Pariutuneet ystäväni jättivät minut sinkkuna yksin. Nyt häät tulossa

kyllä jännä ilmiö, että ei voida ollenkaan olla tekemisissä ihmisten kanssa, joiden elämäntilanne on erilainen. Oon kai sitten onnekas mutta kyllä mulla on monet ystävyyssuhteet kestäneet läpi elämän vaikka tähän ikään jokainen vuorollaan on ollut sinkku, parisuhteessa, perheellinen, eronnut ja ties sun mitä.

Jos sua ei kutsuttu häihin, vaikka sulla oli miesystävä, niin sinkkuna olo ei ole ollut ainoa syy miksi sinut on hyljätty.

Mulla on pari ikisinkku ystävää ja tapaan heitä normaalisti aina ilman miestäni. Häihin heidät on kutsuttu tottakai, mutta jos meille tulee pari perhettä kylään, niin en koskaan silloin kutsu. Jos on tuparit tai mun 40-v juhlat, niin ehkä sitten kutsun. Ja kyse ei ole siitä että pelkäsin heidän varastavan mieheni.

Koska en ole saanut edes kutsua häihin. Silloin oltiin varmaan vielä ihan onnellisia. Ja noista vain se yksi pari on ollut eroamassa, mutta ei ole eronnut, muut ovat yhdessä ja ovat saaneet siis myös lapsia.

ap

Joku jos pystyisi selittämään, mistä ihmeestä tässä on kysymys. Omalla kohdallani voin ainakin vannoa, ettei kyse ole siitä että kaverit pelkäisivät minun iskevän miehensä tai olevan jotenkin muuten uhka heidän parisuhteelleen. Itsekin varmaan olisin onnesta soikeena jos olisi sormus sormessa ja pullat uunissa, mutta en voi kuvitella että en sen takia haluaisi olla tekemisissä kenenkään kanssa, jolla ei ole sama onnekas tilanne. Surullinen fiilis. Ehkäpä pitäisi ottaa asia suoraan puheeksi.

Mutta voin ehkä vähän selittää asiaa ainakin yhdestä näkökulmasta. Oma sosiaalinen käyttäytymiseni nimittäin muuttui myös tosi kummalliseksi kun pariuduin: vähitellen omien vanhojen ystävieni seura alkoi kiinnostaa minua yhä vähemmän, tosin riippumatta siitä, olivatko he sinkkuja vai parillisia. Toki yritin aina löytää aikaa heidän tapaamiseensa, mutta rasitti minua; tunsin itseni heidän seurassaan aina jotenkin ulkopuoliseksi ja kaipasin kotiin miehen luo. Mies tuli harvoin mukaan, kun tapasin omia kavereitani, koska ei kai oikein viihtynyt heidän seurassaan. Osittain tämän seurauksena itsekin aloin tuntea heidän seuransa vieraaksi, samastuin mieheeni niin voimakkaasti. Sen sijaan minä kuljin kyllä mielelläni mukana hänen sosiaalisessa elämässään; ja jostain syystä melkein kaikki hänen kaverinsa ja sukulaisinsa, joita säännöllisesti tapasimme, olivat parillisia. Ehkä sitä oli jotenkin luontevampaa kohdata vieraita ihmisiä jos on edes jotain yhteistä jonkun kanssa (sukupuoli, miehen avecina oleminen, suhteellinen ulkopuolisuus)...

Onneksi jaksoin kuitenkin ylläpitää jonkinlaisia suhteita vanhoihin ystäviini ja he kelpuuttivat minut takaisin porukkaan, kun mies jätti minut, sillä muuten olisin ollut täysin yksin. Kaikki yhteiset ystävämme ovat nimittäin asettuneet miehen puolelle ja hylänneet minut, ehkä siksi, että he ensisijaisesti olivat kuitenkin hänen ystäviään.

Ap kirjoitti, ettei saanut kutsua sinkkuna ollessaan kaverinsa häihin, ei parisuhteessa ollessaan.



Mä sanon ap:lle, että älä kutsu noita "ystäviä" mihinkään.

Omassa ystäväpiirissäni on aina kutsuttu monenlaisia ihmisiä illanviettoihin: pariskuntia, lapsellisia lapsineen, lapsettomia, sinkkuja jne. Kaikki yhtaikaa.



Samoin itsekin kutsuin mieheni kanssa sinkkuystäviä meille kylään eikä mieheni siksi aikaa minnekään mennyt "pakoon".



Mielestäni on suorastaan itsensä ampumista nilkkaan, jos "hylkää" omat ystävänsä miehen vuoksi! Mielestäni pitäisi olla niin, että omat ystävät ovat loppujen lopuksi tärkeämpiä kuin esim. puoliso. Koska liitot voivat olla särkyväisiä, mutta ystävyyssuhteet kestävät parhaimmillaan koko elämän, vaikka puolisot vaihtuisivat.



Yllättävän usein monet silti vaihtelevat kaveripiiriään lennossa miesten mukana. Yhtäkkiä itselle ventovieraat miehen ystävät ovatkin niitä omia tärkeitä ihmisiä ja ne omat, vanhat ystävät saavat jäädä. Tunteetonta tai kummallisen pinnallinen suhtautuminen "ystäviin".

Yllättävän usein monet silti vaihtelevat kaveripiiriään lennossa miesten mukana. Yhtäkkiä itselle ventovieraat miehen ystävät ovatkin niitä omia tärkeitä ihmisiä ja ne omat, vanhat ystävät saavat jäädä. Tunteetonta tai kummallisen pinnallinen suhtautuminen "ystäviin".

Mulle kävi siis juuri noin kuin sanot, eikä se todellakaan johtunut tunteettomuudesta tai pinnallisesta suhtautumisesta ystäviin...

Kun olin yksin, en saanut kutsuja häihin, polttareihin, mökkireissuille jne. Mutta miehen kanssa kutsuja on tullut.

Kyllä se nyt on aika selvää, että en noita entisiä ystäviä kutsu häihin tai muuallekaan. Tiedän että he saavat siitä aihetta loukkaantua, mutta kyllä he varmaan pystyvät elämään ilman ystävyyttäni tästä eteenpäinkin.

ap

Ap kirjoitti, ettei saanut kutsua sinkkuna ollessaan kaverinsa häihin, ei parisuhteessa ollessaan.

Mä sanon ap:lle, että älä kutsu noita "ystäviä" mihinkään.

Tuli sellainenkin mieleen, että jos nuo pariutuneet ovat voineet keskustella keskenään ja jakaa parisuhdeongelmiaan, niin ehkeivät he olisi kehdanneet sellaista sinkun seurassa.



ap

ja olin aina se joka innokkaimmin hankki muun muassa ruokia yhteisiin illanviettoihin. Mutta mulla ei tietysti ole vielä ollut sellaisia juhlia kuin niillä muilla, kuten esimerkiksi häitä.

ap

Itse olen ollut sosiaalisissa suhteissa passiivinen. Olen itkenyt monesti, kun kukaan ei halua olla mun kanssani, enkä tajunnut, että enhän minä itse ikinä järjestä mitään illanistujaisia tai kutsu ketään tapaamaan. Siitähän joku ystävä voisi vetää johtopäätöksen, että hänen seuransa ei taida olla minulle mieluisaa, kun aina seura kelpaa vain, jos hän sitä on järjestelemässä.

Kutsuitko ikinä näitä ystäviä sinun kanssasi tekemään jotain? Jos kutsuit, eikä kukaan ikinä halunnut tulla niin asia on selvä, että tuollaiset kaverit saa mennä. Jos taas itse et ikinä kutsunut vaan odotit vaan muiden kutsua, miettisin ehkä, miksi et itse ollut aktiivinen?

on ihmisiä, ystäviä ja tuttavia ja ne ovat läsnä aina tietyn ajan.



Sinulla voi olla sydänystävä, jonka kanssa olet yhteyksissä elämässäsi vain vaikka vuoden, tai ehkä viikon. Se kohtaaminen oli tärkeä ja täytti asiansa. Sitten elämä tuo eteen uusia ihmisiä, joko hetkeksi tai kulkemaan mukana pidemmän matkaa. Se kuuluu asiaan.



Nuo ihmiset olivat sinulle yhden ajanjakson kanssakulkijoita ja nyt on aika antaa tilaa muille.



Mutta sitten ihan näihin käytännön asioihin :) Minun tuttavapiirissäni on erobuumi, hyvin monet ovat eronneet viimeisen kahden vuoden aikana. Ja he ovat ihmisiä, joiden kanssa tiemme kulkee vielä yhdessä. Olen siis kutsunut heitä kylään, mukaan illanviettoihin, joka paikkaan, vaikka heillä ei sitä puolisoa juuri nyt olekaan.



Miehelleni se on ok, mutta onhan se tietysti kummaa kun ennen on istuttu iltaa vaikka kuudestaan niin nyt hän istuu ainoana miehenä rouvaseurassa. Hyvin toki viihtyy ;) mutta olisihan se mukava jos miehiäkin olisi paikalla.



Pointtini on se, että nämä sinkut eivät koskaan kutsu meitä mihinkään, mutta aina odottavat että meillä odottaa pitopöytä viineineen heitä varten. Ja jos joskus harvoin pyytää jonnekin, niin pyytää vain minut. Joten mies ei tunne kuuluvansa "piiriin". Ja siksi emme ehkä enää aina kutsu näitä sinkkunaisia yhteisiin juttuihin kun ei hekään kutsu meitä.

ja tunsin oloni tosi kiusalliseksi sellaisissa illanvietoissa, joissa olin ainut pariton, jostain mökkiviikonlopuista nyt puhumattakaan. Toki menin mielelläni kun kutsuttiin ja hauskaakin oli, mutta olisin kovasti toivonut että joukossa olisi muitakin sinkkuja.



Ehkä siitä syystä en nykyään välttämättä kutsu sinkkuystäviä tuollaisille "pariskuntaillallisille". Siis suuremmat juhlat kuten synttärit, tupaantuliaiset, häät tietysti, ovat sellaisia joihin kutsun ystävät parisuhdestatuksesta riippumatta. Sitten on "tyttöjen iltoja" tai viikonloppureissuja joihin ei tuoda puolisoita ja myös näihin pyydetään tietysti kaikkia mukaan. Mutta kun kutsumme miehen kanssa vaikka kolme pariskuntaa lauantai-iltaa viettämään, emme välttämättä pyydä sinkkukavereita mukaan, vaikka pariutuneena ko. henkilö voisi saadakin kutsun.



En osaa sanoa mistä tämä johtuu, mutta kai siinä haetssn sellaista tasapainoa että kun vieraat ovat yleensä joko miehen tai minun ystäviäni (toki jossain määrin kaveripiirit ovat yhdistyneet), niin on sitten sille toisellekin omaa sukupuolta olevaa ja yhtä "ulkopuolista" seuraa. Eihän tuo nyt niin tarkkaa ole, mutta välillä huomaan käyneen näin.



Ja kyllähän vastavuoroisuus vaikuttaa tietysti myös. Monet tuntemani sinkut, varsinkin miehet, tulevat mielellään kyllä syömään ja juomaan mutta eivät koskaan itse järjestä mitään. Silloin tuntuu että ehkä heitä ei ihan aina tarvitse kutsuakaan. Itse järjestin kyllä usein illanistujaisia sinkkunakin ollessani, siksi varmaan minua niihin myös kutsuttiin.



Se on tietysti eri asia, jos jätetään joku yksi henkilö kokonaan kaveriporukan ulkopuolelle vain siksi, että hänellä ei ole puolisoa. Ap:llahan taisi olla enemmänkin tästä kysymys.

"Maija" erosi juuri, minä menen naimisiin ja saan kohta lapsen, en viitsi "hössöttää" Maijan kuullen, ettei hänelle tule paha mieli.



Ero on paha paikka, silloin on aika iso juttu olla ainoana eronneena sinkkuna juhlissa (esim. illanvietto) joissa kaikki muuta pariskuntia.

Moni ajattelee tuon kautta, ja ei siksi kutsu.



Asiaa voi verrata siihen, että jos läheinen kärsii lapsettomuudesta ei halua "hehkuttaa omaa lastaan" liikaa hänen kuullen. Jos toinen yrittänyt lasta tuloksetta 5 vuotta ja kaveri tulee raskaaksi kertalaakista, saattaahan se aiheuttaa katkeruutta vaikka toisen lapsi ei itseltä pois olekaan.

Tuossa tilanteessa se lapsen saanut läheinen saattaa jättää pallon lapsettomalle kaverille, eli antaa hänen tulla katsomaan lasta kun itse haluaa tulla jne. sen sijaan että itse aktiivisesti kyselee "tuutko huomenna kastomaan vauvaa?".



Samaa voi olla AP:nkin tapauksessa, jos aina halunnut parisuhteen ja mennä naimisiin jne. ehkä ne ystävät ovat jättäneet kutsumatta (ajatelleet ettei AP halua tulla mutta ei kehtaa kieltäytyäkään jos kutsutaan).



Hyvä pointti on myös tuo, että _itse_ pitää olla aktiivinen...! Pitää itse juhlia joihin kutsuu niitä _pariskuntia_ (toki muitakin voi pyytää) niin pariskunnatkin voivat sen sinkun kutsua pariskunta illanviettoihinsa, koska tietävät ettei se sinkkua haittaa (siis se että on ainoana sinkkuna paikalla) koska tämä on itsekin em. juhlia oma-aloitteisesti kotonaan pitänyt.

etta haat tulossa ja sinne ollaan tekemassa kutsuttavien listaa.



moni ystava on tosiaan jaanyt matkan varrella pois, nyt mietityttaa, josko kuitenkin kaikki jalleen yhteen ja kutsuvieraslistalle? olisihan hauska tavata kaikkia taas pitkasta aikaa, vaihtaa kuulumisia jne. haat hyva tilaisuus sellaiseen.

Olen itse tyytyväinen ikisinkku ja juuri niin on käynyt, että mitään vappua tms. ei enää pääse viettämään kaveriporukassa. On edelleen ne juhlivat porukat, mutta niihin kelpaa enää parilliset. Edes vappupiknikille sinne lakkimereen ei enää kelpaa samaan seurueeseen.

Olen aina suhtautunut ystävällisen kohteliaasti kavereiden miehiin ja lapsiin. Pitkään stressasin, että olenko minä sittenkin joku oman ikäluokan miesten inhokki ja lasten mielestä ilkeä täti. Joo, viestin kyllä aika "miesmäisesti" siinä, etten esim. teeskentele tietokoneista tietämätöntä. Niin tekevät jotkut pariutuneet kaverini nykyään... Lapsillekaan en lepertele vaan puhun normaalilla äänellä.

Mutta nämä tän viestiketjun kommentit on avanneet silmäni: Ei välttämättä kaverini miehet ja lapset olekaan minusta ahdistuneita vaan se yltiömyötätuntoinen ja mielikuvitukseton kaverini itse. Aliastahan ne pelailevat kaikki illat pariskuntapippaloissa eikä pelipareina voi olla kuin mies ja sen vaimo. Tietty minä myös yhtäkkiä ahdistuisin niin parittomana seurassa, ettei minua voi kutsua kertaakaan katsomaan pariskunnan mökkiä. Ihan vaikken ikinä ole sinkkuuttani valitellut.

Joo, niin varmaan. Kun jostain löytyisi parempia kavereita, niin heivaisin nuo pariskunnat omaltakin puoleltani lopullisesti. Aina jossain nähdessämme piruuttani vain kyselisin mielipiteitä: tarjoanko pippaloissani ensi viikonloppuna sitä vai tätä.

Olipas valaisevaa lukea sun tilanteesta! Itse sinkkuunnuin vajaa vuosi sitten ja olen ihmetellyt ihan älyttömästi miksi mua ei yhtäkkiä enää kutsuta mihinkään. Joku vanha kaveri (kyseessä siis omat vanhat kaverini, eivät exän kaverit) saattaa pyörähtää kylässä ja kertoa, että heillä on illanistujaiset tulossa. Että pitäisi jotain purtavaa kehitellä ja miettiä mihin sitten lähdettäisiin jatkamaan vai lähdettäisiinkö. Mulle vaan jutellaan ihan pokkana tämmösiä, eikä mua kuitenkaan kutsuta mukaan. En ymmärrä mitä on tapahtunut, mielestäni olen ihan sama ihminen kuin ennenkin, enkä ole esim. katkeroitunut erosta ja valita koko ajan. Siis onko tää ihan oikeesti todellista, että nyt kun olen sinkku, mun omat vanhat ystävät eivät halua olla mun kanssa tekemisissä? Pariskunnat vaan kelpaavat. Ilmeisesti sinulle on käynyt aikanaan samoin. Ei mahdu ymmärrykseen tällainen. Itselleni ystävät on aina ystäviä, ihan sama mikä elämäntilanne heillä on. Itkua nieleskellen viettelen juhlapyhiä yksin kun muut hehkuttavat pippaloitaan ihan avoimesti. Ihan kun ne ei edes tajuaisi, että mäkin saattaisin haluta tulla mukaan. Kummasti vain pariskunnat kutsutaan. Sinun tilanteessasi olisin vain onnellinen ja nauttisin siitä mitä on ja unohtaisin kuvaamasi kaltaiset ihmiset kokonaan.

Joo - tätä vanhaa ketjua lukiessa ja vertaistukea hakiessa katkerana totean, että ainakaan minun pariutuneille ja parheen perustaneille ystävilleni ikisinkku ei enää kelpaa ystäväksi. Ja mahdottomalta tuntuu myös löytää uusia ystäviä niistä, joilla on perhe. - Kyllä on monilla ahtaat raamit elämälleen ja ajatuksilleen, kun pienikin erilaisuus saa ottamaan etäisyyttä - ei mikään ihme, että tässä maassa on niin paljon koulukiusaamista ja työpaikkakiusaamista ja rasismia ja yksinäisyyttä. Ja ihan sama, mikä on perhe- ja koulutustausta - maailmankuva ei ole yhtään sen avarampi.

Häh, joku valitti että kun sinkku ei kutsu hänen miestään tarpeeksi..Siis, mitä ihmettä? Eivätkö parisuhteelliset kykene irtautumaan symbioosistaan hetkeksikään? Ihan tottako sinkun pitäisi unohtaa ystävyyssuhde ja vaan ymmärtää, että sitä kaveria ei enää ole, on vaan sekäsikiö "entinen kaveri + Pertsa"? Uskomatonta. No, on mullakin näitä kavereita, joita en ole tavannut kahden kesken sen jälkeen kun ollaan oltu jonkun 15v. Kun aina pitää raahata se poiccis joka paikkaan. Ja sitten sitä poiccista silminnähden v*tuttaa ja se vinkuu että eikö jo lähdetä kotiin tai mennään sinnejasinne kun Tapsa ja JP on siellä, hohhoijaa. 

Ja joo, olen itsekin katkera ja miehenkipeä sinkku, jota ei voi pyytää minnekään etten vaan pääse keimailemaan sille möhömahaiselle sohvalla kaljaa ryystävälle poiccikselle. Mutta ollessani parisuhteessa kykenin ihan itse matkustamaan vieraaseen kaupunkiin kavereita moikkaamaan jne, en taantunut miehen kainalossa kuolaavaksi vajukiksi. Ehkä siksi suhteeni eivät pitemmän päälle toimikaan, ehkä pitäisi miehen löytyessä hylätä oma elämäntyyli ja omat kaverit ja alkaa sellaiseksi miesriippuvaiseksi eukoksi, joka esimerkiksi jättää oman kaverin häät väliin sen vuoksi kun on jotkut miehen bestiksen tuparit tai anopin synttärit tms. Näitäkin on nähty.

Kuulostaa jotenkin korppikotkamaiselta uteliaisuudelta toi, että sitten kun olet miehet löytänyt niin alkaa taas seura kiinnostaa. Tai siis se, että millaisen miehen olet löytänyt :P En ihmettelisi vaikka sitten selkäsi takana ruotisivat miesvalintaasi... Ihan uskomattoman ilkeää käytöstä jättää AP ulkopuolelle, enkä itsekään varmaan antaisi anteeksi. Olin just sellaisessa työelämäkoulutuksessa, jossa sanottiin että ketään ei saisi esimerkiksi jättää kutsumatta kokouksiin sillä verukkeella, että itse ajattelee että tämä ei varmaan ehdi. Kutsuttavan kuuluu itse saattaa päättää ehtiikö vai ei. Viittaan siis tuohon, että AP:tä ei kutsuttu polttareihin, koska joku epäili ettei hän ehdi. Tosi törkeetä mielestäni.

Mun mielestä jotkut Aliaksen peluut ja muut ovat ihan typerä tekosyy sille, ettei juhliin voisi pyytää paritonta määrää ihmisiä. Siis kyllä nyt herranen aika aikuiset ihmiset osaavat sumplia illanvieton niin, ettei joku Aliaksen peluu jää kynnyskysymykseksi. Tuskin kukaan sinne nyt sen helkkarin Aliaksen takia tulee paikalle. 

Ymmärrän kyllä sinkkuna AP:n ongelman. Koen joskus itse samaa. 

[quote author="Vierailija" time="10.11.2012 klo 14:03"]Ymmärrän harmisi, mutta perheellisenä saattaisit tarvita toisten perheellisten tukea. Olisiko sellainen vaihtoehto mahdollinen, että purkaisit kiukkusi ja harmisi ja jatkaisit ilman niitä eteenpäin? Et jäisi kiinni menneisyyteen vaan antaisit tulevaisuudelle tialisuuden?


Antaisit heille heidän typeryytensä anteeksi ja tarttuisit ojennettuun käteen?



[/quote]

joudun komppaamaan tätä. Uusien ystävien hankkiminen on vaikeaa...! Menetät nämä lopullisesti jos dissaat heidät. Tiedän, että korventaa mutta kumpi on parempi vaihtoehto; nämä ystävät vai ei ystäviä lainkaan ?

Mua kiinnostais aloittajan tilanne nyt.

Up