Lue keskustelun säännöt.
Uskalsitko iloita raskaudesta ennen ultraa?
21.11.2012 |
Sehän voi olla vaikka tuulimuna tai mennä kesken vielä ennen 12. viikkoa. Miten siitä uskaltaa iloita? Vai uskaltaako edes.
Kommentit (22)
yritettiin 2 vuottaa tehdä vauvaa, sitten kun vihdoin olin raskaana, en uskaltanut siitä hirveesti iloita ennen ultraa. Enkä oikeestaan kauheesti ennen toista raskauskolmannetta (vaimikäseoli). Oli koko raskauden ajan sellanen olo että tää on liia hyvää ollakseen totta. Nyt beibi 1v :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oikeastaan kauheasti iloinnut raskaudesta, vaikka oli iha toivottu lapsi. Lähinnä ahdisti koko ajan.
Ehkä mun pitäis vähän iloita sitten :) Mun mies suunnittelee jo kaikkea ja käyttäytyy ihan niin kuin olisi ihan varmaa, että olen raskaana. Mutta eka ultra on vasta joskus 11. viikolla.
Tosin takana oli seitsemän lapsettomuushoitoa ja kolme keskenmenoa. Ultrassa oli siis tullut huonoja uutisia aiemmin. Onneksi viimeisin kerta päättyi onnellisesti ja sain ihanan pojan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin takana oli seitsemän lapsettomuushoitoa ja kolme keskenmenoa. Ultrassa oli siis tullut huonoja uutisia aiemmin. Onneksi viimeisin kerta päättyi onnellisesti ja sain ihanan pojan
, eikä halua sitten niin kovasti pettyä jos tuleekin keskenmeno.
Haluaisin kertoa jollekin, mutta päätettiin että riskien vuoksi kerrotaan vanhemmille jouluna ja työpaikoilla tammikuun puolivälissä " juuri sen riskin takia..
mutta jos lapsi ei olekkaan elinkelpoinen kohdun-ulkopuolella...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmannen keskenmenon kohdalla tosin varhaisultrassa syke näkyi, mutta siitä kahden viikon päästä ei enää löytynyt.
Eli ultrissa varmistui keskenmeno.
Tässä viimeisessä raskaudessa uskalsin täysillä iloita oikeastaan vasta rakenneultran jälkeen.
Tosin takana oli seitsemän lapsettomuushoitoa ja kolme keskenmenoa. Ultrassa oli siis tullut huonoja uutisia aiemmin. Onneksi viimeisin kerta päättyi onnellisesti ja sain ihanan pojan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähdin siitä, että kaikki on hyvin ellei toisin todeta. Turha on piruja seinille maalailla. Suurin osa raskauksista päättyy terveen lapsen syntymään. Onnea, jos raskaana olet!
En myöskään uskonut, että mahassani oikeasti olisi vauvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tunnu yhtään siltä, että olisin oikeasti raskaana :(
ap
En myöskään uskonut, että mahassani oikeasti olisi vauvaa.
mutta välillä sitä keskittyi silittelemään masua ja ajattelemaan asiaa enemmän. Ultran jälkeen en tosiaan uskaltanut iloita raskaudesta, kun selvisi että kaksi tulee ja pelotti, että jos menee kesken, kun lääkäri puhui vain ja ainoastaan riskeistä, kun ovat samassa pussissa. Siinä sitä odoteltiin rv 12 asti, että nähtiin masuasukit uudestaan ja silloin vasta uskalsi iloita, kun lääkäri sanoi, että kaikki on tosi hyvin ja kummatkin on kasvaneet :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Iloitsin toki, mutta yritin olla olematta kuitenkaan liian optimistinen. Toisaalta molemmissa raskauksissani tiesin vauvojen olevan ainakin elossa ennen np-ultraa. Ensimmäisen kerran pääsin varhaisultraan verenvuodon takia (tosin luulin silloin, että alkio on menehtynyt) ja silloin näin sydämensykkeen) :) Toisessa raskaudessa hankin kotidopplerin ja sain sydänäänet kuuluviin rv9 tai 10, joten oli taas helpompi mennä ultraan :)
Oon tällä hetkellä kuudennella viikolla raskaana, ja en uskalla kovasti vielä iloita.
Mies ei oikein halua puhua, kun asia ei kuulemma vielä tunnu todelliselta, eikä halua sitten niin kovasti pettyä jos tuleekin keskenmeno.
Haluaisin kertoa jollekin, mutta päätettiin että riskien vuoksi kerrotaan vanhemmille jouluna ja työpaikoilla tammikuun puolivälissä (jos ei tule pahoinvointia tms mistä muut huomaa jo aiemmin).
Yksin siis mietiskelen vauvaa lähes 24/7 ja murhedin. Oon tosi itkuherkkä ja miehelle välillä ikävä ihminen, mutta en toisaalta halua häntä vaatiakaan ajattelemaan vauvaa "todellisena" juuri sen riskin takia. Välillä tuntuu, että ei siellä mitään ole, ja välillä taas tuntuu että kovastikin kropassa tapahtuu.
Ultrassa näkyi terveen näköinen sikiö MUTTA sillä oli liikaa niskaturvotusta joten siitäpä saikin sitten vaan lisää murehdittavaa :(
en ole käynyt koskaan rv12 ultrassa vaan vasta rv 22-24.
Mutta jos nyt alkaisin odottamaan toista, en ehkä. Nyt ehkä ymmärtäisin mitä menettäisin. Ensimmäistä kun odotin en voinut uskoa sitä todeksi ja monesti alussa mietinkin että jos menisi kesken, ei se varmaan tuntuisi minusta miltään.
Mutta nyt kun tiedän millaisen palkinnon sieltä saa ja ymmärrän sen, olisin varmasti vähän varovaisempi.
mutta toisaalta olin myös kovasti huolissani aina rakenneultraan asti (ei mitään erityistä syytä, olen vain kova huolehtimaan).
sen on tarkoitus mennä kesken, eikä sekään mua pelota. Täytyy tosin sanoa, että asenteeni johtuu ehkä siitä, että mulla on jo yksi lapsi, enkä koe mitään pakkoa saada lisää lapsia. Asiat menee niinkuin menee.