The walking dead. Eihän Lori oikeasti kuollut, eihän???
Ainoa sarja ikinä, missä pääosan esittäjät kuolevat yksi toisensa jälkeen.
Kuoliko Lori tuossa nyt oikeasti vai miten siinä kävi?
Kommentit (43)
Musta Walking Deadissa on isoja miinuksia ja isoja plussia. Isoin miinus on ehdottomasti epätasaisuus - sarja hukkaa huimia määriä potentiaalistaan, ja ajautuu välillä hirveään koheltamiseen ja toisinaan paikoillaan polkemiseen. Mutta niinä hetkinä kun tuotantotiimi saa tähtensä kohdilleen nähdään hyvää tv:tä. Esimerkiksi kolmoskauden 12. jakso, "Clear" on ylivoimaisesti paras Walking Deadin jakso kaikki kaudet mukaan laskien ja sijoittuu korkealle omalla "paras jakso tänä vuonna" -listallani myös tv-sarjojen välisessä vertailussa. Myös jaksojen 13, 14 ja 15 taso oli varsin hyvä.
Toivoa huomiseen luo se, että kauden parhaat jaksot (12 ja 15) on kirjoittanut Scott M. Gimple, joka on ylennetty sarjan showrunneriksi ensi kaudeksi. Gimple vastasi myös yhdestä kakkosakauden parhaista jaksoista eli mid season finalesta, jossa Sophia löydetään. Itse uskon huomiseen nimenomaan tästä syystä. Kaikki jaksot, joisssa Gimplellä on ollut näppinsä pelissä ovat olleet sarjan paremmasta päästä.
Jos vertaan sarjaa sarjakuvaan, niin joo sarjakuva on kokonaisuutena tasaisempi ja johdonmukaisempi hahmojen kehittelyssä. Mutta sarjalla on minusta myös meriittejä, joita sarjiksella ei ole. Televisio ainakin mahdollistaa paremman hahmonkehittelyn kun sarjis, koska vaikka joku varmaan älähtää tähän, Kirkman ei musta sarjakuvassa käytä hirveästi aikaa rakenteluun, vaan pohjustaa hahmoja ja hahmojen ihmissuhdekäyttäytyimistä tapahtumilla, joita vyörytetään vähän liikaakin. Jengi ei hirveästi puhu toisillaan ja isotkin asiat saavat aika vähän ruutuja. On kuin koko sarjis olisi käsikirjoitettu CAPSI PÄÄLLÄ. Tvssä edes yritetään nyansseja, vaikka homma ei mene aina ihan putkeen.
Jos puhutaan hahmoista, sarja ja sarjis ovat aika tasoissa. Totta kai esimerkiksi sarjiksen Andrea, Lori, Tyreese ja Michonne (ja ehkä myös Rick) ovat ihan eri plateetalta kuin sarjassa, mutta sarjassa on myös tyyppejä, jotka ovat sarjakuvassa ohuempia tai helvetisti ärsyttävämpiä (Carol, Maggie, Glenn, Hershel) ja lisäksi mahtava oma lisäys Daryl. Itse ainakin pidän sarjan parhaana antina nimenomaan sulkeissa mainittuja tyyppejä. Myös Michonnessa on potentiaalia nyt kun hahmo on käsikirjoitettu ulos siitä tuikeasti tuijottavan psykopaatin lokerosta.
Ajattelin siis tapittaa myös neloskauden toivoen, että sarja lunastaa potentiaalinsa, mutta jos meno ei tasaannu, lopetan kyllä siihen. Toiveikkuudellakin on rajansa.
VOISITTEKO OLLA LAITTAMATTA JUONIPALJASTUKSIA OTSIKOIHIN ÄÄLIÖT. EI PITÄISI OLLA VAIKEATA???
[quote author="Vierailija" time="08.04.2013 klo 20:22"]
VOISITTEKO OLLA LAITTAMATTA JUONIPALJASTUKSIA OTSIKOIHIN ÄÄLIÖT. EI PITÄISI OLLA VAIKEATA???
[/quote]
Katsopas ensimmäisen viestin päivämäärää. Ei luulisi haittaavan pätkääkään puoli vuotta vanhat juonipaljastukset. ÄÄLIÖ!
Ja tosiaankin siinäkin suhteessa, että pääosan esittäjät kuolevat. Onnellista loppua jaksoille ei haeta ja vaikka kuinka olisit tykästynyt johonkin hahmoon, se vaan jossain sivujuonenkäänteessä kuolee ja se siitä.
Itse jäät istumaan sohvalle tuijottaen eteesi epäuskoisena, että wtf..???
Nerokkaasti toteutettu sarja!
Kun se toinen niistä vankilakundeista, se musta, osoitti olevansa hyvis ja pääsi porukkaan, oli selvää että aiempi kiintiömusta sarjasta poistuu. Ja poistuihan se, jo samassa jaksossa. Samalla tavalla aiempi vanhempi harmaaparta setä korvautui Hershelillä.
en mä oikein tiedä kuoliks se, ku imbdssä se on merkitty 26:een jaksoon, ja tän päivänen oli vasta 23.s jakso..
niihin ei kiinny. Kaikki on helposti korvattavissa. Ja pääpariskunnan perheestä saa henkilökemiaa etsiä..
Eihän se juonneltakaan ole kummoinen, että aivot vaan narikkaan ja tölläämään.
en mä oikein tiedä kuoliks se, ku imbdssä se on merkitty 26:een jaksoon, ja tän päivänen oli vasta 23.s jakso..
äiti palaa pienen pojan mieleen ja sitten taas nyyhkitään.
joo, oon samaa mieltä, ettei niihin kiinny, paitsi shane ois kyll voinu jättää kuolematta, musta se vaan toi siihen sarjaan jotain, kaikki muut onki oikeesti liianki tylsii :/
sarjaan. Eka tuokkari oli ok, toinen aivan kamalan tylsä. Nyt katsoin tän illan osan, meh - ehkä katson pari seuraavaakin kun ärsyttävä Lori onneksi tapettiin. Blondie ja Daryl suosikkeja, mutta ei näytä olevan kovin pitkä elinkaari näillä tyypeillä, mikä on toisaalta hyvä juttu. :)
jos se kuoli niin musta tuntuu että rick muutttuu entistä ärsyttävämmäks ja rupee vihaamaan sitä babya. et sen takia lori vois jotenki ihmeellisesti selvitä.. eikä siis palata missään unissa tjsp.
Onneksi on loppunut se sentimentaalinen paskanjauhanta mitä sen kaksi ekaa tuotantokautta joutui kuuntelemaan. Tuli pikakelattua noita kohtia ihan urakalla.
Mua ärsyttää ton sarjan hahmoista yli puolet. Tossa olis mahkuja vaikka miten hyvään sarjaan, mutta toteutus on niiiiiiiin surkeaa mössöä.
Joo ja silti katson.
jos se kuoli niin musta tuntuu että rick muutttuu entistä ärsyttävämmäks ja rupee vihaamaan sitä babya. et sen takia lori vois jotenki ihmeellisesti selvitä.. eikä siis palata missään unissa tjsp.
se Rick ampui äitiään päähänkin. Tai näin meidän annettiin ainakin olettaa.
jos se kuoli niin musta tuntuu että rick muutttuu entistä ärsyttävämmäks ja rupee vihaamaan sitä babya. et sen takia lori vois jotenki ihmeellisesti selvitä.. eikä siis palata missään unissa tjsp.
se Rick ampui äitiään päähänkin. Tai näin meidän annettiin ainakin olettaa.
ei Rick vaan se kakara, siis KOORL... :P (Vihaan sen pikkujäppisen nimeä ja on myös koko joukon surkein näyttelijä).
oi joi voi,, wt mammat ei osaa arvostaa hyvää tv-viihdettä jos joka sekunti ei silvota zombien päätä,, ja takas englannin kursille kiitos: poika on carl ja blondi on andrea..
sanokaa joku parempi sarja esimerkiksi kiitos, kaunarit vai??? oikeasti,, mitä te katotte televisiosta??? millaset rimat teillä on ja miksi katsotte jotain mistä ette pidä? en tajuu,,, en mäkään kato salkkareita vaikka muut kattos... pthyi...
Breaking Bad, Sons of Anarchy, True Blood, muinoin Oz..
Falling Sky (ei vielä taida näkyä Suomessa)
onhan noita.
Walking Dead on reipasta huttua, ei niin hyvin tehty, eikä koukuta, eli siis aivan parasta eskapismiin! Peli puolestaan on loistava, se on paljon koukuttavampi. :D
[quote author="Vierailija" time="08.04.2013 klo 17:14"]
Falling skies se vasta p*ska onkin!
[/quote]
Falling skies on aika jees, kunhan se lähtee kunnolla käyntiin. Ekan kauden puolivälin tienoilla, suunnilleen, jos oikein muistan. Alku on aivan jäätävää, tulee tosi pahoja Terra Nova -fläsäreitä ja hirveä myötähäpeä. Toka kausi on jo varsin jees ja päättyy aidosti kuumottavaan kohtaan. Jos scifi-viihdettä etsii, suosittelen lämpimästi.