Suututtaa anoppi taas niin paljon että veri ei kierrä!!!!!!
Mitä h-ttiä tässä tehdä!!! Menee hermo miehen vanhempiin :'( Ei haluaisi että näin on, mutta nyt näin vain on! :'( :'(
Meillä kovat asuntolainat niskassa, joita tiiviisti maksellaan ja painetaan kahta työtä. Ei anoppi, ei appi ryhtyneet takaajiksi tai pantinantajiksi - vanhempien kauttaa saatiin vakuudet - onneksi järjestymään.
Häät - haluttiin pienet häät - anoppi vaatimalla vaati ja kiukutteli että hänen sisarukset on kutsuttava - velalla häät siis! Eivät antaneet edes 100 euroa hääjärjestelyihin eikä lahjaksi. Lahjaksi tavaraa, jota ei toivottu ja jota on muutenkin aina liian kanssa. :(
Opiskelut - eivät ole tukeneet mitenkään, opintolainat niskassa. Omat vanhempani ovat tukeneet muun muassa antamalla ruokaa tai vähän ruokarahaa tarpeen mukaan. Anopilla ja apella kaksi uutta autoa - ei puhettakaan, että niitä esim lainaisivat joskus! Eipä tosin olla kysyttykään.
Sijoitusasunto / omaisuuden kasvattaminen/ säästäminen ym - eivät ryhdy henkilötakaajiksi, itseasiassa heitä ei voisi vähempää kiinnostaa meidän velkojen maksu, jaloilleen pääsy tai omaisuuden kasvattamisyritykset.
Nyt ovat kuitenkin vaatimassa mieheltä, että pitää miehen kauttaa kierrättää lahjoituksia, että saavat veroedut! Ja sitä kautta käyttörahaa itselleen.
Vituttaa tää monta vuotta jatkunut touhu niin paljon, että harkitsen eroa sen vuoksi. Että ostan oman yksiön ja omilla hyvillä tuloillani sen oman sijoitusasunnon ym! Olen yrittänyt ymmärtää ja ymmärränkin paljon - MUTTA NYT tulee raja vastaan!!!!!! Mielestäni asetelma on täysin väärin päin! Että lapset auttavat vanhempia koko ajan, ja vanhemmat eivät tue missään!!! Paha olla!!!!
Miten toimisitte järkevästi?
Kommentit (78)
"Miten toimisitte järkevästi?" -kysyit. No, katsomalla peiliin ja ottamalla vastuun omista raha-asioista. Anoppi tai appivanhemmat eivät ole millään tavalla velvollisia hoitamaan tai järjestelemään aikuisten pariskunnan elämää ja raha-asioita. "Heitä ei voisi vähempää kiinnostaa meidän velkojen maksu". No helvetti, miksi pitäisi?!?
appivanhempasi eivät anna sulle rahaa!?
Olet kusipää.
Miten ne appivanhemmat lainaisivat niitä autoja, kun ette ole koskaan kysyneet niitä lainaksi?
Anopilla ja apella kaksi uutta autoa - ei puhettakaan, että niitä esim lainaisivat joskus! Eipä tosin olla kysyttykään.
että VANHEMMAT TAKAA LAPSENSA lainan? Mitä rahallista se on, kun maksamme pois itse kaiken? Ymmärrät varmasti mitä tarkoitan...
Luojalle kiitos, että mun tavalliset, köyhät vanhemmat ovat elossa ja auttaneet alkuun. Mun mielestä on niin epäluonnollista tuo, että isä tai äiti ei voi kerran, pari vuodessa lainata LAPSELLEEN autoa? Tai Isä tai äiti ei ole esim 50-100 euroa antaa hääjärjestelyihin, saati lahjaksi. Ja tuo hääjuttu, oltais kiitollisia edes läsnäolosta ja auttamisesta, mutta itse järjesteltiin kaikki!
Mä kuolen, jos mulla on joskus lapsia, ja yhtä vähän voin heitä auttaa. Onko tosiaan kaikilla av-mammoilla näin, että lapsenne auttavat teitä, ja te olette kykenemättömiä tekemään yhtään mitään? Eikös täällä ole rehvasteltu, että olette ostaneet lapsillenne asuntojakin ja säästäneet huomattavia summia?
Ap
ole esim. häissä olleet talkooapunakaan. Tai sitten voihan olla, että miniä on sellainen, ettei ne uskalla.. ;)
Ja mitä puhuu ap ristiin rastiin. Jos ei kerran autoa ole pyydetty lainaan, niin miksi sitä pitää olla tuomassa lainaan?
Se ja sama, mitä av-mammat rehvastelee, paskaa on puolet puheista. Mutta tosiaan, toivottavasti ap muistaa olla kiitollinen köyhille vanhemmilleen siitä, että ovat auttaneet ja tekee niin sitten vastavuoroisesti.
"Miten toimisitte järkevästi?" -kysyit. No, katsomalla peiliin ja ottamalla vastuun omista raha-asioista. Anoppi tai appivanhemmat eivät ole millään tavalla velvollisia hoitamaan tai järjestelemään aikuisten pariskunnan elämää ja raha-asioita. "Heitä ei voisi vähempää kiinnostaa meidän velkojen maksu". No helvetti, miksi pitäisi?!?
veronkiertoon? En todella viitannut siihen, että heidän tarvisi meidän velkoja maksaa, vaan siihen, että kyseisessä tapauksessa NYT heitä pitäisi edesauttaa vaurastumaan - mutta hehän eivät ole kiinnostuneitä meidän pärjäämisestämme! Kyllä varmasti sinäkin tajusit, jos on vähänkään sisälukutaitoa ;) Mutta mites av-mammoilla yleensä on - not...
ap
Mutta tosiaan, toivottavasti ap muistaa olla kiitollinen köyhille vanhemmilleen siitä, että ovat auttaneet ja tekee niin sitten vastavuoroisesti.
Kyllä, todella kiitollinen. Koittanut auttaa ja muistaa parhaani mukaan:)
En tiedä ymmärsinkö jonkun kohdan ihan väärin mutta alkuperäinen viestisi kuulosti siltä, että tekään ette ole enää mitään ihan nuoria, tulette jo hyvin toimeen (vuosien ponnisteluiden seurauksena) ja mietitte jo sijoitusasuntoa ym. Eli appivanhemmat eivät ole silloin aikoinaan auttaneet, mutta hyvin olette pärjänneet siitä huolimatta. Mielestäni tuollaiset auton lainaamiset ja "edes satanen häihin" ovat pikkuasioita, joita ei kannata märehtiä jälkikäteen. Varsinkaan jos autoa ei ole edes pyydetty lainaan ja toistuvasti saatu vaan eitä vastaukseksi.
Voisin kuvitella, että appivanhempasi vaan haluavat, että jokainen tulee toimeen omillaan. Ei siinä ole mitään pahaa, eikä heillä ole elatus- tai avustusvelvoitetta. Itse asiassa moni rikkaan perheen lapsi pärjäisi elämässään varmaan paremmin, jos vanhemmat eivät ojentaisi hopealautasella kaikkea vaan joutuisi itse rakentamaan menestyksensä.
Lainojen takaaminenkaan ei minusta ole mikään itsestäänselvyys. Lähipiirissäni on esimerkiksi tapaus, jossa isä ja veli ovat taanneet lainaa tilanteessa, jossa normaali takaisinmaksu oli itsestäänselvyys ja lainan ottajalla isot tulot. Kuitenkin nyt seitsemän vuoden kuluttua hän onkin sairaseläkkeellä, tulot pienet ja vieläpä tullut isoja korvauksia mahdollisesti maksettavaksi lähitulevaisuudessa. Eli kukaan ei olisi voinut arvata että käy näin huonosti, ja itsekin olen vähän ajatellut että enpä taida minäkään ikinä taata kenenkään lainoja jollen ole oikeasti valmis maksamaan niitä itse. Sitähän se nimittäin tarkoittaa jos et tiennyt.
minkälainen olet. Kuulepa ei minun vanhempani taanneet meidän lainaa. Säästimme ja sitten otimme lainan. Takaajina muita kuin vanhempia.
Kyllähän se kirpaisi mutta ymmärsin päätöksen.
Omillaan pitää pärjätä.
Miksi otsikossa mainitaan anoppi? Kyse kuitenkin molemmista appivanhemmista.
Menitkö naimisiin miehen vai hänen vanhempiensa kanssa? Ihmettelen eropuheita.
Miten olet auttanut vahempia koko ajan? esimerkkejä
Et voi syyttää häistä muita kuin itseänne. Jokainen järjestää häät tavallaan. Jos joku muu maksaa niin heillä on oikeus vaikuttaa päätöksentekoon. Maksaja päättää, jos te maksoitte ihmettele pikemminkin omaa käyttäytymistäsi.
että VANHEMMAT TAKAA LAPSENSA lainan? Mitä rahallista se on, kun maksamme pois itse kaiken? Ymmärrät varmasti mitä tarkoitan... Luojalle kiitos, että mun tavalliset, köyhät vanhemmat ovat elossa ja auttaneet alkuun. Mun mielestä on niin epäluonnollista tuo, että isä tai äiti ei voi kerran, pari vuodessa lainata LAPSELLEEN autoa? Tai Isä tai äiti ei ole esim 50-100 euroa antaa hääjärjestelyihin, saati lahjaksi. Ja tuo hääjuttu, oltais kiitollisia edes läsnäolosta ja auttamisesta, mutta itse järjesteltiin kaikki! Mä kuolen, jos mulla on joskus lapsia, ja yhtä vähän voin heitä auttaa. Onko tosiaan kaikilla av-mammoilla näin, että lapsenne auttavat teitä, ja te olette kykenemättömiä tekemään yhtään mitään? Eikös täällä ole rehvasteltu, että olette ostaneet lapsillenne asuntojakin ja säästäneet huomattavia summia? Ap
ja pankki haluaa sen vain silloin, kun vaikuttaa siltä, että sitä todella tarvitaan eikä esim. pankin tarjoama takaussysteemi onnistu. Vaikuttaa siis siltä, että huolimatta hyväpalkkaisesta työstäsi et ole onnistunut vakuuttamaan pankkia siitä, että ostamanne asunto ja säästämänne etukäteissumma riittäisivät vakuudeksi.
Meillä pankki ei edes ehdottanut mitään henkilötakausta, kun haimme talolainaa. Etukäteen säästetty 30% ja talon arvo riittivät vakuudeksi mainiosti.
1) älä suostu appivanhempien pyyntöön. Perusteluita ei liene vaikea keksiä; riittää kun sanoo ettei löydy yhtään hyvää syytä suostua ja että tuollainen toiminta ei kuulu teidän periaatteisiin.
2) lopeta se rahan odottaminen. mitoita elämäsi siten, että pystyt itse kustantamaan kulut.
Kumpikin kohta vaatii pientä selkärankaa. aikuisen on jo syytä kasvattaa sellainen.
Totta on joo ettei kenenkään tässä maailmassa tarvitse auttaa ketään ja siihen suuntaanhan tämä yhteiskunta on koko ajan menossa. Minusta on vaan kauhean surullista, että se alkaa ulottua jo ydinperheiden sisään, siis vanhempien ja lasten välille. Mieletöntä itsekkyyttä ja omaan napaan tuijottamista, perusteena se ETTEI TARVITSE, jokainen huoehtikoon *kele omista asioistaan. Menköön lapset vaikka katuojaan. Kun on OMAT RAHAT niin niistä ei luovuta vaan kynsin hampain pidetään kiinni, tehkööt lapset vaikka 24h/vrk töitä. Ei ole ihme, että maa on masentuneita pullollaan kun kaikki läheisimmätkin vaan selkäänsä kääntävät. Varmaan tämä kansa tarvitsisi jälleen jonkin kamalan kansallisen katastrofin, että oikeat mittasuhteet palautuisivat.
Totta on joo ettei kenenkään tässä maailmassa tarvitse auttaa ketään ja siihen suuntaanhan tämä yhteiskunta on koko ajan menossa. Minusta on vaan kauhean surullista, että se alkaa ulottua jo ydinperheiden sisään, siis vanhempien ja lasten välille. Mieletöntä itsekkyyttä ja omaan napaan tuijottamista, perusteena se ETTEI TARVITSE, jokainen huoehtikoon *kele omista asioistaan. Menköön lapset vaikka katuojaan. Kun on OMAT RAHAT niin niistä ei luovuta vaan kynsin hampain pidetään kiinni, tehkööt lapset vaikka 24h/vrk töitä. Ei ole ihme, että maa on masentuneita pullollaan kun
kaikki läheisimmätkin vaan selkäänsä kääntävät. Varmaan tämä kansa tarvitsisi jälleen jonkin kamalan kansallisen katastrofin, että oikeat mittasuhteet palautuisivat.
Itse en saanut penniäkään kun lähdin kotoa, samaten ei mieheni. En halua lapsilleni yhä kovaa alkua elämään, vaan olen kerännyt heille rahallista pesämunaa ja huonekalut opiskeluämppään ostanut. Ei tämä apu ole vastuuttomuutta aiheuttanut, päinvastoin!
Mun vanhemmat ovat perineet usealta tahoilta suuria summia rahaa, metsää ja maata. Istuvat isojen rahakasojen päällä, mutta luuletteko, että ovat tästä heille ilmaiseksi tulleesta rahasta antanee lapsillee? Not! Tai nyt valehtelen, saatiin 3000 euron lahjoitus muutma vuosi sitten ja 100 euroa jouluna ja synttäreillä :). Jos olisin noin rikas antaisin osan lapsilleni, jotka sitä tarvitsevat, mutta he mieluummin antavat siitä leijonanosan verottjalle perintöveroina...juu ja ennen kuin av-mamma hakkaa näppiksensä pilalle, huutaen, että jokaisen on tultava toimeen omillaan, niin ihan näin teemme, mutta se on taa eri tarina!
Mä olen mun suvussa tottunut, että vanhemmat auttaa lapsiaan. Esim. mummoni sai ennakkoperintönä naimisiin mennessään omilta vanhemmiltaan maatilan. Sitten mummoni osti kaikille lapsilleen ensimmäisen asunnon (kaksion), kun lähtivät maailmalle opiskelemaan. Mun vanhemmat ostivat veljelleni asunnon hänen lähtiessään opiskelemaan (yksiö). Tai no asunto oli kyllä vanhempieni nimissä ja saivat myyntituoton. Mutta veli asui ilmaiseksi (saattoi maksaa vastikkeen). Olisivat ostaneet meillekin, mutta mieheni on tottunut päinvastaiseen: että pitää itse pärjätä eikä ottaa kenenkään apua!!
Itse olin lapsesta asti tottunut, että vanhemmat auttavat lapsiaan ja lapset vanhempiaan (esim. me kaikki lapsenlapset nostimme joka syksy mummon perunat ja maalasimme maatalon ym pidimme kunnossa, istutimme puuntaimia ym ym talkoita).
Mun on tosi vaikea käsittää, että appivanhemmat toimivat eri tavoin, mihin itse olen tottunut! Itse aion auttaa vanhempiani, kun vanhenemisen vuoksi apua tarvitsevat. Nyt pikkulapsi-elämänvaiheessa olemme saama-puolella tässä apuasiassa... Ottavat lapsia yökylään yms.
Mieheni ei ole koskaan saanut mitään taloudellista tukea kotoaan. Nuorempana hädin tuskin sai 5 markkaa, että pääsi koululaisdiskoon. Mies on tottunut säästämään kesätyörahat koko talven tarpeiksi. Kylään kun mennään niin toki appivanhemmat tarjoavat ruokaa ja ovat vieraanvaraisia.
Meillä on nyt talo maksettu (oman työnteon ja vanhempien lahjoitusten ansiosta). oikeasti alan säästää lapsille opiskeluasuntoa ja itselle eläkepäiviä varten sukanvarteen.
Appivanhemmat laittaa rahansa lottoon ja matkusteluun. (Mikä mun mielestä tuhlausta. Mutta tehköön omalla tavallaan).
Ymmärrän sinua ap! Appivanhempani kutsuivat omia vieraitaan (ilman kutsukorttia!) häihimme, vaikka eivät niitä kustantaneet eivätkä muutenkaan auttaneet. Eivät auta meitä taloudellisesti eikä muutenkaan. Jos pyydämme, niin eivät kehtaa kieltäytyä. Mutta en viitsi pyytääkään.
ja äärimmäisen pihi, ei siis tosiaan jakele rahojaan missään muodossa lapsilleen. Hän suuttuu jos tuodaan ruokaa mukanamme ja ollaan ostettu sitä varten kaupan muovikassi, se kun on ihan järjetöntä tuhlausta. Jos haluaa käydä anopin mökillä missä mieheni on viettänyt kesiään lapsuudesta asti niin se onnistuu kyllä, mutta anoppi laskee vuorokausihinnan vierailulle ja siitä siis maksetaan.
Ja siis tosiaan anopilla ei ola rahasta pulaa eikä ole koskaan ollutkaan, ihmetteli miksei mekin ostettu isompaa asuntoa (no ei ollut varaa ja kyseessä ensiasunto). Viime jouluna anopin joululahja meille oli kaksi leffalippua, no ihan kiva sekin :)
jos olet 19-25 niin joo voin tajuta sun aivoituksiasi, jos olet 26-50v niin en todellakaan ymmärrä yhtään.
laittomuuksiin en appivanhempien vuoksi ryhtyisi. Piste.
sinulla ei ole mitään velvollisuutta osallistua appivanhempien veronkiertoyrityksiin.
Tätä samaa kuin kirjoitit, olen puhunut miehelleni. Häiden suhteen oltiin niin raukkoja - ihan oma syy, kuten joku kirjoittikin, että taivuttiin tähän painostukseen, vaikka toiveena oli pienet häät. Olen pyytänyt miestä jopa psykologille, että saisi äitiinsä tämän napanuoran katkaistua.
Samoin meillä oma tupa, oma lupa, kaikki itse hankittua. Vaan ei olisi, jos vanhempiani ei olisi ollut, ei olisi koskaan saatu asuntolainaa ja päästy rankkojen opiskelujen jälkeen itsenäisesti alkuun.
Nyt pitää kasvattaa rankaa ja vetää rajat anopille, kuten kirjoitit. Jos sitä yrittää niin tulee riita - sitä en haluaisi. Tähän kun saisi fiksuja neuvoja, että käytännössä miten.
Kiitos vastauksista! Ap