Tiedätkö paljonko saisit eläkettä jos nyt jäisit eläkkeelle?
Ajattelet varmaan, ettet mitenkään voi joutua eläkkeelle, mutta hupa jonkun vakavamman onnettomuuden tai sairauden seurauksena eläke kilahtaa kohdallesi samalla silmänräpäyksellä, kun siitä on kulunut vuosi ja olet ollut vuoden sairaslomalla.
Vapaaehtoisilla vakuutuksilla voi joko työnantaja tai sinä itse turvata tulevaisuutesi. Vapaa-ajan tapaturmavakuutus on ihan ehdoton. Sairasvakuutustakin suosittelen.
Oikeasti vasta kun perheessä jotain tapahtuu vakuutusten merkityksen tajuaa.
Vakuutuksia esim. vapaa-ajan tapaturma ei saa enää vammauduttuaan. Sairaskuluvakuutusta ei saa enää sairastuttuaan. Ennakoi!
Kommentit (42)
Sinulla/miehelläsi ei ole vapaa-ajan tapaturmavakuutusta ja eläkettäkään ei ole juuri ehtinyt kertyä. Hoitoon ja kuntoutukseen menee rahaa suuria summia. Jää minimi eläkkeelle. Ei siinä kertoimet paljon sitä esimerkkinä ollutta 80e/kk eläkettä nosta.
Tässä esimerkissä taisi olla kysymyksessä lastenhoitaja, joka oli ollut töissä 10 vuotta. Jos hän on vammautumisen sattuessa 63-vuotias, ja hänen palkkansa viimeisen 5 vuoden aikana on ollut keskimäärin 1800 euroa kuukaudessa, saa hän työkyvyttömyyseläkettä tuon 80 euron lisäksi noin 800 euroa / kk. Ei se nyt sentään ihan mitätön summa ole.
Mutta kerropa sinä ap, mikä on sellainen vakuutus (ei työnantajan ottama), joka tosiaan maksaa kuukausittaista eläkettä työkyvyttömyyden sattuessa. Minä en tiedä yhtäkään sellaista. Jonkin muutaman kymppitonnin kertakorvauksen voi kyllä saada, mutta ei se kovin pitkäksi aikaa riitä.
80 euroa. Oi ihana lastenhoitajan hyvä palkka, josta kohta 10 vuoden työnteolla on tuon verran kertynyt.
työkyvyttömyyseläkkeelle. Jos olet töissä välittömästi ennen työkyvyttömyyseläkkeelle jäämistä, niin eläkkeesi lasketaan sen mukaan kuin olisit jatkanut viimeisessä työpaikassasi noin 60-vuotiaaksi. Sinulle siis lasketaan eläkettä myös niistä tulevista vuosista, joita et pystynytkään olemaan töissä työkyvyttömyyden takia.Sitten tilanne on selvästi heikompi, jos joutuu työkyvyttömäksi tilanteessa, jossa on ollut pitkään työelämän ulkopuolella esim. opiskelun tai pitkäaikaisen työttömyyden takia.
Olin työttömänä, ja hoidin lapsia kotihoidon tuella, joten tulevaa aikaa ei laskettu. Työeläkkeeni on siis nuorempana pätkätöistä tienattu 50e. Veti helvetin katkeraksi kyllä, kun jollekin yhtä pitkällä historialla laskettiin se tuleva aika, erona se, että oli sitten tehnyt nuorena lapset, ja ollut kotona, ja pari vuotta töissä sen jälkeen ennen eläkkeelle jääntiään.
Nyt onneksi tuli tuo takuueläke, se nosti eläkettäni vähän.
Öö, joo, tuli mullekin viikko sitten työeläkeote, ja sen mukaan saisin vajaa 5oo euroa eläkettä kun jäisin eläkkeelle. Mutta käsitin kyllä, että eläkettä maksetaan vasta sitten kun siihen on ikääkin... Eikös työkyvyttömyyseläke ole ihan eri juttu kuitenkin?
Ja munkin työnantajakin maksaa lisäeläkettä, mut kyllä niissäkin papruissa lukee että niitä maksetaan joskus reilusti yli kuusikymppisenä.
Tässä esimerkissä taisi olla kysymyksessä lastenhoitaja, joka oli ollut töissä 10 vuotta. Jos hän on vammautumisen sattuessa 63-vuotias,
maksaa kyllä ihan kuukausittaista eläkettä. N. 70% palkasta on.
Eikös siitä 500e joudu maksamaan veroa 28%? Sehän niissä eläkesijoituksissa tympäsee että omista säästöistäsi joudut maksamaan pääomaverot...
Siis mä laskin, että 200 000 eurosta saisi 5% tuoton ja siitä jäisi kyllä hyvinkin tuo 500 e nettona vielä käteen, sillä bruttona se olisi vähän yli 800e/kk.
Jos omistaa osakkeita, niin niistä osingoista ne verot on vielä vähäisemmät ainakin tällä hetkellä.
eläisitkö palkkasi puolikkaalla?
t:ap
vakuutukset vai sijoitukset (sisältää riskin) kunhan tajuaa, että elämä on hyvin pienestä kiinni ja tosipaikan tullen kukaan ei sua auta rahallisesti jos et ole sitä itse järkännyt etukäteen.
avoleski ei saa mitään jos ei ole nimettynä henkivakuutuksen saajaksi puolison kuoltua. Leskeneläke on vain aviopareille ja siinäkin sääntönä 5v naimisissa ja lapsia. Lapseton liitto alle 50v ikää niin eipä tipu mitään.
Olevat summat sitä että se maksetaan perus kansaneläkkeen päälle?
Kai nyt järkikin sanoo että ei kukaan saa vaan tyyliin 80€/kk..
Onhan se normaali kansaneläke mitä lie yli 500€ .
Jos ei ole tehnyt päivääkään töitä niin saa peruseläkkeen.
Me jotka olemme tehneet töitä niin on meillä oikeus suurempaan eläkkeeseen.
Mulla oli työeläke jotakin 124€.
Eläkkeellä ollessani minulla ei toivottavasti ole enää yhtään lasta huollettavana. Nyt kun maksaa päivähoitomaksuja, lasten harrastuksia, koulukirjoja, koulumatkoja,lasten vakuutuksia, vaatteita, ruokaa jne niin kun nuo vähennetään, niin ei minulle itselleni nytkään jää palkasta puolikasta. Emme tarvitse myöskään näin isoa omakotitaloa, joten asumiskulut olisi todella paljon pienemmät. Eläkkeeni on tähän mennessä jotain reilut 2000 e, ja ehkä 15 vuotta pitäs vielä kerätä.
eläisitkö palkkasi puolikkaalla? t:ap
Eläkkeellä ollessani minulla ei toivottavasti ole enää yhtään lasta huollettavana. Nyt kun maksaa päivähoitomaksuja, lasten harrastuksia, koulukirjoja, koulumatkoja,lasten vakuutuksia, vaatteita, ruokaa jne niin kun nuo vähennetään, niin ei minulle itselleni nytkään jää palkasta puolikasta. Emme tarvitse myöskään näin isoa omakotitaloa, joten asumiskulut olisi todella paljon pienemmät. Eläkkeeni on tähän mennessä jotain reilut 2000 e, ja ehkä 15 vuotta pitäs vielä kerätä.
eläisitkö palkkasi puolikkaalla? t:ap
Sillä puolikkaalla tarkoitetaan bruttoa ei nettoa.
Kansaneläkettä saa ne kenellä ei ole työeläkettä, mutta sen osuus pienenee ja itse joka saisin varmaan pari tonnia eläkettä, en tietääkseni saisi senttiäkään kansaneläkettä enää. Äitini sai tonnin verran ja osa siitä oli kansaneläkettä osa työeläkettä, joten pienissä eläkkeissä se ei ihan nollaudu vielä 500 euron työeläkkeestä.
Saisin eläkettä 37 euroa/kk. Onneksi ikää on vasta 20 vuotta, joten tässä on aikaa vielä kerryttää eläkettä :)
"Täyttä kansaneläkettä voit saada
vain silloin, kun sinulla ei ole
lainkaan työeläkkeitä tai niiden
bruttoyhteismäärä on enintään
53,70 euroa kuukaudessa. Kun
sinulla on työeläkkeitä enemmän,
kansaneläke pienenee tai et saa
sitä lainkaan.
Kansaneläkkeen täysi määrä ja
tulorajat, joilla saa täyden tai ei
saa lainkaan kansaneläkettä, e/
kk (bruttotuloina)
Perhesuhteet
Kansaneläkkeen täysi määrä
Tuloraja, jolla saa täyden
eläkkeen
Tuloraja, jolla ei saa
kansaneläkettä
Yksin asuva
608,63
53,70
1 257,96
Parisuhteessa oleva*
539,85
53,70
1 120,46"
eli tähän 50 eläkkeen päälle saan kansaneläkkeen, mutta koska eläkkeitteni yhteenlaskettu määrä jää alle takuueläkkeen, saan sitä päälle, joten eläke on se takuueläkkeen suuruinen, 713e.
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/271010144910HN?OpenDocument
että 300e työeläkkeellä saa päälle kansaneläkettä 485, mutta takuueläkettä ei tule.
t. Se eläkeläinen
Mieheni joutui sairaseläkkeelle aivoinfarktin takia 34-vuotiaana. Eläke on noin 2200e/kk, laskettiin kertynyt työeläke sekä tuleva laskennallinen eläke parin edeltäneen vuoden tulojen perusteella. Oli onnekasta, että juuri ne pari vuotta olivat olleet isotuloisia.
Itselläni eläke ei olisi päätähuimaava, en osaa sanoa tarkkaan mutta varmaan alle tuhat euroa.
Jos nyt jäisin eläkkeelle niin se vaatisi mieheltäni nykyistä selvästi suurempaa panostusta perheen elättämiseen, en enää pystyisi maksamaan puolta perheen menoista.
Jos ei olisi perhettä elätettävänä, uskon että selviäisin aika hyvin vähällä rahalla. Olen jotenkin ihan kyllästynyt tavaroiden ostamiseen, enkä jaksa enää kiinnostua esim. siitä mikä on muotia vaatteissa tai sisustuksessa. Tietysti saisin paljonkin rahaa menemään esim. matkustamiseen, mutta uskon että saisin aikani kulumaan ilmankin.
Tällä hetkellä työelämä on minusta niin kauheaa että kaikki vaihtoehdot sille kuulostavat houkuttelevilta.
tarvittavat vakuutukset. mutta loppuuko ne hoitovapaaseen niinkuin muutkin etuudet.pitää tulevaisuudessa miettiä näidenkin ottamista, etenkin tapaturmavakuutus.
laki muuttui muutama vuosi sitten ja nykyään eläkekertymä alkaa 18-vuotiaana ja sitä saa myös äitiyslomasta, hoitovapaasta ymv.