Onko kukaan downshiftannut ja huomannut, ettei mitään löydy ns. tilalle?

Se hyödyttää kuitenkin aina, ja jos ei muuten, niin oppiminen stimuloi aivoja. Niin mä teen.

samanlainen tilanne ja eihän sitä niin kummoista tilalle keksi, elämä on. Mutta perimmäinen down shiftaus on ehkä sitä juuri, että ymmärtää ettei elämässä tarvitse olla mitään erityistä, koko ajan työtä, kauppoja, matkoja, harrastusta, puuhaa... että lopultakin elämä vain on, sitä ei tarvitse täyttää jollain koko ajan. Eli et ole vielä saanut ajatussuuntauksen syvimmästä jujusta kii.



Eri asia sitten, onko pelkkä oleilu kivaa vai onko kaiken lainen hössöttäminen kivempaa. Mutta kyse ei ole kai myöskään kivuudesta, jos asiaa ajattelee moraalifilosofisena valintana tyyliin: ei hukuteta maailmaa paskaan

vuorotteluvapaalla ja suon itselleni sen että tosiaan nautin siitä, että ei tarvitse kellottaa elämää. Nukun niin kauan kun nukuttaa, teen käsitöitä ja laiskottelen. Uuden kielen opinnot aloitin, mutta pitkä rästikotitöiden lista ei ole lyhentynyt yhtään.



Liikuntaakaan en ole vielä lisännyt, vaikka sekin on kyllä aikomus tehdä.



Työuupumuksesta kärsin itsekin ja juuri siksi minusta on tärkeintä saada levätyksi. Jos sinusta tuntuu siltä, että työn tilalle pitäisi löytää jotain muuta "suorittamista" näkisin, ettet ole alkuunkaan vielä toipunut. Anna itsellesi lupa vain olla ja tee sitä, mikä kiinnostaa - sitten kun alkaa kiinnostaa!

Olen downshiftannut ja nyt mulla on aikaa tehdä ruokaa ja leipoa, käydä uimassa monta kertaa viikossa, viettää aikaa poikaystävän kanssa, käydä metsässä kävelyllä, siivoilla, askarrella toisinaan. Semmosta ihan perusmukavaa arkea. En kuvitellutkaan et kun vähennän töitä niin alan suureksi taiteilijaksi tai muuten käytän uuden vapaa-aikani supertehokkaaksi "harrastuksiin".

kun sinulla on mahdollisuus ottaa elämä rennommin. Turhaan stressaat itseäsi, että pitäisi koko ajan tehdä jotakin. Silloinhan koko homma ei vastaa alkuunkaan tarkoitustaan.

Taustalla on kuitenkin tuo uupumus, joten downshiftauksen pitäisi tuoda sinulle vaan aikaa olla ja möllöttää ja hoitaa itseäsi - ei siis mitään sen suurempaa kehittymistä vaan ainoastaan paranemista.



Minusta ei ole järkeä kohtuullistaa elämää, jos kuitenkin sen enemmän vapaa-ajan täytteeksi pitää kehittää kauheasti jotain = lopputulos on ihan sama kiire.



Itse teen lyhyttä viikkoa pienen lapsen takia ja ainoa tavoitteeni on olla kotona ja läsnä iltapäivällä.

Me ostettiin kakkoskoti ja irtisanottiin siivooja.



Olen mukana myös kahden koulun toiminnassa, vanhempainyhdistyksessä ja johtokunnassa, koko marraskuu menee mm. myyjäisiin jne.



Lapsilla lisättiin harrastuksia ja aloin tehdä enemmän ruokaa itse. Leivon nykyään mm. myös gluteenittomat leivonnaiset.



Joululahjatkin teen tätä nykyä itse jne.

Herättivät ajatuksia.



Itsekin mietin tuota, että tämä "pitäisi"-ajattelu sotii leppoisuutta ja joutilaisuutta vastaan. Olen osittain tajunnut tuon "elämä ei vie mihinkään, elämä on olemista" ja pahimmat suoritusvimmat ovatkin karisseet.



Mutta toisaalta tämä tuntuu laiskuudelta ja saamattomuudelta. Möllöttelen ja odottelen, että jokin kiinnostus heräisi, mutta ei oikein herää... Tuntui, että niitä oli paljon ennen uupumista.

perheen ainoa elättäjä kun olen.



Kaikkein eniten haluaisin panostaa harrastukseeni, toki myös lapsiin ja kotiin, mutta myös vapaaehtoistyöhön ja ranskan opiskeluun.

Nyt ei paukut riitä kaikkeen.

tekevänsä: panostavansa kiinnostuksiin ja juttuihin. Arkitodellisuus on osoittautunut erilaiseksi, en saa mistään jutusta "kiinni" enää. Mutta ehkä tämä oleilukin on tärkeää ja osa toipumista.

perheen ainoa elättäjä kun olen.

Kaikkein eniten haluaisin panostaa harrastukseeni, toki myös lapsiin ja kotiin, mutta myös vapaaehtoistyöhön ja ranskan opiskeluun.

Nyt ei paukut riitä kaikkeen.

että sitten kun uupumus oli parissa vuodessa hoidettu pois, ei enää pelkkä lepo ja möllöttely miellyttänytkään ja downshiftauselämä alkoi pitkästyttää. Uupuneena oli aivan ihan muuttaa pienelle paikkakunnalle, rento työ 6 h päivässä vaan, ja asua maalla yksikseen, hiljaisuudessa.



Mutta sitten kun voimat palasi tuntuikin että ei hitto, täällä kuolee tylsyyteen. Takaisin Helsinkiin tuli paluu ja ihan kokopäivätyöhön suureen firmaan. Nyt nautin taas työelämän haasteistakin ihan täysillä, enkä kaipaa yhtään downshiftaamista. Mutta burnoutistani opin sen että vapaa-ajalle en enää töitä siirrä enkä ota niin paljon stressiä kuin nuorempana.

Ei siinä työnteossakaan välttämättä mitään pahaa ole ajanvietteenä.

Pitää vaan pystyä pitämään se tunne "oravanpyörästä" loitolla, eli ottaa vastaan töitä, joista selviää ja joiden hoitaminen voi jopa tuntua kivalta.

Tarvitset vuosien joutilaisuutta. Tarvitset intohimon kohteen. Tarvitset mietoja huumeita. Tarvitset kahvia, alkoholia tai sokeria. Tarvitset hyvää seuraa. Sinun tarvitsee oppia nauttimaan elämästä ilman työtä. Etsi jotain mitä tekisit vapaaehtoisesti, ilman korvausta. Jokainen tietää omat himonsa ja intohimonsa. Niille on antauduttava ja niissä pitää rypeä kuin possu mudassa, kuin koira nurmikolla onnen täpinöissä. Ketään ei saa tietenkään vahingoittaa, mutta itkupillejäkään ei saa kuunnella. Vain pelko voi seisoa onnen tiellä. Näe pelkosi ja raivaa se pois tieltäsi. Älä pelkää vaan nauti, houkka.

Tarvitset vuosien joutilaisuutta. Tarvitset intohimon kohteen. Tarvitset mietoja huumeita. Tarvitset kahvia, alkoholia tai sokeria. Tarvitset hyvää seuraa. Sinun tarvitsee oppia nauttimaan elämästä ilman työtä. Etsi jotain mitä tekisit vapaaehtoisesti, ilman korvausta. Jokainen tietää omat himonsa ja intohimonsa. Niille on antauduttava ja niissä pitää rypeä kuin possu mudassa, kuin koira nurmikolla onnen täpinöissä. Ketään ei saa tietenkään vahingoittaa, mutta itkupillejäkään ei saa kuunnella. Vain pelko voi seisoa onnen tiellä. Näe pelkosi ja raivaa se pois tieltäsi. Älä pelkää vaan nauti, houkka.

Eikä tarvikaan. Se on ihan hyvä että varmaan varsin suuri osakin meistä on semmoisia "työhevosia" joilla ei ole suurempia intohimoja eivätkä kaipaa mitään ihmeellistä.

Itse totesin downshiftausaikanani juuri sen, että minä en ole mikään luova ihminen, ja että se on täysin ok. Minä olen vaan Pirjo Perusinsinööri joka tykkää elämästä jossa on tavallista työtä, hyvää ruokaa, lepoa ja muuta tavallista. Työkin saa olla sellaista mitä en ilman palkkaa tekisi, kunhan ei suorastaan vastenmielistä ole. Mulle ei ole kyllä olemassa mitään työtä mitä tekisin palkatta.

t. 13

kuitenkin ihmisen pitaa kayda toissa, se nyt vaan on realiteetti. Ei tyossakaynti sulje pois intohimoa.

Ja nyt vähän alle nelikymppisenä alkaa tuntua, että minäkin voisin ehkä luoda jotain. Ongelmani on, että olen taiteilija ilman taidemuotoa. Eli vaarallinen tapaus. Kärsin myös uskon puutteesta, eli minun on vaikea esim. kirjoittaa tavoitteellisesti. Nyt kuitenkin tuntuu, että so not mitä välii. Kirjoitan vaikkei kukaan koskaan tulisi tekstiä lukemaan. Ihan vaan itselleni.

Se voi tarkoittaa myös työnteon vähentämistä tai vaikkapa alan tai työpaikan vaihtoa.



Minulle downshiftaus antoi sysäyksen alan vaihtamiseen. Ennen uuden alan opiskelua alkua otin tosiaan jonkin aikaa vaan ihan rennosti ja mietin mitä haluan tehdä (no toki aikaa kului esim. perheestä ja talosta huolehtimiseen ym. että aamusta iltaan en sentään missän sängyssä makaillut).

on miettinyt alan vaihtamista, mutta uutta suuntaa ei tunnu löytyvän.



Olen siis osa-aikaisessa työssä, mutta oikeastaan siihenkin on liittynyt stressiä jatkuvuuden ja työn epäsäännöllisyyden takia.

Olen siis osa-aikaisessa työssä, mutta oikeastaan siihenkin on liittynyt stressiä jatkuvuuden ja työn epäsäännöllisyyden takia.

Leppoisampaa ois kokopäivätyössä suojatyöpaikassa.

ap suorittaa downshiftaustakin...Todellakin: kaikki pitäisi-ajattelu pois. Ei ole pakkoja.