Miksi peruna ja maito ovat niin keskeisiä suomalaisessa ravitsemuksessa?
Kumpikaan ei kuitenkaan sovi suurimmalle osalle väestöstä, joten eiköhän olisi aika jo muuttaa suosituksia?
Kommentit (45)
Näillä leveysasteilla kun ei oikein maissi, riisi, munakoiso, oliivi, pavut, kesäkurpitsa, mango, appelsiini, meloni yms. menesty.
(Tämä siis vastaus ensimmäiseen kysymykseen.)
Suomen korkeudella maataloudessa on ollut lähes ainoa kannattava tuote.
Ennen perunan tuloa syötiin nauriita ja palkokasveja.
Peruna oli vastaus katovuosien (viljanviljely)nälänhätään! Peruna oli samalla tavalla Irlanninkin "pelastus" kuin kylmän Pohjolankin.
Maidontuotanto oli täälä myös kannattavaa suhteessa viljantuotantoon (ne katovuodet, kun halla vei koko sadon jne)
Eli historiallisesti ja maantieteellisesti, sekä taloudellisesti täälä on totuttu maitoon ja perunaan, halpoja ja täyttäviä nälkäkuolemalta ehkäiseviä raaka-aineita.
Ja maitoakin juodaan kaikkialla muualla paitsi Vetelä-Euroopassa juodaa jäämäviinejä
mutta maitotuotteita kuten juustoja, kermaa, voita ja jossain päin jogurttia käytetään kumminkin Euroopassa kaikkialla.
Itse en usko että maidon suomalaisten suositusten mukainen latkiminen on mitenkään välttämätöntä tai edes monelle hyväksi, mutta jos se ei mitään oireita itselle aiheuta ja siitä tykkää niin siitä vaan.
väen vängällä pitäisi ruveta syömään jotain lentokoneella tai laivalla tuotua ruokaa kun lähempänä tuotetaan terveellistä ja maukasta ruokaa. Hienostelua sanon minä.
Jos muissa maissa ei juoda maitoa, tarviseeko meidän tehdä samalla tavalla?
Jos nyt yhtään ajattelee, niin ymmärtää miksi. Ei kasva riisi näillä lakeuksille. Eikä se muutenkaan ole nykyään ekologisesti kestävä ruoka-aine. Maito on hyvä kalsiumin lähde, sitä kun saa ympäri vuoden kotimaassa tuotettuna.
lehmänmaito on parempaa kahvissa kuin alpakan.
maito aiheuttaa vatsanväänteitä ja sellaisenaan lihomista - jalostetut vähärasvaiset laktoosittomat tuotteet eivät ole maitoa. vaan maidosta valmistettuja elintarvikkeita.
Ei nyt pidä liiotella :D
Peruna on monipuolinen ja herkullinen juures. Maito on vasikoiden ravintoa, mutta maidosta saa kaikenlaista hyvää, kuten piimää, smetanaa, juustoja, voita, jugurttia, viiliä ...
Varmaan ilmastolla ja maaperällä on jotain tekemistä asian kanssa.
Kumpikaan ei kuitenkaan sovi suurimmalle osalle väestöstä, joten eiköhän olisi aika jo muuttaa suosituksia?
Keitetyn perunan ravintoarvot:
http://www.fineli.fi/food.php?foodid=28954&lang=fi
vs.
keitetyn bataatin ravintoarvot:
http://www.fineli.fi/food.php?foodid=30602&lang=fi
Miksi kukaan haluaisi syöttää lapselleen perunaa? Sokerissakin on enemmän järkeä.
Kumpikaan ei kuitenkaan sovi suurimmalle osalle väestöstä, joten eiköhän olisi aika jo muuttaa suosituksia?
Keitetyn perunan ravintoarvot:
http://www.fineli.fi/food.php?foodid=28954&lang=fivs.
keitetyn bataatin ravintoarvot:
http://www.fineli.fi/food.php?foodid=30602&lang=fiMiksi kukaan haluaisi syöttää lapselleen perunaa? Sokerissakin on enemmän järkeä.
ihmiset minkään järjen mukaan valitse ruokiaan, silloinhan ei olisi esim. ylipainoisia ollenkaan. Peruna nyt vain on parempaa kuin bataatti. Omassa maassa kasvatettu. Omin pikku kätösin istutettu ja noukittu.
Kumpikaan ei kuitenkaan sovi suurimmalle osalle väestöstä, joten eiköhän olisi aika jo muuttaa suosituksia?
Keitetyn perunan ravintoarvot:
http://www.fineli.fi/food.php?foodid=28954&lang=fivs.
keitetyn bataatin ravintoarvot:
http://www.fineli.fi/food.php?foodid=30602&lang=fiMiksi kukaan haluaisi syöttää lapselleen perunaa? Sokerissakin on enemmän järkeä.
Siksikö haluat mieluummin syöttää lapsellesi sokeripitoista bataattia perunan sijaan? Vai onko tärkeämpää, että tuote on ulkomailta rahdattu?
Bataatti on hyvää, mutta ei kai kukaan korvaa sillä perunaa -tai pastaa tai riisiä- joka päivä?
Kumpikaan ei kuitenkaan sovi suurimmalle osalle väestöstä, joten eiköhän olisi aika jo muuttaa suosituksia?
Keitetyn perunan ravintoarvot:
http://www.fineli.fi/food.php?foodid=28954&lang=fivs.
keitetyn bataatin ravintoarvot:
http://www.fineli.fi/food.php?foodid=30602&lang=fiMiksi kukaan haluaisi syöttää lapselleen perunaa? Sokerissakin on enemmän järkeä.
Täällä on muitakin jotka on hereillä!
yleistämään, että monet epämääräiset vatsavaivat häviäisivät, mikäli perunan määrää ruokavaliosta karsittaisiin. Minulle peruna aiheuttaa vatsaongelmia. Saman olon tekee myös sipuli.
Outoa ajattelua, jos ei osata perinteistä poiketa terveellisyyden vuoksi.
siis lehmänmaito ei ole ihmisravintoa - not.
Maidostakin on nykyään hyviä laktoosittomia versioita, joten oikeastaan vain maitoallergisille se ei sovi.
Molemmat ovat ap hyviä ravinnon lähteitä, ja niistä saa monipuolista ruokaa.
Lisäksi niitä on helppo tuottaa myös näillä leveysasteilla eli niitä on ekologista syödä toisin kuin jotain kaukaa tuotuja elintarvikkeita.
perunaa voisi korvata porkkanallla, lantulla, kaaleilla, punajuurella, palsternakalla yms. Miksi AINA sitä perunaaaaaaaa ja vähän lisukkeeksi noita muita?
pitäisi kasvattaa kasvihuoneessa, mikä tekisi siitä hyvin kallista ja epäekologista.
- Suomalaisista aikuisista noin 83 % pystyy käyttämään maitoa ravinnokseen ainakin jossain määrin
- Perunalle allergisia sen sijaan on arviolta 75 000 Suomessa, joten käytännössä sitä pystyy syömään melkein jokainen