Miksi sinulla ei ole tällaista vartaloa?
http://is11.snstatic.fi/img/978/1288514706504.jpg
Luuletko, että kelpaat miehellesi oikeasti sellaisena, kuin olet? Vai voisiko olla, että miehesi vain tyytyy sinuun tällä hetkellä?
Kommentit (73)
Hän tekee työtä vartalonsa eteen ja vartalollaan vähintään 12 tuntia päivässä ja hänelle maksetaan siitä.
Minulle maksetaan yrityksen kirjanpidosta.
..mielenterveysongelmainen, eikä minulla ole henkisiä resursseja laihduttaa pois vakavasta ylipainostani. Päinvastoin syön koko ajan suruuni ja olen taas lihonut lyhyessä ajassa kilokaupalla. Syöminen on ainoa asia, joka minulle tuottaa mielihyvää, oli myös peruskoulussa, jonka ajan olin koulukiusattu. Liikkua en saa toisen sairauteni takia. Joskus laihduin useita kymmeniä kiloja, osaan siis syödä ja liikkua hyvin, mutta vain ollessani henkisesti tasapainossa.
en kelpaa näin, tiedän sen, mutta hän säälii minua liikaa jättääkseen suhteen.
äärimmäisen kaunis.
Kyllä mä ainakin ihailen tollaista luonnonhoikkaa hujoppia. Toisaalta tykkään kyllä hyvinkin erimallisista ihmisistä, lyhyelläkin voi olla suhteessa pitkät jalat ja kädet. Mielestäni esim. Madonna on aina ollut erittäin kaunisvartaloinen.
Itse olen 41-vuotias, pituutta samat kuin kuvan mallilla, mutta painoa varmaan 15-20 kg enemmän.
Jaa, ehkäpä juuri tämän takia minulla ei ole miestä :-) Nyt äkkii kitudieetille. Koska eihän elämä ole elämää ilman miehen hyväksyntää...
Olen synnyttänyt 8 lasta...Että eipä ihan tuommoselle näytä.Ei mulla raskausarpia ole enkä mitenkään pullea aika laiha itseasiassa.Yritän alkaa nyt treenaamaan kun pikkusetki kasvaa.Synnytyksestä tosin on 1kk aikaa että nyt on vatsaakin vielä vähän jäljellä... :) Mutta miehelle kyllä kelpaa ja jos ei kelpaa niin ovi on kun kävelee suoraa ,että sinne vaa :)
noin 20-24 vuotiaita ja ovat dieetillä vielä kiristääkseen viimeisetkin kilot ennen tätä VS-näytöstä. Osalla heistä on silikonit ja toisilla taas topatut bikinit. Kaikki ovat toki vähintään 175cm pitkiä ja geneettisestikin tosi hoikkia.
Mutta jos 40 vuotias olisi noin rasvaton, olisi myös hänen naamansa rasvaton ja siksi ryppyinen.
vartaloa kahdesta syystä:
1. Geenit: luurankoni on erimallinen kuin tällä mallilla
2. Raha/Työ: En ole työkseni alusvaatemalli, joten minulla ei ole aikaa treenata yhtä muotinäytöstä varten kuukausitolkulla, koska minulle ei siitä makseta palkkaa.
Koska olen lyhyempi ja kropan malli vain on kurvikkaampi. Laiha kyllä olen, varsinkin kun olen juuri ollut sairaana. Posketkin ihan lommolla. Oon niin kuuma, että koskee...
Kelpaan miehelleni juuri tällaisena kuin olen. Laiheliinina petipuuhia oli vähemmän.
BMI 28
<a href="http://is11.snstatic.fi/img/978/1288514706504.jpg" alt="http://is11.snstatic.fi/img/978/1288514706504.jpg">http://is11.snstatic.fi/img/978/1288514706504.jpg</a>
Luuletko, että kelpaat miehellesi oikeasti sellaisena, kuin olet? Vai voisiko olla, että miehesi vain tyytyy sinuun tällä hetkellä?
ja kelpaan miehelleni oikeasti sellaisena kuin olen. En usko, että tyytyy vain pelkästään, koska on parikymmentä vuotta ollut kanssani naimisissa ja on aina ollut selvää, että jos jompaa kumpaa alkaa avioliitto tylsistyttämään, talossa on ovi, mistä voi lähteä kävelemään.
Eli mieheni ei ole nössykkä, joka jäisi vain tyytymään johonkin. Hän on voimakastahtoinen ja vahva mies, joka haluaa elää sellaista elämää kuin tahtoo.
Ihmettelen kyllä , kuka edes ottaa sellaisen vässykän mieheksi, joka vain tyytyy johonkin. En jaksaisi sellaisen luuserin kanssa.
<a href="http://is11.snstatic.fi/img/978/1288514706504.jpg" alt="http://is11.snstatic.fi/img/978/1288514706504.jpg">http://is11.snstatic.fi/img/978/1288514706504.jpg</a>
Luuletko, että kelpaat miehellesi oikeasti sellaisena, kuin olet? Vai voisiko olla, että miehesi vain tyytyy sinuun tällä hetkellä?
Olen vain luisevampi ja pitäisi treenata enemmän. Ja hankkia silikonit, koska tuollaisia rintoja ei muuten saa. :D
Tissit ovat imetyksen myötä ehkä vähän lässähtäneet, mutta kuppikoko 70E, ja pituutta ehkä vähemmän (165cm) kuin mallilla. Hyvin kilpaan miehelleni.
Ruumiinrakenteeni on täysin toinen, joten vaikka kuinka kuihduttaisin itseni, en olisi tuon mallinen, lisäksi olen paljon lyhyempi.
Tosin onneksi mieheni ei tuollaisista naisista lämpene. Pin-up tyyliset naisellisen muotoiset, (huom ei siis ne läskit, jotka itseään pin-upnaisiksi nykyään nimittää), rintavat naiset.
edellytykset, että minulla olisi tuollainen vartalo. Olen pitkä, minulla on muodot luonnostaan, ja jalkanikin ovat pitkät.
Mutta tuo malli on kokoa 34 ja minä olen kokoa 40. Syynä on se, että rakastan ruokaa liikaa. Ja karkkia. Ja kaikkia herkkuja.
Ei ole miestä. Ehkä juuri siksi?
joten näihin on aina kiva vastata kun kerrankin on hyvä jossakin!
"No kylläpä on taas palsta mammat timmissä kunnossa :D"
Tosin mulla on vain vaatimattomampi versio tuosta vartalosta. Olen lyhyempi, paksummat sääret (harrastanut juoksua vuosia=lihaksia) ja pienemmät rinnat mutta olen yhtä hoikka ja kiinteä.
Ai juu, kun aloimme seurustella mieheni kanssa vuosia sitten niin olin painavampi ja vartalo oli selvästi rumempi kuin nykyään. Mies kuitenkin halusi minut ja on pysynyt.
On jo hieman vaatimusta miehellekin.... Jos olet mies ap? Näytätkö itse mallilta?
suurimmalla osalla naisista on erimuotoinen ruumiinrakenne kuin tuolla mallilla. Ainakin suurimmalla osalla SUOMALAISnaisista. Katsokaa ympärillenne niin näette.
Suurin osa on lyhyempiä kuin malli, ja ne jotka eivät ole, ovat raskasrakenteisempia tai vartalon malli on erilainen. Tuskin näistä vastaajistakaan monikaan näyttäisi superhoikkana tuolta, vaikka niin ilmeisesti uskookin tai ainakin uskottelee jollekulle.
Eli ei ole naisten omasta viitseliäisyydestä kiinni näyttävätkö he tuolta vai eivät. Harva mallikaan on itse asiassa noin hyvinmuodostunut, tiimalasivartaloinen ja kaunisraajainen. Oikeassa elämässä naiset ja miehet ovat kaikki eri muotoisia, eivät muovinukkeja, jotka valetaan samasta muotista.
Ja hankkia silikonit, koska tuollaisia rintoja ei muuten saa. :D
Mielestäni Espritin nettikaupan sivustolla on hauska ominaisuus, josta jokainen voi tiirailla sivustolla esiintyvien mallien "täydellisyyttä". Sieltä voi valita mallin tiedot, jolloin saa eteensä kuvan, jossa malli on alusvaatteisillaan. Sieltä saa osviittaa siitä, miten erilaisilta jopa kuvauksissa käytettävät mallit näyttävät kun eivät ole vaatteet päällä tai aseteltuina mahdollisimman edulliseen asentoon.
Ja vaikken olisikaan, niin minulla ei ole noin pitkiä jalkoja.