Kun olin pieni vanhempani erosivat.

Minun vanhempani erosivat viikko sitte, olen 11v. itken joka päivä kun asun äitini kanssa ja mietin isää.

Omat vanhempani eivät eronneet ja äitin perusteli sitä sillä, että jatkavat meidän lasten takia. Vanhempamme riitelivät jatkuvasti ja me lapset sanoimme, että erotkaa. Jokainen perheemme lapsista on kantanut seurauksena onnettomien vanhempiemme riitelystä sen, että emme ole luottaneet perheeseen ja on ollut vaikeuksia solmia parisuhteita.

Jos vanhempamme olisivat eronneet niin olisko sitten ollut paremmin, sitä en tiedä? Nuorena  kuvittelin, että jso vanhempamme olisivat eronneet meillä olisi ollut parempi elämä, nyt kun kuitenkin itse olen yh tiedän kuinka vaikeaa on yksin kasvattaa lasta.

Nykyään itselläni on aika toivoton käsitys elämästä.

4 aivan sama täällä!

Vanhempani erosivat myös kun olin lapsi mutta vietän siitä huolimatta tasapainoista (perhe)elämää.



Tilanne voisi olla huonompi jos vanhempani olisivat pysyneet yhdessä vaikka vain meidän lasten takia.



Oletko harkinnut hakevasi keskusteluapua? Siitä voisi olla sinulle apua käsitellessäsi asiaa. Kyllä sen pikkutytön täytyy tulla kuulluksi.

Kuten isäni Matti.Tuhosimme perheemme.Minä hakkasin vaimoani ja lapsiani kuten isäni hakkasi äitiäni.Ollaan yhtä surkeita paskiaisia.En ole ylpeä itsestäni.Monta kertaa suunnittelen tappavani itseni.Asun aurajoen-rannalla,olisi helppoa hypätä sinne ja unohtaa entinen elämä.Olen yrittänyt raitistua mutta en pysty.Ex hoitaa nytkin ylimääräisiä vkl lapset että voin juoda rauhassa.Olin vanhempainvartissa krapulassa,haisin viinalta.

Minunkin vanhempani erosivat kun olin pieni mutta muistan sen vain onnellisena asiana, sillä isäni oli väkivaltainen ja alkoholismiin taipuvainen ja eron myötä loppuivat karmeat ja lasta pelottavat tappelut ja elämäni muuttui onnelliseksi ja turvalliseksi. Minulla oli oikein ihana äiti.