Kertokaa kaikki niksinne jännityksen voittamiseksi.

Jännittävistä tilanteista tulee tylsää rutiinia ennen pitkää. Muita auttavia asioita ovat hyvä valmistautuminen, ulkonäköön panostaminen, aktiivisen rentoutumisen opettelu jen.

...beetasalpaajat.

ja mun mielestä ap ei edes tarkoittanut esiintymistä, vaan ylipäätään vuorovaikutustilanteita....

Ainoa pysyvä keino on terapia missä saa käsiteltyä ne syyt miksi jännittää, eli miksi tekee elämästä niin ongelmallista. Ne syythän juontaa usein lapsuuden kokemuksiin siitä ettei ole kelvannut, ei ole saanut rakkautta, hyväksyntää tms. Vaikka tätä ei olis suoraan sanottu, niin tavalla tai toisella on. ja onhan sitä jo tutkittukin että jos vanhemmat on stressaavia suorittajia, se on ainoa malli myös heidän lapsilleen. Mä olen siis sitä mieltä et jos ongelma vaivaa, selvitä juurta jaksain se. Tietenkin voi lukea kirjoja ja opetella hengittämään oikein ja yrittää hyväksyä itsensä ja jännittämisensä, tai haastaa itseään niin että lopulta väsyy jännittämiseen. Hyvä suoritus ei kyllä välttämättä kaipaa yhtään sitä "negatiivista" jännitystä, vaan sen energian voi saada ihan kontaktista toisiin ihmisiin ja halusta sanoa jotakin. Mä luulen et rakkaudesta ja luottamuksesta on kyse. Itseään kohtaan ja myös toisia.

voi laittaa. ap

Ihan ekana: hyväksy jännitys! Kaikkia jännittää erityisissä tilanteissa, esim. jos joutuu olemaan esillä. Niin kuuluu olla: se parantaa suoritusta.



Muista, että jännitys tuntuu aina itsestäsi noin tuhat kertaa suuremmalta kuin miltä se näyttää päällepäin: itsestä tuntuu, että sydän tulee kohta rinnasta ulos ja polvet tutisevat, mutta päällepäin se ei koskaan näytää niin pahalta.



Valmistaudu hyvin etukäteen jännittäviin tilanteisiin: asiaosaaminen kuntoon, päälle vaatteet, joita ei tarvitse nykiä ja kiskoa jne. Silti valmistaudu myös siihen, ettei kaikki mene, kuten olit suunnitellut: silloin vain toteat ääneen, että jahas, nyt tuli ongelma eteen, mitenköhän tämä ratkaistaan.



Luota siihen, että suurin osa maailman ihmisitä toivoo sinulle hyvää, eikä pahan vähemmistön mielipiteistä tarvitse välittää - ilkeys syö aina eniten ilkeän ihmisen omaa hyvinvointia.

Mua ainakin auttaa kun valmistaudun tilanteisiin, joiden tiedän jännittävän. Puhe auditoriossa isolle yleisölle kuuluu työhöni, mutta jänniittää niin sairaasti aina vaan. Tällöin valmistaudun todella hyvin, ja mietin kysymyksiä joita voi tulla. Kun tiedän että osaan asiani, pärjään. Myös huoliteltu ulkoasu ja kunnon meikki antavat varmuutta.



Pienemmissä jännittävissä tilanteissa ajattelen muita asioita. Ok, en ehkä keskity täysillä alkuun, mutta sillä saan paniikintunteen talttumaan heti kärkeen.



Esikoinen 10v on valitettavasti perinyt jännittämisen ja se mietityttää enemmän. Kuinka autan lastani selviytymään jännittävistä tilnateista? Lapsi esim alisuorittaa kokeissa koska ne jännittävät niin todella kovasti. Miten neuvoisitte tässä?

: C

Väsyneenä ei aina jaksa jännittää.

Jännittäessä hengitys muuttuu pinnalliseksi, keuhkojen yläosassa tapahtuvaksi. Pian tuntuu, ettei pysty hengittämään ja hyperventilointi ja huimaus alkaa.



Itsekin olen vain silloin tällöin kokeillut tietoista palleahengitystä, mutta tuntenut sen auttavan.



Ikävä kyllä vain mielialalääkitys on auttanut kunnolla vaivaani. Psykologilla ja psykiatrilla olen käynyt neljään otteeseen.



Tosiaan. Kaikkein tärkein on altistuminen jännille tilanteille vähän kerrallaan. Välttämistä ei saa harrastaa, vaikka pahalta tuntuisikin.



Asian ääneen sanominen ja huumori sekä armollisuus itseä kohtaan auttavat myös.



Jännittävän lapsen vanhemmalle: lapsi voisi käydä pari kertaa psykologilla, joka antaisi käytännön neuvoja lapselle ja vanhemmille ja tarpeen tullen ohjaisi lapsen lisätukea saamaan. Voihan kyse olla normaalista kasvamisesta, mutta ette te mitään menetä, vaikka kävisitte kysymässä neuvoja.

Alkoi mietityttämään 10v lapsen jännittäminen. Mitä tapahtuisi käytännössä, jos lapsi toisi kotiin epäonnistuneen kokeen?



Oletteko molemmat vanhemmat korkeasti koulutettuja? Lapselle olisi hyvä ilmaista, että virheet kuuluvat elämään ja hänen arvonsa vanhempien silmissä on suorituksista riippumaton.

Hyväksyn sen täysin että jännitän ja myös kaikki jännittämisen ulkoiset merkit. Tämä on hassua kyllä, vähentänyt huomattavasti jännitystä, kun ei tarvi enää jännittää sitä että jos alkaa jännittää ja jos mokaa. Olen mokaillut VÄHEMMÄN kun en enää yritä estää mokailua kuin silloin kun niin tein.

Toki hyvä valmistautuminen on tärkeää mutta kaikki mokaa! Ja kaikkia jännittää.



Kun virheilleen nauraa ja vaan menee ja tekee niin tulee kokemuksia ja jännitys pienenee.



Itselleni olen opettanut että kun vaikka muistelen miten paljon jotain noloa tilannetta (siis toiselle tapahtunutta) niin ei sellaisia paljoa ole. Ei niitä ihmiset vaan muista. Itselle se jää muistiin ja varoo ja sitten taas voikin ehkä tapahtua jotain helpommin kun sitä pelkää.

Mutta harva näitä toisille tapahtuneita jää vatvomaan.

Jotenkin mä arvasin että tää kortti vedetään esiin :)



Lapselle on todellakin ilmaistu jos jonkinlaiset mainitsemasi asiat. Mutta kuten totesin, raukka on perinyt äidiltään jännittämisen jalon taidon. Vertaistukea voin siis antaa, ja sanoa että äitiäkin jännitti ihan hirveesti siinä, tässä ja tuossa sinun iässäsi.



Mutta kun lapsi jännittää kokeissa, jännittää kun pitää mennä luokkaan kesken tunnin, ja kaikki katsoo, jännittää jos ei osaakaan ottaa oikeasta tiskistä ruokaa kun ruokala on uusittu, jännittää ehtiikö bussiin, vaikka lähtee varmasti erittäin hyvissä ajoin, jne jne jne. Siis se on hänen luonteensa, ja minä tunnistan asiat erinomaisesti, ja tunnen suurta sympatiaa häntä kohtaan. Tuntuu muuten auttavan, kun kuulee että äiti tietää ja on tuntenut samoin.



On asioita jotka ei ole vanhempien käsissä, vaikka nämä olisivatkin korkeasti koulutettuja :)

10 on siis jännittävän lapsen äiti, joka vastasi seiskalle.

Jännitys on osa elämää, se opettaa miten seuraavalla kerralla kannattaa toimia, ite jännitän kyl, mm se tulee joskus jopa ongelmaks asti, tulee muuri eteen, menee jumiin ihminen, vaikkakin iha turhaa mut semmosta se on, yleensä jännitän ihmisten asenteita, luonnollista täysin, irti pääseminen vie aikansa, mm vahvistuu ja yrittää kokee monta kertaa se sama jännitys läpi, jännittäjä luonne on jonkin verran hankala, me kaikki jännitämme jotain, jonkin verran psykologiasta, tosin jännittäjä on täysin terveeen ihmisen merkki, kaikki hyvin, jos emme jännittäis, huonompi juttu, haasteet jännittää kuten on tarkoituskin, jännitämme muita ihmisiä, se on hyvä juttu, jotain haastetta elämään!

Hei ap.

Minulle tuli sellainen olo, että koet muiden vaativan sinun muuttuvan ihan erilaiseksi kuin olet. Minun mielestäni ihmisen ei pidäkään aina olla rohkea tai reipas. On inhimillistä olla myös arka, pelokas ja hermostunut yms. Miten voisit lisätä itsesi hyväksymistä juuri sellaisena kuin olet? Hyväksyä, että ihminen on yhtaikaa monenlainen. Voi olla vaikkapa yhtaikaa peloissaan ja innoissaan.  Ihmisessä on monta eri puolta, ja tunteiden kirjo tekee ihmisestä juuri mielenkiintoisen ja elämästä rikkaan.

Kannustan sinua tutustumaan itseesi ja eri puoliisi lempein ja kunnioittavin silmin ja  lähtemään enemmän itsesi hyväksynnän polulle kuin sille, että yrität toimia toisten odotusten mukaan.  Toisia ei riisuta aseista antamalla heidän määrittää sinun olemisesi.  

Voimia!

Monet sanoo ettei toiset huomaa, vaikka jännittäiskin. Paskan marjat, koska mä ainakin huomaan aivan selvästi toisten jännityksen ja sen myös jollain tavalla aistii. Siksi siis ajattelen väistämättä myös siten, että munkin tolkuton jännitys huomataan. Loogisesti ajateltuna asia on niin, että mitä ihmeen väliä sillä mulle edes on, jos joku ihminen mielessään sattuukin toteamaan: "Kas, tuota henkilöä hermostuttaa jokin."

Avain jännityksen poistamiseksi olisi siis selkeästi se, että osaisi ottaa sellaisen asenteen, että ei haittaa vaikka jännityksen merkit näkyisivätkin ulkopuolelle. Toki itsensä kohtelu armollisesti on muutenkin tärkeää, eikä elämää todellakaan tarvitsisi ottaa liian vakavasti. Tuo viimeisin lause oli aikamoinen klisee, mutta ehkä juuri siksi noita asioita jauhetaan paljon, koska ne ovat tärkeitä itsensä hyväksymisen ja jännityksen poistamisen kannalta.

Minkälainenhan tilanne on muuten silloin, jos sosiaalisen jännityksen aiheuttaa ylivilkas autonominen hermosto, eli elimellinen syy? Iteltäni taitaa löytyä kyseinen vaiva, ainakin sen perusteella, että äidilläni on diagnosoituna kyseinen poikkeavuus ja omat oireeni ovat samanlaiset ku hänellä. Auttaako tuollaisessa tapauksessa välttämättä mikään ittensä ja jännityksensä hyväksyminen, vai onko koko jutun kanssa vain elettävä? Toki autonomista hermostoa hillitseviä lääkkeitä löytyis, kuten joku propral, mut jotenkaan ei haluais lähteä tuollekaan tielle.

Jännitys ei enää niinkään vaivaa mua muusta syystä kuin, että se on ikävän tuntusta. Olo tuntuu raskaalta, epätoivoiselta ja hölmöltä, kun sydän alkaa hakata kahtasataa ja veri kohista korvissa sen takia, että kaupan kassan kanssa täytyy vaihtaa pari sanaa.

Aina kun minua jännittää, pyydän tyttöystävääni nuolemaan pyllynreikääni.

Mene kamppailu tai itsepuolustuslajin peruskurssille.

SSRI