Lue keskustelun säännöt.
Minä sanon lapsilleni jatkuvasti että he ovat muita parempia.
05.11.2012 |
Sanon usein että he ovat parempia ihmisiä kuin joku huonosti käyttäytyvä, esim. joku kiusaaja, joku jokaisena päivänä netissä pelaava, joku myöhään nukkumaan menevä jne.
En tiedä miksei näin saisi tehdä. Minut on kuitenkin kasvatettu samalla tavalla. Olimme lähiöperhe ja elimme köyhyysrajalla. Isä oli alkoholisti. Äiti kuitenkin jatkuvasti sanoi meille lapsille että olemme parempia kuin joku muu, jos olimme pahoittaneet mielemme jostain tai jos aloitimme "kun kaikki muutkin saa..."-vänkäämiset. Hän myös muistutti ettei tarvitse pitää meteliä itsestä, eikä näyttää että on parempi. Toki kaikilla ihmisillä on samat perusoikeudet ja tasavertaisia siinä suhteessa, mutta äiti ei halunnut meidän jäävän lähiöön. Toki äiti opetti myös että muita pitää arvostaa ja auttaa hädässä olevaa.
Hänellä oli usein myös tapana unelmoida kanssamme kyselemällä haaveistamme. Hän myös opetti meille raha-asioita teinistä alkaen. Näistä tulikin itsestään selvyyksiä ja esim. heti kun saimme vakituiset työt, ostimme ensiasunnot. Nyt nelikymppisinä olemme velattomia ja asumme kuitenkin mukavasti. Materiaa emme kuitenkaan kerää, senkin äiti opetti niin kuin moni muukin äiti 70-luvulla, että rumat ne vaatteilla koreilee jne. Äiti halusi meistä hyviä ihmisiä ja tekemään töitä sen eteen.
Olemme usein miettineet kuinka onnellisia meistä tuli vaikka lähtökohdat oli huonot. Äiti takoi meille hyvät itsetunnot ja saman aion tehdä omille lapsille.
Kommentit (26)
21/26
|
05.11.2012 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Onko niin että te aikuiset ette oikeasti lokeroi ihmisiä parempiin ja huonompiin. Onko teistä vankiloissa ihan yhtä hyviä ihmisiä kuin te itsekin olette, ne vaan on tappaneet ja raiskanneet ihmisiä? Ottaisitteko vankilasta pääseviä seinänaapureiksi ovathan he tasavertaisia ihmisiä? Ettekö oikeasti koe olevanne parempia ihmisiä kun olette tehneet ja teette parempia valintoja?
olemaan lokeroimatta, koska vanhempani ovat koko ajan lokeroineet kaiken ja nostaneet itsensä kaiken yläpuolelle ja olen koko ikäni todstanut sitä tyhmyyttä. Ihmisen teko voi olla todella paha. Näin on. Ja sen teon tekeminen on hyvin paljon olosuhteista ja siitä millaisia eväitä on elämäänsä saanut, kiinni. Jokainen ihminen voi joutua tilanteeseen missä on vain huonoja vaihtoehtoja, tai missä se oma pahuus nousee esiin. Kun on kaikki hyvin ja pelivaraa on helppo tehdä hyviä tekoja. Kun on asiat huonosti eikä mitään käsitystä omasta arvosta (eli ei myöskään toisen arvosta) on vaikeaa valita hyvä. Kun ei välttämättä ole siitä mitään kokemusta. pahat teot pitää tuomita, ihmisenä olemme lopulta samalla viivalla. Jokainen lapsi syntyy yhtä arvokkaana; toiset saavat paremmat eväät, rakkautta, mahdollisuuksia, toiset eivät. Toiset oppivat jo sylilapsina että ainoa kosketus ihmisten välillä on nyrkinisku. Mä en koe olevani yhtään parempi kuin kukaan toinenkaan. Joissakin asioissa olen saanut hyvät mahdollisuudet tehdä hyviä valintoja, toisissa en niinkään. Se ei ole omaa ansiota, vaan kohtalo. Elämä on epäoikeudenmukainen. Mä uskon ihmiseen ja hyvään, vaikka jopa tämän palstan kirjoitukset tekevät siitä joskus todella vaikeaa. Usein se vankilassa istuva on jäänyt paitsi paljosta, ja hänellä on ollut hyvin vähän edellytyksiä valita. Monesti pahat teot sikiävät ihan yhtä lailla mukahienona suvaitsemattomuutena kuin sillä että on tehnyt toiselle konkreettista pahaa ja joutunut vankilaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko niin että te aikuiset ette oikeasti lokeroi ihmisiä parempiin ja huonompiin. Onko teistä vankiloissa ihan yhtä hyviä ihmisiä kuin te itsekin olette, ne vaan on tappaneet ja raiskanneet ihmisiä? Ottaisitteko vankilasta pääseviä seinänaapureiksi ovathan he tasavertaisia ihmisiä? Ettekö oikeasti koe olevanne parempia ihmisiä kun olette tehneet ja teette parempia valintoja?
olemaan lokeroimatta, koska vanhempani ovat koko ajan lokeroineet kaiken ja nostaneet itsensä kaiken yläpuolelle ja olen koko ikäni todstanut sitä tyhmyyttä. Ihmisen teko voi olla todella paha. Näin on. Ja sen teon tekeminen on hyvin paljon olosuhteista ja siitä millaisia eväitä on elämäänsä saanut, kiinni. Jokainen ihminen voi joutua tilanteeseen missä on vain huonoja vaihtoehtoja, tai missä se oma pahuus nousee esiin. Kun on kaikki hyvin ja pelivaraa on helppo tehdä hyviä tekoja. Kun on asiat huonosti eikä mitään käsitystä omasta arvosta (eli ei myöskään toisen arvosta) on vaikeaa valita hyvä. Kun ei välttämättä ole siitä mitään kokemusta. pahat teot pitää tuomita, ihmisenä olemme lopulta samalla viivalla. Jokainen lapsi syntyy yhtä arvokkaana; toiset saavat paremmat eväät, rakkautta, mahdollisuuksia, toiset eivät. Toiset oppivat jo sylilapsina että ainoa kosketus ihmisten välillä on nyrkinisku. Mä en koe olevani yhtään parempi kuin kukaan toinenkaan. Joissakin asioissa olen saanut hyvät mahdollisuudet tehdä hyviä valintoja, toisissa en niinkään. Se ei ole omaa ansiota, vaan kohtalo. Elämä on epäoikeudenmukainen. Mä uskon ihmiseen ja hyvään, vaikka jopa tämän palstan kirjoitukset tekevät siitä joskus todella vaikeaa. Usein se vankilassa istuva on jäänyt paitsi paljosta, ja hänellä on ollut hyvin vähän edellytyksiä valita. Monesti pahat teot sikiävät ihan yhtä lailla mukahienona suvaitsemattomuutena kuin sillä että on tehnyt toiselle konkreettista pahaa ja joutunut vankilaan.
on ilman kykyä antaa anteeksi ja tuntea armoa sitä tarvitsevaa kohtaan...? Kylmä, kova, tunteeton pelkuri. Sekö susta on hyvä valinta ja tekee ihmisestä paremman kuin joku toinen?
Sanon usein että he ovat parempia ihmisiä kuin joku huonosti käyttäytyvä, esim. joku kiusaaja, joku jokaisena päivänä netissä pelaava, joku myöhään nukkumaan menevä jne. En tiedä miksei näin saisi tehdä. Minut on kuitenkin kasvatettu samalla tavalla. Olimme lähiöperhe ja elimme köyhyysrajalla. Isä oli alkoholisti. Äiti kuitenkin jatkuvasti sanoi meille lapsille että olemme parempia kuin joku muu, jos olimme pahoittaneet mielemme jostain tai jos aloitimme "kun kaikki muutkin saa..."-vänkäämiset. Hän myös muistutti ettei tarvitse pitää meteliä itsestä, eikä näyttää että on parempi. Toki kaikilla ihmisillä on samat perusoikeudet ja tasavertaisia siinä suhteessa, mutta äiti ei halunnut meidän jäävän lähiöön. Toki äiti opetti myös että muita pitää arvostaa ja auttaa hädässä olevaa. Hänellä oli usein myös tapana unelmoida kanssamme kyselemällä haaveistamme. Hän myös opetti meille raha-asioita teinistä alkaen. Näistä tulikin itsestään selvyyksiä ja esim. heti kun saimme vakituiset työt, ostimme ensiasunnot. Nyt nelikymppisinä olemme velattomia ja asumme kuitenkin mukavasti. Materiaa emme kuitenkaan kerää, senkin äiti opetti niin kuin moni muukin äiti 70-luvulla, että rumat ne vaatteilla koreilee jne. Äiti halusi meistä hyviä ihmisiä ja tekemään töitä sen eteen. Olemme usein miettineet kuinka onnellisia meistä tuli vaikka lähtökohdat oli huonot. Äiti takoi meille hyvät itsetunnot ja saman aion tehdä omille lapsille.
arvostella sitten kun on itse paljon parempi. Eli aika harvoin...Tosin jos joku käyttäytyy törkeästi sanon minäkin lapsille että onneksi te osaatte sentään käyttäytyä vastaavassa tilanteessa mutta en todellakaan pidä lapsiani minään ylijumalina.
Ei mikään ole kamalampaa kuin tehdä esim töitä tällaisen "muita paremman" kanssa... oikeasti voi olla todella idiootti tyyppi mutta "itsetunto kohdallaan"...
Parempi että se itsetunto tulee todellisista hyveistä eikä ole pelkkää narsistista pönkitystä
ilman vertailua muihin.
Vai miltä kuulostaa, kun kyseinen lapsi sanoo naapurin Maijalle: "Meidän äiti sanoi, että olen parempi kuin sinä"?
että he ovat yhtä hyviä, kuin kuka tahansa muu.
Se pitää sisällään ajatuksen, että me kaikki olemme hyviä ja tärkeitä.