Montako tuntia hereillä ollessanne olet ollut tänään lastenne kanssa kotona?
Kommentit (30)
Olen ollut heidän kanssaan uimahallissa ja ravintolassa mutta sitähän tässä ei toki kysytty.
Esikoisen kanssa aika tarkalleen 20 tuntia.
Kuopuksen 24h.
Esikoisen kanssa 5,5h
keskimmäisen kanssa 7h
nuorimmaisen kanssa 12,5h
Koululaisia ovat. Laitoin heidät aamulla matkaan (kouluun) ja olin kotona odottamassa heitä, kun tulivat. Päivä ja ilta puuhasteltu yhdessä kaikenlaista. Normipäivä:)
Herätin lapsen varttia vaille seitsemän ja lähdin itse kouluun puoli kahdeksalta. Lapsi jäi isänsä kanssa valmistautumaan kouluun lähtöön. Koulusta menin suoraan töihin ja lapsi tuli sinne neljän tienoilla suoraan harrastuksesta. Isänsä haki lapsen kotiin töistä tullessaan puoli kahdeksan maissa. Mä tulin kotiin puoli kymmeneltä ja lapsi meni nukkumaan kymmeneltä.
Mitä tosta nyt tulee? Melkein viisi tuntia. Tänään oli tämmönen päivä.
Sekin meni kiukutteluksi kun piti pestä hampaat ja pukea kiireessä ja ehtiä bussiin, että ehtii aamiaiselle tarhaan.
Nyt illalla en ollenkaan tulin sen verran myöhään kotiin. Tai hyvät yöt kävin huikkasemassa ennenkuin olivat unessa.
Huomenna ehdin aamulla n. puolitoista tuntia ja sitten seuraavan kerran nähdään vasta maanantaina illalla jos ei mene ylitöiksi.
Esikoisen kanssa 3 tuntia
toisen kanssa 2 tuntia
kuopuksen kanssa 5 tuntia (+2 tuntia nukuttiin yhdessä päikkäreitä)
Niin ja tästä päivästä on mennytkin vasta 22 tuntia...
Esikoisen kanssa aika tarkalleen 20 tuntia.
Kuopuksen 24h.
eipä ole näkynyt, ehkä 23.20 tulee kotiin.