Ensimmäinen synnytys ja episiotomia

Vauva oli 3150 g painoinen. Minuakin pelotti episiotomian mahdollisuus tosi paljon ennen ekaa synnytystä ja merkitsin esitietolomakkeeseenikin, että toivon, ettei sitä tehdä. Ja kuulemma käytäntönä nykyisin onkin, ettei noita leikkauksia tehdä rutiininomaisesti niin kuin ennen vanhaan. En sitten tiedä onko tuo käytäntö vähän kätilösidonnainenkin.



Repeämiä ei tullut yhtään, mutta kätilö pisti pitkän miettimisen jälkeen yhden tikin johonkin nirhaumaan " muodon vuoksi" , niin kuin hän sanoi.

Kahdessa ekassa synnytyksessä minulle tehtiin episiotomia.Eikä käsilöt kyselleet että tehdäänkö vai ei.olin vielä toivonut ettei sitä tehtäisi.

Kolmanteen synnytykseen lähdin sillä mielin että se tehdään taas mutta nyt selvisinkin ilman sitä.



Kätilöt eivät perustelleet miksi episiotomia tehtiin.Itse en ole mikään pieni ihminen ja lapset ihan normaalipainoisia 3415,3650,3830. En tiedä onko ponnistusasennolla merkitystä: kahdessa ekassa sängyllä ja kolmannessa jakkaralla.



Täytyy sanoa että paranin paljon nopeammin kun episiotomiaa ei tehty,muutama tikki tarvittiin.Pystyin istumaan heti kun taas kun episiotomian jälkeen oli paikat arkana pitempään.



T.Äitix

Sieltä löytyy Suomen sairaalakohtaiset tilastot eppareista sekä ensisynnyttäjillä että muilla. Kuten myös kaikki synnytyksissä tehdyt toimenpiteet.

Leikattiin kuitenkin hieman (n. 2-3 cm oli haava, terkka sanoi pieneksi). Kätilö kysyi ponnistusvaiheessa luvan, että saako leikata. Tyttö syntyi tuosta seuraavalla ponnistuksella. Tyttö 3850 g ja ponnistus 10 min. Ei muita repeämiä.



Tuo eppari kuitenkin parani tosi nopeesti sohvalla istuin jo vajaa viikko synnytyksestä ja kovallakin jotain 3 viikon päästä.

luojan kiitos, koska olen asian suhteen neuroottisen hysteerinen. Tervetuloa kerhoon NapNap ;o)



Vauva oli normaalin kokoinen, 3300g, pipo 35cm.



Uskoisin, että eniten vaikuttaa se, missä synnytät. Ikävä kyllä monet kätilöt leikkaavat tottumuksesta heti, kun sydänäänet pikkasen heittelee, se riittää tekosyyksi. Tai sitten se, että äiti ei saa puskettua vauvaa ulos puoli-istuvassa. Ei ihme, asentohan on luonnoton.



Itse synnytin haikaranpesässä, jossa eppariprosentti on 10-15 %, eli samaa luokkaa kuin Tammisaaressa. Esim Jorvissa eppari tehdään yli 60 %:lle ensisynnyttäjistä.

Ponnistusasento vaikuttaa siis myös siihen, saako vauvan omin avuin ulos. Itse pakersin lopulta jakkaralla ja siinä toisaan oli helpompi ponnistaa kuin kontallaan tai polviseisonnassa. Puoli-istuvaa en halunnut eds kokeilla.



Haikarassa käydään se synnytyskeskustelu, jossa näitä asioita voi pohtia. Olen sinne taas menossa keväällä kakkosta hakemaan, ja pelkään epparia ihan yhtä paljon kuin ekassa synnytyksessä. Onneksi on se keskustelu joulun jälkeen. Suhtautuivat kammoni tosi hienosti esikoisen kanssa.

Vaikka eppari harvoin toissynnytäjille tehdään (joka osaltaan kertoo sen turhuudesta ensisynnyttäjillä), niin silti valvon öitä sitä miettiessä.

Pitäisi varmaan " hakeutua hoitoon"

istuin heti synnytyksen jälkeen kovalla penkillä. Arpi parani parissa viikossa niin, ettei sitä enää tuntenut, eikä huomannut. Mitään jälkiä tai kiristyksiä, tai tunnottomuutta ei repeämästä jäänyt.

Mä olen ilmoittautunut Kättärin haikaranpesään, toivottavasti saan siellä synnyttää. Ilmeisesti siellä ei kovin herkästi epparia tehdä...



Kiitos Äxy! Mä olen kanssa aika neuroottinen asian suhteen, mä en pelkää synnytyksessä kipua ollenkaan, vaan juuri epparia! Enkä siinäkään asiassa sitä kipua, vaan se on vaan joku henkinen juttu... Mä ihan oikeesti pelkään, että mä masennun tai jotain, jos se joudutaan tekemään. Kuulostaa varmasti hullulta... Olisi ehkä ihan hyvä selvittää tää pääkoppa ennen synnytystä, koska voihan olla, että eppari joudutaan tekemään. Niin ei sitten mielenterveys kovasti järky...



Lisää kokemuksia saa laitaa!

Ja imukupin käyttöön syynä vauvan heikentyneet sydänäänet. Alunperin ajattelin, että toivottavasti ei tehdä epparia, mutta tuossa tilanteessa, jossa täytyi vauva saada ulos mahdollisimman nopeasti, olin suostuvainen kaikkeen, mikä tilannetta helpottaa. Tosin ei multa edes kysytty, saako epparin tehdä;-) Neiti oli pieni syntyessään, 3015g, ja synnytys nopea, mutta nuo sydänäänten heikkenemiset johtivat imukupin käyttöön ja eppariin. Haava parani parissa viikossa, aluksi käytin tyynyä apuna istumisessa.

Avoimin mielin vaan synnytykseen:)



-Aurora ja neiti jo 1v 3vko

Mulle leikattiin eppari ja siitä huolimatta sain sulkijalihakseen asti ulottuneet 3. asteen repeämät. Pojalla oli kokoa 3880 g ja imukupilla jouduttiin auttamaan ulos, kun hän ei ilmeisesti hieman vinosta pään asennosta johtuen tullut muuten ulos. Yritin ponnistaa ensin noin 1,5 tuntia.

Olin kyllä tosi järkyttyny tuosta repeämisestä ja ajattelin, etten ikinä toivu siitä. Ensimmäiseen kuukauteen en saanut istua enkä kantaa mitään, mikä vaikeutti tosissaan vauvan hoitoa. Haava myös tulehtui pari kertaa, joten söin pari antibioottikuuria. Sitten aloin pikkuhiljaa parantua ja nyt kun synnytyksestä on kohta viisi kuukautta, voin sanoa parantuneeni täysin.

Tällä kokemuksella voin sanoa, että jos olisin selvinnyt synnytyksestä pelkällä epparilla, olisin pitänyt sitä täydellisenä synnytyksenä!

Epparia ei kannata ainakaan kivun takia pelätä, koska minä en ainakaan itse synnytyksessä tuntenut mitään kipua, kun eppari leikattiin tai kun repesin. En tiedä oliko minut puudutettu sieltä vai oliko paikat muuten vaan niin turrana. Ja joka tapauksessa vaikka eppari jouduttaisiin tekemään, paranet siitä todella nopeasti etkä todennäköisesti ehdi murehtia sitä, kun saat ikioman nyytin hoidettavaksi!

...että minä tosiaan ponnistin siinä pahamaineisessa puoli-istuvassa asennossa, mutta vältyin silti epparilta ja repeämiltä. Olisin halunnut pystyasentoon, mutta vauva syntyikin sitten niin nopeasti, että asentoa ei ehditty muuttaa. Hyvä, että kätilö edes ehti hätiin. Ja tosiaan istuin ihan normaalisti heti synnytyksen jälkeen, eikä mitään kipuja ollut. Tätä vasten onkin aika hullu ajatus, että noita eppareita tosiaan tehtäisiin rutiinisti ilman tarvetta, kun niiden jälkeen kuitenkin paraneminen on aina hidasta.



Kyllähän tuo sairaaloiden eppariprosenttien erilaisuus kertoo siitä, että ihan kaikki epparit eivät välttämättä ole tarkoituksenmukaisia. Vai tuleeko tuolla Haikaranpesässä tms. muka vastaava määrä pahoja repeämiä? Niin, ja sekin ihmetyttää miksi eppari olisi tarpeellinen juuri ENSIsynnyttäjille. Tuskin ne toissynnyttäjän kudokset niin merkittävästi löysemmät ovat?

Minulle ei tehty epparia ja muutenkin säästyin täysin repeämiltä, vaikka kyseessä olikin imukuppisynnytys pitkittyneen ponnistusvaiheen (reilu 2 h) takia. Tytöllä oli kyllä hyvät sydänäänet koko synnytyksen ajan, joten ehkä siksi ei ollut kiirettä tehdä epparia? Tytöllä oli pää jotenkin vinossa synnytyskanavassa, joten luultavasti siksi en saanut häntä ponnistettua omin avuin.



-Pilkku & Typykkä 2 vko 1 pv-

Neiti oli aikas normaalikokoinen, 3530 g/ 50 cm/ 34,5 cm.

En koko epparia edes ajatellut etukäteen enkä siis pelännytkään. Ponnistusvaiheen aikana en edes sen leikkaamista huomannut, vaan havaitsin että se oli tehty vasta sitten kun kätilö rupesi sitä ompelemaan. Haava oli itselläni aika reilun mittainen (en tiedä sentteinä) ja ompeleita tuli kymmeniä. Ekan viikon oli tosi kipeä, mutta sitten alkoi helpottamaan. Nyt 5 kk synnytyksestä en enää osaa edes sanoa missä kohtaa se oli.

ja poika oli 3630 g ja päänympärys 34 cm, eli ei kovin iso. Kuulin kyllä synnytyssalissakin kommentteja näistä tiukoista fysioterapeuttiäideistä..

Ei ollut todellista syytäkään ilmeisesti, ainakana kätilö ei osannut perustella. Mutta kuitenkin repesin sitten 2-3. asteen repeämät kahteen suuntaan ja paraneminen kesti. Muistaakseni ponnistin seisaallani sinä vaiheessa? Tai sitten makuullaan, en tiedä, repeäminen ei tuntunut siinä sen kummemmalta kaiken kivun keskellä, eli sattui kamalasti, mutta en tiedä mikä osa kivuista johtui repeämisestä tai repeämistä.

Molempi pahempi. En vieläkään ottaisi epparia silti, vaikka paraneminen kestikin tosi kauan ja tikitkin avautui ja tulehtui. Toinen lapsi tuli sektiolla, josta toipuminen oli todella paljon helpompaa.

Olin pyytänyt synnytyksen alkumetreillä, että ei leikkaa epparia ja kätilö oli itse samaa mieltä, että ei mielellään leikkaakaan jos ei ole pakko.



...mutta mutta... Ponnistusvaiheen kestettyä 50 min. olin jo ihan älyttömän väsynyt ja vauva tuntui minusta menevän edestakasin. Aina kun pää oli tulossa niin sitten hulahti takaisin sisään. Kätilö kannusti kovasti ja oli sitä mieltä, että kyllä sen tulee, eikä tule edes repeämiä, kunhan jaksan vain yhden kunnon työnnön. En sitten jaksanut ja vaadin leikkaamaan, huusin oikeastaan aika räväkästi että NYT LEIKKAAT. Ja samantien kun leikkasi vauva solahti ulos. Painoa 3700 ja pää 37 cm. Naurettiin sitten että välillä näin päin.... :D

kätilö sanoi vaan, että kudokset on tiukat ja leikkasi lyhyen epparin. Siinä vaiheessa en tosiaan välittänyt, tehdäänkö eppari vai ei, olin niin kipeä. Sinänsä olisin kyllä ehtinyt kommentoida asiaa, koska kätilö kertoi etukäteen leikkaavansa ja puudutti myös, vaikka se nopeasti kävikin. Pieni vauva 2,6kg syntyi helposti (parilla ponnistuksella), ei repeämiä. Kätilön puolustukseksi on sanottava, ettei hän ehtinyt toivelappuani lukea, joutui yllättäen mukaan ponnistusvaiheeseen (nopea synnytys) kun " oma" kätilö oli toisessa synnytyksessä.

Eppari lienee oli turha, muttei se yllättäen ole tippaakaan harmittanut, vaikka etukäteen asiaa murehdin :) Kätilö oli tosi mukava, eikä varmasti " vittuuksissaan" leikannut vaan ajatteli sen olevan tarpeen. Ompeli myös nätisti ja haava parani nopeasti ja hyvin. Alapäästä ei edes huomaa, että epparia on tehty eikä seksin suhteen ollut ongelmia ensimmäisen kuukauden jälkeen (jolloin se ei muutenkaan kiinnostanut).

Synnytin Hyvinkäällä ja synnytyksen alkuvaiheessa esitin kätilölle toiveen, että jos kaikki näyttää hyvältä niin epparia ei tehtäisi. Ja ponnistusvaiheessa näin myös toimittiin. Kätilö tuki ja lämmitti välilihaa ponnistusvaiheen aikana ja minulle ei tullut kuin joitakin nirhamia, ei mitään isompia repeämiä ja tikkejä ei laitettu lainkaan. Niin ja ponnistin puoli-istuvassa asennossa, koska se vain siinä vaiheessa tuntui itsestä helpoimmalta. Ponnistusvaihe kesti muistaakseni 17 minuuttia.



Ja vauvan koko oli 3920 g ja pipo taisi olla 35 cm. Istua pystyin jo heti synnytyksen jälkeen ja toivuin muutenkin tosi nopeasti, joten itsellä ainakin on oikein hyviä kokemuksia ilman epparia synnyttämisestä.

vaikka tyttö oli aika pieni, 2915g ja 47.5cm.

Syynä oli se että vauvan sydänäänet hävisivät ja itse en oikein jaksanut enää ponnistaa....Oli rankka tuo avautumisvaihe (kesti mielestäni kauan, 18 tuntia) ja olin aivan naatti kun piti käydä " töihin" . Äänet siis hävis mutta se ei ollu vakavaa.

Teho-osastolle jouduttiin kun tyttö hörppi lapsivettä ja sai ilkeän infektion keuhkoihin.

Kuinka moni on selvinnyt ekasta synnytyksestä ilman episiotomiaa? Minkä kokoinen vauva oli syntyessään?



Vauva oli syntyessään 4160g ja pulska kuin mikä. Olisi kyllä sopinut tulemaan ilman eppariakin, mutta koska ei ollut kiinnittynyt synnytyskanavaan ollenkaan, vauva liukui joka työnnön jälkeen takaisin sisäänpäin ja eppari helpotti vauvan ulostuloa. Eppari oli ihan pieni vain, n. 2-3 cm ja yhteensä viisi tikkiä tarvittiin.



Tai jos episiotomia tehtiin, niin miksi? Miten paranit siitä? Onko episiotomia tehty, vaikka et olisi sitä halunnut?



Niin joo, syy selviää yläpuolelta. Eppari parani oikein hyvin, sitä pitää vain muistaa suihkutella ja tuuletella. Sanoin haluavani välttää epparia, mutta jos se on pakko tehdä, niin antaa palaa vaan. Ihan suoraan sanottuna en edes tuntenut/huomannut mitään, kätilö vain ilmoitti, ttä hän teki sulle epparin äsken ja pisti samalla leikkuria pois käsistä. Että niin iisiä.



Ymmärrän kyllä, että joissain tilanteissa se täytyy tehdä, mutta mulla on silti kammo siitä, en haluaisi sitä missään nimessä. Tämä on nyt enemmänkin joku henkinen juttu, pelkään että en pääse asiasta yli, jo se joudutaan tekemään...



Se eppari (pienikin) voi kuitenkin helpottaa synnytyksen etenemistä ihan hurjasti, joten mene sinne vain luottavaisin mielin. Voithan kertoa pelostasi etukäteen kätilölle, niin hän ottaa sen huomioon ja on vielä normaaliakin hellävaraisempi.