Mite te hoikat ihmiset syötte päivän mittaan? saisko esmierkkiä
Kommentit (76)
Aamupalaksi leipä tuossa klo.10
13: aikaan joku banaani
klo 16.30 suunnilleen lämmin ruoka esim.makaronilaatikko
Iltapalaksi pari porkkanaa tai mandariinia tmv.
Joskus syön jonkun suklaapatukankin jos nälkä yllättää. Janojuomana on vesi ja ruokajuomana rasvaton maito.
Aamu: Maitokahvi, greippi
Lounas: Pinaattikeittoa, kananmuna, 2 viipaletta vaaleaa leipää (ei levitteitä), omena
Päivällinen: Salaaattia jossa vihreitä vihanneksia, paprikaa, salamimakkaraa, pinjansiemeniä; risottoa kuivatuista herkkutateista ja siitakkeista, valkoviiniä 1 lasi; suklaakiisseliä ja kermavaahtoa
En syö välipaloja ja isoin ateria illalla siinä klo 20-21 aikaan.
aamulla kuppi kahvia ja kaksi palaa paahtoleipää hunajalla, mandariini.
Lounaaksi iso kanasalaatti.
Iltapäivällä kuppi kahvia ja hedelmä, noin kerran viikossa joku leivonnainen tai keksi.
Päivälliseksi paistettua kalaa, uunikasviksia.
Tuossa oli tavallisen arkipäivän esimerkkiruuat. Monesti syödään illalla pastaruokia, tykätään kaikki niistä. Päivällinen on aina itse tehty, käydään myös usein ulkona syömässä. Ekstraherkkuna lättyjä, pannaria, sipsejä noin kerran viikossa.
Olen 160/52.
Aamulla 2 viipaletta ruisleipää tai näkkäriä leikkeleillä ja juustolla. Kahvia.
Lounaaksi 1prk rahkaa ja 1prk ananasmurskaa.
Kahvia.
Päivälliseksi tavallista kotiruokaa, esim. tänään lihakeittoa (mun lautaselle kasviksia ja lihaa, ei perunaa).
Iltapala kuten aamupala ilman kahvia.
Esimerkki:
aamupala: kevytmaitoon keitettyä kaurapuuroa, omena, kahvia mustana
lounas: peruna-pinaattimuussia (jossa voita ja kermaa), lihapullia, vihanneksia
välipala: pari palaa ruisleipää, oivariinia, kurkkua
päivällinen: pyttipannua ja paistettu kananmuna
iltapala: 1 levy Fazerin sinistä.
Paino 55 kg, pituus 168 cm.
ruispuuroa mustikoilla (eikä ihan ripaus, vaan jotain 80 g) ja raejuustolla.
Lounaaksi kasvissosekeittoa raejuustolla, porkkana sekä kurkkujötikkä.
Välipalaksi rahkaa marjakeitolla ja myslillä.
Päivälliseksi aion syödä linssimuhennosta fetskusalaatilla, iltapalaksi ajattelin tehdä jonkun ihanan vihersmoothien.
kaurapuuroa ja juon kraanavettä, en mitään muuta koskaan ja voin erittäin hyvin. Painoindeksini on 19,5.
Omena ja jogurtti (pieni). Laihduttaessa pelkkä omena.
kun muut vastaajat mut esim.:
aamulla tee ja lasi tuoremehua
lounaalla kanasalaatti
välipalalla kahvi ja kaksi dominoa
illalla peruskotiruokaa normaali annoa (ruokalautasen pinta-alasta n. 1/4 - 1/3)
illalla myöhemmin 1 siideri
bmi 22
Toivottavasti tuo "kaurapuuroa ja hanavettä"-ihminen ei ainakaan ollut tosissaan!
Itsekin olen hoikka (163/51), mutta syön kyllä kaikenlaista, 3-5 kertaa päivässä ja myös melkein joka päivä jotain herkkua. Olen kulinaristi ja rakastan myös kaloririkkaita juomia kuten viiniä. Enkä silti väitä kuuluvani näihin "syön mitä vaan, mutta en liho"-ihmisiin.
Minulla ratkaisu on annoskoot. Syön ensinnäkin vain silloin kun on nälkä ja syön aina vain sen verran kun on nälkä. Suklaata voin ottaa kahvin kanssa yhden rivin, ei tarvi syödä koko levyä. Ja jos jonain päivänä, vaikkapa jouluaattona tms., tulee vähän herkuteltua "yli nälän", niin seuraava päivä menee luontevasti kevyemmin ja vähemmällä ruoalla, koska olo on raskas eikä nälkä oikein ehdi vaivata.
Mun tämän päivän syömiset esimerkkinä:
aamulla: sämpylä, jonka välissä oli kermajuustoa ja basilikaa ja lasi luonnonjogurtista, mansikoista ja baananista tehtyä smoothieta.
lounas: pieni annos riisiä ja lohikastiketta, vähän vihersalaattia, vettä
välipala: kourallinen cashew-pähkinöitä, suklaakahvi
Vähän myöhemmin syön päivälliseksi lasagnea ja iltapalaksi otan varmaan vielä jotain pientä, ehkä jotain herkkuakin.
Kyllä minä ainakin voin syödä ihan mitä vaan ja syön tosiaan useamman kerran päivässä, mutta onhan siinäkin vissi ero, laittaako lautaselle desin vai viisi desiä kermaista kastiketta ja ottaako puoli pakettia keksejä kahvin kylkeen vai ehkä keksin pari!
mut jotain tällaista:
aamupala: kahvi ja pala leipää + juustoa.
Lounas: hedelmä?
napostelen pähkinöitä.
päivällinen: nuudelia tms.. ehkä joku salaatti.
Iltapala: ehkä leipä tai jogurtti
Aika huono ruokahalu ollu aina, mut herkuttelen välillä paljonkin.
162cm, 52kg
Aamiaiseksi kahvia ja myöhemmin rahkatölkki banaanin kanssa. Pääateriaksi spagettia linssikastikkeella, sitten kahvia ja pala tummaa suklaata (70%). Iltapalaksi teetä ja pari voileipää.
Aamupala: 2-3 Weetabixia/mysliä kevytmaidolla, hedelmä
Lounas: Keitto tai ruokaisa salaatti, vaaleaa leipää
Kotiin tullessa: 1 leipä (olen usein nälkäinen, töissä pitäisi syödä välipala)
Illallinen klo 19: kotiruoka + vihanneksia
Usein vielä iltapala: Leipä ja jugurttia
Soveltamalla ns. juttadieetin mukaan syön, siis aamiaiseksi kaurapuuro+raejuusto+marjat, lounas kasviksia ja kanaa, välipala rasvaton rahka, päivällinen jotain normikotiruokaa kohtuullinen annos+ paljon kasviksia, iltapalana taas sama rahka. Välillä rahkan tilalla banaani.
Karkkipäivä kerran viikossa.
178/66
Aamupalaksi teetä ja keitetty kananmuna
Lounaaksi työpaikkaruokalan ruokia, tänään puoli lautasellista salaattia, broilerikiusausta ja leipää, 1 % maitoa
Päivällinen salaatti, jossa savunieriää, kurkkua, tomaattia, porkkanaa, cashew-pähkinöitä, teetä
Iltapala hedelmäsmoothie, teetä
mutta normaalipainoiseksi..
Aamiainen: rahkaa + mustikoita, vettä
Välipala: ryvita + kevyt philadelphia
Lounas: pinaattisalaatti jossa tonnikalaa ja tomaatteja, + siemieniä + oliiviöljyä
Välipala: rahkaa (pieniannos) + siemieniä ja leseitä,
2 kuppia kahvia rasvattomalla maidolla.
Illalla varmaan syön kasvispihveja jonkun kastikkeen kanssa, tai salaatin, ehka riisin? Otan myos energiapatukan ennen salia
En syö juuri mitään, sillä riittävän määrän ravintoaineita saa juomalla päivittäin tarpeeksi olutta.
aamu: kaurapuuro voisilmällä, kahvi maidolla
lounas: kanasalaatti
välipala: omena, pähkinöitä ja rahkaa
illallinen: makaroonilaatikkoa, salaattia
iltapala: pari näkkäriä/ korppua voilla ja juustolla, ananasta ja turkkilaista jugurttia
Juomana aina vesi.
Pelkkää teetä-se on niin terveellistä.
-kolme kuppia vahvaa kahvia
-kaksi näkkäriä (yks aamupala ja toinen ilta)
-kolme kurkkusiivua
-puolikas omena