako pelaaminen enää kovin hyvin alkuperäistä tarkoitustaan eli stressin lieventämistä. Kun otin tämän puheeksi, miehen kommentti oli että hän on jo päässyt pelissä niin pitkälle, ettei millään haluaisi lopettaa vaikka siinä välillä tuleekin näitä kielteisempiä vaiheita.
Välillä tuntuu että miehelläni on oikean, erittäin kuormittavan työnsä lisäksi nyt toinen työ netissä, johon myöskin kuuluu läsnäolopakko erilaisissa tapaamisissa, vastuuta hankkeiden läpi viemisestä jne.. Olisi varmaan hyvä, jos saisin hänet houkuteltua kuitenkin vaihtamaan peliä sellaiseen, jossa stressitasot pysyisivät matalammalla tai ainakin purkautuisivat nopeammalla syklillä (hän on aikanaan pelannut Quakea, ja se kuulosti peliltä, josta voisi oikeastikin olla apua stressin purkamisessa).
Toivon että voitte löytää ratkaisun tähän ongelmaan yhdessä miehesi kanssa, vaikka tilanne onkin jo aika hälyttävä jos pelaamista pitää salailla ja miehesi ajanhallinta on tuollaisessa syöksykierteessä. Teillä on vaikeita asioita takana ja rankka elämäntilanne, ja ymmärrän että se vaikuttaa haluun ja kykyyn käsitellä tällaistakin pulmaa. Olen kuitenkin rehellisesti sitä mieltä, että pitemmälle asian käsittelyä lykkää, sitä isommaksi möröksi se ehtii kasvaa ja sitä enemmän miehesi addiktio ehtii syvetä.
No, olen ajatellut että ongelma ei kasva ylipääsemättömäksi kunhan asiasta puhutaan säännöllisesti niin, että kumpikin pysyy kartalla, ja kunhan addiktiivinen käytös ei lähde ihan kokonaan käsistä. Mutta en ole osannut tähän mennessä hahmotella, missä sen rajan kannattaisi mennä. Tiedostan, että esim. tuo univaje on kyllä jo sen verran paha juttu, että sen ei kannata antaa jatkua kovin pitkään.
Kannattaa pohtia esim. seuraavia kysymyksiä:
-Paljonko miehesi näkee kavereitaan suhteessa aiempaan?
Hänen opiskeluaikojen kaveripiirillään on säännöllisesti kerran kuussa sovittu tapaaminen, josta mies pitää edelleen kiinni. Tuon lisäksi hän ei juurikaan tapaa ketään vapaa-aikanaan, kuten en minäkään. Olemme molemmat erakkomaisia luonteeltamme.
-Onko miehelläsi ollut ennen jotain harrastuksia tai onko hän lopettanut joitakin muita asioita joiden tekemisestä nauttii ehtiäkseen pelaamaan enemmän?
Työ vie niin paljon aikaa että harrastuksia ei ole ollut yhdessäolomme aikana juurikaan. Leffassa kävimme ennen useammin, mutta siitä luopuminen johtuu varmaan omista kiireistäni siinä missä miehenkin. Ei siis leimallisesti juuri pelaamisesta.
-Montako tuntia miehesi pelaa per päivä noin keskimäärin?
Arki-iltoina hän tulee kotiin klo 18 ja 21 välillä ja aloittaa heti pelaamisen. Yleensä ehdotan nukkumaanmenoa ensimmäisen kerran siinä puolen yön kieppeillä, ja se toteutuu vaihtelevasti yhden ja kahden välillä. Joinakin iltoina hän ilmaantuu jo hyvissä ajoin olohuoneeseen, jolloin vietämme yhdessä pari tuntia ennen nukkumaanmenoa. Viikonloppuisin mies nukkuu univajettaan pois, herää joskus 14-15 välillä ja aloittaa pelaamisen, joka saattaa jatkua kolmeenkin saakka yöllä. Joskus saan ne samat pari tuntia yhteistä aikaa jompana kumpana iltana.
-Onko koskaan pelittömiä päivä (siis muuten kuin pakon edessä, esim. silloin kun olette miehen vanhempien luona)?
Eipä taida olla. En ihan tarkkaan tiedä milloin mies pelaa ja milloin tekee huoneessaan ilta- ja vkonlopputöitä (niitäkin hänellä on toisinaan, vaikka työpäivät ovatkin noin pitkiä). Mutta esim. eilen kävimme hänen vanhemmillaan syömässä, jonne hän tuli suoraan töistä, ja ensimmäiseksi kun tulimme kotiin (joskus 11 aikaan illalla), hän sanoi menevänsä koneelle "Koska en ole tänään vielä käynyt ollenkaan pelissä". Siitä päättelin että joka päivä siellä siis pitää ainakin käydä.
ap
ylim. sitten pelaa? Miksi menee koneelle ensin?
kun on riippuvuus kehittymässä / kehittynyt. On syntynyt tarve, jota vain ja ainoastaan pelaaminen tyydyttää. Siis yhteinen aika puolison kanssa on varmasti peliaddiktistakin mukavaa, mutta koska se ei palkitse samalla tavalla kuin peli, pelaaminen voittaa. Aivot ja keskushermosto palkitsevat addiktia tällaisesta käyttäytymisestä, erittyy palkitsevia hormoneja, stressi lievittyy jne. Ei siinä sinällään sen "kummemmasta" asiasta ole kyse.
Sitten kun ko. käyttäytyminen alkaa hankaloittaa ns. tavallista elämää (vie kaiken ajan, vahingoittaa ihmissuhteita jne.) ollaan ongelman edessä.
Siinäkin on riskinsä, että alun perin stressin lievittäjäksi aiotusta toiminnasta tulee itsestään voimakas stressin lähde, ihan kuten ap tuossa aavistelikin. Ryhmäpaine ja hyvä suoriutuminen pelissä ovat todella yllättävänkin voimakkaita vaikutteita pelaajalle.
t: 13
edellisen viestin kirjoitti nro 11.
tosin ei me sitä riippuvuutena pidetä, vaan harrastuksena. Kuvitelkaapa vaan pariskunta, jossa molemmat on noita yökausia koneella pelaamassa istuvia, jotka heittää hajamielisesti "ihan kohta" jos toinen sanoo jotai ;-) Mutta meillä siis toimii hyvin koska kumpikin hyväksyy pelaamisen täysin.
Tuo vieraisilla pelaamaan linnottautuminen on kyllä taas ihan silkkaa huonotapaisuutta. Minusta vaan on niin että vieraisilla ei VOI mennä jonnekin yksinään nysväämään, olipa kyse pelaamisesta tai kirjan lukemisesta, vaan vieraisilla kommunikoidaan isäntäväen kanssa.
2. Peliä ei voi keskeyttää tarvittaessa.
Olen pelannut pelejä yli 25 vuotta ja juuri tuo kykenemättömyys keskeyttää peli tarvittaessa on suurin syy, miksi rajoitan ajoittain omia nettipelailujani. Tämä ei tarkoita sitä, että muuten rajoittaisin harrastustani: ainoastaan muutan sen laatua.
Pitkät ja hitaat roolipelit tyyliin Skyrim, Dragon Age, Mass Effect ja Witcher ovat loistavia, koska ne voi pysäyttää koska tahansa ja tallentamaan pääsee milloin haluaa.
Peliharrastuksen salailu taas kertoo ympäristön tuomitsevasta asenteesta. Samalla tavalla esimerkiksi parinvaihtoa harrastava pariskunta usein salaa harrasteensa: ei halua kuunnella kanssaihmisten kommentointia asiaan.
Lyhyesti: suosittelen vähentämään nettipelaamista ja lisäämään rauhallisten, pitkien roolipelien pelaamista. Pelaamiseen käytettävän kokonaisajan ei tarvitse vähentyä.
Olen siis yli 30-vuotias mies, akateemisesti koulutettu, maltillisesti kehonrakennusta harrastava JA pelaan videopelejä.
Alue: Aihe vapaa
jos kaikki aika menee johonki lapsellisiin peleihin, en voi muuta kun nauraa tollasille luusereille..