Kotiäitinä olo rankkaa??

Kotiäitiydessä rankinta oli se, että se oli pidemmän päälle niin tylsää. Samanlaisina toistuvat päivät samoine rutiineineen, vähäiset aikuiskontaktit... Töissä on siinä mielessä kevyempää että teen mielekästä työtä jossa päivät ovat vaihtelevia ja työkavereiden kanssa pääsee juttelemaan aikuisten asioita.

Mutta muutenhan kotiäitiys on lomaa. Kohta minullakin on talviloma ja sittenhän olen viikon "kotiäitinä" ja lomaahan se minulle on! Mies on töissä tuon viikon, joten teen yksin kotityöt ja hoidan lapset päivisin, mutten silti koe sitä missään muotoa raskaaksi tai "työksi".

Eniten ihmetyttää kotiäidit jotka valittavat siitä että on niin rankkaa kun lapsi ei nuku... Ihan kun työssäkäyvien lapset aina nukkuisivat yönsä hyvin?! Minunkin lapseni herättävät kausittain useamman kerran yössä, mutta silti täytyy nousta seitsemältä ja mennä töihin. Ei siinä oteta edes niitä pieniä päikkäreitä... 

[quote author="Vierailija" time="15.02.2013 klo 10:17"]

40, millä perusteella olet ns. voittaja? Luuletko olevasi ainoa äiti, joka ei ole perusterve? Oikeasti? Vai oletko ainoa, joka sairastaa ms-tautia jolla on lapsia? Miten luokittelet eri sairauksien vaikutuksen elämän rankkuuteen? Suhteutetaanko sairaus/lasten lukumäärä/käykö töissä, johonkin rankkuusindeksiin? Olen pahoillani siitä, että sinulla on rankkaa ja parantumaton sairaus, muista kuitenkin, että et varmasti ole ainoa äiti, joka on sairastunut, osa jopa valitettavasti niin vakavasti, että menehtyy sairauteensa lasten ollessa pieniä.

[/quote]

Vastaukseni oli tarkoitettu ironiseksi.

En ilmeisesti alleviivannut sitä riittävästi :)

Luulin tämän riittävän avaamaan asian

"Mikä ihme meidän kulttuurissamme mättää? Miksi näin paljon ihaillaan raskasta ja kurjaa elämää ja halveksitaan helppoutta?"

Metsään kuitenkin meni rymisten.

No, aina ei voi onnistua :)

Edelleen ihmettelen, että miksi elämän (liittyi siihen sitten kotiäitiys tai uraäitiys tai joku sairaus) pitäisi olla raskasta ollakseen arvostuksen arvoista. Tai edes hyväksyttävää.

Mielestäni täällä ei kannattqisi niitten äitien, jotka ovat vain äitiyslomalla tietäen kohta pääsevänsä töihin ladella mitään ihmeellisisä mielipiteitään. Heille äitiysloma jo sinällään on vaihtelua mutta mites jos ietäisitte olevanne 10v putkeen siellä 4-seinän sisällä?

[quote author="Vierailija" time="13.11.2012 klo 03:29"]

verrattuna mihin... Kaikkien vanhempien elämä on rankkaa verrattuna lapsettomien elämään, mutta keskimäärin on kyllä vähemmän rankkaa olla vain kotona kuin olla sekä kotona että työelämässä. Aika harva voi tai haluaa oikeasti ulkoistaa kaiken vastuun lapsistaan, saatika yövalvomisia, vaikka kävisikin töissä. Okei, joskus voi olla helpompi lähteä valvotun yön jälkeen töihin nuokkumaan kuin jäädä kotiin kiuttueleien muksujen kanssa, mutta pitkän päälle kotonaolo on helpompi järjestää itselle mukavammaksi.

Mutta eihän sitä silloin näe. Vasta jälkikäteen kastottuna minäkin huomaan, miten yksinkertaista ja omatahtista elämää kotivuodet olivat verrattuna työ-päivähoito-harrastukset-kotityöt-rumbaan.

[/quote]

voi että mua ärsyttää tuo vertaus että kaikkien vanhempien elämä on rankempas verrattuna lapsettomiin ihmisiin! Itse olen yhden lapsen äiti (vauva 6kk). Sain esikoiseni 33-vuotiaana joten työuraa olin ehtinyt siihen mennessä tehdä ihan mukavasti. Tämä kotonaolo yhden lapsen kanssa ei ole lainkaan rankkaa verrattuna työelämään vaikka hoidan kaikki kotityöt ja yöheräilyt. Perhe jossa on kaksi haastavaa työtä tekevää ihmistä ilman lapsia on monesti paljon kovemmills kuin sitten kun toinen vanhemmista jää kotiin lasta hoitamaan. Nykyään me nähdään melkein jokaisena arkipäivänä kun vaan toinen reissaa työmatkoilla. Viikonloppuna voidaan rentoutua kun minä ehdin viikolla hoitaa kotityöt, kauppareissut jne. Meillä tilannetta voi tuetysti helpottaa hyvät ansiot, ei tarvitse huolehtia raha-asioista äitiyslomallakaan. Toisaalta niin makaa kuin petaa...

Sen vertauksen ymmärrän, että työssäkäyvien vanhempien elämä on rankempaa kuin lapsettomien. Sen jälkeen kun minun äitiyslomani loppuu, mies jää meillä kotiin lasta hoitamaan vielä vuodeksi. Sen jälkeen täytyy tehdä päätös minkälainen ratkaisu töiden suhteen tehdään. Nykyisissä tehtävissä jatkaminen kun kummatkin ovat työelämässä ja lapsi päiväkodissa tuntuu lähes mahdottomalta...

Yhden tai kahden lapsen kokemuksella en sanoisi mitään yleistävää tästä aihepiiristä.

[quote author="Vierailija" time="15.02.2013 klo 11:37"]

Yhden tai kahden lapsen kokemuksella en sanoisi mitään yleistävää tästä aihepiiristä.

[/quote]

No onko kaikilla kotiäideillä sitten vähintään kolme lasta? Ja edelleen: jos perheessä on vaikka se 3-4 lasta niin kotiäitinä on silti helpompaa kuin niin että molemmat vanhemmat ovat työssä. Kokemusta on. Minulla on kolme lasta ja olen ollut sekä kotiäitinä ja nyt käyn töissä.

Mulla on 4 pientä lasta ja vanhin täytti vuodenvaihteessa 5-vuotta:) Että tämä on kyllä kaikkea muuta kuin istumista:) Mutta mä nautin tästä ja olen kyllä valmis kantamaan vastuun että lapset näin pienellä ikäerolla ollaan haluttu. Ja pysyypähän suhteellisen laihana;D

Tuli yhdestä kommentista mieleen että miksi siitä kotiäitiydestä ei saisi nauttia? Ja kyllä mulla välistä on TODELLA raskasta kun yritän päiviä jaksaa yksin, kun mies tekee töitä. Ja jos tulee jokin asia mikä sekoittaa sitä päiväjärjestystä, niin menee kyllä homma aika hulinaksi. Mutta enemmän niitä ihania ja sujuvia päiviä on. Lapset on tasapainoisia ja melko rauhallisia. Enkä mä näe että taantuisin urallani kun hoidan lapset kotona.

ps. En elä pelkästään miehen siivellä:) Teen klassista hierontaa niinä päivinä kun mies on kotona. Saan vähän lisäansiota ja mielekästä omaa aikaa.

Totta. Olen nyt kotiäitinä ja ei tämä rankkaa ole, mutta hemmetin pitkästyttävää.

No on se joskus. Ei se "töihin lepäämään" ole ihan pelkkä vitsi. 

hei lehmät, hilatkaa perseenne ylös sohvalta ja menkään töihin, ai joo mutta te ette saa töitä....

Jos nyt vertaillaan rankkuutta fyysiseltä kannalta niin rankempaa on yhdistää työssäkäyminen ja lastenhoito kun olla kotiäitinä sillä todellakin kaikki ne kotityöt joista kotiäiti voi tehdä ainakin osan päivällä odottaa äitiä siinä viiden maissa kun tullaan kotiin ja pitäisi jaksaa heti pyykätä, kokata, siivota ja hoitaa, huomioida lapsia myös. Aikaa tunteina edellämainittuihin on vain yksinkertaisesti paljon vähemmän kun silloin kun on kotona.

Uskon että usein se kotiäitiyden rankkuus on henkisellä tasolla. On tylsää olla kotona lähes 24/7 ja niin kauhialta kun se nyt kuulostaakin ehkä joillekin niin uskon että pieni ero myös lapsesta/lapsista on vain hyväksi eli lapsille ja äidille on hyvä välillä päästä muuallekin kun olla kotona vain toistensa seurassa ja lapsille on hyvä olla myös muiden lasten sekä muiden aikuisten seurassa.

Monelle äidille rahan tienaamisen ohella työssäkäynti tarjoaa kuitenkin jonkinlaisen tuulettautumisen siihen tylsään kotona oloon. Miksi sitä edes pitäisi paheksua  kun totuus on se että 24/7 kotiäitiys ei todellakaan sovi kaikille eikä sen edes tarvitse sopia. Mitä pahaa siinä on että lapset ja äiti käyvät tuulettautumassa (vaikkakin tuo työssäkäyntikin voi rankaa olla eikä mitään helppoa hupia) välillä kodin ulkopuolella ja samalla tienataan perheelle elantoa jotta ei tarvitse kituuttaa tuilla eläen.

Itseasiassa eräs kotiäiti kun valitti kuinka paljon on rankempaa olla kotiäiti kun työssäkäyvä äiti tiivisti sen lähinnä siihen kuinka "kahvikuppostakaan ei saa juoda rauhassa mutta työssä saa". No siinä se ydin ehkä onkin. Kotiäidille on rankkaa olla kokoajan siinä lasten saatavilla mutta kodin ulkopuolisella elämällä saat itsellesi jonkinlaisen tauon siitä lastenhoidosta. Tosin vaikka sen kahvikupposen saa ehkä työpaikalla helpommin rauhassa juotua niin ei se pelkästään tee siitä työssäkäymisestä helpompaa elämää kokonaisuudessaan kun kotiäitiydestä.

Minulle henkisesti (ja taloudellisesti) sopii parhaiten yhdistelmä lasten hoito + muutakin eli työssäkäynti paremmin kun pelkkä kotonaolo + lasten hoito. Tärkeintä vaan olisi että kumpaakin voisi tehdä sopivassa suhteessa (siis kotonaoloa ja työsskäyntiä). Harmi vaan että Suomessa kunnollisia osa-aikatöitä on vaikea löýtää eikä niillä oikein elä mutta kokopäivätöiden jälkeen jää hieman liian vähän aikaa siihen kotonaoloon ja lapsiin.

Minulla on kaksi ensimmäistä vuoden ikäerolla ja kolmas 1,5v. ikäeroa toiseen. Silloin oli rankkaa kun toinen syntyi, kumpikin lapsi huusi niin paljon, heräsin 10 krt. yössä. Rankkaa oli, koska ei ollut tukiverkkoja, isovanhemmat kaukana, näämme vain pari kertaa vuodessa, eli ei todellakaan hoitoapua mistään. Kun kolmas syntyi, olin "jo niin nähnyt" sen jutun, että osasin nauttia vauvasta ja se olikin huomattavasti helpompi lapsi kuin ensimmäiset. Mutta nyt kun lapset ovat hoidossa, kylläkin vain 3 päivää viikosta, meidän kummankin vanhemman vuorotyöt mahdollistavat tämän, niin on kyllä helppo elämä!! Niinä päivinä kun lapset ovat päiväkodissa ja yhdessäoloaikaa jää se naurettava pari tuntia, tuntuu, että päiväkodin tädit kasvattaa mun lapset ja huono äiti olo on.. Mutta kun vapaapäivät koittaa, nautin kyllä täysin lasten seurasta ja kiukuttelut ei haittaa. Saan tuulettaa päätäni töissä, vaikka työskentelen lasten kanssa, on se kuitenkin täysin erilaista kuin kotona olo. Kodin sotkut tai tekemättömät asiat eivät stressaa kuin kotona ollessa ja osaan nauttia elämästä enemmän. Suunnittelen ulkomaanreissuja ja kivoja juttuja mitä voimme koko perheen kanssa tehdä ja todella odotamme sitä kivaa yhteistä aikaa. Kun olin kotona ei ollut jostain syystä energiaa suunnitella mitään ja hermot menivät lasten kiukutteluun todella paljon nopeammin. Eli joillakin se polla leviää himassa ja se pitäisi tajuta, tärkeintä on, että perhe voi mahdollisimman hyvin!! Kuitenkin olen iloinen että hoidin lapset 2 vuotiaaksi kotona, tokikin tein osa-aika töitä kotona ollessa, se oli omalle päälle erittäin hyvä juttu.

Rankkuus riippuu luonteestakin. Mulla on hyvä palkka työssä ja en oikein jaksa olla kodinhengetär, joten kotiäitiyden raskaus tuli juuri siitä rahapulasta ja ennen kaikkea siitä, että en jaksa tehdä asioita kotona kunnolla. Ulkoilut, ruokailut jne. Mun on vaikea olla ryhdikäs niissä asioissa ja kotona helposti vajoan vaan roikkumaan nettiin. Siitä sitten tulee "stressi", kun ei ole "hyvä" kotiäiti.

Toki työssä on muuten raskaampaa. Ainainen kiire harmittaa. Aamulla aina hätä päästä liikkeelle ja illat on pirun lyhyitä.

Kaikki on todellakin suhteellista, eikä kukaan oikeastaan voi toisen puolesta päättää sitä, mikä kullekin on rankkaa. Itse ihmettelin oikein ääneen, että miten niin muka pienten kaksosten kanssa vauva-arki on rankkaa. Kunnes se rankka aika alkoi sitten itselläni kuuden kuukauden "helppouden" jälkeen.

Nyt, kaksosten ollessa 8 kk ja esikoisen 4 v ja koko perheen oltua enempi ja vähempi sairaita jo kahden kuukauden ajan, on ollut todellakin rankkaa. Mies myös matkustelee työn puolesta aika lailla ja perheessä on myös koira omine tarpeineen. Uskon, että varmasti paljon helpommalla pääsisi henkisesti ja fyysisestikin, jos päivät voisi irtautua töissä tästä kotiarjesta. Vaikka yössä olisi herätyksiä se kahdeksankin kertaa. 

Mielestäni kaksoset ovat kuitenkin vielä liian pieniä tarhaan, joten oma kotona olo jatkuu vielä useamman kuukauden. Ja sitten saa mies jäädä lapsia hoitamaan vuorostaan. 

Takaisin siihen suhteellisuuteen. Vaikka itse olisi kuinka väsynyt, poikki ja tympääntynyt, niin  aina löytyy joku, jolla on varmasti vielä rankempaa. Se pistää asioita oikeisiin mittasuhteisiin näin laajemmin ajatellen ja en voi muuta kuin nostaa hattua kunnioituksesta esim. yh -vanhemmille ja erityislasten vanhemmille. He ovat varmasti suurempia arjen sankareita, kuin minä. Mutta kylmä fakta samalla on se, ettei hatunnosto vie pois omaa väsymystä ja huonoa oloa. Eikä muuta rankkaa päivää vähemmän rankaksi.

En lukenut kaikkia kommentteja, en siis tiedä vaikka joku olisi jo kirjoittanut samaa. Kotona ja töissäolossa on puolensa molemmissa. Kotona ollessa oli henkisesti "rankkaa", kun ei ollut aikuista juttuseuraa tai jos sitä oli, niin ei voinut jutella rauhassa, kun aina jollain joku hätä, samoin oli turha haaveillakaan rauhallisesta ruoka- tai kahvitauosta ja aina oli olo ettei saanut mitään aikaiseksi. Töissäollessa teet ne kotityöt illalla ja se on yöunista pois, rankinta tässä kuitenkin on vähäinen aika lapsen kanssa. Se, että lapsi ei nuku yöllä, niin ei se nuku vaikka töihin menisikin :| Miksi ylipäätään pitää aina olla vertailemassa, kenellä on rankempaa? Voitais joskus ajatella niitä hyviä asioita elämässä. Lapsettomilla on helpompaa, mutta tämä on mun valinta ja en elämääni pois vaihtais. Miettikää, kuinka rankkaa on esim. tahattomasti lapsettomilla, kuunnella jatkuvaa valitusta kuinka rankka on hoitaa OMIA lapsia.

Luin ketjun läpi , enkä saanut mitään oivallusta siitä, miksi tätä keskustelua käydään. Elämä on välillä rankkaa , kun on sairautta tai menetyksiä. Äitiys on välillä rankkaa ja siinä todella oppii paljon itsestään. Mutta kotiäitinä oli minusta ihan mahtavaa ja 6 kotiäitivuoden jälkeen ( 3 lasta) töihinmeno oli todella kivaa. Minusta elämän rankkuus ei ollenkaan liity kotona- tai töissäoloon. Elämä vaan on sellainen vuoristorata että väliilä ollaan pohjalla ja sit sieltä noustaan. 

Musta tää kotiäitinä oleminen on ihanaa, ei yhtään rankkaa vaikka mulla on 6kk ja 2v2kk ikäiset pienet. Mutta mä taas en sais vastata että on helppoa ja jaksan hyvin jos siitä kysytään, hymähdellään vaan ja sanotaan että on sulla varmasti vaikeaa kun on kädet täynnä töitä.

En mitenkään tuo esille että mulla on ihan helppoa, lapset nukkuu molemmat yöunia hyvin 20-06 ja esikoinen nukkuu 1-2h päiväunet, kuopus useammat unet. Tietenki pientä puuhailua riittää ja vauvaa pitää syöttää usein mutta se on sellasta tavallista puuhaa. Vaippoja pitää vaihdella joo, mutta ei tässä mitään vaipparallia ole...

Mitähän sitten sanotaan kun kolmatta yritetään 1v6kk ikäerolla saada, kun nyt on muka niin rankkaa, enhän mä voi jaksaa. 

Miksi me yritettäis useampaa pienehköillä ikäeroilla jos ei jaksettais??

Tylsyys vaivaa välillä, mutta uskon senkin helpottavan kun nämä pikkuisen kasvaa niin voi eritavalla harrastaa kaikenlaista kotona ja kodin ulkopuolellakin.

Olen onnellinen että saan nämä vuodet kotona olla, lapsia toiveissa suht pienellä ikäerolla 4-5 ja kotona haluaisin olla kunnes kuopus ois 2-3v ja sitten opiskelemaan uutta ammattia (niitä on jo 2) mutta varmasti työnsaantia parantaa ja sitten töihin. Odotan jo sitäkin elämänvaihetta vaikka tykkäänkin myös tästä kotona olemisesta, en vaan jaksais ihan loputtomiin kuitenkaan.

No on tämä kotona oleminen omien lasten kanssa aika luksusta vertaa sairaalassa sairaanhoitajana olemiseen ja kolmivuorotyötä. Toinen on 2v, toinen 6kk. Imettämistä, lasten kanssa ulkoilua ja touhuamista, kotitreenausta, siivoilua, ruuan laittoa ja pyykkäystä. Tapaan aktiivisesti ystäviäni lasten kanssa ja urheilen. Mies on viikon Norjassa työmatkalla kerrallaan ja toisen viikon tulee aina kotiin ja lomailee. Vapaalla viikolla käyn sitten itse enemmän ystäviä tapaamassa ja vauva-vapaa tunteja kun mies on kotona. Ja kahdenkeskistäkin aikaa löytyy.

rupesko toi sana 'rankka' kenenkään muun mielestä kuulostaa kuluneelta tän viestiketjun jälkeen...? :D mut joo, itsekin kotiäitinä, ei nukuta ja huonosti syödäänkin. toiset päivät on hankalia ja toiset ei. näillä mennään päivä kerrallaan! sama juttu sit kun menee töihin. toiset päivät sujuu paremmin ku toiset. lyhyt aika elämästä tää kuitenkin on minulle. t. 1 ihanan kauhean lapsen äiti.

Musta ainaki koti-isänä olo ois rankkaa. Mieluummin olisin töissä.