Kotiäitinä olo rankkaa??

no mulla kaksi pientä lasta ja palasin 3,5 vuoden koitohoitojakson jälkeen töihin. Työ on haasteellinen asiantuntijatyö ja todellakin...töissä olo tuntuu paaaaljon helpommalta kuin se kotona olo koskaan oli. Työn ja kotono-olon rankkuus vaan on niin erilaista...

 Töissä saa "rauhassa" tehdä työtänsä kenenkään keskeyttämättä. ruokatauonkin saa olla halutessaan ihna omissa oloissaan, eikä siellä kukaan roiku housulahkeessa tai huuda, itke...

Se voi riippua niin monesta asiasta. Voisin kuvitella, että jos on aiempaa lastenhoitokokemusta, on töissä esim. päiväkodissa tai kätilönä sairaalassa, niin kotona olo yhden vauvan tai muutaman oman lapsen kanssa tuntuu helpolta. Mutta jos ei ole aiempaa kokemusta hoitotyöstä ja oma ala on jossakin kustannuslaskennassa tai talouspuolen konttoritehtävissä, niin äitiyslomalla ja hoitovapaalla kotona voi hajottaa pään. Sellaiseen ei vain ole otetta.

Ainakin mun työpaikallani näet aika moni on sanonut huomanneensa ekan lapsen kanssa kotona, että kotiäitiys ei ole häntä varten. Minäkin luulin, että nauttisin siitä, kun saan olla oman vauvan kanssa kotona eikä tarvitse raahautua töihin joka arkiaamu, vaan toisin kävi. En tiedä miksi, mutta minusta kotiäitiys oli vähintään yhtä stressaavaa ja hermostuttavaa kuin se tavallinen palkkatyö, jossa vastailen puhelimeen, palvelen tiskillä ja lasken rahoja. Ja työpaikallani moni muu äiti on sanonut ihan samoin. Olen kuullut monen sanovan, että kun ensimmäisenkin lapsen kanssa tuntui niin rankalta olla kotona, että uskaltaako sitä toista tehdäkään. Ja moni ei sitten uskallakaan.

Kotiäitiyden rankkuuteen vaikuttaa niin moni asia. Ihan aluksi tietenkin se millaisia lapset on. Kokemusta on sekä helposta vauvasta että vaativasta vauvasta ja eroa on kuin yöllä ja päivällä. Myös lasten määrä ja ikäero vaikuttaa. Yhden yli 1,5v kanssa kotona olo tuskin kovin rankaksi muodostuu muuten kuin psyykkisesti.

[quote author="Vierailija" time="15.02.2013 klo 13:58"]

Mulla on 4 pientä lasta ja vanhin täytti vuodenvaihteessa 5-vuotta:) Että tämä on kyllä kaikkea muuta kuin istumista:) Mutta mä nautin tästä ja olen kyllä valmis kantamaan vastuun että lapset näin pienellä ikäerolla ollaan haluttu. Ja pysyypähän suhteellisen laihana;D

Tuli yhdestä kommentista mieleen että miksi siitä kotiäitiydestä ei saisi nauttia? Ja kyllä mulla välistä on TODELLA raskasta kun yritän päiviä jaksaa yksin, kun mies tekee töitä. Ja jos tulee jokin asia mikä sekoittaa sitä päiväjärjestystä, niin menee kyllä homma aika hulinaksi. Mutta enemmän niitä ihania ja sujuvia päiviä on. Lapset on tasapainoisia ja melko rauhallisia. Enkä mä näe että taantuisin urallani kun hoidan lapset kotona.

ps. En elä pelkästään miehen siivellä:) Teen klassista hierontaa niinä päivinä kun mies on kotona. Saan vähän lisäansiota ja mielekästä omaa aikaa.

[/quote]

Minuu ihmetyttää tää viimeinen kommentti miehen siivellä elämisestä 8)

Millä tavalla se on miehen siivellä elämistä, että hoitaa kotona yhteisiä lapsia?

Kokisitko miehen elävän siun siivellä, jos itse olisit töissä ja mies hoitaisia kotona teidän yhteisiä lapsia? :P

Meillä on myös 4 (vm. 2004, 2006, 2008 ja 2012) lasta joitten ollessa pieniä hoidin lapsia kotona ja samalla tein kyllä meidän firman laskutukset ja palkanlaskennat, mutta en kyllä olisi kokenut silti siivellä eläväni vaikka en ois töitä samalla tehnytkään :)Kolmannen lapsista ollessa melkein 3-vuotias menin töihin kodin ulkopuolelle ja töihin palaan taas syksyllä.

Miun mielestä varmaankin kaikkein rankinta oli silloin, kun esikoinen oli vauva - vaikka aika pienestä asti yönsä nukkuikin aika hyvin niin päivälläpä ei sitten nukkunutkaan 20 min pitempiä pätkiä ja vaati viihdyttämistä jatkuvasti joten syödäkin sai yleensä joko huutoa kuunnellen tai poika sylissä ja olihan siinä aika avuton olo välillä vaikka siskon muksuja oli aika paljon tullutkin hoidettua 8)

Taapreon ja toisen vauvan kanssa oli paljon helpompaa, kun vauva suurinpiirtein vaan nukkui ja söi ja kasvaessaan pitivät sitten toisillensa seuraa ja aika lailla sama tahti jatkui sitten kolmannen synnyttyä, pojatkin olivat varsin innoissaan pienestä prinsessasta <3

Tämä neljäs lapsi sitten on aikalailla samaa kaliiberia, kun ensimmäinen, mutta kaipa sitä sitten osaa ottaa asiat jo vähän eri lailla, kun esikoisen aikaan eli tyttö sylissä sitten tehdään toistaiseksi vaikka sun mitä niin toinen pysyy tyytyväisenä ja nautiskellaan yhdessäolosta <3 (asioita helpottaa tiestysti sekin, että isommat ovat nyt jo aika omatoimisia)

Niin ja en nyt todellakaan tarkoita sitä, että kaikilla ois helpompaa mitä enemmän niitä lapsia löytyy, kun lapsiakin on niiiiiiin erilaisialla tempperamenteilla, unirytmeillä yms. vaan tää on pelkästään miun kokemus asiasta!

Töissä mie viihdyn todella hyvin, mutta tällä hetkellä en yhtään kaipaa niitä aamu- ja iltapäivärumbia, kun pitää saada muksut ajoissa päiväkotiin, eskaan ja kouluun ja hakiessa sitten yksi vetkuilee pukiessa ihan muuten vaan, yksi kiukuttelee leikkien kesken jäämistä ja yksi itkee, kun äiti oli 2 minuuttia myöhässä hakuajasta ;)

Joillain on. Naapurissa n.3 vuoden ikäerolla kaksi lasta. Vanhempi lapsista on arka ja hiljainen ja niin on nuorempikin. Silti kadullakaan ei saisi liikkua lapset päivisin kun tulee liikaa ääntä kun meidän Nico-Jamppa nukkuu päikkäreitä.

Fiksua ostaa talo ok-alueelta ja pyörätien vierestä. Mut hei, ainahan voi haukkua naapurin lapset jotka kävelee ulkona päiväaikaan. Malja Marttyyreille!

Kyllä olisi tällä hetkellä helpompaa olla töissä kun hoitaa kotona 2ja½v uhmaikäistä tytärtä, niin rankkaa on välillä kun ei nuku kun harvoin päiväuniakaan. Mutta haluan hoitaa lapseni 3v asti kotona ja syksyllä töihin. On tämä paljon antanutkin ja keikkatöitä olen tehnyt iltaisin ja viikonloppuisin jonkun verran. Joten on mihin verrata kotiarkea.

Minulla on erityislapsi, joka vastaa kolmea normaalia ikäistään (ammattilaisen arvio). Ja kyllä, olen helvetin väsynyt! Kotona oleminen on kaukana rauhallisesta arjesta tai lomasta, kun kohta kouluikäisen kanssa pitää vääntää jatkuvasti samoista asioista, häntä ei voi jättää esim. kerhoon käytöksensä vuoksi eikä päästää silmistään minuutiksikaan. Lapsi sairastaa autismikirjon häiriötä, noin muunmuassa. Näyttää ihan tavalliselta pikkupojalta, ei kukaan läheiseni uskokaan millaista meidän arki on ja esim. anoppi haukkuu minua milloin mistäkin, kun en vaan meinaa jaksaa.

Lapsi nukkuu vain lääkityksen avulla; hänellä on tusina erilaisia yliherkkyyksiä ja pelkoja, jotka vaikeuttavat arkea huomattavasti; hän on arvaamaton ja suuttuessaan väkivaltainen; karkailee; on joissakin asioissa 2-vuotiaan tasolla. Tapaamme milloin neurologia, milloin psykiatria. Kuntoutamme, myös kotona, yritämme kovasti saada hänet muuttamaan väkivaltaista käytöstään. Jos oppii yhden asian, unohtaa toisen. Jne.

Kyllä tämä kotiäitiys on kaukana "lomasta"!

Jos työ on sitä että 8 h päivästä tehdäänkin vaan3 h töitä niinkuin jossain ketjussa mainittiin, niin silloin on kotona rankempaa. Mut kaikkien työ ei ole sitä että kahvitellan ja roikutaan netissäkin...

kyllähän se rankkuus on itsestä kiinni. voihan sen lapsen/lapset istuttaa päiväksi tv ääreen, ja antaa syödä millon tykkää mitä tykkää. ei tule uhmia, ei ole hankalaa. toisten lapset ne nukkuu yöt, toisten ei. en tiedä moniko ei pitäisi rankkana tätä kohta 3vuoden valvomista, samalla töissä käyntiä ja sitten pitäisi koti hoitaa ja jaksaa olla lapselle äöiti eiköä hirviö..

toiset touhuavat lasten kanssa, kestävät uhmat, pitävät kiinni rutiineista, aikautaluista. tekevät terveellisen ruuan, ulkoilevat, pitävät kodin siistinä ja vaatteet puhtaina. ei se mitään herkkua ole, varsinkaan jos on "yksin" eli mies ei tee sitä 8h/päivä töitä ja muun ajan kotona auttaa sielä, ei ole lapsille hoitajia kun tarvis.....

totta on se että töissä saa levähtää kodin tohinoista, mutta aika kaiken tekemiseen jää vähiin. eli en en sanoisi että työäideillä olisi mitenkään helpompaa kun kotona olevilla, muttei päivnastoinkaan. 

No sen verran rankkaa kotiäitiys näköjään on, että hyvin harva miehistä uskaltaa ottaa pestiä vastaan. Ja vielä harvempi isä uskaltaa ottaa koti-isä pestin ja todella hoitaa kaikki lasten arjen, kasvatuksen, terveyden, virastotahojen (neuvolat ym), lasten kehityksen, kotitöiden, lasten harrastusten, ostosten, ruuanlaiton ja lasten elättämisen osa-alueet kunnolla ja kokonaan, plus tietenkin, että vapaapäiviä/edes vapaa tuntia tuo kotivanhempi ei saa. Ikinä. Ellei itse järjestä hoidettavilleen ulkopuolista hoitajaa. Ja turha itkeä mistään univelasta tai psyykkisestä jaksamisesta, jos lapset herättävät pari vuotta putkeen 45min välein. Sehän on täysin normaalia ja kuuluu vanhemmuuteen. Kestä se äläkä itke, helppoa elämää elävä kotivanhempi. Eikö näin, aloittaja? Mieti  vielä hetken aikaa, miksi Suomessa tapetaan pahoinpitelyllä joka kuukausi pieni vauva, ennen kuin lauot täällä ääliömäisyyksiäsi. Tosin  nämä luuseri-isäthän, jotka voivottelevat kotiäitiyden helppoutta ikinä sitä itse kunnolla edes hoitamatta pitävät kyllä täysin normaalina, että äiti hoitaa kaiken ja elättää vielä perheenkin. Ja hoitaa siinä vielä äijänkin. Näin nyky-Suomessa mennään. Ei ihme että kotivanhemmat kärsivät vakavista mielenterveysongelmista.

Sattuupa sopivasti, mutta kaverini palasi vastikään töihin lähes 5 vuoden kotona olon jälkeen. Useampi pieni lapsi kotona ja sitä rataa.. Kotona ollessaan kaveri usein "valitti" väsymystään, mutta totesi aina samaan hengenvetoon haluavansa olla vielä kotona. Oltuaan nyt töissä parisen kuukautta, hän totesi, että tämä on aivan kamalaa! Ennen sai kuitenkin tehdä niitä kotihommia pitkin päivää ja sai "rauhassa" olla väsynyt kun väsytti, nyt kaikki pitäisi ehtiä parissa tunnissa iltaisin tai sitten vapaalla ollessa. Lisäksi kuulemma aamuisin aivan kamala aina lähteä lasten kanssa. Tykkää työstään, mutta eihän se helppoa ole.

t. ymmärtävä kaveri, kun itsekin samanlaisessa "sopassa"

Mua on siunattu kiltillä ja tyytyväisellä vauvalla, joten en voi mennä puhumaan mitä se olisi, jos lapsi olisi sairas, koliikki tms. Mutta voin sanoa, että tää äitiyslomalla oleminen on lastenleikkiä verrattuna mun työelämään. Musta on käsittämätöntä, että äidit kehtaavat valittaa kuinka raskasta on.. Ensinäkin se on ihan vapaaehtoista jäädä kotiin niiden kanssa, ja toiseksi aika harvassa maassa äideillä on tällaset mahdollisuudet niin tehdä työpaikkaansa silti menettämättä. Mutta eihän suomalaiset osaa tällasta arvostaa, kun kaikki ollaan saatu niin helpolla ja itsestäänselvyytenä! Tietenkin vaikuttaa varmasti paljon sekin, mitä tekee työkseen. Onhan niitä sellasia lepposia duuneja, joissa ei oikeesti näytä tarvitsevan tehdä mitään palkkansa eteen, niin helpostikko sitä sitten alkaa olettaa, että kaikki tässä maailmassa pitäs olla niin hiton helppoa ja heittäytyä marttyyriksi. Valitettavan moni munkin tuttavapiirissä oleva äiti-ihminen näyttää kunnostautuneen tossa marttyyrin roolissa. Että on rasittavaa kuunnella, kun joka asiasta saadaan tehtyä itelle ongelma ja sitten päivitellään kuinka rankkaa on, kun yks aamu ei saanutkaan nukkua 10:een ja entisöidä lasten päiväunien aikaan sitä antiikkista vaatekaappia (jota tietenkin on hehkutettu FB:ssä viimiset 2 viikkoa) kun pikku-Veetillä on nuha! Monella näyttää myös unohtuneen se, että se lasten hankkiminenkin on ihan vapaaehtoista. En mäkään valita stressaavasta duunistani, sillä olen sen itse valinnut.

Itse olin ensimmäisen lapsen kanssa lähes 1,5 v kotona, jonka jälkeen kävin välissä töissä ja sitten olin kahden kanssa uudestaan kotona reilun vuoden kun vauva syntyi. Olen vahvasti sitä mieltä, että niin kauan kun lapsi on pieni ja vaativa tai iso ja vaativa, töissä on paljon helpompaa kuin yksin lasten kanssa kotona. Omassa työssäni kun saa vain istua paikallaan ja käyttää aivojaan. Ei tarvita fyysisiä ponnisteluja ja saa pitää esim ruoka tai kahvitaukoja halutessa. Kotona taukoja saa vain jos lapset sattuu nukkumaan yhtä aikaa. Jos olisi kotona eikä tekisi muuta kuin vahtisi lapsia eli ei tekisi muita kotitöitä, niin se kyllä helpottaisi kotona olemista jonkin verran. Kun lapset kasvavat, kotonaolo tietysti helpottuu, kun osaavat tehdä jotain itsekin. Töissä on myös stressiä selvästi vähemmän,kun oman työn laatu ei vaikuta omien rakkaiden tulevaisuuteen eikä kenenkään henki ole vaarassa, jos on väsynyt eikä jaksa keskittyä.

Aloittajalle: Mikä on jollekin rankkaa, ei olekaan yhtään rankkaa jollekin toiselle. Me ollaan erilaisia.