Saunalonkero (kohta) 14-vuotiaalle, onko ok?
Minusta ei, miehestäni kyllä, ja hän toimi omien halujensa mukaan ja antoi lapselle saunajuomaksi lonkeron...
Kommentit (79)
olikin ihan oikein.
Pienellä googlailulla selvisi, ettei alkoholin palaminen ole se isoin ongelma vaan se, että veren sokeripitoisuus alenee lapsilla ja varhaisnuorilla alkoholin vaikutuksesta huomattavasti voimakkaammin kuin aikuisilla.
#69
Vai oisko 15-vuotiaalla?
5-vuotiaalla lapsellakin on jo aikuisen entsyymitasot alkoholin pilkkomiseksi ja alkoholia heidän täytyykin pystyä pilkkomaan, kun sitä saa normaalistikin ruoasta sekä suoliston bakteereilta.
Mistä luit ton 5-vuotiaalla? Siis toki tuonkin ikäisen maksa jollain tavalla osaa "pilkkoa" alkoholia, muttei lähelläkään aikuisen tasoa.
hienoa, että te painostatte siellä paremmissa maissa lapsia juomaan. Siellä se on merkki oikeasta kulttuurista. Hirveää, että joktu käyttää alkoholia rentoutumiseen, se on niin väärin. Mutta perheen yhteiset hetket, ne on sitten ihan ok.Siis oikeesti, ajattele edes vähän. Jos ajattelu on vaikeaa, niin vähennä viinin juomista - siinä on ihan samaa alkoholia kuin oluessa.
Niin, kummassa maassa on ongelmallinen suhtautuminen alkoholiin?
Kummassa maassa alaikäiset rymyää viikonloppuisin kadulla ympärikännissä?
Kummassa maassa lauantait on hirveää katseltavaa, kun aikuiset horjuu baarijonoista snägärijonoihin ja taksijonoihin tappelemaan.
t. se italialainen
alkoholikasvatuksen viimeinen etappi on mielestäni tämä kotona maistaminen / muutaman ottaminen.
Ensin tietysti lapsi imee opin vanhempien alkoholinkäytöstä. Tätä on aikaa opettaa esimerkillä ideaalitapauksessa se 18 vuotta ennen kuin lapsi vetäisee ekat perseet.
Meillä lapset saa juoda alkoholittomia juomia, olutta tai siideriäkin siinä missä maitoakin. Eivät niistä tykkää joten eipä ole kahdesti tarvinnut tarjota.
Nyt jo olen tilaisuuden tullen (laivalla humalaiset tms.) kertonut mitä haittoja ja vaarojakin on liiallisessa alkoholin käytössä. Kotona näitä esimerkkejä ei ole eikä missään perhejuhlissakaan, joten aika harvoin on ollut tilaisuus selittää. Olen antanut jo 10-vuotiaalle ihan konkreettisia neuvoja (koska enhän VARMUUDELLA voi tietää ettei olisi jo pian tilanteessa että joku kaveri / kaverin kaveri tarjoaa/ehdottaa alkoholijuomia) alkoholin suhteen. Että alle 16-vuotiaalla on suuri vaara saada alkoholimyrkytys, alkaa oksentaa voi mennä tajuttomaksi ja joutua sairaalaan tai jopa kuolla. Tätä vanhemmat tytöt voivat turvallisesti yleensä juoda rauhallisesti 1-3 annosta alkoholia, siitäkin tulee päihtyneeksi, ajantaju heikkenee, estot vähenee, jne.
Kuulostaa varmaan sille että yritän pelotella lapsen pois alkoholista, totta sekin, sillä mikään ei liene nuorelle tytölle/naiselle vaarallisempaa kuin ottaa liikaa joutavaa väärässä seurassa/paikassa.
Mutta missään nimessä en anna 13-vuotiaan juoda alkoholia.
Lestat ei vaan tajuu... kuten ei sitäkään mitä pikkulapsille tehdään suvun miesten toimesta
En ymmärrä näitä lestavihajuttuja. En ole itse uskovainen, mutta suvussa on vanhoillislestadiolaisia. Minulla on kaksi kummia, jotka ovat vanhoillislestadiolaisia. Lapsesta asti olemme käyneet siellä kylässä ja olen nähnyt minkälaista heillä on. Ovat olleet hyvin virkeitä, terveitä kaikinpuolin ja kovia tekemään työtä. Ihan normaaleja kaikin puolin, mutta tietyt uskontoon kuuluvat tavat tietysti poikkeavat. Nykyään aikuisina kaikki ovat tasapainoisen oloisia ja useimmat hyvin koulutettuja lääkäreitä, opettajia jne.
Ihmettelen kovasti näitä lesta-juttuja missä maalaillaan piruja seinille.
Ja se syy alkoholin kieltämiseen vanhoillislestadiolaisten piirissä johtuu siitä, että liikeen synnyn aikoina oli paljon alkoholismin tuottamia vaikeuksia. Vähän kuin Venäjällä nykyään, sen vuoksi uskonto otti siihen nollatoleranssilinjan. Epäilemättä se oli siihen aikaan tarpeellistakin ja on jäänyt perinnöksi nykyaikaan.
Just ja just ymmärrän jos saa hiukan maistaa pullon suusta uteliaisuuttaan, mutta yksi pullo tuon ikäiselle, joka ei ole ennen juonut on jo minusta liikaa. En ymmärrä miksi pitää tietentahtoen alkaa juottamaan kännejä, koska ehtii myöhemminkin ja oikeasti alkoholista on elimistölle rasitusta.
T: 12v, 14 v ja 17 v poikien isä
"Hirveää, että joktu käyttää alkoholia rentoutumiseen, se on niin väärin. "
Mihin 13 v tarvitsee alkoholia rentoutuakseen? Eikö sauna riitä?
ja näin fiksut vanhemmat toimivatkin: opettavat kohtuullista ja luonnollista suhdetta alkoholiin teineilleen.
Se on vaan semmosta omaa jeesustelua, että mä olen hybä äiti, en anna pisaraakaan ja sitten lapset heiluu jossain puistikossa kaljakasseineen, mutta äitykällä on puhdas omatunto. Tai lapsi heti 18 täytettyään alkaa rampata baareissa...
Meidän suvussa nuoret on juurikin jostain 14-v asti saaneet maistella viiniä ruokapöydässä tai ottaa saunakaljan tms. Alkoholisteja ei ole tullut yhdestäkään, vaan ns. kunnon kansalaisia.
jos sittenkään. 16-vuotiaana alkaa teinillä näkyä minkä verran viinahammas kolottaa. Ei kannata liian aikaisin saada riippuvuutta aikaan siitä.
täällä on aika normaalia, että tuossa iässä myös nuorille tarjotaan aterian yhteydessä pieni liraus viiniä. Sitä jopa vähän painostetaan kokeilemaan.
Se tosin kuuluu osana ruuasta nauttimiseen, ei mikään "saunakalja näin miesten kesken".
En osaa kunnolla selittää, mutta ajatusmaailma on erilainen. Viini kuuluu täällä koko perheen yhteiseen ruokailuhetkeen, juominen ei ole se pääasia, sitä ei juoda mihinkään muuhun erityiseen tarpeeseen kuin että se maistuu hyvältä ja saa ruuankin maistumaan paremmalta.
Saunakalja on sitä, että "on hyvä syy ottaa vähän" tai lapsi oppii, että alkoholia tarvitaan rentoutumiseen ja hauskanpitoon tai että lauantaihin kuuluu aina se olut tai pari.
Eikä missään nimessä 13-vuotias joisi puolta litraa viiniä tai edes sitä 0,33:n verran. Ja se viini tosiaan usein lantrataan myöskin. Annos lapsille on ehkä joku 5 cl, jos sitäkään.
ei täällä kyllä hyväksytä missään tapauksessa alkoholin tarjoamista tuon ikäiselle. Eikä se ruuan kanssa nauttiminen tee siitä yhtään sen hyväksyttävämpää. Laillinen ikäraja meillä on 16 vuotta miedoille juomille ja siitä alkaen nuori saa halutessaan ottaa kaapista olutta tai viiniä, jos mieli tekee. Samoin kuin saa ostaa sitä kaupastakin.
t. ulkosuomalainen
Jos ei limun makeudesta tykkää ja mehut vähän OUT, on myös makuvissyjä, monilta valmistajilta, niistä löytyy enemmän ja vähemmän "happoisia" ja raikkaita saunajuomia!
Täysi-ikäinen lapseni seurustelukumppaninsa kanssa saavat juoda meillä saunoessaan ostamiaan alkoholipitoisiakin saunajuomia, muttei esim. 17-vuotias pikkusisarus 14- ja 12-vuotiaista puhumattakaan!
Meillä esikoispoika täyttää joulukuussa 14v ja ei oo kyllä ikinä tullut mieleenkään tarjota pojalle alkoholia. Ei kyllä edes sitä jois, vaikka tarjoaisinkin.
täällä on aika normaalia, että tuossa iässä myös nuorille tarjotaan aterian yhteydessä pieni liraus viiniä. Sitä jopa vähän painostetaan kokeilemaan.
Se tosin kuuluu osana ruuasta nauttimiseen, ei mikään "saunakalja näin miesten kesken".
En osaa kunnolla selittää, mutta ajatusmaailma on erilainen. Viini kuuluu täällä koko perheen yhteiseen ruokailuhetkeen, juominen ei ole se pääasia, sitä ei juoda mihinkään muuhun erityiseen tarpeeseen kuin että se maistuu hyvältä ja saa ruuankin maistumaan paremmalta.
Saunakalja on sitä, että "on hyvä syy ottaa vähän" tai lapsi oppii, että alkoholia tarvitaan rentoutumiseen ja hauskanpitoon tai että lauantaihin kuuluu aina se olut tai pari.
Eikä missään nimessä 13-vuotias joisi puolta litraa viiniä tai edes sitä 0,33:n verran. Ja se viini tosiaan usein lantrataan myöskin. Annos lapsille on ehkä joku 5 cl, jos sitäkään.
Terveisiä porvoosta :D
On junttia tarjota kaljaa lapsille mutta viini (joka on n. 3 kertaa vahvempaa) on ok? Miten tälläinen ruuan kanssa tissuttelu eroaa saunakaljoista. Ruokaa syödään joka päivä, sauna lämpiää yleensä kerran-pari viikossa.
No itse en sitä saunakaljaakaan antaisi lapselle.
Hippusellinen rotanmyrkkyä (kohta) 14-vuotiaalle, onko ok? Mä en voi ymmärtää, miten yksikään lastaan rakastava vanhempi haluaisi ehdoin tahdoin antaa alaikäiselle lapselleen keskushermostoon haitallisesti vaikuttavaa myrkyllistä ainetta?
täällä on aika normaalia, että tuossa iässä myös nuorille tarjotaan aterian yhteydessä pieni liraus viiniä. Sitä jopa vähän painostetaan kokeilemaan.
Se tosin kuuluu osana ruuasta nauttimiseen, ei mikään "saunakalja näin miesten kesken".
En osaa kunnolla selittää, mutta ajatusmaailma on erilainen. Viini kuuluu täällä koko perheen yhteiseen ruokailuhetkeen, juominen ei ole se pääasia, sitä ei juoda mihinkään muuhun erityiseen tarpeeseen kuin että se maistuu hyvältä ja saa ruuankin maistumaan paremmalta.
Saunakalja on sitä, että "on hyvä syy ottaa vähän" tai lapsi oppii, että alkoholia tarvitaan rentoutumiseen ja hauskanpitoon tai että lauantaihin kuuluu aina se olut tai pari.
Eikä missään nimessä 13-vuotias joisi puolta litraa viiniä tai edes sitä 0,33:n verran. Ja se viini tosiaan usein lantrataan myöskin. Annos lapsille on ehkä joku 5 cl, jos sitäkään.
Terveisiä porvoosta :D
On junttia tarjota kaljaa lapsille mutta viini (joka on n. 3 kertaa vahvempaa) on ok? Miten tälläinen ruuan kanssa tissuttelu eroaa saunakaljoista. Ruokaa syödään joka päivä, sauna lämpiää yleensä kerran-pari viikossa.
No itse en sitä saunakaljaakaan antaisi lapselle.
Kirjoitinko, että se viini annetaan lantrattuna? Kirjoitinko, että annos on se loraus lasin pohjalle, ei mitään 24 cl:n viinilasillista?
En myöskään puhunut junttiudesta mitään. Sen sanoit sinä, en minä.
Pohdinpa vaan niitä asioita, että miksi toisaalla kasvatetaan alkoholiongelmaisia ja miksi toisaalla ei.
edelleen olen todella vihainen tästä tapahtuneesta. Sanoin miehelle, että joko hän tai lapsi saa luvan kertoa lapsen äidille tapahtuneesta, tai minä kerron. No, mies sanoi pojalle, että juttelee äitinsä kanssa. Mitään ei ole sieltä kuulunut, joten äiti varmaankin ajatteli asian olevan ok.
Minä sanoin miehelleni myös, että en EDELLEENKÄÄN hyväksy kotonani alkoholitarjoilua lapsille. Kuten en muitakaan lain rikkomisia hyväksy. Ap
Itse voisin ajatella että n 16-vuotiaasta voisi SATUNNAISESTI saada sen yhden juoman valvotusti.
ilmeisesti miehellä hieman erikoinen suhde alkoholiin jos alkaa lapselle tarjoamaan alkoholia.
aiemmin jo olen sanonut, että en hyväksy alkoholin juottamista lapselle "edes sitä yhtä harmitonta". Mies tiesi mielipiteeni ja silti toimi näin. Tyhmää. ap
Mutta kysymykseesi: ei todellakaan ole ok. Onko miehesi jotenkin vajaa?
Lestat ei vaan tajuu... kuten ei sitäkään mitä pikkulapsille tehdään suvun miesten toimesta