Ahdistaa miesystävän menneisyys, miten päästä yli

Ja kun tälle miesystävälleni jossain vaiheessa sanoin, että nuo asiat loukkaavat minua enkä halua sellaisia kuulla, niin hän totesi, että se on ihan normaalia, näin hän oli vaimonsakin kanssa aikoinaan toiminut eikä se kumpaakaan loukannut. Näin siis kuvittelin taas kerran että minä tässä olen taas se omituinen joka ei vaan ymmärrä ja osaa ottaa asioita niinkuin pitäisi osata.

Ikävää, että sinua on syyllistetty loukkaantumisestasi.

Miksi ihmeessä sellainen ihminen, joka rakastaa toista, haluaisi tahallaan pahoittaa toisen mielen? Jos tietää, että loukkaa, niin miksi jatkaa tahallaan ja tietoisesti sitä loukkaamista? Hän haluaa loukata sinua eikä piittaa tunteistasi, eikö tuollainen käytös kerro siitä.

Tällaisia ihmisiä on, mutta heidän kanssaan ei kannata olla tekemisissä. Jatkuvat loukkaukset ja mielenpahoittamiset eivät tee sinulle itsellesi hyvää, varsinkin, jos sinua syyllistetään siitä eikä loukkaaja ota minkäänlaista vastuuta teoistaan.

Vain teot merkitsevät! Vaikka hän pyytelisi anteeksi, mutta jatkaa kuitenkin siitä huolimatta samaa rataa, niin hän ei välitä tunteistasi.

Mielestäni tuollainen eksillä kehuskelu on tahallista sinun omanarvontuntosi latistamista. Hän ikään kuin ääneen vertailee sinua eksiin, rivien välissä. Aikamoista manipulointia ja henkistä väkivaltaa. Ja vielä kammottavampaa on tuo mitätöinti, et saisi edes pahoittaa mieltäsi.

Sinä olet arvokas ihminen ja ansaitset rakkautta, muista se.

Tässä on vaan sellainen tosi vaikea puoli, kun kuitenkin rakastan häntä.



Olen asiaa koittanut analysoida ja osa noista ominaisuuksista joista hänessä pidän on ehkä noita laskelmoituja naitenmies-juttuja ja varmaan alussa jotenkin koin ihmeellisenä, että voiko tuollainen mies jolla olisi ollut missistä lähtien tarjolla, olla kiinnosunut tällaisesta kokemattomasta, vaatimattomasta kahden lapsen äidistä. Nyt toki ymmärrän, että tuohan oli juuri se juuttujen tarkoitus!! Noh, olen toki saanut pontta omaan elämääni noiden kehujen varjolla; jotenkin ei tunnu jatko-opintojen kurssien suorittaminen, vaikka sitten pari kurssia/vuosi tahdilla kuluttavalta, kun samalla tiedän että näin ainakin olen koulutetuin hänen naisistaan. Sama kunnianhimo näkyy monessa muussakin, mutta miksi?? Onneksi ei vain tuon miehen takia, olisin tehnyt näitä asioita muutenkin, mutta e voi kieltää etteikö taustalla olisi halu näyttää, että kyllä minäkin vielä kiipeän sinne laatunaiste sarjaan. Kamalaa!!



Viimeisinä vuosina ei enää niin yksitysikohtaisia juutuja ole tullut, vaan hän aina sanoo ettei halua puhua heistä eikä muista asioista mitään (3-4v sitten muisti kuitenkin pelasi paremmin kuin hyvin!!). Mutta minä taas puolestani nyt haluaisin kuulla heistä aivan kaiken, jotta osaisi suhteuttaa itseni heihin, nyt kun heitä väkisinkin mm. työni takia joudun tapaamaan (onneksi iso osa asuu muuala päin Suomea ja Virossa!). Olen ajatellut, että ainoa keino on päästä heistä yli puhumalla ja puhumalla ja saamalla vastauksia minua vaivanneisiin kysymyksiin (mm. miksi on kertonut eistä asioita jotka eivät pidä paikkaansa jne). Mutta....nyt oen alakanut ajattelemaan, että tarvitseeko minun päästäkään? Onko tuo mies vaikka ihana onkin, sen arvoinen että elän koko loppuelämäni surumielisen muserrettuna.....



ap

kuuluisi henkisen ja fyysisen itsetunnon lisääntyä. Jos siinä käy toisinpäin, niin ei todellakaan kannata suhteessa roikkua. Tuhlaa vaan elämänsä ja energiansa.

koita nyt hyvä ihminen arvostaa itseäsi edes sen verran, että hankkiudut miehestä eroon.

Tuo ei ole tervettä, ei missään muodossa.

Voi ap, olen kokenut aivan saman "myllytyksen" - ja voin nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa sen, mitä muutkin ovat täällä sinulle viestineet; miehessä on todella pahoja vikoja, ja parasta mitä voit tehdä, on lähteä taaksesi katsomatta. Mita pikemmin sen parempi.



Exäni oli toiminut juuri kuten tuo sinun miesystäväsi. Petti avovaimoaan vuosien ajan, härskeimmin jopa aivan avovaimon silmien alla. Tuli sitten lopultakin jätetyksi, kun vuosia alistettu avovaimo löysi voimia repäistä itsensä irti tästä limaisesta ukosta. Toinen mies auttoi eroprosessissa. Kun exäni siis tuli jätetyksi (osittain toisen miehen vuoksi), naisten pyöritys pahentui entisestään. Oli monta emäntää samaan aikaan, oli työkaveria, oli satunnaista baaripanoja, oli kaikenlaista.



Miehellä oli kauhea tarve avautua kaikista näistä asioista, kaikista kymmenistä naisistaan. Myös päättyneestä avoliitostaan kertoi avoimesti, toki syyttäen avovaimoaan kylmyydestä - eli avovaimo mukamas "ajoi" hänet muiden syleihin.



Minä reagoin kuten sinä; ahdistuin, enkä voinut olla jatkuvasti ajattelematta niitä kaikkia naisia.



Luulin, että mies vertaa minua heihin. Ehkei niin todellisuudessa koskaan tapahtunut, mutta en voinut välttyä sellaisilta ajatuksilta.



Tilannetta pahensi se, että aina kun mies kävi baarissa, hän kertoi minulle yksityiskohtaisesti millaista seuraa hän olisi siellä saanut, kuinka naiset pyörivät hänen ympärillään. Ihan kuin häneltä olisi ollut suuri uhraus olla koskematta keneenkään muuhun.



Me siis olimme menneet nopeasti naimisiin, koska mies takertui minuun erittäin kiivaasti heti alussa ja vakuutteli ihan loputtomiin sitä, että minä olen hänen elämänsä nainen ja vaikka en ole ensimmäinen nainen hänen sängyssään, olen taatusti viimeinen... Toki minua hämmensi tuo kiire, ja varoituskellot hiljalleen kilkattivat mielessäni, mutta ajattelin että ajan myötä opin elämään miehen menneisyyden kanssa ja että kaikki muuttuu hyväksi. Olihan hänessä potentiaalia, ihan fiksu ja "salonkikelpoinen" kaveri kun oli.



Lopultakin mies jäi kiinni seuran hakemisesta liittomme aikana, ja hänestä tuli exä. Osoittautui myös välivaltaiseksi, ja ennenkaikkea mitä suurimmaksi narsistiksi.



Sanomattakin selvää, että heti eromme jälkeen exä löysi uuden. Oli puhunut tälle kihloihin menemisestä ennenkuin meidän avioero edes oli laitettu vireille. Tästä laastarinaisesta hän hyppäsi seuraavaan ja meni kihloihin samana päivänä kun meidän eromme astui voimaan.



Mitä tuo kaikki teki minulle? No ainakin sen, että en todellakaan jätä huomiotta, jos minulla mikään varoituskello soi jonkun miehen kohdalla. Ja että en ota riesakseni ukkoa, jolla on ollut kymmeniä naisia (ml irtosuhteita sinkkuna).



Sepustukseni on sekava, mutta punaisena lankana tässä on se, että ensinnäkään harva ihminen voi muuttua ja päästä eroon taipumuksistaan, olkoonkin se taipumus vaikka naisten kaataminen. Toisekseen jos miehen historia ahdistaa, se ahdistus ei siitä minnekään katoa - ehkä laimenee ajan myötä, muttei koskaan katoa. Ihan varmasti vuosien varrella tapahtuu jotakin sellaista, joka taas palauttaa sinut ap nollapisteeseen, eli kuten minä, saat miehen kiinni jostakin syrjähypystä.



Löydät vielä takuulla sellaisen miehen, joka ei pelaa muilla ihmisillä ja joka kykenee oikeasti sitoutumaan suhteeseen.

Ikinä et tule saamaan sinua tyydyttäviä vastauksia, sitä se ei valitettavasti osaa, vaikka muuta osaakin. Et tule ääsemään yli, ikinä. Ja se on hyvä asia. Sillä tuollaisen kanssa sun ei tarvitse jatkaa elämää, ole fiksu, ja jätä se mies suosiolla. Etsiköön uuden juniorin, joka ehkä nielee tuollaiset stoorit... yök, se on ilkeä mies.

tollaisia pelimiehiä. En pystyisi luottamaan ja uskomaan että toi mies on mun takia uskollinen. Joku luonnevikahan täytyy olla ja kuka muistaa jonkun alusvaatteet? taitaa olla joku auervaara koko äijä

http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq58.html

n. 6kk paremman tuntemisen (olimme tunteneet jo aiemmin toisemme jollain tasolla töiden kautta) jälkeen mies pyysi minua muuttamaan kanssaan aivan toiselle puolelle Suomea. Onneksi en asiaa harkinnut edes puolivakavissani, sillä en olisi voinut viedä silloin vielä eskari/alaluokkaikäisiä lapsiani niin kauas isästään.



Yksi esimerkki on myös se, kun olen ollut jossain tosi vaativassa tilanteessa (esim. menossa työpaikkahaastatteluun jossa tehtävässä palkkani olisi ollut parempi kuin hänen vaikka johtaja onkin), niin hän on tosi taitavasti saanut minut epävarmaksi, vähättelemään itseäni ja lopulta itkuiseksi. Sen nyt jokainen arvaa miten siinä käy kun tuollaisena menee työpaikkahaastatteluun (no tuota tehtävää en olisi muutenkaan saanut, mutta toki päällimmäiseksi jäi mieleen, että näinkö hän tosiaan minua haluaa kannustaa!)



Tämä on jotain todella kamalaa...ikinä en ole rakastanut ketään näin paljon ja sitten kaikki onkin tällaista. Miksi ihmeessä menin rakastumaan mieheen joka on pelkkä kävelevä ongelmakimppu....sanomattakin selvää, että tässäkin taustalla on "surkea vaimo joka petti ensin" ja siitä turhautuneena mies otti asiat omiin käsiinsä....kuka tietää mikä on totuus, mutta lopputulos taitaa olla taas yksi ihmisraunio lisää hänen meriitteihinsä...en ole ainoa, sen tiedän 99% varmuudella.



Mistä ihmeestä saan voimia ja mistä löydän sellaisen miehen joka oikeasti voisi rakastaa, vai voisikohan edes....



ap

ei kerro yksityiskohtaisesti menneistä kumppaneistaan vaikka niitä tivaisitkin. Kunnioituksesta myös niitä entisiään kohtaan.



Tämä mies ei kunnioita siis sinua eikä näitä entisiä naisia. Unohda koko mies.



Pahanpuhumisesta vielä, en luottaisi myöskään mieheen, joka parjaa entisiä naisiaan. Sama pätee ystäviin yleensäkin. Ystävä, joka haukkuu sinulle toista ystäväänsä, haukkuu myös sinua tilaisuuden tullen.

minullakin. Milloin tuli pitkä maili siitä, että golfreissulla pelikaveri ihastui häneen ja kemiat toimivat, mutta ei sortunut kuitenkaan häneen. Tai että baarissa ei pystynyt vastaamaan viesteihini kun ympärillä pyöri hänen ikäisiään naisia riesaksi asti (no nuorremmat tuskin olisivat ollut riesa) jne....ja joka työreissulta ym. tulee aina viesti, että olen ollut kiltisti. Minusta tuo on lähtökohtainen olettamus! En ole aiemmin osannut ajatella, että olisi jokin saavutus että on ollut ihmisiksi eikä ole eksynyt muita suutelemaan tai muiden sänkyyn....no pettämisen rajatkin meillä on varmaan aika eri!



Voi että on surullinen olo ja pitäisi jaksaa kohta lähteä monen tunnin kokoukseen :(



ap

Ajattelee varmaan seksiä ja muita naisia koko ajan.

Minulla vähän erityylinen kokemus narsistisesta miehestä, nimittäin nettituttavuuden muodossa. Tutustuimme ihan muuhun aiheeseen liittyvällä keskustelupalstalla ja juttelimme privaatisti jotain vuoden ihan vain kaveripohjalta. Se oli hauskaa, koska hänellä riitti vaikka mitä kerrottavaa elämästään, nyt jälkikäteen ajateltuna pelkkää itsekehua. Hänen elämänsä oli niiin jännää ja naiset halusivat hänen kanssaan naimisiin yhden yön jälkeen ja ties mitä. Suunnitelmissa yli muuttaa suurinpiirtein koko maailmanpolitiikka yms.



Noh, kun mies sitten osoitti romanttista kiinnostusta minuun olin alkuun vähän hämmentynyt, kun en itse ollut asiaa edes ajatellut, mutta lopulta päätin antaa mahdollisuuden. Olihan kyseessä aikamoinen "catch", siis omien puheidensa perusteella, ja ystävyytemme oli muuttanut hänen toivomuksiaan parisuhteelta. Halusi nyt siis sielunkumppanin. Sopimus oli, että tavataan niin pian kuin mahdollista. No pian mies menettikin työnsä ja ajautui muihin vaikeuksiin, mutta enhän minä voinut häntä niistä syyttää, joten pettymykseni niellen tuin häntä parhaani mukaan. Mies toki arvosti tätä, mutta jotenkin tuntuu että arvoni hänen silmissään oli juuri tuossa tukijan roolissa, eli olin nainen, joka voisi auttaa HÄNTÄ toteuttamaan unelmiaan.



Aikaa kului ja asiat olivat miehellä taas paremmin, mutta suhteemme ei edennyt, eikä tuntunut olevan minkään sortin prioriteetti miehelle. Suunnitelmat tapaamisesta muuttuivat epäilyiksi, onko erossa olo sen jälkeen vain kamalampaa. Kuitenkaan ei halunnut minusta eroon, olinhan kätevä egon pönkittäjä ja omat tarpeeni taka-alalle laittava tuki. Itsetuntoni alkoi valua viemäristä alas ja ahdistus ottaa vallan. Lopulta kyllästyin, kun miehen yhteydenpito väheni, ja sanoin että tunteet olivat muuttuneet vihaksi. Mies ei vastannut ollenkaan, kunnes vasta puoli vuotta myöhemmin. Pyyteli anteeksi ja vakuutteli hyviä tarkoitusperiään. Vastahakoisesti yritin unohtaa asian, koska tunteita oli vielä jäljellä, mitään suhdetta en tosin enää odottanut tai halunnut.



No, käytös puhui muuta kuin sanat ja muutama kuukausi myöhemmin mies oli jo kihloissa. Nyt hän on ollut jo vuosia naimisissa ja puheet samaisella keskustelupalstalla pyörivät edelleen muiden naisten kiinnostuksessa häntä kohtaan ja hänen jännittävässä elämässään, joka tuntuu tapahtuvan ihan jossain muualla kuin kotona perheen luona. Vaimoa käy sääliksi, jos hän on siis todellinen edes. Siis vaimonkin hyvät ominaisuudet tuntuivat alusta lähtien olevan sorttia "hän tukee minua" ja "hänellä on suuri sydän". Sillä välin mies huitelee maailmalla flirtaten jokaisen vastaantulijan kanssa ja raportoi siitä tuntemattomille. Niin ja parantaa maailmaa, onhan hän niin valveutunut. Käsittämätön tarve pönkittää omaa egoaan.



Mutta onneksi tuli vastaan ja nuorena, nyt osaan välttää tuollaiset tapaukset kaukaa. Mitä vaatimattomampi mies sen parempi!

Kyllähän tässä on paljon ajattelemisen aihetta ja yhtään ei asiaa helpota se, että kerrankin kun rakastun niin vastassa on tuollainen mies.....tämänkö sitten olin ansainnut omassa kokemattomudessani ja mistä hyvästä....liiallisesta kiltteydestä?



Noh tasan ei mene joululahjatkaan!



ap

Laitoin miehelle linkin keskusteluun ja oli lukenut. Ei löytänyt kuulema mitään selittävä asiaa tai kommenntia joka olisi kolahtanut. Itseasiassa ei edes tunnistanut, että minä olin aloituksen tekijä....ja tuntee olonsa rauhalliseksi koska tietää mitä on tehnyt ja mikä on tilanne nyt.



Ja minulla on täysin pakokauhuinen tunnelma ja jos oikeasti ei tästäkään vielä tajunnut, että välillämme ei kaikki ole ihan ok ja minä en todella ole se syypää asioihin!!



Mutta samalla myös surullinen, sillä ymmärrän ettei tällä suhteella ole tulevaisuutta :(



ap

tee sitten surutyösi ihan rauhassa, et ole ainoa nainen, joka pelimiehen saaliksi on joutunut.