Ovatko omat vanhempasi 'rintamakarkureita' lastenlapsien suhteen?

Omat vanhempani ovat vähän lusmuja, mutta apua ja tukea saan kyllä pyytäessäni.



En oleta, että heidän on hoidettava lapsiani ja on aivan ihanaa, että ovat kiinnostuneita lapsistani, mutta se omien vaivojen valittaminen ja sellainen huokuva jaksamattomuus tuntuu välillä asennekysymykseltä. Anoppini on vanhempiani melkein 10 vuotta vanhempi, kohta 70-vuotias, ja mennä porskuttaa, käy kuntosalilla ja jumpassa, osallistuu ja hoitaa aktiivisesti omasta halustaan lastenlapsiaan. Ihan pyytämällä pyytää kylään.



Myös omat isovanhempani jaksoivat reippaina samanikäisinä (noin 60-vuotiaina) leikkiä kanssani, viedä uimarannalle, kirjastoon, kauppoihin, leikkipuistoon ja vaikka minne.



En siis edelleenkään oleta, että vanhempieni velvollisuus olisi tehdä samaa, mutta vähän mietityttää, kun kerran vuodessa hoitaminenkin on sellainen urakka ja vaikka mielellään ja innolla siihen ryhdytään, niin oikein huomaa, että kovin nopeasti uudestaan ei jakseta. Ei käydä missään, ei mennä puistoon, ei kaupoille, ei uimahalliin, ei kirjastoon. Nysvätään vaan sisällä kyläilemässä, siinä kaikki.



Ihan normaalikuntoisia ja työelämässä olevia (osa-aikaeläkkeellä kumpikin) ovat nämä vanhempani. Kuulostavat kyllä vähintään 10 vuotta vanhemmilta kuin mitä ovatkaan. Ehdotin viime vuonna, kun olin menossa lääkärille, että voisivat viedä lapset vaikka Hoplopiin,niin ei tarvitse itse keksiä viihdykettä vilkkaille lapsille, mutta vastauksena vaan, että ei me jakseta tuollaisia. Niin. Kaupoilla kyllä juoksevat ihan pirteinä, etsivät uutta autoa, uusia huonekaluja, uutta asuntoa, kyläilevät sukulaisissa, matkustavat, mutta oivoivoi, miten ei jakseta lastenlasten kanssa käydä edes 50 metrin päässä olevassa leikkipuistossa.



Mutta ei heidän tarvitsekaan. Apua tarvitsen kerran vuodessa ja silloinkin ehkä kaksi tuntia. Meillä on hyvä tukiverkko ilman heitäkin.

Joten eivät ole.

on kiinnostuneita lapsiensa kuraperseistä, jotkut ei.