Uskaltaako kukaan tunnustaa ymmärtävänsä miksi joitakin lapsia kiusataan?

Muuta kuin silloin, jos ei halua olla jonkun kaveri, jos tämä on esimerkiksi ilkeä. Eikä kemiatkaan aina kohtaa, lapsillakaan.



Mutta en ymmärrä. En kyllä ymmärrä aikuistenkaan kohdalla. Toki toiset ovat erilaisia tai outoja, ja joidenkin kanssa en halua olla kaveri, mutta en ymmärrä miksi haluaisin kiusata heitä. Tai miksi joku toinen haluaisi.

Mutta sitä en ymmärrä että sellainen hyväksyttäisiin. Jokaisen pitäisi tajuta että ihmisluonto on sellainen että se rupeaa närppimään poikikeavaa ja sen vastustaminen vaatii aktiivista työtä. Se lähtee ihan siitä, että kotona vanhemmat eivät naura ja pilkkaa erilaisia ihmisiä esim. televisiossa. Minä kerron lapselleni vähän väliä, että vammaiset ovat sen seurausta että me kaikki saadaan olla erilaisia. Kun muunneellaan, kaikille ihmisille syntyy väistämättä ominaisuuksia sekä positiiviseen että negatiiviseen suuntaan. Ääripään poikkeamat ovat muuntelun hinta. Sekä superälyköt että kehitysvammaiset ovat saman kolikon eri puolet.

mutta rauhaan pitää ainakin jättää eikä nälviä, eikä muutenkaan harjoittaa mitään näitä kiusaamiseksi tarkoitettuja asioita, mitkä kaltaisesi vitun kusipäät kyllä hanskaa vaikka unissaan. Joten ei, en todellakaan ymmärrä, en lasten enkä aikuisten kohdalla!



Haistapa sä ap vittu. Vitun sadistikusipää.

naapurissamme asuu curling-prinsessa, joka ärsyttää koppavuudellaan ja vaatimuksillaan jopa aikuisia. Olen sanonut lapsille, että välillä on hyvä leikkiä senkin kanssa, mutta ei ole aina pakko, jos ei jaksa.

Koska ne kiusaajat tarvitsevat uhrin, kiusatun, jotta he kokisivat olevansa enemmän.



Kiusaajathan ovat kaikki tavalla tai toisella vajaita ja kompensoidakseen tätä he etsivät jonkun, jonka yläpuolelle asettua.

Tottakai ymmärrän miksi. Mutta sitä en ymmärrä että sellainen hyväksyttäisiin.

ymmärrän ihan tasan tarkkaan, miksi minuakin aikanaan kiusattiin.

Siksi että kiusaajt ovat huonosti kasvatettuja ja heidän ppettajansa ja vanhempansa koulussa ja kotona eivät tee työtään kunnolla.



Lasta itseään, edes sitä kiusaajaa eipidä syyttää. Moni kiusaajakin on vain tietämätön ja tajuamaton siitä, mitä oikein on tekemässä. Kyllä ne aikuiset oikeasti ovat, jotka tästäKIN ovat vastuussa.

On ihmiseläimen vaistoissa syvällä syrjiä lauman erlaisia ja etsiytyä vahvojen seuraan.



Mutta en hyväksy sitä että ihmiset, jotka ovat tietoisia ja käytöstään älyllisesti sääteleviä otuksia, antavat vaan mennä vaistojen mukaan ja kiusaavat jos kiusatuttaa. Lapsesta asti pitää opettaa että vaikka joskus joku ärsyttää kovasti ja voi tehdä mieli kiusata niin niin ei ole oikein tehdä.

Uskaltaako kukaan tunnustaa ymmärtävänsä miksi joitakin lapsia kiusataan? Esim. että tajuaa hyvin miksi oma lapsi ei tahdo olla jonkun kaveri tai nälvii?

Vaikka jossain lapsessa olisikin jotain sellaista, mikä poikkeaa muista, se ei koskaan ole syy kiusaamiseen! Vihaan tätä nykyään yleistynyttä "ihan itsehän se sitä kerjäsi" -ajattelua! Jos oma lapseni nälvisi toisia lapsia, en todellakaan hyväksyisi sitä. En pakota ketään olemaan kaveri toiselle, jos henkilökemiat eivät kohtaa, mutta kiusaamaista en ikinä enkä missään olosuhteissa hyväksy.

Koska ne kiusaajat tarvitsevat uhrin, kiusatun, jotta he kokisivat olevansa enemmän.

Kiusaajathan ovat kaikki tavalla tai toisella vajaita ja kompensoidakseen tätä he etsivät jonkun, jonka yläpuolelle asettua.

Näille siis ei ole kotona opetettu sitä, miten asetutaan oman pikkumaisuuden ja epävarmuuden yläpuolelle ja suvaitaan erilaisuutta.

Ymmärrän myös sen, millä perusteella kohteeksi valikoituu juuri se tietty tyyppi. Ja ymmärrän, miksi omalla kohdallani kiusaaminen ei jatkunut siitä huolimatta, että olin todella otollinen kohde kaikkine outouksineni (yksinkertaisesti siksi, että en vähääkään häiriintynyt kiusaamisyrityksistä).

Kiusaaminen on osittain alitajuisesti ohjautuva systeemi, jossa huonoitsetuntoinen ja huonosti kasvatettu moukka käyttää hyväkseen tyyppiä, joka myöskin on itsetunnoltaan heikko mutta todennäköisesti paremmin kasvatettu. Kasvatuksen sijaan tuo jako muodostuu joskus ihan vain persoonallisuuden mukaan, ja kiusaaja voi myös iän karttuessa muuttua kiusattavaksi tai päin vastoin. Sama itsearvostuksen puute ja epävarmuus on molemmissa taustalla.

Se sama pahuus, mitä aikuisissa on, on myös lapsissa oraalla. Kasvattajien tehtävä on ohjata lasten käyttäytymistä myönteiseen suuntaan.

ja tämä EI sitten tarkoiat että hyväksyisin kiusaamista!



Mutta esim. itse muistan kuinka yksi pihassamme asuvista lapsista oli ihan kamala ruikuttaja, joka aina narisi jos ei tehty niin kuin HÄN haluaa (esim. jos muut leikkivät jotain, esim. polttopalloa hänen tullessaan pihalle mutta hän ei kyseisestä leikistä tykännyt, niin valitti ja narisi jos sitä leikkiä ei lopetettu ja aloitettu jotain mitä hän halusi).



Ja ymmärrän myös sen, että jos on kovin eri luonteisia lapsia joita kiinnostavat ihan eri asiat, niin ei siinä kovin helppo ole yhteistä säveltä löytää.



En vaadi että omien lasteni pitäis olla kaikkien KAVEREITA, mutta en tosiaan hyväky kiusaamista ja odotahn että niitäkin joista ei niin tykkää kohtelee nätisti.

Uskaltaako kukaan tunnustaa ymmärtävänsä miksi joitakin lapsia kiusataan? Esim. että tajuaa hyvin miksi oma lapsi ei tahdo olla jonkun kaveri tai nälvii?

ettei halua olla jonkun kanssa kaveri, mutta en ymmärrä enkä hyväksy kiusaamista tai nälvimistä täi muutakaan sellaista.

Vaatii kyllä jatkuvaa työtä muistuttaa lapsia tästä, kun ympärillä olevat aikuisetkin pilkkaavat toisia ja nettimaailmassa varsinkin lauotaan törkeyksiä tuntemattomille ihmisille.

lapsillakin toimii henkilökemia jonkun kanssa ja toisen kanssa ei ja leikit sujuu paremmin toisen kuin toisenkanssa, mutta mikään syy nälvimiselle tai kiusamiselle se EI ole. Lapsillakaan.

tyypillinen kiusattu: Vetää herneen nenäänsä joka ikisestä asiasta, loukkaantuu helposti, huutaa toisille rumasti, on epäreilu, itsekäs jne.



Olemme yrittäneet kasvattaa kaikki lapset samoilla periaatteilla ja saman arvomaailman mukaan, mutta tämä yksi on niin erilainen, että sydämeen sattuu...

Mun tyttö on sanonut ettei tahdo olla parin tytön kaveri, koska nämä keksivät juttuja,joita väittävät tosiksi, eivät ole siis luotettavia. Silti ei tartte nälviä, mutta ei kaikkien tartte kaikkien kavereita olla.

lapsillakin toimii henkilökemia jonkun kanssa ja toisen kanssa ei ja leikit sujuu paremmin toisen kuin toisenkanssa, mutta mikään syy nälvimiselle tai kiusamiselle se EI ole. Lapsillakaan.

Se "me ei olla sun kaa" juuri on kiusaamista.

Muuta kuin silloin, jos ei halua olla jonkun kaveri, jos tämä on esimerkiksi ilkeä. Eikä kemiatkaan aina kohtaa, lapsillakaan.

Mutta en ymmärrä. En kyllä ymmärrä aikuistenkaan kohdalla. Toki toiset ovat erilaisia tai outoja, ja joidenkin kanssa en halua olla kaveri, mutta en ymmärrä miksi haluaisin kiusata heitä. Tai miksi joku toinen haluaisi.

Kyllä henkilökemia vaikuttaa lastenkin välillä, kaikien kanssa ei vain ole tarpeeksi yhteistä. Asialliset välit lapsilla täytyy silti olla.

En esim. koskaan leikkinut lapsena naapurin tytön kanssa (joka oli myös samalla luokalal), koska olimme kuin yö ja päivä. Kuitenkin välitimme tosillemme tiedot läksyistä, jos toinen oli sairaana ja poissa koulusta, ja ryhmätöitä pystyimem tekemään, kun tarve vaati. Asiallsien viileät välit siis.

Mun tyttö on sanonut ettei tahdo olla parin tytön kaveri, koska nämä keksivät juttuja,joita väittävät tosiksi, eivät ole siis luotettavia. Silti ei tartte nälviä, mutta ei kaikkien tartte kaikkien kavereita olla.

Tuo on hyvä peruste olla olematta kaveri. Kaveruuden pitää perustua juuri luottamukselle, ei jollekin pinnallsielel "sillä on hienot vaatteet"-tyyppiselle soopalle...

Minäkin olen kiusannut ja minua on kiusattu. Ymmärrän hyvin, miksi niin tapahtuu.