Vaimolla väljä
Ajattelin erota 12v jälkeen kun olen kyllästynyt väljään tavaraan. Miten muut miehet ovat pärjänneet väljän tavaran kanssa? Tekee kokoajan pakkomielteisesti tiukempaa
Kommentit (40)
jonka ainut tehtävä on lisääntyä ja hoitaa jälkeläisensä lisääntymiskykyiseen ikään.
Täällä on paljon turhaa paskanjauhantaa asioista, joilla ei ole loppujenlopuksi mitään merkitystä. Ihmisellä nyt vain sattuu olemaan seksuaalivietti ja se kyrsii jos ei saa tarpeitaan tyydytettyä.
Tunne? On pelkkä biokemiallinen reaktio.
esim minä pidän nykyisestä tilanteesta.
On totta että pillu oli joskus tiukempi, mutta jostain syystä saan useinkin ihan hillittömät kiksit siitä että olen tyydyttänyt vaimon kielellä ja huomattavan järeällä tekopeniksellä. Ja sen jälkeen kun pillu on oikeesti avoin ja märkä on Niin herkkua naida lämpöiseen litisevään vittuun.
Että näin meitä on moneksi
Meitä on todellakin moneksi. Pillu on aina lämpötilaltaan sen +36 ja vähän päälle ellei ole hypotermia tai kuumetta. Riippumatta lämmittelyn laadusta ja kestosta. Litinä taas johtuu väljyydestä ja se ei ole kiihottavaa. Isojen dildojen käyttäminen on kiihottavaa, mutta siinä on kääntöpuolensa; saa todeta ettei omalla nakilla ole mitään asiaa sellaiseen avoimena lotkottavaan rööriin.
Ja sen jälkeen kun pillu on oikeesti avoin ja märkä on Niin herkkua naida lämpöiseen litisevään vittuun.
Että näin meitä on moneksi
auta ja tee pillusta tiukemman ? itse kokeilin synnytyksen jälkeen, mies sanoi että muuttui tiukemmaksi.
auta ja tee pillusta tiukemman ? itse kokeilin synnytyksen jälkeen, mies sanoi että muuttui tiukemmaksi.
Voi siinä jotain pientä tiukkuutta tulla lisää mutta ei tosiaankaan mitään hirveetä hehtaari toosaa tiukaks saa vaikka kuinka treenais.vähän sama kuin yrittäis kaksoisleukaa kasvo jumpalla pienentää.
Ajattelin erota 12v jälkeen kun olen kyllästynyt väljään tavaraan. Miten muut miehet ovat pärjänneet väljän tavaran kanssa? Tekee kokoajan pakkomielteisesti tiukempaa
...ja eroa heti ja kerro suoraan eron syy: väljä pillu. Saisi vaimosi mahdollisuuden löytää kunnon miehen eikä kaltaistasi selkäänpuukottavaa ruikuttajaa. Jos mieheni ajattelisi noin minusta tai naisista yleensä, saisi lähteä samantien. Mistä naisen se lapsi sitten pitäisi synnyttää? Korvastako??
Voi voi, teitä pienimulkkuset miehet, mutta niihän se on, että ei sitä vikaa ittessä tahdota millään tunnustaa vaan syytellään muita. On se tietysti ikävää, kun mies tökkää pilinsä sisään eikä se tunnu missään ja nainen turhautuu ja tulee huonolle tuulelle.
Ei siinä itku auta, vaan pienimunasen on lähdettävä etsimään tosi tiukkapilluista itku kurkusssa. Jotkut on niin pienipilisiä, että eivät löydä sopivaa ikinä. Tsemppiä vain kaikille pikkupileille.
Mielestäni itse olen ainakin kunnon mies. Kunnon miehen tunnistaa siitä, että ei ota eroa, vaikka seksi on surkeaa. Kunnon mies on siis epäitsekäs eikä riko perhettä niinkin pienestä syystä kuin seksielämän kurjistava väljä pillu. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin tyydyttävä seksi. Esimerkiksi lapset.
...ja eroa heti ja kerro suoraan eron syy: väljä pillu. Saisi vaimosi mahdollisuuden löytää kunnon miehen eikä kaltaistasi selkäänpuukottavaa ruikuttajaa. Jos mieheni ajattelisi noin minusta tai naisista yleensä, saisi lähteä samantien. Mistä naisen se lapsi sitten pitäisi synnyttää? Korvastako??
Siitä syystä vähän turha kommentoidakaan, koska naisilla on erilainen tapa tulkita tekstiä.
Yritetään kuitenkin kahdella esimerkillä:
esim 1 :"-sinulla on väljä tavara, olet sen itse aiheuttanut, koska olet niin surkea tapaus, että tavarasi ei palautunut normaalisti synnytyksestä"
esim 2 :"-sinulla on väljä tavara, en saa enää tyydytystä, koska minulla on vain keskikokoinen penis eikä mikään 6 cm paksu jööti"
Kumpi on mielestäsi syyttelyä ja kumpi toteamus? Syyttelyä en löytänyt tästä ketjusta enkä mistään muustakaan.
Voi voi, teitä pienimulkkuset miehet, mutta niihän se on, että ei sitä vikaa ittessä tahdota millään tunnustaa vaan syytellään muita. On se tietysti ikävää, kun mies tökkää pilinsä sisään eikä se tunnu missään ja nainen turhautuu ja tulee huonolle tuulelle.
Ei siinä itku auta, vaan pienimunasen on lähdettävä etsimään tosi tiukkapilluista itku kurkusssa. Jotkut on niin pienipilisiä, että eivät löydä sopivaa ikinä. Tsemppiä vain kaikille pikkupileille.
On ryhdikästä lopettaa epätyydyttävä suhde ja kertoa suoraan syy eikä jäädä roikkumaan.
...ja eroa heti ja kerro suoraan eron syy: väljä pillu. Saisi vaimosi mahdollisuuden löytää kunnon miehen eikä kaltaistasi selkäänpuukottavaa ruikuttajaa.
Isojen dildojen käyttäminen on kiihottavaa, mutta siinä on kääntöpuolensa; saa todeta ettei omalla nakilla ole mitään asiaa sellaiseen avoimena lotkottavaan rööriin.
tämä sai päivän tuntumaan edes vähän paremmalta =)
Voi voi, teitä pienimulkkuset miehet, mutta niihän se on, että ei sitä vikaa ittessä tahdota millään tunnustaa vaan syytellään muita. On se tietysti ikävää, kun mies tökkää pilinsä sisään eikä se tunnu missään ja nainen turhautuu ja tulee huonolle tuulelle.
Ei siinä itku auta, vaan pienimunasen on lähdettävä etsimään tosi tiukkapilluista itku kurkusssa. Jotkut on niin pienipilisiä, että eivät löydä sopivaa ikinä. Tsemppiä vain kaikille pikkupileille.
jotkut on niin suuri pillusia ettei vain löydy tarpeeksi isoa,siinä sitä sitten vuodatetaan tuskaa keskustelu palstoilla kun oma tavara ei oikein kelpaa kellekkään.
Siitä vaan b-rapun iloihin isopillut niin alkaa aurinko se sinnekkin päin paistamaan!
Onko se tämä yksi ja sama kirjoittaja, joka säännöllisin välein tekee aloituksen vaimonsa väljästä pillusta? Aina sama tarina ja valitus ja itku. Tee jotain hyvä mies, jos elämä on noin vaikeaa!
Muista kertoa seuraavalle vaimolles etukäteen, että ottaa huomioon, että jos lapsia tulee ja vaimon pillu siitä väljenee, niin ero tulee heti. Ei tule kenellekään sitten paha mieli.
Toisin se oli entisaikaan. Mökit oli mukuloita täynnä. Seksi taisi olla elämän ainoita iloja ja vaimon 7 kertaa synnyttänyt värkki oli varsin mukava peli. Nykyään miehet vinkuu kahden lapsen jälkeen että synnytys oli järkyttävä kokemus ja hinkkaa munaansa johonkin muoviseen tekopilluun. Ei olis kunnon pula-aika pahitteeksi tälle kansalle.
Osta vaimolles geishakuulat ja eikun treenailemaan.
Olen lopettanut aloitusten tekemisen aiheesta jo vuosia sitten. Aihe on näköjään jatkuvasti ajankohtainen, koska siitä tulee koko ajan aloituksia. Kommentoin välillä omasta näkökulmastani. Olen jo lähes hyväksynyt tilanteeni, mutta välillä se vieläkin harmittaa.
Onko se tämä yksi ja sama kirjoittaja, joka säännöllisin välein tekee aloituksen vaimonsa väljästä pillusta? Aina sama tarina ja valitus ja itku. Tee jotain hyvä mies, jos elämä on noin vaikeaa!
esim minä pidän nykyisestä tilanteesta.
On totta että pillu oli joskus tiukempi, mutta jostain syystä saan useinkin ihan hillittömät kiksit siitä että olen tyydyttänyt vaimon kielellä ja huomattavan järeällä tekopeniksellä. Ja sen jälkeen kun pillu on oikeesti avoin ja märkä on Niin herkkua naida lämpöiseen litisevään vittuun.Että näin meitä on moneksi
Juuri näin meilläkin välillä touhutaan. Tosin emännän pimpero ei ole väljä vaan sopiva. :)
kiristysjumppa vaimolle
Ai sä heität munatkin sisään akkas römpsään hepin lisäksi? No ilmankos se ei tunnu sitten löysältä... missä päin tälaista seksiä harrastetaan?