Avomies ilmoitti eilen että ei halua enää koskaan naimisiin.

kuinka yhdessä on annettu lupaukset toisilleen yhdessäolosta. Ei tarvita avioliittoa kun ollaan tehty testamentit ym sen avopuolison eduksi.

Jotenkin mua silti ihmetyttää, että miksei sitä yhdessä tehtyä sopimusta voi tehdä ihan julkisesti? Miten se sopimus siitä huononee? Muita sopimuksia ollaan valmiita tekemään vaikka useampia, mutta avioliittosopimus on ihan kauhea. Miten se avioliitto loppupeleissä eroaa siitä että on sovittu ihan keskenään että ollaan puolisoita ja että tehdään testamentteja ja vakuutuksia ym?

Miten se on niin vaikea sanoa henkikirjoittajan tai papin kuullen, että tuon kanssa tahdon olla yhdessä nyt ja aina?

Minusta se on hassua, että avoliitossa ollaan valmiita tekemään iso kasa muita sopimuksia, mutta avioliittosopimuksen tekeminen on sitten niin kovin vaikeaa. Miksi? Eihän se loppupeleissä eroa niistä muista mitenkään. Eikä se parisuhdetta muuta yhtään mitenkään, kuten ei muuta testamentti tai se että laittaa avopuolison henkivakuutuksensa edusnsaajaksi.

No juu, sehän sillä on tarkoitus ja kuoleman jos ei yhdessä satuta kuolemaan! Koska me ollaan tässä parisuhteessa sitoutuneita ja kyllä minä ainakin ymmärrän siinä missä mieskin mitä siitä hyötyy kun on naimisissa.



Me joka päivä eletään toisiamme varten, naimisiinmeno ei mitään siltä osin muuta. Ainoa mikä muuttuu on nuo juridiset seikat.



Tottakai siinä on eroa miten asiat jaetaan jos ero tapahtuu kun asutaan avoliitossa versus avioliitossa, ellei toisin määritellä.



Mutta kyllä se on minulle tärkeää myös että jos kuolen niin mies saa jotain lisärahaa leskeksi jääneenä.



Minulle näillä asioilla on merkitystä. Enkä minä sano että on tyhmää ajatella toisin.



Parisuhteessa me olemme olleet toisiimme sitoutuneina jo kauan ja sitä jatketaan, toivottavasti elämämme loppuun saakka: kuolemaan.



Se joka menee naimisiin.

Jos menette naimisiin ja toinen kuolee, niin kyseisen hankilön lapset saavat tässä tapauksessa paljon pienemmän perinnön.

Eli uusi puoliso "varastaa" puolet pesästä ja suoraan teidän lapsilta.

Näin siis ihan karkeasti...tilanne ei siis ole lasten näkökulmasta enää reilu.

Joten vaikka naimisiinmeno olisi romanttista, niin en lähtisi sotkemaan uusperheen kuvioita.

Se uusi puoliso kasvattaa parin yhteistä omaisuutta kun mennään naimisiin. Outo ajatus, että toinen ei tuo mitään ja toinen tuo kaiken.

Sitä paitsi, ihan sama ollaanko naimisissa vai ei, aina voi tehdä testamentin, jolla avopuoliso perii 50 %.

Meillä näin on tehty eli miehen lapset saavat mieheni kuoltua lakiosan ja minulla on oikeus maksaa se rahana. Käytännössä kaikki jää siis minulle ja tämä on asianajajan kanssa tehty testamentti ja näin ollen se pätee.

ole samanlaista omaisuutt. Esim. meillä on niin että lasten isän vanhemmilla on paljon omaisuutta, mä perin vanhemmiltani aikanaan pienen osan talosta. Sun krjoituksesi on hyvä esimerkki siitä miksi vastuullisen isän ei kannata mennä uusiin naimisiin. Koska uusi vaimo tosiaan vie ne lasten perinnöt. Ja he saa jonkun lakiosan, rahana. Tästä juuri on kyse ja tän takia mäkään en koskaan halua uusiin naimisiin; omaisuuteni kuuluu lapsilleni, en halua että he jotuvat näihin katkeriin perintöriitoihin missä monet ovat kun se vanhuusiällä bongattu tipu yhtäkkiä vie kaiken. (no tässä tapauksessahan se olisi se äidin uusi mies. Ihmiset on ahneita, se on fakta, enkä halua omien lasteni kärsivän sellaisesta. Että sinä joka kirjoitit tämän; käytännössä olet ahne, itsekäs ja lapsia kohtaan tosi kurja ihminen.

Mekin ollaan uskossa ja eletään toisiamme varten, Jotenkin tahdot ymmärtää kaiken väärin.



Mikään ei kuitenkaan estä kummaniasi joskus toivomasta eroa ja sitä avioliitto takaa että siinä on jakoa. Esim. itse tahdon luvata miehelleni mahdollisuuden tulevaisuudessa ottaa osan yrityksestäni JOS ero tulisi. Asia joka on minulle tärkeää, koska luotan ja rakastan. Ihan kuten viimeiset 10 vuotta on eletty ja tuettu toisiamme. Se parisuhde jatkuu. Sitä ei naimisiinmeno muuta vaan se juridiikka.



Se joka menee naimisiin.

Jos menette naimisiin ja toinen kuolee, niin kyseisen hankilön lapset saavat tässä tapauksessa paljon pienemmän perinnön.

Eli uusi puoliso "varastaa" puolet pesästä ja suoraan teidän lapsilta.

Näin siis ihan karkeasti...tilanne ei siis ole lasten näkökulmasta enää reilu.

Joten vaikka naimisiinmeno olisi romanttista, niin en lähtisi sotkemaan uusperheen kuvioita.

Se uusi puoliso kasvattaa parin yhteistä omaisuutta kun mennään naimisiin. Outo ajatus, että toinen ei tuo mitään ja toinen tuo kaiken.

Sitä paitsi, ihan sama ollaanko naimisissa vai ei, aina voi tehdä testamentin, jolla avopuoliso perii 50 %.

Meillä näin on tehty eli miehen lapset saavat mieheni kuoltua lakiosan ja minulla on oikeus maksaa se rahana. Käytännössä kaikki jää siis minulle ja tämä on asianajajan kanssa tehty testamentti ja näin ollen se pätee.

ole samanlaista omaisuutt. Esim. meillä on niin että lasten isän vanhemmilla on paljon omaisuutta, mä perin vanhemmiltani aikanaan pienen osan talosta. Sun krjoituksesi on hyvä esimerkki siitä miksi vastuullisen isän ei kannata mennä uusiin naimisiin. Koska uusi vaimo tosiaan vie ne lasten perinnöt. Ja he saa jonkun lakiosan, rahana. Tästä juuri on kyse ja tän takia mäkään en koskaan halua uusiin naimisiin; omaisuuteni kuuluu lapsilleni, en halua että he jotuvat näihin katkeriin perintöriitoihin missä monet ovat kun se vanhuusiällä bongattu tipu yhtäkkiä vie kaiken. (no tässä tapauksessahan se olisi se äidin uusi mies. Ihmiset on ahneita, se on fakta, enkä halua omien lasteni kärsivän sellaisesta. Että sinä joka kirjoitit tämän; käytännössä olet ahne, itsekäs ja lapsia kohtaan tosi kurja ihminen.

Naimisiinmeno ei mitenkään estä sitä etteikö lapset saa tasan sen minkä isä heille haluaa antaa. Avioehto takaa lasten perinnön. Ja siks toisekseen eiköhän jokainen saa ihan itse päättää kenelle antaa omaisuutensa jonka on itse hankkinut. Ja miten tuo kirjoittaja on ahne ja itsekäs, mieshän sen testamentin on tehnyt.

ja juuri siksi, että rakastamme toisiamme ja avioliitto merkitsee meille sitä, että tällä tavoin ositamme olevamme yhtä.

Avioliitto ei ole meille vain paperi, eikä mikään vanhentunut instituutio.



Olimme jo vanhempia ihmisiä kun tapasimme, 30 vuotiaita. Elämässä oli ehtinyt olla kummallakin avoliittoa ja seurustelukumppaneita. Naimisiin en ollut itsekään halunnut aiemmin. Kun tapasimme toisemme, parin viikon päästä olimme varmoja, että tästä ei pääse enää ylitse. Tämän ihmisen kanssa haluan naimisiin. Kun mies kosi parin kuukauden päästä, oli vastaus selvä, että kyllä.



Naimisissa olemme olleet 18 vuotta. Lisäksi meidän tutuissa on niin päin, että avoliittolaiset, joilla on lapsiakin, ovat kaikki eronneet. Toki jotkut avioliitostakin, mutta suurin osa on edelleen naimisissa, jotka tunnemme. Osa viettää jo hopeahääpäivää lähiaikoina.



Ymmärrän ap sinua. Joillekin rakkaus on syy mennä naimisiin. Se ei ole paperinpala, vaan se tunne ja tietoisuus.



Jos miehesi ei halua edes keskustella aiheesta, heivaisin pihalle. Sillä eteen tulisi varmaan aika monta muutakin asiaa, mistä ei saisi keskustella, ellei voi keskustella sellaisesta asiasta kuin avioliitosta ja avoliitosta.

Usko avioliittoon nollassa... Kumpikin eronnut, joten siinäpä sen arvo nähtiin. Ja en todellakaan koe olevani huonompi kuin miehen eksä. He ovat aikanaan menneet naimisiin, koska eksä odotti lasta ja 80-luvulla oli tapana rynniä naimisiin, jos lapsi on tulossa.



Tosin mies on joskus heittänyt, että voitaisiin mennä naimisiin. Itse en vain innostu.

Nykyisin voisi omaisuutta rajata pois toiselta jos tulee ero.

Ei sitä varten tartte olla menemättä naimisiin.



Siinä naimisiinmenemisessä kuitenkin puhutaan sitoutumisesta. Kyllä sen voi tehdä ja pitää omaisuutensa itsellään.



Pointti on se ettei ap.n mies tahdo mennä naimisiin. Ei juhlien kanssa tai salaa ilman juhlia. Ei mies tahdo sitoutua edes henkisellä tasolla avioliittoon vaikka pitäisi omaisuutensa.



Jos asiaa ei puhuta läpi niin ei silloi voida puhua edes hyvästä suhteesta jos toisen mielipide ei kiinnosta. Pointti ei ole että toinen "voittaa", sillä nythän taas miehen mielipide jyrää naisen mielipiteen. Kyllä se päätös on yhteinen: ollaan naimisissa tai avoliitossa kuin että toinen poraa ja toinen raivoaa. Mikä suhde tuollainen on jossa ei edes asumismuotoa osata päättää yhdessä?



Se joka menee naimisiin

lasten perinnöt eivät mene täysimäääräisinä hänen lapsilleen.



Siksi en ikinä suostuisi menemään naimisiin. Mun omaisuus menee mun lapsille, ei ukolle.

Jos menette naimisiin ja toinen kuolee, niin kyseisen hankilön lapset saavat tässä tapauksessa paljon pienemmän perinnön.

Eli uusi puoliso "varastaa" puolet pesästä ja suoraan teidän lapsilta.

Näin siis ihan karkeasti...tilanne ei siis ole lasten näkökulmasta enää reilu.

Joten vaikka naimisiinmeno olisi romanttista, niin en lähtisi sotkemaan uusperheen kuvioita.

Se uusi puoliso kasvattaa parin yhteistä omaisuutta kun mennään naimisiin. Outo ajatus, että toinen ei tuo mitään ja toinen tuo kaiken.

Sitä paitsi, ihan sama ollaanko naimisissa vai ei, aina voi tehdä testamentin, jolla avopuoliso perii 50 %.

Meillä näin on tehty eli miehen lapset saavat mieheni kuoltua lakiosan ja minulla on oikeus maksaa se rahana. Käytännössä kaikki jää siis minulle ja tämä on asianajajan kanssa tehty testamentti ja näin ollen se pätee.

ole samanlaista omaisuutt. Esim. meillä on niin että lasten isän vanhemmilla on paljon omaisuutta, mä perin vanhemmiltani aikanaan pienen osan talosta. Sun krjoituksesi on hyvä esimerkki siitä miksi vastuullisen isän ei kannata mennä uusiin naimisiin. Koska uusi vaimo tosiaan vie ne lasten perinnöt. Ja he saa jonkun lakiosan, rahana. Tästä juuri on kyse ja tän takia mäkään en koskaan halua uusiin naimisiin; omaisuuteni kuuluu lapsilleni, en halua että he jotuvat näihin katkeriin perintöriitoihin missä monet ovat kun se vanhuusiällä bongattu tipu yhtäkkiä vie kaiken. (no tässä tapauksessahan se olisi se äidin uusi mies. Ihmiset on ahneita, se on fakta, enkä halua omien lasteni kärsivän sellaisesta. Että sinä joka kirjoitit tämän; käytännössä olet ahne, itsekäs ja lapsia kohtaan tosi kurja ihminen.

Naimisiinmeno ei mitenkään estä sitä etteikö lapset saa tasan sen minkä isä heille haluaa antaa. Avioehto takaa lasten perinnön. Ja siks toisekseen eiköhän jokainen saa ihan itse päättää kenelle antaa omaisuutensa jonka on itse hankkinut. Ja miten tuo kirjoittaja on ahne ja itsekäs, mieshän sen testamentin on tehnyt.

isä alkaa aktiivisesti ja oma-aloitteisesti hoitaa testamenttia siirtääkseen oamisuuttaan pois lapsiltaan? en tiedä yhtään. Sen sijaan tiedän useammankin uuden puolison (ja nimenomaan naisen) jolle on ollut hyvinkin tärkeä rakkauden tunnustus minumoida miehen lasten vaikutus yhteiseen elämään ja rajoittaa kaikin mahdollisin tavoin lasten "hyötyminen" yhtään mistään. Ehkäpä tuo kirjoittaja itse osaa vastata siihen, kuka tuota testemanettia ehdotti/toivoi ? Ja edelleen joka lapsiaan rakastaa, laittaa heidät etusijalle ja esim. miettii tarkkaan uuden naimisiinmenon vaikutukset lapsiinsa. Itse olen eronnut, enkä aio uudelleen avioitua, lasten isä on- ainakin toistaiseksi-samoilla linjoilla. Meille molemmille on ensiarvoisen tärkeää turvata yhteisten lastemme elämä, vaikka liittomme ei onnistunutkaan.

lasten perinnöt eivät mene täysimäääräisinä hänen lapsilleen.

Siksi en ikinä suostuisi menemään naimisiin. Mun omaisuus menee mun lapsille, ei ukolle.

Eli tilanne on vielä hankalampi, koska avoliitossa kukaan ei rajaa mitään, kuten avioliitossa kun tehdään avioehto.

Avoliitossa eron jälkeen (tai kuoleman), köyhempi voi kyniä rikkaammaan putipuhtaaksi ja lapset jää rannelle ruikuttamaan.

Minä en ymmärrä miten teillä on usko mennyt AVIOLIITTOON.

Koska se idea on että menisi usko parisuhteeseen.



Te ette ole sitoontuneempia nyt avoliitossa eikä avioliitto ole syy erolle.

Ihan yhtälailla ihmiset eroaisivat avoliitosta jos ei naimisiin mentäisi. Se on ero siitä IHMISESTÄ.



Mikään Jumala ei pidä ihmisiä yhdessä. Se on se tahtotila joka on kun on toisen kanssa suhteessa. On se avoliitto tai avioliitto niin yhtälailla siinä voidaan hyvin tai huonosti. Silloin on olemassa paperi, eikä sillä ole merkitystä.

Ei ymmärretä että ihmiset on vastuusta siitä avioliiton kunnosta aivan kuten avoliitossa jos välittää että suhde voi hyvin eikä eletä kulissia.



Ei mikään suhde voi paremmin avoliitossa tai toisinpäin, vaan sen onnellisuuden tekee pari.



Se joka menee naimisiin

Sitä voi koittaa. Mutta Suomen laki määrittelee kyllä lapsille puolet. Ja kyllä joskus joku kuvittelee että voisi jättää lapset ilman mutta ei tämä mikään Amerikka olem puolet on aina puolet.

Jos menette naimisiin ja toinen kuolee, niin kyseisen hankilön lapset saavat tässä tapauksessa paljon pienemmän perinnön.

Eli uusi puoliso "varastaa" puolet pesästä ja suoraan teidän lapsilta.

Näin siis ihan karkeasti...tilanne ei siis ole lasten näkökulmasta enää reilu.

Joten vaikka naimisiinmeno olisi romanttista, niin en lähtisi sotkemaan uusperheen kuvioita.

Se uusi puoliso kasvattaa parin yhteistä omaisuutta kun mennään naimisiin. Outo ajatus, että toinen ei tuo mitään ja toinen tuo kaiken.

Sitä paitsi, ihan sama ollaanko naimisissa vai ei, aina voi tehdä testamentin, jolla avopuoliso perii 50 %.

Meillä näin on tehty eli miehen lapset saavat mieheni kuoltua lakiosan ja minulla on oikeus maksaa se rahana. Käytännössä kaikki jää siis minulle ja tämä on asianajajan kanssa tehty testamentti ja näin ollen se pätee.

ole samanlaista omaisuutt. Esim. meillä on niin että lasten isän vanhemmilla on paljon omaisuutta, mä perin vanhemmiltani aikanaan pienen osan talosta. Sun krjoituksesi on hyvä esimerkki siitä miksi vastuullisen isän ei kannata mennä uusiin naimisiin. Koska uusi vaimo tosiaan vie ne lasten perinnöt. Ja he saa jonkun lakiosan, rahana. Tästä juuri on kyse ja tän takia mäkään en koskaan halua uusiin naimisiin; omaisuuteni kuuluu lapsilleni, en halua että he jotuvat näihin katkeriin perintöriitoihin missä monet ovat kun se vanhuusiällä bongattu tipu yhtäkkiä vie kaiken. (no tässä tapauksessahan se olisi se äidin uusi mies. Ihmiset on ahneita, se on fakta, enkä halua omien lasteni kärsivän sellaisesta. Että sinä joka kirjoitit tämän; käytännössä olet ahne, itsekäs ja lapsia kohtaan tosi kurja ihminen.

Naimisiinmeno ei mitenkään estä sitä etteikö lapset saa tasan sen minkä isä heille haluaa antaa. Avioehto takaa lasten perinnön. Ja siks toisekseen eiköhän jokainen saa ihan itse päättää kenelle antaa omaisuutensa jonka on itse hankkinut. Ja miten tuo kirjoittaja on ahne ja itsekäs, mieshän sen testamentin on tehnyt.

isä alkaa aktiivisesti ja oma-aloitteisesti hoitaa testamenttia siirtääkseen oamisuuttaan pois lapsiltaan? en tiedä yhtään. Sen sijaan tiedän useammankin uuden puolison (ja nimenomaan naisen) jolle on ollut hyvinkin tärkeä rakkauden tunnustus minumoida miehen lasten vaikutus yhteiseen elämään ja rajoittaa kaikin mahdollisin tavoin lasten "hyötyminen" yhtään mistään. Ehkäpä tuo kirjoittaja itse osaa vastata siihen, kuka tuota testemanettia ehdotti/toivoi ? Ja edelleen joka lapsiaan rakastaa, laittaa heidät etusijalle ja esim. miettii tarkkaan uuden naimisiinmenon vaikutukset lapsiinsa. Itse olen eronnut, enkä aio uudelleen avioitua, lasten isä on- ainakin toistaiseksi-samoilla linjoilla. Meille molemmille on ensiarvoisen tärkeää turvata yhteisten lastemme elämä, vaikka liittomme ei onnistunutkaan.

Sä vaan et taida kestää sitä että ex-mies menisi uudelleen naimisiin, joten olet keksinyt tämän "pitää pitää lapset ykkösinä eikä saa mennä uudelleen naimisiin" homman ja vielä toistaiseksi ex-mies nielee sen. Ei lapset kärsi yhtään siitä että vanhemmat avioituu uudelleen, kaiken voi hoitaa avioehdolla niin että lapset saa perintönsä. Silloin itse asiassa kaikki on selkeämpää. Avoliitossa ei homma aina ole niin helppo, kun mistään ei ole selviä sopimuksia. Voi käydä niin että avoliitossa ne lapset sitä perintöään vasta menettääkin. On vain suulliset sopimukset, joilla ei siinä tilanteessa tee yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

enkä mene koskaan enää naimisiin. Ymmärrän avomiestäsi. Ei siihen syytä tarvitse. Ihminen voi tehdä oman ratkaisunsa eikä se liity sinuun mitenkään.

Hyvää jatkoa elämääsi, toivottavasti pääset asian yli.

''

Mikä on tämä syy ja ajatus tämän ratkaisun takana? Ei kai kukaan ole niin lapsellinen, että syyttää itse naimisiin menoa pieleen menneestä suhteesta? Ihmiset pilaavat suhteen, ei juridinen sopimus.

Ap, minkä selityksen miehesi antoi sille, ettei aio/halua enää naimisiin?

Avioliitto ei ole enää toimiva insituutio. Jos puolet avioliitoista päättyy eroon niin se todistaa että naimisiin ei kannata mennä.

Kukaan ei sijoittaisi yritykseen koko omaisuuttaan jos mahdollisuudet konkurssiin olisi 50%. Itseasiassa kukaan ei sijoittaisin euroakaan sellaiseen yritykseen. Joten miksi kukaan sijoittaisi KAIKKEA omassa elämässään johonkin joka ei toimi?

Vierailija kirjoitti:

Rakastaa ja haluaa elää loppuelämän kanssani.

Minusta sitoutuminen kuuluu parisuhteeseen. En haikaile isoja häitä tai mitään muuta häihin liittyviä asioita.

Haluaisin vain että olisimme Vaimo ja Aviomies, sitoutuneena suhteeseen.

Jotenkin kun hän ei halua kanssani naimisiin siitä puuttuu se ylpeänä toisen vieressä kulkeminen.

AP

Mutta kun avioliitto ei enää merkitse sitoutumista. Se ei merkitse mitään muuta kuin jotain laillisia etuja. 

En jaksa lukea koko ketjua, joten saatan toistaa asioista.

Olen viisikymppinen nainen, kerran ollut naimisissa. En usko, että haluan enää koskaan naimisiin. Tällä hetkellä olen tiukasti sitä mieltä, etten enää astu avioon. Syynä on se, että avioliiton aikana tajusin saman kuin jotkut täällä kirjoittaneista: hääjuhlat ja tahdon -sanan sanominen eivät takaa onnellista yhdessäoloa. Ajattelin varmaankin naiivisti, että perinteinen sitoumus takaisi molempien halun yrittää tehdä toinen onnelliseksi, mutta ei se niin mennytkään. Siksi maailmankatsomukseni onkin heittänyt häränpyllyä ja olen sitä mieltä, että mitkään viralliset sopimukset eivät takaa suhteen toimivuutta vaan monet, monet muut tekijät.

Yksi vaihtoehto, ap, miehesi kohdalla on sama kuin minulla ja silloin asialla ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi. Ja jos heittäydyt negatiiviseksi, epävarmaksi ja marttyyriksi, ehkä jopa vaativaksi asian suhteen, etäännyttää se vaan teitä. Kokisin itse kaikkein vastenmielisimpänä sen, että joku itsestään epävarma ihminen haluaa kauttani toteuttaa naimisiinmenon unelmaa.  Jos sen haluaa toteuttaa, se täytyy sitten tehdä jonkun toisen kanssa.  Elämässä on "miljoona" muuta asiaa, jotka näen onnea tuottavina, mutta virallinen avioliittolupaus, sormukset ym. perinteiset jutut, ne eivät mielestäni takaa onnea. Sen vain aika näyttää ja mm. elämäntilanne, aiemmat kokemukset, mutta ennenkaikkea kompromissien tekemisen halu ja taito.

Joku voisi sanoa, että olen pettymysteni vanki. Tottakai pettymyksiä tulee elämässä aina eikä avioero mielestäni ole poikkeus, mutta siinä väittäjä on väärässä, että eläisin pettymysten kanssa. Päinvastoin, nautin elämästäni ja siitä, että olen omalla kohdallani mm. tällaisen oivalluksen tehnyt.  Tässä iässä jo uskallan olla vapaasti oma itseni, ei tarvitse vääntää "käärmettä pyssyn suusta sisään". Tämä pätee minuun enkä todellakaan väitä, että kaikkien olisi ajateltava samalla tavoin. Yritin vain tuoda ap:lle tietynlaista näkökulmaa hänen ongelmaansa.

Tsemppiä, ap. Yritä luottaa itseesi, olet sentään vielä miehesi kanssa yhdessä, toisin kuin miehesi ex-vaimo, joka "sai" avioliiton ym. 

up

Vierailija kirjoitti:

enkä mene koskaan enää naimisiin. Ymmärrän avomiestäsi. Ei siihen syytä tarvitse. Ihminen voi tehdä oman ratkaisunsa eikä se liity sinuun mitenkään.

Hyvää jatkoa elämääsi, toivottavasti pääset asian yli.

Minä koen tämän niin että en kelpaa. Olen huonompi kuin ex joka on saanut tältä mieheltä kaiken.

AP

No, kakkonen on aina kakkonen.

Ei halua antaa puolta omaisuudestaan sulle.