Mitä v... Armeija ampuu sikoja joka vuosi?
http://yle.fi/uutiset/puolustusvoimat_ampuvat_sikoja_suomessakin/6382249
Puolustusvoimat ampuvat sikoja Suomessakin
Brittiläiset eläinsuojelujärjestöt ottivat kantaa elävillä sioilla harjoitteluun Puolustusvoimissa. Suomessa sikoja on tähdätty harjoitustantereella jo vuosikymmeniä. Armeija saa vuosittain luvan 50 koe-eläimeen.
Joitakin vuosia sitten asepalveluksensa sotilaspoliisina suorittanut mies muistelee nimettömänä erikoista harjoitusta Hollolassa. Kolme sikaa ammuttiin lääkintäupseerien paikattaviksi.
- Tehtävänäni oli vartioida aluetta. Sinne odotettiin eläinten oikeuksia puolustavia aktivisteja, mutta ei heitä tullut, mies muistelee.
Täysin samanlainen harjoitus Britannian puolustusvoimissa herätti viikonloppuna arvostelua. Eläinsuojelujärjestöt Peta ja RSPCA kutsuivat kokeiluja inhottaviksi ja barbaarisiksi.
Nykyaikainen opetussimulaattori ei kuitenkaan voi korvata aitoa, elävää kudosta, sanoo Sotilaslääketieteen keskuksen johtaja Jouko Peltomaa.
- Koulutus tehdään kerran vuodessa tehdään ja se on osa lääkintäupseerin koulutusohjelmaa. Koe-eläintoimintaa tehdään 2-3 päivänä, lääkintäeverstiluutnantti Peltomaa kertoo.
Ihmishenkien pelastamista
Sikaharjoituksia tehtiin jo ainakin 1980-luvulla Peltomaan sotilasuran alussa. Vuosittain sikoja uhrataan sotilaslääketieteelle tavallisesti 6-8, mutta tarvittaessa Eläinkoelautakunnan vuosittain myöntämä lupa antaisi Puolustusvoimien käyttöön jopa 50 koe-eläintä. Ne hankitaan suoraan eläintiloilta.
Sikojen ampumista ei harjoitella, vaan nimenomaan ammuttujen sikojen pelastamista. Eläinsuojelujärjestö Animaliaa eivät juuri lohduta treenin tarkoitusperät tai sekään, että siat on ensin nukutettu.
- Emme hyväksy sellaista, että eläviä eläimiä käytetään tällaisiin harjoituksiin. Siihen pitäisi löytyä joku toinen tapa, sanoo Animalian toiminnanjohtaja Kati Pulli.
Sikaharjoitusta vartioinut sotilaspoliisi ymmärtää hyvät puolet ja sen, että harjoitus lähtee ihmishenkien pelastamisesta. Kuitenkin eläinkokeen eettisyys mietityttää häntä vuosien jälkeenkin.
- Tuttu lääkäri oli operoimassa sikoja. Hänen potilastaan ei pystytty pelastamaan, se ilmeisesti vuoti kuiviin, hän kertoo.
- Jos itse saisin päättää, ehkä tästä voisi luopua. Ehkä ei ole todennäköistä, että tulee ampumahaavoja joita paikata.
Saipa harjoittelija pidettyä sikansa hengissä tai ei, kaikki koesotilaat lopetetaan.
----
Muita armeijan käyneitä paikalla? Kenelle tuli täytenä yllätyksenä tällainen?
Kommentit (24)
Kenelläkään, joka syö sikaa ei ole varaa arvostella tuota armeijan toimintaa.
Ja ei sinne sotatantereelle vastavalmistuneita lähetetä vaan työkokemusta omistavia lääkäreitä.
Lääkärintehtäviin kuka tahansa ensiaputaitoinen ja parsii kasaan. Harjoituksena tuohon tehtävään tuo on tarpeellinen, siviilissä ei synny ampuma-ase vammoja vastaavia. Eri asia on tarvitseeko tuollaista tehtävää. Eli tarviiko henkiä yrittää pelastaa nykyisellä opilla tai tarviiko armeijaa. Syöttösiat muistuttavat varmaan yhä enenevässä määrin tulevaisuudessa paikattavaa ainesta, aivan kuin tämän palstan kukkahatut. Ne siat on kasvatettu teurastettavaksi, onko parempaa tarkoitusta kuin teurastaa, jotta kyetään pelastamaan kuoleman kielissä olevia läheisimpiämme?
Ymmärrän jos täällä nyt on joku täysvegaani, joka ei eläissään ole yhtään eläintä tappanut eikä ymmärrä miten kukaan muukaan voi sikaparkoja tappaa. Mutta kaikki me muut, jotka syömme lihaa, käytämme nahkavaatteita tai syötämme lihaa lemmikeillemme, emmekä vietä päiviämme protestoimalla eläinten oikeuksien puolesta, ihan turhaa vitinää. Eipä tule mieleen parempaa ja edullisempaa tapaa harjoitella kuiviin vuotavien sotilaiden paikkausta kenttäolosuhteissa. Siat nukutetaan, niitä ammutaan, ne kursitaan kasaan ja sen jälkeen kun on todettu lyökö sydän edelleen, sika lopetetaan. Varmasti paljon tärkeämpi elämäntehtävä sialle kuin päästä hampurilaispihviksi. Ja jäipä ainakin elämä sikalassa lyhyemmäksi ja teurastamoreissu vältettyä, ehkä tuli jopa haisteltua vähän ulkoilmaa ennen nukuttamista. En paheksu.
Ensin siat nukutetaan. Sitten niitä ammutaan, sitten harjoitellaan lääketiedettä. Leikkausoperaation jälkeen sika lopetetaan.
Oletko tullut ajatelleeksi, että jokainen ihmisiä operoiva kirurgikin on jossain vaiheessa uraansa ollut amatööri, ainakin tehdessään ensimmäisiä leikkauksiaan? Sitä paitsi hekin harjoittelevat aluksi sioilla - tosin valmiiksi kuolleilla.