Miten viettäisit isä-tytär laatuaikaa?

Aloitin keskustelun siitä, mitä isä voisi 6 ja 9-vuotiaiden tyttöjensä kanssa tehdä. Vastasin jatkoksi tällaiseen ketjuun, missä isä miettii tekemistä 14-vuotiaan tytön kanssa vuonna 2012. Tällaisia  keskusteluja ei paljoa löytynyt joten kirjoitin tähän jatkoksi. Mitään vinkkejä en oikein vielä ole saanut. Kehotuksia niellä tylsyys ja leuka rinnassa mennä eteenpäin kylläkin. En tiedä mikä on motiivini  kirjoittaa muuta kuin sen asian esiin tuominen, miten eri asioista isät ja tytöt voivat olla kiinnostuneita ja miten se voi isääkin harmittaa.

Yksi mikä edellisestä viestistä jäi mainitsematta on pyöräily. Sekään ei tyttöjäni kiinnnosta. Olen asna ostanut hyvälaatuiset vaihdepyörät joidenlaisista varmasti itse olisin ollut innoissani lapsena mutta tyttöjäni en saa pyöräilemään kuin tappelun jälkeen pakottamalla. Viimeinen pisara oli toissa syksynä kun vanhempi lapsista heti lenkin alkajaisiksi paiskoi digitaalisen matkamittarinsa pyörätiehen rikki. Sen jälkeen ei paljon ole pyöräilty.

Tuntuu tosiaan siltä että parempi olisi kun lopettaisi vaan yrittämisen ja antaisi ajan kuluessa noiden keksiä omat juttunsa siihen sen enempää puuttumatta.

Oikeastaan tämä lapsista turhautuminen on seurausta siitä, että vanhempi kokee pettymystä siitä, miten asiat olisivat voineet mennä. Voitaisiin retkeillä museoissa, erätulilla, metsätöissä, pyöräretkillä, lukea kirjaa jne. Kun odotukset lasta kohtaan eivättoteudu, turhauttaa. Ei se lasten vika ole mutta siltä todella tuntuu että yhteys osittain puuttuu. Ja sitten tämä mitä ei saisi sanoa ääneen: että poikalapsi saattaisi olla kiinnostuneempi niistä samoista asioista kuin isänsäkin..

Vierailija kirjoitti:

Kokeilepa noita ehdottamasi asioita niin, että lähdet yhden lapsen kanssa kerrallaan. Lapsi ansaitsee sitä kahdenkeskistä aikaa vanhempien tai jomman kumman vanhemman kanssa. Samanikäiset tytöt, toimii meillä. Meillä nuoremman tytön kanssa isä lähtee pyöräilemään ja pallokentällä, jossa pelätään jalista, korista ja Sählyä, tai menevät leikkipuistoon yhdessä tai metsälenkillä. Vanhemman kanssa isä viettää aikaa luontoretkellä, telttaretkellä, soudellen ja kalastaan. Vanhemmalle lukee myös seikkailukirjoja. Tosin ne meidän oman lapsuuden kirjat ei nykylapsia kiinnosta. Eli salaisuus on tehdä lapsen kanssa kahdestaan juttuja, jakamaton huomio siis.

Tämä saattaa olla ihan hyvä neuvo. Vanhemmalle tytölle on lähteminen ollut aina vaikeaa. Siirtyminen tekemisestä toiseen. Silti kun hän on kanssani kahdestaan tehnyt asioita, mm käynyt lenkillä, on se sitten ollutkin ihan kiva juttu. Täytyy kokeilla useammin.

Useimmiten tämä turhautuminen iskee silloin kun lastenhoito on minun vastuullani, kun vaimo on poissa ja pitäisi keksiä yhdessä tekemistä meille kolmelle.

kyllästynyt isä kirjoitti:

Oikeastaan tämä lapsista turhautuminen on seurausta siitä, että vanhempi kokee pettymystä siitä, miten asiat olisivat voineet mennä.

Ratkaisu tähän on yrittää unohtaa ne omat odotukset ja nauttia lasten kanssa siitä mistä lapset pitävät. Lopetat sen altaan reunalla murjottamisen ja menet rohkeasti mukaan altaaseen leikkimään hippaa tai heittämään palloa. Lupaan että kaikilla on hauskempaa. Pyöräretkelläkin lapsille on hienoa digitaalimittaria tärkeämpää elämykset. Ottakaa vähän eväitä mukaan ja pyöräilkää jonnekin lähelle, mihin lapset vielä mukavasti jaksavat. Olettaen että lunta tänä talvena vielä nähdään niin pulkkamäessä on yleensä kivaa sukupuolesta riippumatta. Vielä kun ottaa vähän kuumaa mehua yms. mukaan niin siitäkin hetkestä tulee vielä vähän erityisempi.

Itse en esim. joukkuepeleistä välitä, mutta kyllä siellä kentän reunallakin oikealla asenteella silti ihan kivaa on.

Olennaista on lähteä, ei siitä mistä itse tykkäsi sen ikäisenä tai tykkäisi nyt, vaan ehdottelemaan ja ottamaan selvää, mitä lapsi haluaa tehdä.

Meidän äiti-poika jutut on menneet pojan ehdoilla. Kun hän tykkäsi laskea mäkeä, laskimme mäkeä. Kun hän tykkäsi ammuskella lasersotaa, lähdin keski-ikäisenä äiti-ihmisenä ammuskelemaan hiki päässä. Kun hän alkoi pelailla pleikalla, ja pyysi minusta pelikaveria, opettelin pelaamaan. Kun hän alkoi pelata tietokoneilla, ostin itselle koneen ja kokeilin pelaamista, että voin ymmärtää edes vähän mitä hän siellä tekee. Saan välillä katsoa kun hän pelaa, ja kysellä ja hän kommentoi.

Muuta aikaa yhdessä on esimerkiksi ruuanlaitto, lumityöt ja puutarhatyöt yhdessä. Hän on saanut itse sisustaa huonettaan mieleisekseen, ja olemme käyttäneet aika siitä puhumiseen ja hankkimiseen ja tekemiseen.

Pyörä-ja hiihtolenkit on tehty hänelle sopivasti ja eväiden kanssa.

Mistä tyttösi sitten ovat kiinnostuneet? Pitäkää elokuvailta, sarjojenkatseluilta, sitkeästi katsot kaiken vaikka ei olisi sinun genre yleensä. Tulee hyvää keskustelua.

Samoilla linjoilla edellisen kanssa. Koska lapsi rakasti jääkiekkoa niin siitä sitten tuli meidän äiti-poika-aikaa moniksi vuosiksi. Vaikka nyt harrastus on loppunut, eikä enää tarvitse päivittäistä kuskausapua, eikä viikonloppuisin toimitsijoita, niin noista kuskausmatkoista on jäänyt keskustelukulttuuri. Jutellaan tosi paljon kaikenlaista. Ja vaikka kiekko on jäänyt perheestä, niin viimeksi äsken laitoin viestiä (asuu siis muualla), Liigapelijutuista ( ja pikkuleijonien peliä seurattiin whatsappkeskusteluna)

Ollaan myös tehty yhteisiä reissuja, viimeksi Berliiniin. Toki teillä nyt ei varmaan kannata lähteä mihinkään reissuun äidin tilan vuoksi, mutta vaikka vauvan synnyttyä sitten.

Ole kiinnostunut lapsesi kiinnostuksen kohteista ja poimi sieltä teille yhteistä tekemistä. Tsemppiä, hyvä, että olet herännyt tuohon asiaan.

kyllästynyt isä kirjoitti:

Aloitin keskustelun siitä, mitä isä voisi 6 ja 9-vuotiaiden tyttöjensä kanssa tehdä. Vastasin jatkoksi tällaiseen ketjuun, missä isä miettii tekemistä 14-vuotiaan tytön kanssa vuonna 2012. Tällaisia  keskusteluja ei paljoa löytynyt joten kirjoitin tähän jatkoksi. Mitään vinkkejä en oikein vielä ole saanut. Kehotuksia niellä tylsyys ja leuka rinnassa mennä eteenpäin kylläkin. En tiedä mikä on motiivini  kirjoittaa muuta kuin sen asian esiin tuominen, miten eri asioista isät ja tytöt voivat olla kiinnostuneita ja miten se voi isääkin harmittaa.

Yksi mikä edellisestä viestistä jäi mainitsematta on pyöräily. Sekään ei tyttöjäni kiinnnosta. Olen asna ostanut hyvälaatuiset vaihdepyörät joidenlaisista varmasti itse olisin ollut innoissani lapsena mutta tyttöjäni en saa pyöräilemään kuin tappelun jälkeen pakottamalla. Viimeinen pisara oli toissa syksynä kun vanhempi lapsista heti lenkin alkajaisiksi paiskoi digitaalisen matkamittarinsa pyörätiehen rikki. Sen jälkeen ei paljon ole pyöräilty.

Tuntuu tosiaan siltä että parempi olisi kun lopettaisi vaan yrittämisen ja antaisi ajan kuluessa noiden keksiä omat juttunsa siihen sen enempää puuttumatta.

Oikeastaan tämä lapsista turhautuminen on seurausta siitä, että vanhempi kokee pettymystä siitä, miten asiat olisivat voineet mennä. Voitaisiin retkeillä museoissa, erätulilla, metsätöissä, pyöräretkillä, lukea kirjaa jne. Kun odotukset lasta kohtaan eivättoteudu, turhauttaa. Ei se lasten vika ole mutta siltä todella tuntuu että yhteys osittain puuttuu. Ja sitten tämä mitä ei saisi sanoa ääneen: että poikalapsi saattaisi olla kiinnostuneempi niistä samoista asioista kuin isänsäkin..

On hyvä tiedostaa, että kyse on omien toiveiden ja haavekuvien särkymisestä. Tuo on lapsilla vielä hyvin itsetietoinen ikä, eivät he osaa ajatella toisen tunteita tai sitä, mistä isä tykkäisi. Erityisesti metsässä kävely ja museot ovat sellaisia, joista moni voi innostua vasta hieman vanhempana. Toisaalta moni vanhana myös arvostaa niitä metsäretkiä, joille isä lapsena on pakottanut mukaan.

Yritä sinnitellä ja kuitenkin ylläpitää hyvää suhdetta lapsiisi. Lopulta ei ole pitkäkään aika siihen, että perheeseen ilmaantuu vävypoikia, jotka saattavat olla innoissaan samoista asioista kuin sinä ja houkutella tyttäresikin mukaan. Myös lasten mielenkiinto muuttuu iän myötä, voi olla että varhaisaikuisena isälle mieleisempi tekeminen onkin sitten jo heillekin kiinnostavaa ja saat viettää molemmille mukavaa aikaa aikuisten lastesi kanssa, olettaen että välit ovat kunnossa. Tulevaisuudessa sinua voi myös odottaa rooli pappana suurelle poikalaumalle, jotka rakastavat kyseisiä asioita.

Joka tapauksessa ei ole lastesi vika, että he eivät tällä hetkellä täytä sinun haavekuvia isyydestä.

Itse olisin toivonut teininä, että isä olisi juurikin käynyt leffassa tai edes vaikka syönyt pizzaa minun ja kavereiden kanssa. Harmi että työt ja harrastukset veivät voiton.

Varmaan juuri joku lapsen kaverin mukaan ottaminen voisi helpottaa kielenkannattimia, tai sitten haasta lapsi vaikka minigolfiin tai johohonkin muuhun hömppään. Tehkää palapeli tai puhukaa musiikista? Kysy millaisesta tulevaisuudesta lapsi haaveilee ja lähde keskustelemaan sitä kautta.

Älä yritä olla nuorempi mitä olet tai jotenkin cool ja hip, kun ihan vaan rennosti olet mukana omana itsenäsi. Vaikka vanhemmat on noloja ja juntteja, niin on ne silti aika siistejä tyyppejä teini-ikäistenkin mielestä.

Tuo isän toive, että poikalapsi voisi olla innostuneempi isän pitämistä asioista, meni meillä kyllä ihan metsään. Tytär tykkäsi liikkua ja urheilla ja katsella toimintaelokuvia isän kanssa, poika olikin pehmoinen runoista ja kirjallisuudesta äidin kanssa keskustelija, joka vieläkin  harrastaa samoja juttuja kuin äiti.

Ei se ole sukupuolesta kiinni, vaan lapsen persoonasta ( Tai vanhemman persoonasta.)

Mitä teitte silloin vuosia sitten? Vieläkö tyttö asuu kotona?

Vierailija kirjoitti:

Menette yhdessa johonkin kauppakeskukseen ja tytto saa ostaa jotain uudelle tulokkaalla ja jotain myos itselleen. Sen jalkeen vaikka hampurilaiselle.

Niin, että vietetään isä-tytär aikaa ja mennään shoppailemaan pikkuveljelle asioita.

Se, että mennään ostamaan jotain TYTTÄRELLE on isä-tytär aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Eli tyttö sais valita värit ja yhdessä maalaisitte. Voisi saada esim. uuden päiväpeiton ja tyynyt sängylleen ja vaika jonkun taulun, julisteen tms.

Tosin jos olisin se sairaalassa makaava äiti niin repisin pelihousuni kun "mun alueellani" olis pistetty tuulemaan poissa ollessani.

Jos äiti repii tuollaisista asioista pelihousujaan niin kotiuduttuaan minä seivästäisin kys. äidin

Mun isä vei minut tuon ikäisenä hirvimetsälle :,D sen kaverilla oli samanikäisiä tyttöjä mukana joten viihdyttiin ihan hyvin. Myös elokuvissa käytiin, baletissa, taidenäyttelyissä, hiihtämässä, lenkillä, ostoksillakin. Erityisesti laskettelu oli kuitenkin se minun ja isän yhteinen juttu, äiti ei uskaltanut rinteeseen mutta isä vei huimapäätyttäret mielellään. Ja isä asui viikot poissa kotoa, joten helposti olisi etääntymistä tapahtua, ja tuo ikä oli varmasti muutenkin hankalinta oman isäsuhteen kannalta.

Meillä toimisi ihan vaan leffailta, haettaisiin kiinalaisesta tai tilattaisiin pizzaa.

Mun mies tekee meidän 7v tytön ja 9v pojan kanssa kolmistaan melko lailla samoja asioita, mitä itsekin teen. Koulujen pitkien lomien takia meillä onkin tilanne tosi usein niin, että toinen vanhempi on töissä ja toinen lasten kanssa kotona. Voi mennä pyöräilemään, luistelemaan, hiihtämään, kävelylle, urheilukentälle potkimaan palloa, heittelemään korista, minigolfaamaan, golfaamaan, pelaamaan tennistä, metsäkävelylle, voi leipoa yhdessä, katsoa leffaa kotona tai leffassa, voi käydä museoissa, Hoplopissa tai muussa aktiviteettipuistossa, kirjastossa, leikkipuistossa, pelata pleikkarilla tai kännykällä, lukea kirjoja, pelata lautapelejä. Noista aina valkkaillaan sen mukaan, mikä sää ja mikä fiilis on. Minusta mies tekee ihan samoja juttuja kuin minäkin, ei todellakaan ole eroa menoissa.

Meillä isä vei aina eri urheilutapahtumiin, erityisesti tennis ja lätkä oli meidän juttuja. Isä osti mulle juurikin joskus 14-vuotiaana hokkarit ja se luistelemaan kunnolla opettelu onkin sitten jäänyt meille yhteiseksi projektiksi vuosikausiksi. Meillä on "meidän (sushi)ravintola", jossa käydään aina ilman äitiä ja autossa kuunnellaan Juha Vainiota ja Leevi and the Leavigsia, sekin on meidän juttu. Kyllä mä kävisin isän kanssa mielelläni leffassakin, jos se vaan lähtisi. Kaikki nuo mainitut ammunnat yms olisivat ainakin minusta olleet hauskoja. Mä tosin olin aina isin tyttö, eli en tiedä mites sitten, jos on nollasta lähdettävä liikkeelle.

Sinuna alottaisin jostain omasta harrastuksestani ja kysyisin tytöltä, että haluaako lähteä mukaan. Jälkeenpäin voitte mennä vaikka syömään yhdessä. Tai tuot kotiin jotain hyvää ruokaa arvaamatta häntä ajatellen. Jos ette aiemmin ole viettänyt aikaa yhdessä niin voi olla, että ei halua, mutta kärsivällisyyttä, olet kuitenkin osoittanut kiinnostuksesi ja ehkä se sitten jo jonkun kuukauden päästä vastaa kyllä.

N21

Eväät vaan mukaan ja metsään tarpomaan ja huili välillä nuotion äärellä T. Yksinhuoltaja isän tyttö

Mä kyllä tyttönä tykkäisin kartingista mutta enpä ole koskaan päässyt ajamaan. Ilmeisesti syynä stereotypiakasvatus,( joka ei kyllä tehnyt musta mitään prinsessaa). Rohkeasti vaan päätät mitä teette ja ilmoita tytölle /lapsille sitten. Älä epäröi. Tyylin just metsäretki tai käytte ajelulla jossain ja mäkkärin kautta kotiin. Kyllä varmaan jotain yhteistä on aina. Kirjastot ja uimahallitkin on halpoja huveja!

Onko kyllästynyt isä kokeillut tyttöjensä kanssa legoilla rakentelua tai erilaisten pulmatehtävien tekoa? Taikatemppujen opettaminen, korttipelit, sen sellaiset? Tikkiä tai maijaa voi pelata pientenkin lasten kanssa.

Aloitusviestin kirjoittaja on kirjoittanut viestinsä yli viisi vuotta sitten. Katsooko kukaan viestien kirjoituspäiviä tai luetteko muiden viestejä? Nyt apua kysyy toisella sivulla kahden lapsen isä.

Vierailija kirjoitti:

kyllästynyt isä kirjoitti:

Aloitin keskustelun siitä, mitä isä voisi 6 ja 9-vuotiaiden tyttöjensä kanssa tehdä. Vastasin jatkoksi tällaiseen ketjuun, missä isä miettii tekemistä 14-vuotiaan tytön kanssa vuonna 2012. Tällaisia  keskusteluja ei paljoa löytynyt joten kirjoitin tähän jatkoksi. Mitään vinkkejä en oikein vielä ole saanut. Kehotuksia niellä tylsyys ja leuka rinnassa mennä eteenpäin kylläkin. En tiedä mikä on motiivini  kirjoittaa muuta kuin sen asian esiin tuominen, miten eri asioista isät ja tytöt voivat olla kiinnostuneita ja miten se voi isääkin harmittaa.

Yksi mikä edellisestä viestistä jäi mainitsematta on pyöräily. Sekään ei tyttöjäni kiinnnosta. Olen asna ostanut hyvälaatuiset vaihdepyörät joidenlaisista varmasti itse olisin ollut innoissani lapsena mutta tyttöjäni en saa pyöräilemään kuin tappelun jälkeen pakottamalla. Viimeinen pisara oli toissa syksynä kun vanhempi lapsista heti lenkin alkajaisiksi paiskoi digitaalisen matkamittarinsa pyörätiehen rikki. Sen jälkeen ei paljon ole pyöräilty.

Tuntuu tosiaan siltä että parempi olisi kun lopettaisi vaan yrittämisen ja antaisi ajan kuluessa noiden keksiä omat juttunsa siihen sen enempää puuttumatta.

Oikeastaan tämä lapsista turhautuminen on seurausta siitä, että vanhempi kokee pettymystä siitä, miten asiat olisivat voineet mennä. Voitaisiin retkeillä museoissa, erätulilla, metsätöissä, pyöräretkillä, lukea kirjaa jne. Kun odotukset lasta kohtaan eivättoteudu, turhauttaa. Ei se lasten vika ole mutta siltä todella tuntuu että yhteys osittain puuttuu. Ja sitten tämä mitä ei saisi sanoa ääneen: että poikalapsi saattaisi olla kiinnostuneempi niistä samoista asioista kuin isänsäkin..

On hyvä tiedostaa, että kyse on omien toiveiden ja haavekuvien särkymisestä. Tuo on lapsilla vielä hyvin itsetietoinen ikä, eivät he osaa ajatella toisen tunteita tai sitä, mistä isä tykkäisi. Erityisesti metsässä kävely ja museot ovat sellaisia, joista moni voi innostua vasta hieman vanhempana. Toisaalta moni vanhana myös arvostaa niitä metsäretkiä, joille isä lapsena on pakottanut mukaan.

Yritä sinnitellä ja kuitenkin ylläpitää hyvää suhdetta lapsiisi. Lopulta ei ole pitkäkään aika siihen, että perheeseen ilmaantuu vävypoikia, jotka saattavat olla innoissaan samoista asioista kuin sinä ja houkutella tyttäresikin mukaan. Myös lasten mielenkiinto muuttuu iän myötä, voi olla että varhaisaikuisena isälle mieleisempi tekeminen onkin sitten jo heillekin kiinnostavaa ja saat viettää molemmille mukavaa aikaa aikuisten lastesi kanssa, olettaen että välit ovat kunnossa. Tulevaisuudessa sinua voi myös odottaa rooli pappana suurelle poikalaumalle, jotka rakastavat kyseisiä asioita.

Joka tapauksessa ei ole lastesi vika, että he eivät tällä hetkellä täytä sinun haavekuvia isyydestä.

Ettäkö kirves kaivoon niiden omien lasten kanssa ja odotellaan että pääsee jonkun vävypojan kanssa hengailemaan? Huh mikä ajatuskin.

Nyt kaaviot tulille: mietit itse listan siitä mitä tykkäät tehdä (kuten olet jo tehnytkin), ja sitten kysyt lapsilta mitä he haluaisivat tehdä, ja sitten katsot että mitkä asiat liippaavat edes läheltä toisiaan. Teette niitä.

Menet sinne uimahalliin nostelemaan niitä lapsiasi. Älä heitä yllättäen veteen tai eivät suostu nosteltaviksi (kokeiltu on). Siinä on sulle liikuntaa ja lapsille hauskaa läheistä aikaa isän kanssa.

Ei teidän ongelma mikään sukupuoliero ole, vaan ongelma on se että suhtaudut lapsiisi olennaisesti erilaisina kuin itse olet, jolloin sun on vaikeampi nähdä miten ne kuitenkin ovat samankaltaisia kuin sinä.

Hiukan kekseliäisyyttä peliin: polkupyörähippa juoksevan iskän kanssa voi olla hauskaa (jos lapsi ei katso liikaa taakse ja aja päätään auki), tai joku teema tai suoritettava tehtävä niille retkille.