Joskus melkein hävettää miten helppoa äitiys on kahden kiltin tytön kanssa
Päiväkodista ja koulusta tulee vain poitiivista palautetta. Kotona on rauhallista ja siistiä. Nytkin tytöt leikkineet nätisti yhdessä pikkueläimillä jo useamman tunnin.
Vaikea samaistua monen muun äidin huokailuun siitä kun lapset vaan tappelee ja riehuu ja pitää patistaa tekemään läksyjä, siivoamaan huoneensa yms.
No ehkäpä noilla sitten on kamala murrosikä tms. kun tähän asti ollut näin kovin helppoa ;)
Kommentit (7)
että murrosiässä iskee kunnon kapina ja pissismode päälle. Who knows.
Mun on vaikea samaistua muihin, jotka valittaa lapsistaan. Mullakin on kiltit lapset, ovat aina olleet, nukkuvat hyvin, ei ole meillä heräilty yöllä syömään!
jollain tasolla.Ja kyllä myös ns.helppoja lapsia on olemassa.
Vaikka oli vähän vilkkaammat ja haasteellisemmat lapsetkin. Se on ihan omasta asenteesta kiinni. Itse ainakin koen äitiyden helpoksi vaikka toinen lapsista on ns. erityislapsi. Olemme vaan järjestäneet arkemme siten että elämä on helppoa ja meille sopivaa.
Paitsi mulla on kaksi kilttiä poikaa.
Kaksi ihanaa poikaa. Toki välillä kiukuttelevatkin, varsinkin uhmaikäinen, eikä meillä aina siistiä ole, mutta silti tuntuu että olen melko helpolla päässyt ainakin tähän mennessä. Mutta joo, mä uskon että ne "kiltitkin" kaipaa huomiota ja kannustamista, eli ei kannata tuudittautua siihen ettei heidän eteen tarvitse tehdä töitä.
Itse olisin kaivannut lapsena enemmän kehuja ja kannustamista. Olin vähän samanlainen kuin esikoiseni, mukautuvainen lapsi joka on tyytyväinen miltei aina. En ole kuitenkaan kovin itsevarma enkä päämäärätietoinen tai kunnianhimoinen, joten niitä puolia olisi kannattanut vahvistaa jo lapsena. Onneksi koko elämä on kasvamista, toivon että osaa kannustaa ja tukea omia lapsiani tarpeeksi.
niin mminäkin olen.