Mitä laittaa vähävaraisen tuttavaperheen joulukoriin?
Haluaisin ilahduttaa tuttavaperhettämme jouluna ja ajattelin antaa heille lahjaksi jonkun joulukorin. Perheen raha-asiat ovat äärimmäisen surkeasti (6lasta, tuttavani työtön yh, kaikki laskut ulosotossa jne) ja tuttuni on kertonut jo ettei heillä paljon rahaa ole joulua järjestää. En kuitenkaa voi ostaa mitää liian selvää "avustusta" (kinkku, laatikoita yms mitä normaalistikkaan ihmiset eivät toisilleen joululahjaksi anna), hän todennäköisesti loukkaantuisi siitä. Kuitenkin pitää miettiä korin sisältö nii että siitä riittää isommalle perheelle. Tähän mennessä olen ajatellut laittaa koriin:
-pari pulloa glögiä
-pari konvehtirasiaa
-leivon itse kaksi saaristolaisleipää (niistä pitää ainakin koko perhe)
-piparirasia
-joku joulukahvipaketti
ideoita mitä muuta jouluista voisin koriin laittaa? Alkoholi on ehdoton ei.
Kommentit (125)
En antaisi yhtään mitään vaan ohjaisin päihdehuollon asiakkaksi. Vielä tuollaisille herkkukoreja.
tilapäisesti, mutta minulta ei heru empatiaa sellaisille marttyyriuhriköyhille, jotka kailottavat (ja samalla syyllistävät) lähimmäisilleen puutteenalaisuudesta, ja sitten samaan aikaan kaikki likenevä raha (esim. AP:n tapauksessa tuttavaperheen yh-äiti) laitetaan tupakkaan ja alkoholiin.
Köyhälle raittiille perheelle kaikista paras lahja on tuo lahjakortti vaikka johonkin isoon kaupparyhmään, kuten Prisma, S-market, K-ryhmä. Voivat esim. ostaa 100 euron lahjakortilla jo jokaiselle lapselle lahjan ja/tai ostaa lopuilla jouluherkkuja, kuten pieni kinkku, juureksia (tehdä itse laatikot), jauhoja ja sokeria ja voita (tehdä itse joulupullat), glögiä, piparia, ja karkkia.
Mutta jos tosiaan ylimääräinen raha menee kaljaan ja tupakkaan niin EI todellakaan mitään lahjakorttia, ei edes pientä! Joulukoriin lapsille joulunamia lapsille, (glögikin jättäisin pois, jottei kossun kanssa tule nautittua), suklaata, pähkinöitä, kinkkua (valmispala), sinappia, maksamakkaraa jne.
empatiaa heru,mutta lapsille kyllä. Siksi en halua muistaa jouluisinkaan tälläisten perheiden lapsia yhtään sen vähempää kuin tupakoimattomien ja alkottomien perheiden lapsia. Ei lapsi ole vastuussa vanhempiensa idioottimaisesta käytöksestä tai rahankäytöstä.
Piparit haluan aina leipoa itse tuoksun ja ihan tekemisen vuoksi. Miten olisi niiden tilalle maustekakku ja/tai mantelipikkuleivät.
Saaristolaisleivän kanssa graavilohi olisi ihanaa. Ehkä sitä voisi viedä samalla kuin jonkun juuston, niin että molemmat menevät heti kylmään.
Muuten kuulostaa hyvältä. Vaihda glögi vaikka hyvään kahviin ja teehen.
ostaisin lahjakorin sijaan lahjakortin K- tai S-ryhmälle. Saisi sitten perhe käydä ruokaostoksilla ihan itse ja ostaa mitä tarvitsevat. Viime jouluna laitoin postissa 100e lahjakortin K-kauppaan yhdelle vähävaraiselle tuttavaperheelle, ja laitoin antajaksi vain "Joulutonttu", koska tiedän, että perheestä on noloa ottaa vastaan apua.
kysyn, että mainitsiko tämä perhe sinulle koskaan tästä saamastaan nimettömästä lahjasta?
koska se todennäköisesti ei mene oikeaan tarkoitukseensa.. Tuttava sai syksyllä synttärilahjaksi ystäviensä keräämään s-ryhmän lahjakortin, 60e. Lahjakortti meni suurimmaksi osaksi kaljaan ja tupakkaan (joo niitä ei pitäisi saada sillä ostettua, mutta saa jos ostat samalla kertaa muutakin. Esim. maitoa, kananmunia, mäyräkoira, tupakkaa ja pari siideriä myydään kyllä)
Sen takia myös lahjakoriin en alkoholia halua ostaa, tuttavallani on ongelmia kohtuukäytön kanssa, joten pullollinen viiniäkin voi hyvin sitten pilata koko porukan joulun.. Yhden lapsista kuulinkin sanovan että hän toivoisi ainakin joululahjaksi että äiti ei joisi jouluna..
-ap

laittoi Facebookissa sttaukseen, että hän oli voittanut arpajaisissa lahjakortin :)
Mutta minn voisi antaa joulukorin tarvitsevalle lapsiperheelle? Mutta en haluaisi sellaiselle antaa jonka rahat menee kaljaan tai tupakkaan. Vaan siis mistä löydän oikeasti tarvitsevia lapsiperheitä joille voisi antaa omien lasten vanhoja leluja, vaatteita ja joulukoreja?
juovien vanhempien lapset siihen syyllisiä ovat, siksi on mielestäni vähän tyhmää syrjiä tuollaisten perheiden lapsia varsinkin jouluna. minkä ne lapset sille voivat että vanhemmat eivät osaa rahojaan käyttää ja tuhlaavat ne mieluummin omiin turhakkeisiinsa kuin lasten tarpeisiin?
Ei mutta kun uskon että jos heille antaa rahan niin laittavat vanhemmat bisseen ja myyvät annetut tavarat jotta taas sitä bisseä saavat. Siksi en halua antaa sellaisille perheille koska en usko että ne menisivät lapsille kuitenkaan. Ja toisen dokaamista en haluaisi tukea.
Jos on varaa laittaa 100€ kuussa röökiin (molemmat poltaa puoli askia päivässä) niin silloin ei voi tehdä tiukkaa jouluruuat tai lapsille kengät.
Koska sanoit, että myös oma budjettisi on pieni, minä yrittäisin ostaa jotain halpaa, mutta tehdä ison korin, koska porukkaa on noin paljon. Eli esim.
-suolakeksejä
-joulusuklaita (esim. lidlistä suklaatikkareita tms.)
-tuikkuja
-mandariineja
=)
mutta periaatteessa kiva idea, jos olisi totta =)
Niin perhe voi ostaa lapsilleen omilla rahoillaan lapsille mitä parhaakseen näkee?
Jos ei ole, hankkisin ensisijaisesti korin lapsille. Pipareita, karkkia, kaakaota, konvehteja, hilloa, joulukakku, joulukoristeita ja ehkä lisäksi kynttilöitä.
Etkö usko, että korin saaja käy AV:lla...?
tekisin korin puhtaasti lapsille, eli suklaata, rusinaa, pähkinää, suolakeksii, karkki iiiisopussilline irtiksii, niin on kaikille jotain, pipareita, mandariineja, omenoita, puuroriisiä, lapsille uýhteinen dvd tai edul peli...voisivat yhdessä katsoo tai pelata...sit joku hyvä kakku esim taatelikakku tms
tuostahan tulis jo iso ja suht edullista kamaa kuiteski, et ei menis vararikkoon ite.
kaljottelijoille ja tupakoitsijoille ei mitään kahvii glögii tms, kaakaota lapsille...
koska se todennäköisesti ei mene oikeaan tarkoitukseensa.. Tuttava sai syksyllä synttärilahjaksi ystäviensä keräämään s-ryhmän lahjakortin, 60e. Lahjakortti meni suurimmaksi osaksi kaljaan ja tupakkaan (joo niitä ei pitäisi saada sillä ostettua, mutta saa jos ostat samalla kertaa muutakin. Esim. maitoa, kananmunia, mäyräkoira, tupakkaa ja pari siideriä myydään kyllä)
Sen takia myös lahjakoriin en alkoholia halua ostaa, tuttavallani on ongelmia kohtuukäytön kanssa, joten pullollinen viiniäkin voi hyvin sitten pilata koko porukan joulun.. Yhden lapsista kuulinkin sanovan että hän toivoisi ainakin joululahjaksi että äiti ei joisi jouluna..
-ap
No onpa ikävää lasten kannalta, todella. Todennäköisesti äiti kuitenkin siellä alkossa käy ennen joulua joten et voi siihen vaikuttaa.
Kyllä joulun saa laitettua jos haluaa, lapsilisätkin tulevat ennen joulua joten ainakin ruokaa saa pöytään (jos sitä haluaa ostaa). Olen itse kolmen lapsen yh ja pöydässä on kyllä ruokaa (tupakkaan ym rahaa tosin ei menekään)
Laita jotain kunnolla täyttävää, lakkahillot ym voit unohtaa. Ei ole välttämättä lasten makuun. Leipää (ja leivo useampi jos mahdollista, murrosikäiset syövät kuin hevoset), juustoa ja leikkeleitä sekä mandariineja (niistä yleensä kaikki pitävät), suklaata, Nutella-levitettä (=pähkinäsuklaalevitettä leivälle), kahvia, glögiä ja jos on varaa niin leffalippusetti lapsille.
En antaisi yhtään mitään vaan ohjaisin päihdehuollon asiakkaksi. Vielä tuollaisille herkkukoreja.
Hyvää joulua vaan sullekin!
Ovat kuitenkin sen ikäisiä että pystyvät hyvin pelailemaan (paitsi tuo 1v mutteisen ikäinen pahastu vaikka toiset pelaa :D). Tai palapeli? Niistä olisi iloa koko joulunpyhiksi.
Muuten en osaa lisätä mitään vinkkeihin :) Paitsi että jos äiti pahastuu herkästi siitä että heidän asioihinsa "puututaan", niin itse tehty on ehkä kuitenkin pienempää puuttumista, kuin kaupasta ostettu.
lahjakorteilla on saanut alkoholia ja tupakkaa?
Itse en ainakaan tähän päivään mennessä tiedä yhtäkään kauppaa josta saisi lahjakortin niin ettei siinä kielletä alkoholi, savukkeet, äidinmaidonkorvikkeet.
Toki kori on paljon kivempi idea muuten.