Pitääkö isyydenvahvistus tehdä vielä toisenkin lapsen kohdalla?
Kommentit (9)
siinä vahvistetaan sen tietyn lapsen isyys, sitähän ei kukaan ulkopuolinen tietää onko avokki lapsen isä. Avioliitossa on tämä automaattinen oletus, että aviomies on isä ja senkin pystyy kumoamaan, jos on tarvetta.
joka lapsen kohdalla kunnes olette avioliitossa.
Siinäkin tapauksessa että olisit nssa Matti Virtasen kanssa ja odottaisit lasta Romeo Ramazzottille, lapsen isäksi tulee automaattisesti se mies jonka kanssa sinut on vihitty
Kaikilla isä sama. Ollaan oltu avoliitossa.
Esikoisesta pitivät pidemmän kyselyn ja selittivät asioita tarkkaan. Sitten lopuista tarkistivat että ymmärrämmekö ja laietttiin puumerkkiä miten huoltajuus jaetaan.
Tuon olisi voinut tehdä synnytyssairaalassakin.
joten en ymmärrä tätä valitusta, että isyys pitäisi tunnustaa jo sairaalassa. Kätilöillä on ihan muita töitä kuin miettiä, kuka on kenenkin isä.
Ei mikään turha muodollisuus. Jos mies vaikka kuolisi ja isyyttä ei olisi tunnustettu, lapsella ei olisi mitään oikeuksia esim. isänsä perintöön. Tai isän puolen sukulaisten. Myös eron sattuessa isällä ei ole lasta kohtaan mitään velvollisuuksia. Eikä muuten muutenkaan ole velvollisuutta esim. elatukseen.
Jos me ei oltais oltu naimisissa, mulla olisi kolme isätöntä lasta. Mun mies olisi jaksanut lähteä minnekään tunnustusretkille. Tai sit se oli tunnustanut kaikki kolme kerralla.
Ihan kotikäyntejä lastenvalvojat tekevät, kun ei pienten vauvojen vanhemmat tarvitse lähteä reissaamaan.
virallista isää. Mutta mitä väliä, ei sinullakaan ole virallisesti miestä :) Mitä niillä papereilla on väliä, se on se rakkaus ja yhteinen päätös, joka ratkaisee :) Jos mies rakastaa lasta, niin ei heidän suhdetta tarvi virallistaa, ei se mitään muuta eikä mitään merkitse. Yksi paperinpala sinne tänne.
lastenvalvoja tule kotiin . Pikku käynti Kallion virastotalossa riittää , ajan voi varata heti lapsen syntymän jälkeen.
Mut on kyl helpompaa kun on naimisissa.